Jumalan armo ja viisaus

Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11: 33-36)

Jumalan armo ja viisaus

Miten Paavali voi ylistää Jumalaa, vaikka Israelin kansa on paatunut ja hyljännyt Jumalan (vert. Room. 11:1-32)?

Miksi emme voi (vai voimme) neuvoa kaikkivaltiasta Jumalaa, kuinka Jumalan tulisi toimia Israelin valitun kansan ja meidän pakanakansojen suhteen?

Mitä hyötyä on meille Israelin kansan lankeamisesta ?

Mikä merkitys meille on Jumalan kirjoitetulla sanalla; mistä muualta tiedämme, mikä on Jumalan tahto?

Miksi Jumala vihaa ylpeitä ja antaa armon nöyrille lahjaksi?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

 

109 kommenttia

  • Martti Pylkkänen sanoo:

    “Kultaomenoita hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat.” (Snl 15:21).

    Mielestäni meillä suomalisilla on perusvikana olla antamatta myönteistä palautetta toinen toisillemme. Sillä on paljon helpompaa räksyttää ja arvostella, kuin kehua ja kiittää. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole täydellinen. Mutta kristittyinä meidän tulisi opetella olemaan sellaisia, ettemme tahallisesti loukkaa toisiamme kovalla arvostelulla. Sen tähden meistä jokainen tarvitsee myönteistä palautetta, sillä ne jos mitkään ovat “Kultaomenoita hopeamaljoissa oikeaan aikaan lausut sanat”. Raamattu kehoitta “Toinen toisensa kunnioittamisesta kilpailkaa keskenänne”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    >>>Kuten olen täällä jo sanonut, näin toimi myös Kiusaaja erämaassa: hän heitteli Jeesukselle raamatunlauseita.>>>> (Lainaus erään blogin johdantotekstistä)

    Jeesus “heitteli” myös raamatunlauseita ja vaiensi kiusaajan. Samoin teki Pietari Helluntaina ja 3000 sielua pelastui. Nyt pitäisi sitten luoda keskustelemalla Raamatun kokonaisnäkemys ja jättää ydinasiat. Kuka silloin meitä johtaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Heikki Palmu sanoo:

      JORMA,

      totta, minä kirjoitin siitä, että Kiusaaja erämaassa kiusasi Jeesusta irrallisilla VT:n sanoilla ja toivoin, että Raamattua enempi luettaisi kokonaisuuksina kuin irtolauseina. Tällä blogilla irtojakeiden viljely on sääntonä ja varsin usein niissä puhutaan Saatanasta. Vihjailua, manipulointia, ihmisten, Raamatun ja kirkkohistorian nimien jatkuvaa arvottamista, ylistämistä ja moittimista. Välillä on herännyt epäilys, että kun Saatanasta niin mielellään puhutaan, onko tarkoitus rivien välissä sanoa: SINÄ olet Saatanasta, mutta MINÄ olen pyhä ja hurskas, kunnioitan oikeita nimia ja vaikka toimintani olisikin ristiriidassa heidän puheittensa kanssa, uhraan heille kiitoksen ja ylistyksen-

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Huomaan sinun vastanneen, Heikki Palmu, tuohon kommenttiini.

      Kun en osaa ottaa omakseni puheita Saatanasta, osaatko auttaa minua? Olen usein perustellut ajatuksia Raamatun jakeilla, mutta missä olen puhunut Saatanasta tai tarkoittanut sinun olevan Saatana? Kun Raamattua sinun toiveittesi mukaan luettaisiin “enempi kokonaisuuksina”, miten siinä voidaan noin vain ohittaa Jumalan selvä tahto ja väittää ettei synti olekaan enää synti? Eikö sellainen julistustyö ole varsin arveluttavaa ja tuhoisaakin? Kun eletään ilman uskoa ja oman luonnon ohjaamana, ei voida olla armon alaisuudessa – ellei sitten mieli muutu.

      >>Raamatun ja kirkkohistorian nimien jatkuvaa arvottamista>>> Mitä sanot, Heikki, eikö se kirjefragmentti Talonpoikaissodan ajalta myös jollakin tavalla arvottanut kirkkohistorian nimeä??

      Olisiko tässä nyt kaiken kaikkiaan vähäsen myös sellaista, mistä Paavali sanoo korinttilaisille: Ette ahtaalla ole meissä, vaan itse teissänne te ahtaalla olette. (Biblia)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    JORMA,

    en viitannut Sinuun, vaan blogin pitäjään. Hän ei vastaa, kun suoraan kysyy, vaan viittailee ja vihjailee Raamatun lauseilla, joskus myös omin sanoin. 15.12.: “Tänäpänä voi olla ongelmana se, että on julistajia (keitä?), jotka eivät osaa erottaa Jumalan lakia evankeliumista. Kun nämä asiat on sekaisin, niin tällainen pullamössö ei saa mitään hyvää aikaan.” 15.12.: “On harmillista, että jotkut (kutka?) tänäpänä luulevat olevansa Paavalia viisaampia ja eksyvät pois Kristuksen opista.” 15.12.: “Jorma, kiitos hyvästä kommentista. Kristuksen seuraaminen on pysymistä Kristuksen opissa. Ajan hengen mukana ei seurata Kristusta. Musta Saatana on helppo tunnistaa ja hylätä, mutta valkeuden enkeliksi tekeytyvänä hän on ajan hengen mukana kulkevien (siis keiden?) herra. 14.12.: “On hienoa, kun meilä on kirjoitettu Jumalan sana, Raamattu. Meidän ei tarvitse silloin ailahdella tunteiden vietävänä. Saatana ja maailma (siis ketkä?) saavat syytellä MEITÄ, mutta niillä ei ole mitään merkitystä, koska MEILLÄ on Jumalan kirjoitettu sana, johon ME luotamme. Jeesus on Herrani ja Jumalani.”

    Minusta on outoa, että blogisti kieltäytyy avaamasta minuun kohdistamaansa pahanpuhumista, (niin Jeesuksen, Paavalin kuin Lutherinkin neuvojen vastaisesti), mutta vihjailee, heittelee raamatunlauseita ja antaa ymmärää, että Jumala on hänen puolellaan, mutta ei toisella tavalla ajattelevalla, tämän rinnalla ei ole Jumala vaan Saatana.

    Onko tällainen hybris ja omavanhurkauttaminen yhdistettävissä sen Jeesuksen oppiin, joka kertoi kahdesta rukoilijasta temppelissä ja opetti anteeksipyytämisestä ennen alttarille menoa? Kysyn vaan. En koskaan sanoisi itse itseäni vanhurskaaksi, mutta en ole myöskään luopio, kuten JH itseriittoisesti ja tekopyhästi vihjailee.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Oletkohan sinä nyt itse tuo mielevä mies La Manchasta, Palmu? Koko ajan otat kaiken kirjoitetun itseesi! Ei siihen ole tuollaista syytä, ei edes sana ME. “Maailma ei saa syytellä meitä”, poimit tuolla tekstinäytteen itsellesi. Eikö tuolla uutispalstalla käy varsin kova polemiikki Kirkkohallitusta vastaan. Etkö näe, mitä kirkossa nyt tapahtuu ja millä hengellä asioita runnotaan eteenpäin? Tottahan se on, että nykyinen muotijulistus – ei sinun tarvitse kuin kuunnella radiota – on usein yksipuolista lakisaarnaa. Lain omaisesti tulee esiin velvoitteet lähimmäiseen, mutta ei sanaakaan suhteesta Jumalaan eikä varsinkaan siitä, että kaiken – lähimmäisenrakkaudenkin – alku on siinä, että itse ensin tulemme armolla ja rakkaudella parannetuksi. Ihminen ei saa tulla syylliseksi, vaan hänen tulisi suoraan siitä kiiruhtaa tekemään lain tekoja. “Kun parhaansa tekee ja yrittää, Jumalakin lopulta armahtaa”, on ajan sävel. Minä en näe ollenkaan, että sinun persoonasi on tässä kirjoitusten aiheena, hyvä Heikki.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Heikki Palmu sanoo:

      JORMA

      ei toki niin, en ole vainoharhainen ja narsismini on sekin niissä rajoissa, että itse sen tiedostan. En väittänyt että kaikki kohdistuisi minuun, vaan väitin, että vika on aina toisissa eli oma oppi on puhdasta, toisten ei. Mutta nythän hän näyttää yllätykseksi minulle osoittavan yhtäkkiä jo itsekritiikkiä, ehkä huumorin pilkahduskin on siinä, mitä hän näkee vessan peilissä.

      Olen jo kerran luvannut jättää tämän blogin rauhaan, palasin, kun haastoit. Yritän nyt uudelleen, vaikka niinkuin M.Luther sanoo, parannuksen täytyykin olla jokapäiväistä, aina vaan uudestaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Minkä asianomainen sille voi, että on opillisissa asioissa oikeassa? Jotain tolkkua kai pitäisi olla siinäkin, mitä kristinuskona kansalle opetetaan. (Papilla on vielä kova vastuu)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Minkä asianomainen sille voi, että on opillisissa asioissa oikeassa?” Sitten hänen pitää elää niin kuin tietää oikeaksi. Totuuden oppineelta vaaditaan kai enemmän kuin oppimattomalta. Eihän Jeesuskaan moittinut aikansa kirjanoppineita väärästä opista vaan siitä, etteivät eläneet oppinsa mukaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    “On hyvä aina pitää mielessä, että koko Raamattu on Jumalan sanaa.” En ole löytänyt Raamatusta tällaista väitettä. Siinä kerrotaan erikseen mikä on Jumalan sanaa, kenelle ja missä tilanteessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Juha Heinilä
    Juha Heinilä

    Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit