"Kai se on parantunut"

Koska on 6.12., kuuluu kertoa suvun sotakertomuksia. Omani on lyhyt.

Äitini isä, kauan ennen syntymääni kuollut, ei koskaan käynyt aikansa inttiä. Hänet vapautettiin synnynnäisen sydänvian vuoksi. Tarina kertoo, että kutsu rintamalle kuitenkin tuli, tai oikeammin lääkäriin joka tarkasti miehet. Lääkäri katsoi papereita ja asia oli kai ollut melkoisen selvä. Mutta mies vastasi

"Kai se on parantunu"

Johonkin huoltokomppaniaan linjan taakse oli sitten hänkin päätynyt.

 

11 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Minun isäni haavoittui pahasti kasvoihin. Uutta “ilmettä” rakennettiin liki kolme vuotta silloisessa aivovammasairaalassa Helsingin Mäntytiellä. Uusi “ilme” ei kyllä ollut läheskään entisen veroinen. Lasisilmä syvällä kuopassa huomattavasti alempana kuin toinen, matala nenänvarsi, jonka päässä leveä osio sierainaukkoineen vaikka nenän sisällä oli vain yksi sierainonkalo. Paljon arpia yäpäri kehoa, josta oli otettu istutettavaa lihaa kasvoihin.

    Kaikesta huolimatta hän teki työtä, kasvatti neljä lasta ja palveli maataan kunnallispolitiikassa kuolemaansa, 70v. saakka. Tunnen suurta kiitollisuutta isääni ja kaikkia sodassa tavalla tai toisella palvelleita kohtaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Isäni sai talvisodasta tuliaisina kehkotuberkuloosin ja ajoi välirauhan aikana Pohjolan liikenteen kuorma-autoa linjalla Rovaniemi-Liinahamari. Jatkosodassa mm sotapoliisina, mutta joutui tubinsa takia Pikonlinnan parantolaan, missä sai ns. ilmarintahoitoa,joka jatkui pitkälle rauhan vuosiin. Isä kirjoitti tubisairtaalasta äidilleni 200 hienon hienola käsialala kirjoiettua kirjettä,joisa ei olut yhtään pikkipuolista sanaa, kirjeet olivat täynnä rakkautta ja tulevaisuuden uskoa ja hyvän tulevaoisuuden hän saikin. Eli 76 vuotiaaksi yhden keuhkon ja vaajatoimintaisensydämen kera. Kirjeistä on tehty kolme kangaselkäistä kaunista kirjaa,jotka ovat taideteoksia nekin.

    Ps. Minä sain alkuni tilanteesta, misä isäni oli sairaalsta ollut puntiksella äitini luona. Oli saanut 10 vrk:ta petiarestia käryttyään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Parviainen sanoo:

    Myös Mannerheim-ristin ritarit Oiva Rönkä (n:o 32) ja Toivo Korte (n:o 94) ovat maanpuolustushengen kannalta rohkaisevia esimerkkejä terveytensä vuoksi nostomiehiksi luokitelluista suomalaisista, jotka sota “paransi”.

    Otsikko “Kai se on parantunut” vie puolestaan ajatukset Runebergin vänrikki Stoolin ja Topeliuksen Välskärin kertomusten aikaisen kenttälääkinnän kautta Raamatun ajan lääkintään ja lääkäreihin. Lukemisen arvoinen kirjoitus Raamatun lääketieteestä löytyy verkkosivulta Duodecimlehti.fi, kirjoittajinaan arkkiatri Risto Pelkonen ja FM Aarre Huhtala. (http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&viewType=viewArticle&tunnus=duo60436&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=#artikkeliOsio)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Kiitos Jori Mäntysalo koskettavasta sotakertomuksestasi. Äitisi isä on todella kunnioitettava henkilö. Ilman hänenlaisiaan emme itsenäisyyttä juhlisi.

    Saman kiitoksen lähetän Salme Kaikusalolle ja Seppo Heinolalle kertomuksista heidän isistään kuten myös Jouni Parviaiselle.

    Kyynelissähän näitä tosikertomuksia lukee täynnä kiitollisuutta näiden sankarien taistelusta isänmaan puolesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Mutta meidän arkkipiispa onkin sivari! Hän on aikoinaan kertonut että hänellä on vakaumus joka kieltää häntä puolustamasta omaa maataan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jori Mäntysalo sanoo:

      No, on tuossa vielä matkaa isompiin sankaritekoihin.

      Jossain Simo Häyhästä kertovan dokumentin alussa oli karu aloitus, joka ei kertonut Häyhästä itsestään. Sodassa pari nuorta poikaa hoitivat ruumiiden käsittelyä kotirintaman suuntaan. Menivät vapaaehtoisiksi rintamalle: “Kun näitä näin paljon tulee, niin kai siellä on tilaa meillekin.” Asennetta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Heiskanen sanoo:

      Olkaamme ylpeitä heistä, jotka taistelivat isänmaan puolesta. Sankareista muistamme erityisesti sodassa palvelleita, mutta tavallaan koko siviiliväestökin soti. Meidän rauhan aikana eläneiden on sodan vaikeata täysin käsittääkään.

      Siviilipalvelus on ollut Suomessa lain takaama vaihtoehto jo vuodesta 1931. Viime aikoina siihen on hakeutunut vuosittain yli 2000 nuorta. On hyvä, että armeija käydään, mutta siviilipalvelus on ja on siis ollut kauan laillinen vaihtoehto. Kunnioittakaamme näitä valintoja, vaikka emme niitä ymmärtäisikään.

      Rauhanturvaajalehden haastattelussa Mikä on kriisi ja mikä on rauha? todetaan mm. seuraavasti: “Kari Mäkinen valitsi armeijan sijaan siviilipalveluksen. – Minulla oli kauhean vahvana sellainen ajatus, että rakentaisin niin rauhaa ja ylipäätään yhteiskuntaa rauhanomaisesti. Tiedostamatta ratkaisuuni vaikutti varmasti myös se, että olen rintamamiehen poika. Olen sitä kautta oppinut arvostamaan tavattomasti sodan kokenutta sukupolvea, mutta samalla olen nähnyt myös sen, mitä sota ihmiselle todellisuudessa tarkoitti. – Jostain sellaisesta nousi ajatus siitä, että voisinko tehdä jotain toisenlaisen maailman ja yhteiskunnan rakentamiseksi. Kari Mäkinen oli siviilipalvelusvuotensa sairaalassa töissä ja ajatteli, että se oli hänelle hyvä tapa rakentaa yhteiskuntaa.

      Vakaumus ei siis estä Mäkistä puolustamasta maataan. Eiköhän siviilipalvelusmiehiä ja meitä muita siviilejäkin tarvita monissa muissa tehtävissä mahdollisena sota-aikana. Tehtäviä varmaan löytynee kaikille. Toivottavasti tähän tilanteeseen emme kuitenkaan joudu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Rakas isäni (1907-1972) ei tappanut ketään kummassakaan sodassa – vaikka osallistui kokoaikaisesti molempiin – vaan päinvastoin pelasti ihmishenkiä. Hän leikkeli lääkintäluutnanttina asetovereitaan ja amputoi heidän raajojaan kenttäsairaaloissa useimmiten aivan eturintaman tuntumassa. Taisipa pelastaa muutamia vihollisiakin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Suojeluskunnan sotilaspoikiin liittynyt isänikin [1927-2010] oli sotamies, ja varmaankin ”nuori kauniskin” päätellen isoäitinsä 19.5.1944 kirjoittamasta kirjeestä: ” ”Esko on nyt jo niin suuri poika, kuin aikamies, vaikka on vasta viisitoista vuotias. Hän on tällä kertaa meidän kylän vanhin poika, kaikki siitä vanhemmat ovat sotapalveluksessa, nyt ensi otossa on jo Eskon vuoro mennä sota koulutukseen. Esko kuuluu sotilaspoikiin ja talvella oli määrätty sotilaspoika johtaja kursseille Walkjärvelle, jossa oli yhden viikon.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      “Suojeluskunnan sotilaspoikiin liittynyt isänikin [1927-2010] oli sotamies”. Pahoittelut kommentissa olevasta vuosilukuvirheestä, jonka pitäisi olla 1929-2010.

      Ilmoita asiaton kommentti