“Tulkaa, palatkaamme Herran luo! Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa, hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat. Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä. Ottakaamme opiksemme, pyrkikäämme tuntemaan Herra! Hän tulee, se on varmaa kuin aamunkoitto. Hän tulee kuin sade, kuin kevätsade, joka kastelee maan” (Hoos. 6:1-3).
Viime aikoina olen pohtinut kärsimystä ja menetystä. Olen lukenut hartauskirjoja ja keskustellut läheisen kanssa, joka on kohdannut elämässään suuria vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Ihminen on aina kohdannut ja miettinyt kärsimystä.
Aistin kivun, jonka vastoinkäymiset kuten sairastuminen, lähimmäisen kuolema, riidat ja muut vaikeudet aiheuttavat. Surun kohdatessa ihminen kaipaa läsnäoloa ja lohdutusta. Surevan kuunteleminen on tärkeintä, kuuntelijan puheella ei ole niin paljoa merkitystä. Turhaan ei apostoli Paavali neuvo Rooman seurakuntaa iloitsemaan iloitsevien kanssa ja itkemään itkevien kanssa (Room. 12:15).
Jeesus on turvapaikka jokaiselle niin ilon kuin ahdistuksen keskellä. Hän on läsnä kanssani, vaikka maa järkkyy ja vuoret vaipuvat merten syvyyksiin (Ps. 46:3). Ihminen joutuu elämässään tilanteisiin, joissa ei tunnu olevan toivoa. Tällöin on lohduttavaa tietää, ettei ole yksin. Iankaikkiset käsivarret jaksavat aina kannatella. Jeesuksen seurassa on turvallisesti vahvalla kalliolla.
Hoosean kirjan raamatuntekstissä mainitaan Jumalasta, että “kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä”. Samoin Jeesus on noussut kolmantena päivänä kuolleista. Meille on luvattu iankaikkinen elämä Jeesuksen kanssa. Jumalan lupaus kestää. Hän ei meitä hylkää.
“Niin kuin päiväs, niin on voimas aina. Tähän turvaan yhä uudelleen”, lauletaan tunnetussa virressä Päivä vain ja hetki kerrallansa. Evankeliumi ei ole äläsanoma, vaan ilosanoma. Evankeliumi on ilosanoma Jeesuksesta ja hänen lupauksestaan olla kanssamme elämän loppuun asti.
Jumala on uutta luova ja elävä Jumala. Hän on läsnä ja tietää kaiken meistä. Hän huolehtii meistä myös maanpäällisen elämämme jälkeen. Jumala rakastaa sinua ja antaa sinulle tulevaisuuden ja toivon. Jeesuksen risti on toivon lähde.
Kyllä, juuri näin kuten kerrotte. Rukous yhdessä on asiaa kurottaa ylemmäksi kuin myös ehdottaa asianomaisen tekemistä sen yksin kun sillon puhumatonkin saa sijansa.
Luvata voitte olla myös eteenpäin Ihmisenä haasteen edessä ja näin yhdessä jakamanne saa laveamman pohjan niin ikävälle, kaipaukselle, kuin surulle.
Olemme kaikki saman asian edessä ennemmin tai myöhemmin. Toivon Teille siunausta elämässänne.
Kiitos samoin!
Hyvä blogi, kiitos! Ollaan evankeliumin ytimessä.
Jos tuhat vuotta on Jumalalle kuin yksi päivä, ja yksi päivä kuin tuhat vuotta, niin pitäiskö katsoa mitä tapahtuu tai on tapahtunut, nyt, kolmannella vuosituhannella.
Ainakin Israelin valtio on syntynyt uudelleen. Jos aikaa lasketaan Jeesuksen syntymästä.
Hosea eli kahdeksannella vuosisadalla e.a.a.. Assyrialaiset tuhosivat Jisraelin kuningaskunnan vuonna 721 e.a.a. Kansa oli langennut vanhaan syntiinsä, epäjumalanpalvontaan. Hosea pyysi israelilaisia hartaasti katumaan , jotta Jumala osoittaisi heille armeliaisuuttaan. Hänen pyyntöään ei noudatettu. Israelilaiset karkotettiin Jisraelin valtakunnasta ja he katosivat jälkeläisineen Jisraelin kansan keskuudesta (ns. Israelin kymmenen kadonnutta heimoa).
Mikä on se Toivo jonka Jeesus antaa?
Ajattelen oman kokemuksen kautta eli kun täydellisessä toivottomuudessa huusin Jumalalta apua, niin Hän vastasi näyttämällä että olin elänyt täysin pimeydessä eli en ollut kuullut enkä vielä vähemmän elänyt Hänen tahdossaan.
Siis Toivo on sitä että pääsee pimeydestä valoon, ei enää harhaile tietämättä minne on menossa, sokeana näkemättä Tietä.
Toivo on kun näkee Tien ja saa voiman seurata sitä niin ei elämä olekkaan enää omassa käsissä vaan Jumalan, siis kun elää Jeesusta seuraten (Hänen sanansa mukaan) niin tämä Tie johtaa taivaaseen.
Jokainen ihminen tarvitsee Jeesusta parantajakseen että pääsee pimeydestä valoon.