Juudas

Käynnistettyyn keskusteluun Juudaksesta muutama huomio: kuuluisan Juudaksen evankeliumin ydin ei ehkä ole siinä tekikö Jeesus kaksoisveljenäänkin pidetyn Juudaksen kanssa diilin vai ei, vaan sen ydin ja koko allegorian selittävä osio on mielestäni

'Adamas ja taivaan valot':

'Itse seitsemänkymmentäkaksi taivaan valoa valmisti kolmesataakuusikymmentä taivaan valoa ilmestymään turmeltumattomassa kierroksessa. Hengen tahdon mukaan, jotta heidän lukumääränsä olisi viisi kutakin varten.
Kaksitoista aionia kahdestatoista taivaan valosta asetti heidän isänsä, kuusi taivasta kullekin aionille, sellaiseksi, että seitsemänkymmentäkaksi taivasta on seitsemääkymmentäkahta taivaan valoa varten.
Ja kutakin niitä varten viisi taivaankantta, koko kolmeasataakuuttakymmentä taivaankantta varten…. Heille oli annettu valta ja suuri lukematon enkelten
sotajoukko kunniaksi ja palvonnaksi,'

Edellisessä esiintyvien astronomistenlukujen 5,6,12,72,360 valossa nimi Adamas ei siis viittaa ihmiseen vaan aurinkokuntamme ja sen planeettoihin sekä Zodiackiin, jossa Jeesus edustaa Oinasta ja Härkää (karitsaa ja alephia) ja Juudas Vaakaa
ja Skorpionia(oikeutta ja kuolemaa). Sillä kyseiset tähtikuviot ovat JE:n ZOE:ssa vastakkain eli Jesus ja Judas muodostavat vastaparin J..uS kontra Ju..S. Kun kirjain U hepreassa vastaa kirjainta waw, jota käytetään konjunktiona JA, niin tässä nähdään J ja S eli Jumala Ja Saatana. Molemmat alkukirjaimet ovat myös siis nimessä JeesuS Huomaa asettelussa JeSus
JuDas tulevat S ja D päällekkäin ja muodostavat sanan SOD, joka merkitse SALAISUUS.

Nyt kun JudaS-Skorpioni eli 'tikari' nousee 30 astetta (3o hopearahaa) horisontin yläpuolelle, niin Härkä eli Alpha (Minä olen alpha...) vaipuu kuolleena horisontin alapuolelle 'tuonelaan'. Kun sfääri taas kääntyy toisen 30 astetta, nousee oikeuden Vaaka ja Karitsa kuolee ja vaipuu syvyyteen
ja oikeus toteutuu. (kaksi merkkiä, kaksi Jeesusta, kaksi syntiuhrikaurista...) Mutta kun sfääri edelleen kääntyy, 30 hoprearahaa viskataan pois eli myös skorpioni eli Juudas puolestaan heittäytyy alas ja kuolee. Samalla siis 180 asteen (6 kuukauden, kuuden Gilgulin eli Gogolthan 'tunnin'),jälkeen ylösnousevat merkit horisontista jaa Oinas ja Härkä elävät jälleen.
Juudaksen evankeliumissa Oinaan merkki on Nebro, josta trooppinen eläinrata alkaa ja Juudas skorpionina kuvataan näin:

'Jo sinun sarvesi on noussut ylös,
sinun vihasi on leppynyt,
sinun tähtesi on osoittanut kirkkauden,
ja sinun sydämesi on […'

http://www.solarmythology.com/lessons/solarmyth16.htm

Eli Skorpionin pyrstö on noussut näkyviin. Skorpioni myös pistää kuten Juudas Ish-scariot eli 'tikarimies' tekee vertautuen näin Kajniin, joka surmasi keihään miehenä Abelin, joka oli Jeesus-malli. Juudas 'tuhosi' Jeesuksen eli Oinaan.

Jeesus puhuu Juudaksesta myös 13. henkenä, mikä viitannee horoskoopista puuttuvaan käärmeenkantaja-tähdistöön. Käärmeenkantaja on Skorpionin ja Jousimiehen välissä.
Antiikin mytologiassa Käärmeenkantajaa kutsutaan myös Aeskulapiukseksi, Apollon pojaksi, joka oli parantaja. Kun Jeesus on myös Apollo eli aurinkosymboli ja suuri parantaja, voidaan Juudasta kutsua myös Jeesuksen pojaksi.

38 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Matias

    Äidin puolelta Jeesuksen voidaan sanoa olevan juutalainen, koska juutalaisuus periytyy äidin kautta. Jos näin ajatellen Jeesuksen kritiikki omaa kansaa kohtaan katsotaan sisäiseksi polemiikiksi, niin pitää muistaa, että me emme ole juutalaisia, mutta olemme liittoutuneet kriitikon kanssa.

    Missä myötätunto ja se paljon puhuttu armo ?

    Myös profeetat VT:n puolella ovat hyvin ankaria, ja minä katson asiaa naisnäkökulmasta ja tämä kaiken kattava kritiikki herättää minussa myötätuntoa kansaa kohtaan. Myös Juudasta kohtaan, jonka nimi on häpäisty ja samalla koko kansa, koska Juudasta on pidetty juutalaisuuden perustyyppinä. ( Kavala, ahne, petollinen, kavaltaja, valehtelija, Kaikki mahdolliset nagaatiot )

    Antisemitismi on seurausta kaikesta siitä pahasta puheesta, vihapuheesta, jota kirkkoisät ovat viljelleet kautta aikojen, ” Kristuksen murhaajat ” syytöksillään. Kristikansa netissä vieläkin toistaa sanoja: ” Murhasivat Jeesuksen. ” Se ei ole edes kritiikkiä, se on hyvin vhaista puhetta.

    Olen kyllä ihan historisllisesta näkökulmasta lukenut juutalaisiin kohdistuvista pakkokäännytyksisitä, inkvisitioista, karkotuksista, kansanmurhista, vainoista, halveksivasta puheesta, ja holokausti toteutettiin ihan Lutherin ohjeiden mukaan.

    Miten sitten lause, ” Pelastus on juutalaisista,” on käsitetty, tai haluttu käsittää ? Ehkä niin, että jos juutalaisia ei ole, meitä ei kukaan tuomitse ja voimme vakuutella itsellemme, että perintö ja siunaukset, jotka heille on luvattu siirtyvätkin meille. Senhän kertoo jo sanat ” Vanha testamentti,” ikäänkuin se ei olisi enää voimassa.

    Se, että juutalaisuus periytyy äidin kautta, on saanut ajattelemaan, että juutalaisten jumala on femi ja heiltä puuttuu isäjumala. Koska on kirjoitettu varhaisissa kristillisissä kirjoituksissa ( Nag Hammadin kätketty viisaus) näin: ” Kun olimme vielä heprealaisia, meillä oli vain äiti, kun meistä tuli kristittyjä on meillä nyt, sekä isä, että äiti ” Äiti haluttiin kuitenkin hävittää kokonaan pois ja tilalle tuli poika Jeesus.

    Itse en katso että jumallinen-henki on sukupuolinen olento, koska sukupuolisuus on ajallinen ilmiö ja tarkoitettu vain ihmislajin säilymiseen, eli lisääntymiseen. Miksei myös ilon ja rakkauden ilmentymäksi ihmisten välillä. Sukupuolisuudesta tuli kuitenkin synti, ja Jeesusta pidetään synnittömänä, koska hän ei koskenut naiseen siinä mielessä, mitä lisääntyminen tarkoittaa. Paaveille siitä tuli elämän tarkoitus. He eivät saastuta itseään naisten kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Antisemitismin aatteelliset juuret ovat puunilaissodissa, kun läntisen Välimeren suurinta kansaa kävivät elämän ja kuoleman kysymyksiä lähentelevää sotaa. Hannibalin hyökkäys Rooman muureille asti loi vihan kaikkia seemiläisiä vastaan ei vain foinikialaisten läntisintä haaraa.

      On valitettavaa, että noista ajoista alkaen antisemitismi on ollut niin yleistä koko länsimaisessa kulttuurissa.

      Lienet selvillä, että Nag Hammadin tekstien historiallinen luotettavuuden taso on melkoisen alhainen, koska tekstien gnostilainen maailmankuva värittää kerrontaa – eri teksteissä eri määrän – mutta kuitenkin.

      Olen pitänyt luentosarjan Tuomaan evankeliumista, jossa on yhden ainoan kokoelman sisällä jo eri tasoisesti gnostilaista ainesta.

      On huomattava että ihmisen seksusaalisen perusrakenteen vastaiset opit ovat osaksi tulleet mukaan nimenomaan gnostilaisen liikkeen vaikutuksesta. Toinen merkittävä näkökulma on se että esim. Hieronymuksen ajatteluun sisältyvät seksuaalisuutta esiin tuovista lauselmista suurin osa on nimenomaan aikansa pakanallisen kulttuurin viljelemistä lauselmista siteerattuja, mutta eivät aikaisemman kristillisen perinteen aarteistosta ammennettuja.

      On huomattava että uskontunnustuksen “Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen —” ei ole seksuaalisesti äidin vastakohta, vaan sen vastavoimana on persoonaton käsitys jostakin epämääräisestä luonnonilmiöstä tms.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      “Lienet selvillä, että Nag Hammadin tekstien historiallinen luotettavuuden taso on melkoisen alhainen, koska tekstien gnostilainen maailmankuva värittää kerrontaa – eri teksteissä eri määrän – mutta kuitenkin.”

      Uuden testamentin kanonsoitujen tekstien luotetavuuden taso on melkoisen alhainen, koska kristillinen maailmankuva värittää kerrontaa…:-)

      On nykytutijoita,joiden mukaan ebioniittienja gnostilaisten käsitykset ovat katolista uskontunnustusta vanhempaa.

      Matias,on FAKTA, että Ut. sisältää numerologiaa, jota nimen omaan gnostilaiset harrastivat. Gnostilaisen idean henkisestä unio mysticasta,missä ihminen eheytyy primääristi ihmiseksi, olet ymmärtänyt väärin muka kieltämään kaiken seksualisuuden. Kait nyt gnostilaisetkin halusivat yhteisönsä uusissa polvissa jatkuvan. Eikö muuten Paavali sanonut, että p a r e m p i on olla naimisiin menemättä? Ja eikö myös sanottu,että Kristuksessa ei ole miestä eikä naista? puhtaasti gnostilainen idea tuossakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      On aivan turha kinata gnostilaisen kirjallisuuden historiallisesta arvosta yleisesllä tasolla, koska jokaisen lauselman historiallinen arvo on tutkittava erikseen.

      Aivan päivänselvää kuitenkin on että gnostilaisen kirjallisuuden historialisuus on huomattavasti hävinnyt kerronnan idelogisen sanoman vaatiman asioiden uudelleentulkinnan takia. Tässä tulkinnassa on päähuomio kiinnitetty aattaallisen uuden luomuksen sanomaan jonka edessä “historiallinen” näkökulma on toisinaan jäänyt pahastikin syrjään ja vain toisin paikoin jotain siitäkin on päässyt mukaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Matias, mitä sanoit pätee aivan yhtä hyvin myös Ut:n teksteihin. Varmasti autenttista ko ajan todeksi todistettua historian kuvausta meillä ei valitettavasti ole.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Matias

    En tiedä mitä tarkoitat luotettavuuden tasolla. Gnosis on eräänlaista tietoa, jossa on paljon samoja aineksia kuin evankeliumeissa. Naisviha on vielä suoremmin sanottua. Monet kirkkoisisistä ovat egyptiläisiä tai työskenneelleet siellä. Kuten Klemens Aleksadrialainen, Athanasios suuri, Aleksandrialainen, Kyrillos, Aleksandrialainen jne.

    Muita sitten… Augustinus, Tagaste nyk. Algeria. Kaksi Gregoriusta, isä ja poika Naziazilaisia, Kappadokia, nyk. Turkki. Tertullianus ja Cyprianus, Karthako, nyk. Tunisia. Krysostomos; Antiokia, Vähä-Aasia. Konstantinopolin piispa. Useimmat näistä saivat Roomalta piispan virkoja noilla alueilla ja kristinusko oli Rooman valtionuskonto. Ei noissa ole juutalaisia.

    Suurin osa näistä Herroista on kirjoittanut juutalaisuutta vastaan, ja tietysti myös monia muita uskontoja vastaan, jotka on onnistuttukin hävittämään kerettiläisyytenä ja heresiana, mutta juutalaisuus on pysynyt. Nämä herrat ovat vaikuttaneet 200-300 luvuilla. Myöhemmät paavit kirkkovallan aikana laativat jopa juutalaisvastaisen lainsäädännön, joka levisi koko Euroopaan.

    Juutalaisisilta kiellettiin melkein kaikkien ammattien harjoittaminen. Tarkoitus oli, että he toimivat todistajakansana, Heidän piti elää köyhyydessä ja kurjuudessa, näin he todistavat, että Jumala on heidät hyljännyt ja kristinusko on oikea uskonto. Julmaa toimintaa.

    Jo 100-luvulla niin sanottu Barnabas kirje, joka hengellisti Vanhan testamentin on julistanut, “Älkää lisätkö syntejänne sanomalla, että liitto koskisi sekä heitä ( juutalaiset) että meitä. Se koskee kyllä meitä, mutta he ovat menettäneet sen ikuisiksi ajoiksi. ”

    ” Ylpeästi ja omahyväisesti kirkko omaksui itselleen Israelille tarkoitetut siunaukset ja lupaukset ja pyyhki näin Israelin pois Jumala pelastussuunnitelmasta. ” Israelin maa ei kuuluisi enää juutalaiselle kansalle, vaan kristilliselle kirkolle.

    Juutalaisviha on uskonnollista, siitä ei ole kahta puhetta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Seppo Heinolalle kiitokset erittäin suuresta suvaitsevaisuudesta, kun keskuttelu rönsyili ihan muualla, kuin Zodiakkiin ja Hän on kuitenkin sietänyt meitä.

    Kerrottakoon, että yritin ihan tosissani miettiä aloituksen ideaa, mutta ei se oikein avautunut ainakaan vielä. Minä ole Oinas, ja Oinaan merkki sijoittuu kevääseen maalis-huhtikuulle. Kun kerrot Jeesuksen edutavan Oinasta niin miten se on mahdollista, kun hän ei syntynyt keväällä, vaan kuoli keväällä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tarja, Zodiackin sfäärin kiertäessä jokainen tähtimerkki on vuorollaan ‘keväässä’. En tarkoitanut,ettäJeesuksen horokooppimerkki olisi Oinas, vaan Oinas vastaa vain häne epitettiään uhrattavana ‘karitsana’. Fokukseni onsiinä,että Oinaan ja pistävän Skorpionin (Juudas tikarimies) merkit ovat vastakkaiset. Mutta on myös tutkijoita, joiden mukanJeesus on saattanut syntyäkin pääsiäisenä…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Tarja

      Totesin että valitettavasti antisemitismiä on esiintynyt. Kerroin myös mistä se on peräisin.

      Pitkään Rooma oli vain yksi patriarkkakunta, joka yhdessä Aleksandrian kanssa kutsui omaa ylirabbiaan paaviksi. Toiset patriarkkakunnat olivat Antiokia, Jerusalem ja myöhemmin Konstantinopoli. Rooman itsekäs vallantavoittelu koko kristikunnan yhteiseksi johtajaksi johti kirkon jakautumiseen 1054. Ylivallan saamisen sijaan tämä yksi patriarkaatti sitten ajautui omaksi ryhmäkseen, toki nykytilanteessa yli puolet koko kristikunnan väestä kuuluu katoliseen kirkkoon.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Tarja

      Horoskooppien tähtieteelliset ajanjaksot ovat noin 2500 vuotta ajastaan jäljessä. Noin puoli vuosituhatta ennen Jeesuksen syntymää aurinko nousi noiden tähtikuvioiden kohtalta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Matias, Horoskooppien tähtieteelliset ajanjaksot ovat noin 2500 vuotta ajastaan jäljessä.

      Kyllähän tuon nyt kaikki tietävät. Myös evankelistat tiesivät, koska ko precessiohuojunta on huomioitu Pääsisikertomuksessa,mikä huomioi mm. kuu-prevession ja aurinkoprecession edellyttämän ‘sovituksen’. (Kun Jeesus sanoo olevansa alpha ja Omega hän sanoo itseasiasa olevansa Härkä ja suuri ympyrä (O mega) Tämän sanonnan lukuarvo on 1332 eli 2×666 (666=Sorat=aurinkovoima). Luku 1332 (siis alphan ja omegan yhteinen lukuarvo) on sikäli hausta, että se on 20 osa ns. kuuprecessiota eli 26640 vuotta)

      Muta precvessio Ei vaikuta Zoen merkkien keskinäisiin asemiin ja järjestyksen ja niiden sideeriseen liikeeseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Seppo

    “Mutta on myös tutkijoita, joiden mukaanJeesus on saattanut syntyäkin pääsiäisenä…”

    Onhan niitä myös muita , ei niin tutkijoita, mutta muita, jotka sanovat, ” kuolema ei ole kuolema vaan taivaallinen syntymä “.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Niin, muta ei vain hengellinen kuolema ja uudesytisyntymä vaan Jeuksen katsotaan aivan lihallisesti voineen syntyä jo keväällä tai sitten loka-syyskussa, jolloin olisi siitetty ‘jouluna.’

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Oli miten oli, mutta historiallisesti, tuossa ajassa, sillä ei ole ollut mitään merkitysä, se on monella tavalla kuohuva aikakausi. Juutalaisten sota roomalaisia vastaan on ollut merkittävän suuri tuossa ajassa, ei siellä kukaan ole huomannut Jeesusta.

    Paitsi tämä tarina, Joku väärä profeetta ja taikuri tuli Egyptistä, keräsi joukkoja taikuuksillaan ja puheillaan, vei heidät kiertoteitse ns. Öljymälle, tarkoituksena hänellä on vallata kaupunki ja ryhtyä hallitsemaan sitä yksinvaltiaana. Joku sai selville hänen aikeensa, tai joku joukosta ilmiantoi hänet. Roomalaiset kukistivat kansa tuella yrityksen. Osa heistä vangittiin ja osa pakeni koteihinsa.

    Oliko tämä Jeesus, en tiedä, nimeä ei mainita. Flavius Josefuksen kirjasta tämä tarina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Katso kaikki

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit