Jumalan iankaikkinen valinta

Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. (Room. 8:28-30)

Iankaikkinen valinta

Predestinaatio eli Jumalan iankaikkinen valinta koskee ainoastaan Jumalan hurskaita, rakkaita lapsia. Se on heidän pelastuksensa syy, se toteuttaa pelastumisen ja kaiken mitä tähän kuuluu. (Yksimielisyyden ohje) Mikä on ihmisen osuus tässä valinnassa; mistä tiedämme, että olemme (tai emme ole) Jumalan rakkaita lapsia; miten pyhä kaste toteuttaa tätä valintaa?

Miksi on (tai ei ole) oikein ajatella, että Jumala on jo iankaikkisuudessa valinnut ne, jotka pelastuvat; miksi on väärin (tai oikein) ajatella, että Jumala on valinnut ennalta ne, jotka joutuvat kadotukseen?

Miksei jokainen ihminen pääse Taivaaseen; millä perusteella jokainen joka uskoo Jumalan ainoaan Poikaan Jeesukseen Kristukseen ja turvaa häneen pelastuu; minkälainen on riittävä usko (vert. vahva/heikko usko); ketkä ovat uskovaisia?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

. . . . .

Seuraavat blogit:

Iankaikkinen liitto (20.8.2015)

Ruoka (3.9.2015)

48 kommenttia

  • Martti Pylkkänen sanoo:

    ” Minkälainen on riittävä usko” ?

    Hyvin usein on sanottu, että kukin tulee uskollaan autuaaksi ? Mutta meneekö asia Raamatun opetuksen mukaan näin? Eikö uskolla täydy olla oikea kohde mihin uskotaan. Martti Luther on puhunut ja kirjoittanut paljon uskosta ja uskomisesta. Hän on asiaa näinkin ilmaissut ” Ei se vielä riitä, että uskoo Jumalan olemassaoloon: perkelekin sen uskoo ja vapisee.”

    Lutherin mukaan historiallinen Kristus-usko ei riittänyt hänelle, vaan hänelle tärkeintä oli Kristuksen näkeminen läsnäolevana. Kristus ja usko tuli sitoa kiinteästi yhteen: “Meidän tulee uskossa jo nyt olla taivaassa ja Kristuksen asua sydämmissämme”.

    Eikö tästä edellä olevista kommenteista tule sellaiseen johtopäätökseen, että Jumalan Sanassa evankeliumissa tarjotaan jokaiselle pelastus, joka uskoo Jeesuksen omaksi henkilökohtaiseksi launastajaksi ja eläväksi Jumalaksi, Jumalaksi, joka on todella läsnäoleva todellisuus. Sellainen Herra, joka hyväksyy kaikkein heikoimmankin uskon ja ihmisen joka huutaa hädässän Häneltä apua. Niin eikö Hän kuulisi ja lupaustensa mukaan tulisi tällaisen syntisen ihmisen elämään avuksi ja turvaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Hyvä kommentti, kiitos Martti. Entä, jos kristitty kokee elämän myrskyssä Jeesuksen vain nukkuvan ja sanoo, Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit? Mistä uskon vahvistusta, jos kokee vielä olevan niin syntinen, ettei ehtoollispöytään kehtaa mennä?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pappi kysyi kuolevalta: “onko taivasasiat kunnossa”. Papin kummastukseksi tämä vastasi:” enemmän Jumala siinä häviää, kuin minä, jollei minua taivaaseen päästä. Minä häviän siinä vain oman taivasosuuteni. Jumala häviää siinä oman itsensä. Onhan hän luvannut, että jokainen, joka uskoo evankeliumin Jeesuksesta ja sovituksesta, pääsee taivaaseen. Jollei tämä hänen lupauksesa pidä paikkaans, niin hän häviää tässä enmmän kuin minä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Piti oikein lukea pariin kertaan. Totta toi on. Me ihmiset petämme monesti lupauksemme niin Jumalalle kuin veljille ja sisarille. Jumala ei koskaan riko lupauksiaan ja niihin voi aina luottaa. Kiitos Pekka hyvästä kommentista.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Usko tarttuu Jumalan Lupauksiin Kristuksessa, johon olemme kastetut. Hänessä olemme kuolleet ja ylösnousseet. Jos ei usko Jumalaan, niin myös Isän lupaukset ovat tuulen vertaiset. Jumala ei ole niinkuin ihmiset, jotka valehtelevat ja pettävät lupauksensa.

    Lutherin teologia on uskon teologiaa ja siksi se menee järjeltä ohi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Edellä monta hyvää kommenttia, kiitos teille kaikille.

    Miten pyhä kaste toteuttaa tätä valintaa?

    Herramme Jeesus Kristus on antanut kaste ja lähetyskäskyn. Jumalan valinta koskee kaikkia kansoja. Kastakaa ja opettakaa.

    Herramme Jeesus Kristus sanoi: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18-20)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pylkkänen sanoo:

    “Jumala on jo iankaikkisuudessa valinnut ne, jotka pelastuvat”.

    Meidän on uskottava ja luotetaava siihen, mitä Jumalan Sana lupaa. Jumala ei tahdo kenenkään joutua helvettiin, sillä siitä on varmaakin varmempia todistuksia Raamattussa, ettei Hän halua jumalttomien ihmisten kuolemaa, vaan odottaa jokaista uskomaan evankeliumin, sillä niin on Jumala rakastanut maailmaa, ettei yksikään joka uskoo Häneen sitä ei tuomita, mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaiseen Pojan nimeen. ( Joh.3:18 )

    ” Mutta jos epäilet tai ylenkatsot sitä, että Jumala tietää kaiken ennalta, ei sattumanvaraisesti vaan välttämättä ja muuttumattomasti, kuinka silloin voit uskoa hänen lupauksiinsa ja panna lujan toivosi ja luottamiksesi häneen? Sillä kun hän jotakin lupaa, sinun pitäisi olla varma siitä, että hän tietää ja voi ja tahtoo täyttää lupauksensa. Muutoin et pidä häntä totuudellisena etkä uskollisena…- Mutta miten voit olla varma ja vakuuttunut, ellet tiedä, että hän tietää ja tahtoo ja tekee sen, mitä lupaa, varmasti, pettämättömästi, muuttumattomasti ja välttämättä ?…. Sillä tämä on kristittyjen kaikkein suurin lohdutus kaikissa vastoinkäymisissä : tietää, ettei Jumala valehtele, vaan tekee kaiken muuttumattomasti” ( Lainaus :Martti Luther )

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Kiitos hyvästä kommentista, Martti. Jumala pitää lupauksensa. Jatkan autuaan tohtorin löydöillä.

      “Jos me tunnustamme meidän syntimme, niin Jumala on uskollinen ja hurskas, joka meille synnit anteeksi antaa, ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9) Ja näin Herra pysyy oikeana sanoissansa; sillä hän on itse sanonut olevansa uskollinen, armollinen ja totinen. – Ilman sitä on tässä vielä yksi suuri lohdutus vaivaisille syntisille; nimittäin tämä: vaikka syntinen-raukka lankee, niin ei kuitenkaan Jumalan armo pois lankea; sillä Jumala on luvannut itse, että hänen armonsa ei pidä poikkeeman eikä hänen rauhansa liiton pidä lankeeman pois ( vert. Jes. 54:10). Lainaus tohtori Martti Lutherilta

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Juha Heinilä
    Juha Heinilä

    Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit