Jumalanpalveluksen suoritusluonne.

Katselin tänään luterilaista pääsiäispäivän messua televisiosta, kun en päässyt kirkolle. Arvaan, että molemmissa juhlamessuissa käytäntö oli samantapainen. Monimuotoinen näytös kuorosuorituksineen, kenties tansseineen, saarnoineen, jossa referoitiin hivenen ajankohtaistaen evankeliumitekstiä jne. Televisiossa korostuu lisäksi tarkoin mitoitettu ajoitus. Jumalanpalvelus suoritetaan näyttävästi ja kaavoitetun täsmällisesti.

Kokemus tavallisesta sunnuntain messusta ei juuri poikkea edeltäneestä. Onko niin, että kirkko haluaa tarjota esteettisesti havahduttavia näytöksiä tuottaakseen elämyksiä nykyajan vaativille osallistujille. Itse en koe kuitenkaan kaikkea elämystarjontaa mielekkäänä. On suorastaan häiritsevää rukoilemisen kannalta, kun Isä meidän sanojen aikaan saadaankin katseltavaksi liikuntanumero, ns. pyhä tanssi. Pysyvätkö silloin mielessä rukouksen sanat ja niiden mietiskeltävä sisältö.

On tietysti tosiasia, että luterilainen messu esim. pääsiäisyönä on paljon koruttomampi kuin ortoksisen kirkon juhlinta. Se on aistikylläisyydessään huumaava suuren viikon askeesin jälkeen. Yhteinen ateria kruunaa sen. Samaa tavoitellaan nyt luterilaisessa käytännössäkin. Ehkä yhteisen kiitosaterian koenkin seurakunnan kannalta tärkeimmäksi yhdistäväksi juhlakokemukseksi ehtoollisenvieton jälkeen.

Silti pohjimmiltaan näen jumalanpalveluksista olennaisimman osan rukoukselle annetulle tilalle. Tarkoitan jotakin muuta kuin suorituksenomaista rutinoitunutta rukoilemista esilukijan perässä. Parasta olisi antaa omakohtaiselle hiljentymiselle sanoittamatonta tilaa, jossa jokainen voi itse täyttää tilan omalla keskustelullaan Jumalan kanssa.

Koruttomin ja aidoin jumalanpalvelus tapahtuu sisäisesti meissä, kun itse kukin rukoilemme omin sanoin ja tunnoin Jumalan puoleen. Rukous on puhtainta Jumalan palvelua.

14 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Olin Tampereen tuomiokirkossa tylsääkin tylsemmässä pääsiäismessussa. Ei niin mitään tunnelmaa. Kaksi narsisikimppua maljakoissa ei oikein riittänuyt. Parvelta näkymättömistä pari sovinnaista musiikkiesitystä saksaksi. Lyhyessä saarnassa pari tuttua fraasia ja sen korostamista, että syntiinlankeemus oli naisesta (Mitä ei edes ollut,sillä senhän aiheutti Jumalan poika!), minkä vuoksi nainen onJumalan erityishuomion kohteena… Onneksi Tuomikirkon M. Enckelin vapaamuurarillisen altattaritaulun symboliikan tutkiminen antoi ajankulua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Kiviranta sanoo:

    Vaikka ilmeisesti katsoimme samaa messua, oli kokemuksemme lähes päinvastaiset. Minusta kokonaisuus säteili kaikkineen pääsiäisen ylösnousemusriemua. Niin eri tavoin me asioita koemme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    Tilanne nyt, kaks vastaan ja yks puolesta … ja sitä voidaan pitää pääsiäisen messu kokemukseksi muutettuna varsin korkeana. Itse kuulun tuohon enemmistöön. Otanta täällä väistämättä jää jäsenistöstä pieneksi – kun ehkä noin viisi prosenttia jotain kautta osallistui tämän päivän messuun.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Päivi, kiitos kirjoituksesta. Kristus on ylösnoussut!

    En katsonut tv:stä pääsiäispäivän messua, koska olin seurakuntamme messussa. Minä käyn säännöllisesti luterilaisessa messussa. Mielestäni se on hyvä tapa. On hyvä, kun messu on tuttu ja turvallinen. Kolme kirkkovuotta jakaa hyvin Raamatun eri tapahtumat käsiteltäviksi eri messuissa. Meillä on käytössä perinteinen luterilainen “messukaava”, eikä ole mitään syytä sitä muuttaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Kiitos Päivi blogistasi – tärkeä aihe! Piti oikein katsoa tuo Nokian messun alku (saarnan alkupuolelle asti). Ensimmäiseksi tulee mieleen, että pitää olla lähes ylempi korkeakoulututkinto tai joku vastaava, ettei jännitä kun kirkkoon tullessa näkee kamerat ja tulee mieleen että nyt kaikki näkee… TV-messu on vaativa ja poikeustapaus. Nyt kiinnitin huomiota samaan mihin yleensä omassa hyvässä kotiseurakunnan massussa: MIKSI MESSUN TOIMITTAJAT OVAT NIIN TOTISELLA ILMEELLÄ?! RIstin kantajan olisi tullut tässä tilanteessa hymyillä kunnon hammashymyä, jotkut osasivat arasti hymyillä, nuori tyttö oli paras ja aidoin, melkein nauru pääsi kun tempaisi huivin narsissikimpun päältä:) Mutta siis tämän sanon: tv-messun ja kaikkien messujen toimittajat tulisi pakottaa – lahjomalla, kiristämällä tai uhkaamisella – hymyilemään edes omalla tavallaan. VAikka siis ei hyvmyilyttäisikään, se luo parempaa vaikautelmaa kuin paskantärkeänä oleminen. Sekä paikalla olevile että mehdollisesti tv:n katsojille. Kuorolaulussa olen sanoneut että suu hymyssä tekee laulusta iloisemman kuuloista kuin se tavallinen vakava laulaminen.

    No, meinaan innostua liikaa, ja toiset voivat jo hillitä että ei oo pakko. Minusta on melkein pakko. Tässä messussa avustava pappi avasi messun hyvillä sanoilla – mutta oli jännittynyt ja siksi turhaan totisen näköinen. Onko se sitten esittämistä vai mitä, mutta olen Päivin kanssa samaa mieltä että esittämiseltähän se usein näyttää. Saarnaava pappi puolestaan antoi oivallisen näytteen kyvyistään, kun luki evankeliumitekstin melkein kirjaan katsomatta, ja lähes hymyssä suin!! Onko se juuri osoitus esittämisen taidosta vai jostain positiivisesta, olkoon kunkin oma asia. TYkkäsin.

    Blogisti mieltää messun painotetusti rukouksena. Olen samaa mieltä siitä että kaikkien osallistujien rukouksen mahdollisuudelle tulisi antaa tilaa. Mutta itse painottaisin messua kristittyjen yhteiseksi viikottaiseksi juhlaksi , jossa ilo ja rauhallinen kodikkuus olisivat läsnä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      “….kun luki evankeliumitekstin melkein kirjaan katsomatta,,,

      He, ei saisi verrata mutta me teatterissa esiintyjät opettelimme kolmen kuukauden välein ulkoa joskus tuhatkin riviä tekstiä…Olisi ollut jännä lukea lehdstä arvostelu: ‘”..osasi roolinsa melkein ulkoa…”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    Hannu, meinaat Ylöjärven – Areenassa? Sehän oli tosi eläväinen ja ilmeikäs kokonaisuus: kanttorin kaunis veisuu jännästä paikasta salia. Upea liturgi ja valoisa saarna. Olimmeko eri kirkoissa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      Paavo, totta puhut sinäkin. Sama kirkko. Nyt huomaan että meillä ihmisillä on tosi erilaiset asiat mitä pidämme tärkeänä messussa. Eläväinen ja ilmeikäs – erityisesti se nuori tyttö sekä saarnaava liturgi. Päiville on selvästi tärkeää se että messu ei olisi yleisölle suoritettu esitys, ja silloin kai mitä paremmin asia on suunniteltu ja harjoiteltu, sitä pahemmalta se näyttää… Minulle taitaa sen lisäksi olla tärkeää, että toimittajat ei olisi vakavan/totisen näköisiä (koska messussa useimmat asiat ovat iloisia). Kanttori oli hyvä, mutta tunnen hänet ja minusta näytti että hän jännitti (ei ihme) ja siksi lauloi iloisiakin lauluja totisena. Onko se paha, voidaan olla asiasta eri mieltä. Minä tykkäisin että hymyiltäisiin vaan toisille saattaa olla se hartaus ja hartaan näköisenä oleminen parempi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Kiviranta sanoo:

      Tarkoitit Hannu varmaan saarnaaja ja liturgi, koska olivat eri henkilöitä. Itse olen samoilta seuduilta kotoisin kuin mistä messu tuli. Jotenkin sen vaan lienee niin, että täällä Tampereen ympäristössä leveä hymyileminen ei ole tapana silloin, kun jonkin asian äärellä ollaan tosissaan, toki se on täälläkin yksilöllinen asia. En tuntenut juurikaan ketään messun toimittajista, mutta luulen, että seurakuntalaistehtävissä oli monia niitä, jotka ehkä vuosien ajan ovat kantaneet vastuuta seurakunnan toiminnasta. Ja minusta kaikessa näkyi, että tämä mitä me olemme tekemässä, on meille tärkeä asia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Päivi Huuhtanen-Somero “Silti pohjimmiltaan näen jumalanpalveluksista olennaisimman osan rukoukselle annetulle tilalle. Tarkoitan jotakin muuta kuin suorituksenomaista rutinoitunutta rukoilemista esilukijan perässä. Parasta olisi antaa omakohtaiselle hiljentymiselle sanoittamatonta tilaa, jossa jokainen voi itse täyttää tilan omalla keskustelullaan Jumalan kanssa.

    Koruttomin ja aidoin jumalanpalvelus tapahtuu sisäisesti meissä, kun itse kukin rukoilemme omin sanoin ja tunnoin Jumalan puoleen. Rukous on puhtainta Jumalan palvelua”.

    Olin kerran Vivamossa erään herätysliikkeen viikonlopputapahtumassa opettamassa esirukouksesta. Tapahtuman järjestäjät olivat ilmeisiä messujen ystäviä. Yhteen viikonloppuun oli mahdutettu kolme täysmittaista messua. Esirukousta ajatellehan yksi olisi riittänyt. Kun pähkäilin asian kanssa Jumala sanoi minulle selvästi:”Antti, kun pysyt Minussa(Kristuksessa) voit istua vaikka kuinka monessa messussa”. Tämä viisaus on auttanut minua monesti muulloinkin ja olen aina suhtautunut kaikenlaisiin jumalanpalvelusmenoihin myönteisesti.

    Kun henkilökohtainen rukouselämämme ja suhteemme Herraamme on kunnossa, kaikki muukin hoituu. Matt6:6″ Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoilee Isääsi, joka on salassa, ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle”. Kun meillä on oma rukouskammio, missä voimme viettää aikaa vain Herramme kanssa, meillä on paikka, jossa Jumala voi auttaa meitä paranemaan, viisastumaan, vapautumaan ja eri tavoin tuntemaan Häntä. Voimme olla rehellisesti oma itsemme ja sellaisenaan kohdata Herramme. Kun Jumala

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      (Antti jatkaa) sitten näkee nöyrtymisemme, parannuksen tekomme ja etsimisemme hyvät hedelmät jotka Hän meihin voinut istuttaa, voi Hän siunata meitä myös muiden nähden. Mm. sitä tarkoittaa, että “Hän maksaa sinulle”.

      Jos meillä ei ole tätä henkilökohtaista suhdetta Jumallan “kammiossa” ei meillä ole mitään julkistakaan hengellisyyttä jolla olisi jotain oikeata merkitystä. Kenenkään ei siis tulisi olla hengellisen elämänsä toimivuuden suhteen olla riippuvainen vain erilaisista messuista, vaan Jumalasta itsestään. Sitteen messutkin asettuvat oikealle kohdalleen elämässämme.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Minä vastaan Pekka Kivirannalle (en osaa kirjoittaa tonne väliin oikeaan kohtaan..), joka sekä selvensi keskustelua että epäselvensi. Liturgi ja saarnaaja eri ihmiset? saattoi olla, mutta minä en tahdo ymmärtää siteä että Ohjeen suorittelema käytäntö on että kahden papin tekniikalla toinen on liturgi (joka saarnaa, toimittaa ehtoollisen ja johtaa päivän rukouksen) ja toinen avustava pappi (joka johtaa ripin ja esirukouksen) ei kelpaa kaikille, vaan pitää järjestää näitä vanhanaikaisia liturgi – saarna vastakkainasetteluja. Tässä on vähän liian monta palloa ilmassa jo ,taitaa keskustelu tukehtua taas kerran. – Mitä tulee siihen että täällä ei hymyillä silloin kun asiassa ollaan tosissaan, niin sellainen lähtökohta tahtoo kyllä pitää yllä messun seremonia-luonnetta. Ehkä. En ole aivan varma.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.