Jumala on Vanhassa testamentissa kaiken luoja

Teologian tohtori Juhani Forsberg, professori Antti Raunio ja professori Miikka Ruokanen toteavat, että sukupuolineutraalia avioliittoa ei voida vakuuttavasti perustella historiallisesti eikä teologisesti Lutherilla (Kotimaa 30.3.). He päättelevät, että kirkolliskokoukselle tekemämme aloitte kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseksi merkitsee ”tietoista irtiottoa suhteessa Raamattuun ja kirkon luomisteologisesti perusteltuun avioliittokäsitykseen”.

Kirjoituksessa mainittu ”kirkon luomisteologiassa perusteltu avioliittokäsitys” tullee tiivistetysti esille esimerkiksi nykyisen kirkollisten toimitusten kirjan avioliittoon vihkimisen kaavan teksteissä, ehkä kootuimmin ensimmäisen vihkipuhevaihtoehdon sanoissa: ”’Jumala on itse asettanut avioliiton jo luomisen aamussa. Herramme Jeesus Kristus on korostanut sen merkitystä sanoessaan: »Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.’ Jumala on asettanut avioliiton miehen ja naisen välille ja Kristus on sen edelleen vahvistanut.”

Kulttuurisesti avioliittoon vihkimisen kaavassa on kyse myös riitistä ja riittiin sisältyvistä symboleista, joiden kautta pyritään vahvistamaan ja ylläpitämään luomismyytistä johdettua todellisuuden tulkintaa. Samalla kirkollisesta vihkitoimituksesta, symbolien vahvistamasta, historiallisesti muokkautuneesta riitistä muodostuu se ”neulanreikä”, joka tukkii korvamme kuulemasta luomiskertomusten laajempaa sanomaa. Vanhan testamentin luomiskertomukset eivät saa puhua omalla äänellään.

Forsberg, Raunio ja Ruokanenkin tulkitsevat luomiskertomuksen todistavan, että ”koko luomakunta jakaantuu feminiinisiin ja maskuliinisiin olentoihin, jotka toteuttavat Luojan niille antamaa tehtävää”. On totta, että niin juutalainen kuin kristillinen avioliittoon vihkimisen toimitus julistavat Jumalan luomistyön toteutumista naisen ja miehen liittyessä toisiinsa ja lisääntyessä. Tämä tulkinta ei kuitenkaan yksin tee oikeutta Raamatun luomiskertomusten laajemmalle intentioille.

Tarkemmin lukiessa ensimmäinen luomiskertomus (1. Moos. 1–2:3) sisältää myös muita vastakohtapareja kuin mies ja nainen: ”taivas ja maa” (j. 1), ”valo ja pimeys” (j. 4), ”päivä ja yö” (j. 5), ”ilta ja aamu” (j. 8), ”maa ja meri” (j. 10). Näillä vastakohtapareilla luomiskertomus todistaa siitä, että Jumala on kaiken luoja, siis ilmeisesti myös sen, mikä jää polariteettien väliin. Ajatus kaiken luomisesta toistuu Jesajan kirjan jakeessa: 45:7: ”-- minä, joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden. Minä olen Herra. Kaiken tämän minä teen.” Jumala siis luo jopa onnen ja onnettomuuden.

Juutalaisuudessa ei ole samanlaisia tunnustuskirjoja kuin meillä luterilaisilla, mutta liturgia ilmentää uskon keskeistä sisältöä. Juutalaisen aamupalveluksen ensimmäisessä siunauksessa kaikuu Jesajan kirjan jae 45:7. Liturgia tulkitsee jaetta Jes.45:7 niin, että Jumala luo aivan kaiken: ”Siunattu sinä Herra Jumalamme, ikuinen Kuningas, joka muovaat valon ja luot pimeyden, teet rauhan ja luot kaiken.”

Aamurukouksen selitys puolestaan toteaa, että puhuessamme Jumalasta pimeyden luojana ”--uskomme yksiselitteisesti, että Jumala on Yksi; se mikä näyttää meidän rajoittuneelle inhimilliselle älyllemme ristiriitaiselta tai pahalta, on todellisuudessa osa hyvän, armollisen Jumalan suunnitelmaa; riippumatta siitä, kykenemmekö sitä ymmärtämään.”

Ymmärrän Raamatun luomisuskon edellä lainattujen tekstien valossa niin, että vastakohtaparien väliin jäävään ”kaikkeen”, tässä tapauksessa naisen ja miehen polariteettien väliin, sisältyvät myös muut sukupuoli-identiteetit kuin heteroseksuaaliset. Että nekin ovat: ”todellisuudessa osa hyvän, armollisen Jumalan suunnitelmaa; riippumatta siitä, kykenemmekö sitä ymmärtämään.”

Meneillään oleva avioliittokeskustelu sivuuttaa myös Vanhan testamentin toisessa luomiskertomuksessa ihmiselle annetun tehtävän ottaa kielen avulla aistitodellisuus vähitellen haltuunsa, harjoittaa tieteitä: ”Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui”, 1. Moos 2:19. Todellisuuden nimeämisen tehtävä on vielä aivan kesken, mutta juuri tällä jatkumolla ihmis- ja luonnontieteilijät ovat vähitellen alkaneet ymmärtää ja antaa nimiä ihmisen sukupuoli-identiteettien ja seksuaalisen suuntautuneisuuden monille kasvoille. Vanhassa testamentissa Jumalan ihmiskunnalle antama tehtävä harjoittaa tieteitä näkyy erityisesti niin sanotussa viisauskirjallisuudessa, kootusti Sananlaskuissa ja  Saarnaajan kirjassa.

Todellisuuden sanallistaminen ilmenee myös juutalaisuuden intohimoisessa tavassa tulkita pyhiä tekstejään yhä uudelleen. Keskeisin todiste on kuitenkin, kuten professori Timo Veijola elämäntyössään monin tavoin osoitti, Viides Mooseksenkirja, Deuteronomium. Veijolaa lainaten: ”Deuteronomiumissa oli kyse kysymys niin radikaalista vanhemman lainsäädännön uudelleentulkinnasta, että monien – kuten Jeremian – mielestä se ei voinut merkitä muuta kuin Herran lain (tooran) väärentämistä. Veijolan mukaan: ”Elävän kirjauskonnon tuntomerkki on kuitenkin se, että pyhää tekstiä tulkitaan jatkuvasti uudelleen, tarpeen tullen hyvinkin radikaalisti. Myös tälle on luotu malli Deuteronomiumissa. Mooses ei ole ainoastaan kirjuri, vaan myös lain tulkitsija”, (artikkelista Juutalais-kristillisen kulttuurin suuri linja. Vartija 2001/5–6, 201–210).

Forsberg, Raunio ja Ruokanen toteavat myös, että Jeesus on evankeliumeissa vahvistanut avioliiton juuri naisen ja miehen välisenä liittona. Herramme tapa tulkita kirjoituksia olisi aivan oman keskustelunsa aihe. On päätelty, että Jeesuksen laintulkinta oli samalla kertaa sekä lain, tooran, määräyksiä radikalisoivaa että liberalisoivaa. Rituaalisten määräysten osalta Jeesus pyrki vapauttamaan ihmisiä. Jeesuksen yksittäisillä sanoilla evankeliumeissa  ei voida vakuuttavasti perustella historiallisesti eikä teologisesti sukupuolineutraalin avioliiton torjumista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Kirkkomme avioliittoteologiasta käytävä keskustelu tuntuu karttavan myös teologian tekemisen historiallisen aikasidonnaisuuden kysymyksiä. Vatikaanin II konsiilin keskeinen teologi, Yves Congar arvosteli kirkkoaan samasta vinoutumasta. Congar totesi, että kirkon opinkappaleet ovat syntyneet tietyssä historian kontekstissa. Historiantajun katoaminen saa dogmaattiset muotoilut näyttämään absoluuttisilta totuuksilta: ”Ajattelen, että kaikkea tulee lähestyä historiallisesti”; Congar krjoitti. ”Yrittäessäni lähestyä teologiaa historiallisesti, en usko, että olisin kääntynyt pois teologiasta, niin kuin joskus ajattelin -- monet kysymykset ja väärinkäsitykset aiheutuvat tietämättömyydestä historiasta ja historiantajun puutteesta.”

Congar painotti, että Pyhän Hengen toiminta ilmenee myös maailmassa ja meidän on oltava valmiit kuuntelemaan sitä: ”Kirjoituksissa häntä [Pyhää Henkeä] luonnehditaan symboleille, jotka ilmaisevat liikettä, sellaista kuin tuuli, virtaava vesi, lentävä kyyhkynen, kielet, jne. Uusi testamentti omistaa Hengelle sellaisia piirteitä kuten uusi alku, vapaus ja avoimuus tunnistaa toinen.”

Congarin ajatus Pyhän Hengen toiminnasta maailmassa näyttää pätevän myös luterilaiseen osaan maailmaa. Emerituspiispa Eero Huovisen luento 28.9.2016 Mikkelin hiippakunnan papiston synodaalikokouksessa käsitteli suomalaisen ekumenian hidasta etenemistä. Teologian tohtori Antti Laineen tutkimukseen viitaten Huovinen totesi, että suomalaisen ekumeenisen ajattelun ensi vaiheessa vaikutteet, ”hiljaiset signaalit” tulivat kirkkoomme yksittäisten teologien, matkailijoiden ja rauhanturvaajien kokemusten kautta.

Esimerkeissään suomalaisten teologien torjuvasta suhtautumisesta ekumeenisiin virikkeisiin ja katolisuuteen hän luetteli useita 1900-luvun keskeisiä piispoja ja teologian professoreja. Huovinen totesi sivulauseessaan, että heistä useimmat olivat systemaatikkoja. (Huovisen esitelmä on luettavissa Mikkelin hiippakunnan kotisivulta).

Jos ekumenian viriämisessä on kyse Pyhän Hengen työstä, tuon työn ensimmäiset merkit Suomessa ilmenivät ”maailmassa”. Samalla tavalla näyttää käyneen suhtautumisessa avioliittokäsityksen laajentamiseen kirkossamme. Hiljaiset signaalit ja aloitteet ovat tulleet pääosin tavallisilta ihmisiltä, yksittäisiltä kristityiltä, joiltakin teologeiltakin.

En yritä kumota ajatusta naisen ja miehen liitosta Jumalan luomistyön yhtenä ilmentymänä. Mutta toivon – yhtenä avioliittoaloitteen allekirjoittajista – että kirkkomme, mieluummin teologisen työskentelyn kautta kuin oikeusasteiden kautta tunnustaa sen, että myös samaa sukupuolta olevien rakkaus ja liitto sisältyvät siihen kaikkeen hyvään, minkä Jumala on luonut.

Samalla minusta on tärkeää, että avioliittokeskustelun ohessa kirkossamme nostettaisiin arvostettuna vaihtoehtona kunniaan myös mahdollisuus palvella Jumalaa ja ihmiskuntaa sitoutumalla vapaaehtoisesti naimattomuuteen. Tämä vaihtoehtokin on aina ollut osa kristillistä elämäntapaa.

Ehkä todella on kohtuutonta yrittää ulosmitata Lutherista sukupuolineutraalia avioliittoteologiaa. Ehkä pitää noudattaa pikemmin Lutherin esimerkkiä – lukea ahkerasti Raamattua ja tulkita sitä sekä sydäntä että järkeä käyttäen, kriittisen solidaarisena vallitsevalle kristinuskon tulkinnalle, uskon juurille kaivautuen.

Juha Tanska, TT

8 kommenttia

  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Hieno kirjoitus! Kiitos, Juha Tanska!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Luomiskertomuksen tulkinnassa kannattaa myös ottaa huomioon, että se on kirjoitettu leveysasteilla, joissa päivän ja yön ero on selkeä, taivaan ja maan välinen ero on selkeä ja maan sekä meren ero on selkeä. Samoin miehen ja naisen välinen ero. Maailma on jo Raamatun alkukertomustenkin valossa monin eri tavoin syntiinlankeemuksen turmelema. Sitä paitsi koko Raamattu, sekä sen profeetalliset että apostoliset kirjoitukset, on Jumalan ilmoitusta. Mitä niissä sanotaan samaa sukupuolta olevien sukupuolisesta kanssakäymisestä, on yleisesti tunnettua. Valitettavasti Tanskan kirjoituksesta paistaa kovin selvästi läpi pyrkimys valikoivan raamatuntulkinnan ja modernin sukupuolikäsityksen avulla luoda kokonaan uutta teologiaa klassisen kristinuskon mukaisen avioliittokäsityksen syrjäyttämiseksi. Vapaaehtoisen naimattomuuden eli selibaatin esille nostamisen tarpeellisuudesta (tässä seksuaalisuutta ylikorostavassa maailmanajassa) olemme ilmeisesti samaa mieltä Tanskan kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Onko asioiden jyrkkä jako kahtia ainoa oikea ja kristillinen sen vuoksi, että Raamattu on syntynyt tietyllä maantieteellisellä alueella? Elämmekö me suomalaiset syntiinlankeemuksen turmelemalla seudulla täällä viipyilevän hämärän ja kosteiden soiden keskellä?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Kiitos Juha Tanskalle arvokkaiden näkökulmien esiin nostamisesta ja siihen liittyvästä toteamuksesta: “En yritä kumota ajatusta naisen ja miehen liitosta Jumalan luomistyön yhtenä ilmentymänä. ”

    Käynnissä olevassa keskustelussa ei ole kysymys vain siitä miten tulisi suhtautua samaa sukupuolta olevien välisiin parisuhteisiin. Kyse on myös siitä miten suhtaudutaan Jumalan luomistyöhön liittyviin polariteetteihin. Polariteetit ovat osa Jumalan luomistyötä riippumatta siitä miten selitämme polariteettien väliin jäävän todellisuuden.

    Jumalalla on ollut erityinen syy luoda osa ihmisistä miehiksi ja osa naisiksi. Torjumatta Jumalan kaikkinaista luomityötä emme voi sivuuttaa tätä erityistä syytä. Tämä erityinen syy on todellisuutta riippumatta siitä tunnemmeko sitä taikka siitä, miten suhtaudumme sellaisiin ihmisiin jotka kokevat edustavansa jotain näiden porariteettien väliltä.

    Asiaa selkeyttäisi jos samaa sukupuolta olevien välisille liitoille teologista perustetta etsivät sanoutuisivat selkeästi irti queer-teoriasta, joka jo lähtökohdaltaan on luomisukon torjuva. Seikka että osa ihmisistä on miehiä ja osa naisia ei ole millään muodoin kulttuurisidonnaista, vaan Jumala on niin luomistyössään tarkoittanut. Roolimalli sisältävät toki paljon kulttuurisidonnaisia asioita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Martti Pentti. Taisit missata pointtini. Tietenkin Raamattu on alun perin kirjoitettu tietyllä maantieteellisellä alueella ja tietenkin myös me suomalaiset asumme syntiinlankeemuksen turmelemassa maailmassa. Mutta Raamattu on samalla Jumalan ilmoitusta meille. Kun lukee vaikkapa Mooseksen kirjat läpi, siellä toistuu monessa eri yhteydessä ja eri tavoin ajatus siitä, että miehet ovat miehiä ja naiset naisia ja torjutaan erilaiset käytänteet, jotka sekoittavat tätä eroa. Vastaavia erotteluja on muitakin. Lisään vielä sen, että jos vedotaan juutalaisiin rukouksiin, pitäisi myös muistaa, että myös juutalaisuudessa on torjuttu selkeästi samaa sukupuolta olevien seksuaalinen kanssakäyminen. Käsittääkseni meidän pitäisi avioliittokysymyksessä pitää kiinni siitä, mitä Raamatussa on ilmoitettu ja sitten tästä lähtökohdasta käsin tunnustaa uskoa sekä arvioida eli hyväksyä ja/tai hylätä ajassamme esiintyviä ilmiöitä. Tanskan lähtökohta on juuri päinvastainen: Raamattua tulkitaan radikaalisti uudestaan nykypäivän lähtökohdista käsin ja yritetään tällä tavoin konstruoida teologinen tulkinta spn-avioliittokäsityksen tueksi. Mallissa siis tiedetään haluttu lopputulos jo ennakolta ja sen jälkeen etsitään raamatuntulkinta ja argumentaatio, joka johtaa haluttuun lopputulokseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Miksi sitten lainkaan viittasit maantieteeseen? Raamatun viesteistä pitää mielestäni osata suodattaa aikaan, paikkaan ja kulttuuriin liityvät piirteet ja keskittää huomio olennaiseen. Se ei tietenkään ole helppoa ja yksinkertaista. Sekään ei taida pitää paikkaansa, että yksinkertaisimmat tulkinnat olisivat aina ne oikeimmat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Pelkistettynä kyse on siitä hyväksymmekö vai torjummeko Jumalan luomistyöhön liittyvän dikotomian miesten ja naisten välillä. Toisaalta kyse on siitä hyväksymmekö sen ettei kaikkivaltiaan Jumalan luoma kaikkeus ole meidän ajassamme täydellinen.

      Kolmanneksi kyse on siitä löydämmekö ja hyväksymmekö vaihtoehtoja äärimmäisyysajattelulle.

      Dikotomian torjuminen merkitsee, että samalla torjumme ihmiset joiden identiteetti on vahvasti rakentunut miehen ja naisen välisen komplementaarisuuden pohjalle. Itseasiassa valtaosa ihmisistä kokee olevansa selkeästi joko miehiä taikka naisia, eivät millään muodoin jotakin siltä väliltä.

      Toinen äärimmäisyys on torjua sellaisten ihmisten olemassaolon oikeutus, jotka eivät koe olevansa selkeästi miehiä taikka naisia. Vähemmistönä nämä ihmiset ovat enemmistöihmisten tavoin luojalle rakkaita lapsia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Joko miehiä tai naisia eivätkä millään muotoa jotakin siltä väliltä” ei ehkä olekaan niin yleinen ihmisten käsitys itsestään kuin luulisi. Saattaa näet olla, että miehisyys tai naisellisuus on useimmilla meistä toisarvoinen asia muiden identiteetin rakennusaainesten ohella. Suomalaisten ammattiin ja työhön perustuva kuva itsestään on usein esillä. Ikä ja suhteet yhteiskunnassa, suvussa ja perheessä voivat myös ohittaa sen, miten mieheksi tai naiseksi kukin meistä hahmottaa. Minä taidan olla enemmän eläkkeellä oleva opettaja, isovanhempi ja kulttuurinharrastaja kuin mies.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.