Kaikella on määrähetkensä - joulusaarna

Saarnajan kirjasta muistamme tutut sanat siitä, että kaikilla asioilla on määräaikansa.
”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.” (Saarnaja 3:1).

Jouluevankeliumissa luemme ”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano”. Ja edelleen: ”Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa”.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla!

Tänä vuonna rakas isänmaamme täytti 100 vuotta. Silloin 100 vuotta sitten oli aika sille, että kansamme ja maamme saavutti itsenäisyyden. 500 vuotta sitten oli aika, jolloin eräs katolinen teologi ja munkki naulasi teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen. Reformaatio alkoi ja me olemme sen perillisiä. 375 vuotta sitten oli määräaika sille, että Kerimäestä tuli oma ja itsenäinen kirkkopitäjä ja seurakunta. Ja 170 vuotta sitten oli aika sille, että mahtava puukirkko valmistui Kerimäelle syksyllä 1847 (25.9.1847).

Monia määräaikoja olemme muistelleet kuluneen vuoden ja syksyn aikana. Niihin kaikkiin liittyy myös monenlaista kiitollisuutta Jumalaa ja menneitä sukupolvia kohtaan.

Meillä ihmisillä on erilaisia määräaikoja elämässä. Käymme niiden kautta aina uuteen vaiheeseen. Synnyimme, meidät useimmat kastettiin, koulutie alkoi, kävimme monet rippikoulun ja olimme konfirmoitavina, tulimme täysi-ikäisiksi, me miehet suoritimme varusmiespalveluksen, monet perustimme perheen tai avioiduimme ja niin edelleen...

Saarnaajan mainitsemien peruuttamattomien määräaikojen – aika on syntyä ja aika kuolla – väliin mahtuu monta erilaista määräaikaa ja –hetkeä. Merkittäviä määrähetkiä olivat myös ne, kun sanoimme ensimmäisen sanamme, otimme ensimmäisen askeleemme, opimme uimaan, olimme ensi kertaa lentokoneessa, saimme tai annoimme ensisuudelman ja niin edelleen.

Myös vuodenkierrossa on monia määrähetkiä. Kohta on uudenvuodenpäivä. Sekin on vain ihmisten yhteisesti sopima ajankohta, johon edellinen noin 365 vuorokauden jakso päättyy ja josta uusi vastaava alkaa. Silti se on monille pysäyttävä ja merkittävä määrähetki!

Tärkeitä määrähetkiä – myös minulle – on myös hetki, jolloin tuttu järvi vapautuu jääpeitteestä, jolloin koivuun ilmestyvät ensimmäiset hiirenkorvat, jolloin näemme kevään ensimmäisen leskenlehden ja perhosen, jolloin kuulemme käen kukkuvan ensi kertaa kesän alussa. - Noita hetkiä jälleen odotamme, kun olemme jo taas vajaan puolen vuoden päässä uudesta kesästä.

Joulu on kuitenkin ja sittenkin meille suomalaisille ehkä vuoden tärkein määräaika ja –hetki! Odotamme sitä monestakin syystä. Joulu on aina siihen asti kuluneen vuoden työn päätepiste, lepohetki ja juhlahetki. Se on vuoden kierrossa erityinen yhteisöllisyyden, inhimillisyyden ja hyväsydämisyyden määrähetki.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa taivaan alla!

Jumalan erityinen määrähetki koitti noin 2000 vuotta sitten. Se oli pelastussuunnitelman toteuttamisen määrähetki. Galatalaiskirjeen 4. luvun jakeissa 4-5 sanotaan:
"Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan."

Jumala itse tuli ihmiseksi tänne maailmaan. Hän tuli veljeksemme ja Vapahtajaksemme. Hän tuli seimen Lapseksi ja myös ristin mieheksi, joka sovitti syntimme, kuoli ja voitti kuoleman ja pahan vallan.

Jumalan erityisen määrähetken koittaminen tuo meille sen, että elämämme jokainen päivä voi olla erityinen päivä. Jumalan määrähetken koittaminen toi ja tuo uuden toivon arkeemme ja lohdun suruihimme. Jumalan määrähetken koittaminen toi ja tuo uuden ilon elämäämme ja juhlaamme.

Kristus on sama eilen, tänään ja joka päivä - ja iankaikkisesti! Nyt on pelastuksen päivä! Joka päivä on pelastuksen päivä. Olkoon tämä joulu erityinen määrähetki sille, että sydämemme löytää seimen Lapsessa ilon, rauhan ja levon. Olkoon tämä joulu erityinen määrähetki sille, että jaksamme taas taivaltaa eteenpäin, että jaksamme rakastaa ja palvella toinen toisiamme ja tätä maailmaa tulevan vuoden aikana.

Iloista Kristuksen syntymäjuhlaa ja siunausta tulevalle vuodelle!
Toivo Loikkanen  (Saarna 24.12.2017 jouluaaton sanajumalanpalvelus Kerimäen talvikirkko, Lk. 2:1-14, Saarnaaja 3:1)

 

9 kommenttia

  • Saarnaaja puhuu myös siitä miten on aika heitellä kiviä ja aika kerätä kiviä. Se on tuskallista, kun ne ovat tässä järjestyksessä. On siitä omakohtaista kokemusta. Kun itse joutuu jotenkin huonosti kohdelluksi, niin useasti tulee mieleen juuri samanlainen episodi, jonka on itse aiheuttanut jollekkin toiselle. Huomaan, se tuntui siis hänestä tälläiseltä. Ainoastaan armo kantaa siitä eteenpäin. Kiitos joulusarnasta!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kiitos, Lauri, hyvästä kommentistasi ja palautteestasi! Joulu ja sen sanoma voi todella tuottaa sen, että lähdemme myös “keräämään kiviä” tai että jopa osaamme olla niitä heittämättä. Tai niin, että saamme sydämeltämme sitä painaneet kivet pois. Armo voi lämmittää ja sulattaa sydämemme, että siellä olleet kivet tai möhkäleet sulavat tai putoavat pois.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Uudessa testamentissa heprealaiskirje puhuu Jeesuksesta ylimmäisenä pappina. Ylimmäinen pappi avasi myös oven kaikkein pyhimpään, joka vuoden ajan oli ollut täysin pimeässä. Avaaminen tapahtui suurena sovituspäivänä Joom kippurina syys-lokakuun eli heprealaisittain Tisrin kuun 10 päivänä. Tuolloin valo tulvahti temppelin kaikkein pyhimpään ja kullatun liitonarkin kannelta loisti shekinah: Jumalan läsnäolon kirkkaus. Näin siksi, että ovat avattiin vasten aurinkoa, jonka näennäisen vuosikierron mukaiseksi piti suurena sovituspäivänä eli syyspäivän tasauspäivänä, sovittaa edelle juossut lyhyemmän vuoden antanut kuukalenteri. Päivän Herra piti sovittaa Yön kuningattaren kanssa. Kuukalenteri piti siis päivittää uudelleen, mutta suurelle Auringon Herralle piti myös uhrata, sillä määräsihän Hän paitsi hetkistä ja ajoista myös maan kasvusta ja ihmisten kohtaloista. Jos kalenteri on väärä, tapahtuu kylvö väärään aikaan ja Herra (aurinko) ei anna maalle pelastavaa kasvua, siemen ei idä, varsi ei nouse, lehdet eivät ojentaudu, eikä kasvi kukinto astu valoon . Kaikella tuli olla aikansa ja paikkansa. Kuuluisat jakeet Vt: n Saarnaajan kirjassa 3: 1-8 ovat kuvaavia: Aika on syntyä ja aika on kuolla, aika on purkaa ja aika on rakentaa, aika on istuttaa ja repiä istutus, aika on surmata ja aika parantaa, aika on itkeä ja aika on nauraa…Tässä heprean aika on עֵת joka mainitaan 28 kertaa; luku vastaa kuukalenterin päivien ja Genesiksen ensimmäisen lauseen kirjainten määrää. Erikoisesti עֵת sanan lukuarvo on 470 ja 4×7= taas 28. Kun ihminen ajoittaa päivän ja elämänsä aktiot oikein jää hänelle aikaa ja tilaa myös kasvaa ja kypsyä. Nousta askel askeleelta kohti yhä kirkkaampaa valoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Taitaa olla aika lopettaa, tai ainakin huomattavasti vähentää läsnäoloa näillä sivuilla. Aikansa kutakin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kaikki kun ei ole omassa vallassa, ni on vaan sopeuduttava, tai ainakin yritettävä.Pumppuhuoneesta kuuluu ylimääräistä ääntä. Vai oisko putkiremontti tulossa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.