Kahdeksankymmentätuhatta pakeni Virosta 75 vuotta sitten

Loppukesällä ja syksyllä 1944 etenevän puna-armeijan tieltä pakeni noin 80.000 virolaista länteen. Joka kymmenes heistä menehtyi matkalla. Suuri osa selvinneistä päätyi Ruotsiin, osa Suomen saariston kautta. Pakoaallon harja oli 19.-23. syyskuuta, mutta Saarenmaalta lähti laivoja ja pieniä veneitä Saksaan ja Ruotsiin vielä lokakuun alussa. Kun suurpaosta tänä vuonna tuli kuluneeksi 75 vuotta, kehotti arkkipiispa Urmas Viilma seurakuntia soittamaan kirkonkelloja menehtyneiden muistoksi 19. syyskuuta. Myös monia muistojumalanpalveluksia vietettiin. Tallinnan ja Tarton Johanneksen kirkoissa jumalanpalvelukset olivat ekumeeniset. Haapsalussa pidettiin jumalanpalveluksen lisäksi muistopäivä Rantaruotsin museossa, jossa sytytettiin myös muistokynttilät. Tarton raatihuoneen tornikellot soittivat virren "Hoia Jumal Eestit" (Varjele Jumala Viroa).

Viron luterilaisen kirkon Eesti Kirik-lehdessä julkaistiin 18.9. pakoa selostanut artikkeli sekä vuonna 1928 syntyneen Vivian Kotka-Luksepan laaja haastattelu, jossa hän kertoi oman perheensä pakomatkasta. Vivian oli 16-vuotias ja hänen sisarensa Edith 12. Perheellä oli takanaan jo yksi maansisäinen pako vuodelta 1940, jolloin ensimmäinen neuvostomiehitys alkoi. Rakveresta oli siirryttävä Pärnuun kaupungin miehittämisen jälkeen alkaneiden sortotoimien takia. Kun syksyllä 1944 levisi tieto rintaman romahtamisesta idässä, päättivät vanhemmat, että oli lähdettävä meren yli. Suorastaan iskulauseeksi pakolaisille muodostui sanonta "lähteä emme tahdo, jäädä emme voi."  Kotkan perhe lähti 26. syyskuuta saksan lipun alla purjehtineella laivalla. Kaikki oli epävarmaa. Lilian muistaa, että laulettiin virttä "Jumal, sul ligemal" (Jumala, sinua lähemmäs).

Merellä laskettiin Saksan lippu ja tilalle vedettiin Viron sini-musta-valkea. Kun päästiin rajavartioiden näköpiirin ulkopuolelle, käännettiin keula kohti Ruotsia. Toisena päivänä nousi myrsky, joka painoi laivan Ahvenanmaalle. Tuuli mursi keskimmäisen maston ja rikkoi muutakin, mutta kukaan ei joutunut veden varaan. Kotkan perhe istui koko matkan kannella. Laivan oli täpötäynnä, mutta kaikilla oli kuitenkin istumapaikka.

Ruotsin aluevesillä kohdattiin ruotsalainen sotalaiva, joka otti pakolaiset hinaukseen ja vei heidät Tukholman lähelle Furusundiin, jonne oli perustettu pakolaisleiri. Ruotsalaiset lotat ottivat tulijat ystävällisesti vastaan ja ryhtyivät huolehtimaan heidän ruokkimisestaan. "Tunsimme, että meistä huolehditaan. Iloitsimme siitä, että olimme elossa ja jalkojen alla oli kiinteä maa. Kukaan ei tiennyt mitä oli tuleva, mutta olimme päässeet miehityksen alta ja se oli riemullista", Vivian muistelee.

Viro menetti toisen maailmansodan riehuessa arvioiden mukaan ainakin viidenneksen väestöstään murhattuina, Siperiaan kyyditettyinä ja pakolaisina. Kyyditykset ja muu sorto jatkuivat vielä sodan päätyttyä rajuina. Niiden koko laajuus on selvinnyt vasta sen jälkeen kun tasavalta oli palautettu vuonna 1991.

Harri Raitis

 

1 kommentti

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kiitos tästä muistutuksesta Harri R!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit