Kaiken maailman dosentit liittykää yhteen!

Eilisessä Yle A-Studiossa kommentoidessaan kariutuneita yhteiskuntasopimusneuvotteluja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esitti kollektiivista arvostelua Suomen yliopistojen dosenttikunnan osaamista kohtaan tavalla, joka herätti monissa katsojissa hämmennystä. Pääministeri totesi, että Suomesta löytyy liikaa kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat mitä ei saa tehdä.

Pääministerin heitto saattoi olla ennalta harkitsematon, mutta kuvastaa valitettavan hyvin maan nykyisen hallituksen asennetta sivistykseen ja koulutukseen. Valtavia leikkauksia on tehty, vaikka ennen vaaleja käyntiin antamassa nuorisolle ties mitä koulutuslupauksia. Koulutuksen ja sivistyssektorin ahdinko näkyy konkreettisesti nyt maan yliopistojen käymissä YT-neuvotteluissa.

Keitä nämä yleisen vitsin kohteena olevat dosentit nyt sitten ovat? Dosentilla on professorin pätevyys ja osaaminen, mutta ei virkaa. Dosentuuria ei Suomen yliopistoissa saa helpolla.  Dosentin arvon myöntäminen tapahtuu huolellinen prosessin jälkeen, jossa arvioidaan henkilön kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön sekä opetustaito. Perinteisesti dosentiksi nimittämisen minimivaatimuksena on pidetty tieteellistä tuotantoa, joka vastaa laajuudeltaan ja laadultaan vähintään kahta väitöskirjaa, eli lähes kymmenen vuoden tieteellistä tutkimistyötä. Nykyisin Helsingin yliopistossa painotetaan sitä, että tutkimusten tulisi käsitellä vielä eriaihepiirejä.

Helsingin yliopiston dosenttina esittäisin maan johdolle toivomuksen, että jos viette meidän taloudelliset mahdollisuudet tehdä tutkimusta, niin älkää sentään vähätelkö meidän osaamista. Pääministeri on yhdessä työministeri Jari Lindströmin (ps.) kanssa varmasti tervetullut tutustumaan työllisyystilanteeseen yliopistoilla. Tunnelma ainakin Helsingin yliopiston käytävillä on tämän syksyn ollut hyvin alakuloinen. Tuhatta viittäsataa työntekijää koskevia YT-neuvotteluja on käyty ja tulokset siitä, että kuka saa jäädä ja kuka lähtee tulevat vasta ensi vuoden alussa.

Suuri osa meistä yliopistolaisista tosin on tottunut jo koko työuransa elämään jatkuvassa epävarmuudessa eräänlaisena nykyajan akateemisena proletariaattina. Meidän tutkimukset kyllä kelpaavat yliopiston tulokseen ja hyödyttämään suomalaista yhteiskunttaa, mutta elämämme jatkuvassa epävarmuudessa sen suhteen onko ensi syksynä töitä vai ei.

Suomi on nyt erittäin vaikeassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Pienen maan ainut selviytymisen keino on panostaminen sivistykseen. Tarvitaan maailman huipputason tutkimusta ja opetusta. Tämä taso ei synny, jos koulutuksen resursseja jatkuvasti leikataan ja yliopistojen henkilöstön osaamista maan johdon taholta vähätellään. Päivystäville ja ei-päivystäville dosenteille on tarvetta myös tulevaisuuden Suomessa.

    • Ollakseen oikeasti objektiivista tieteellisen dogmatiikan pitää ottaa tutkittavakseen ihan oikeita virallisen tunnustuksen asiakirjoja. Jos ottaa lähtökohdikseen jotain ilmasta temmattuja tekstejä niin kaikki työ on aivan tuulesta temmattuja mitä sattuu väitteitä.

      Tietenkin joku voi tutkia jotain muutakin dogmaattista väitettä, esimerkiksi jonkun henkilön dogmaattista käsitystä, mutta silloin ei myöskään pidä kuvitella että tuloksena on sen enempää kuin tuon asianomaisen tutkittavan henkilön subjektiivisten mielipiteiden aatemaailma.

      Vastaavasti voi tutkia jonkun liikkeen asiakirjoja objektiivisena aineistona käyttäen kyseisen liikkeen käsityksiä. Mutta silloinkin kysymys on siitä ettei anna mielipiteittensä haihailla missä sattuu vaan tutkimuksen pitää pystyä objektiivisesti kuvaamaan tutkittavaa kohdetta.

    • Kyllä toki. Eihän itse tutkimusmenetelmissä ole mitään eroa tehdäänpä tiedettä missä tiedekunnassa tahansa. Samat menetelmälliset periaatteet toimivat kaikkialla, vaikkakin toki erityistarpeita varten sovellutukset ovat tutkimuksen kohteen mukaan erikoistuneita.

      Mutta samalla on muistettava mitä Ludwig Josef Johann Wittgenstein sanoi Russelin matemaattisten perusteiden filosofoinnista: Ne kylläkin antavat hyvää teoreettista pohjaa käsitteiden selkeyttämisessä, mutta niiden ongelmana on se ettei tulos enää ole matematiikkaa.

      Eli kun tutkimuksella ei enää ole mitään reaalista kosketuskohtaa todelliseen elämään niin se ei enää ole mielekästä. Matematiikka on mielekästä siksi että matematiikalla on käyttöä ihmiskunnan elämässä.

      Samalla tavalla jos teologinen tutkimus menettää kosketuskohtansa reaaliseen uskonnon tutkimiseen niin se ei enää palvele sitä tarkoitusta mitä varten koko tutkimusala on kehitetty. Jotta tämä teologian erityispiirre pääsee esille, tarvitaan nimenomaan teologista tutkimusta.

    • Seppo

      Tuo erityispiirre on sitä että esimerkiksi rahan arvoa ei mitata setelin paperin arvoa paperina eikä puusta veistetyn taideteoksen arvoa siihen käytetyn puutavaran polttopuun arvon mittareilla.

      Valitettavasti puheesi ”ei tieteellisistä siemenestä” kertoo ettet tunne teologista tutkimusotetta, vaan aidon metodin sijaan kuvaat sinun omia ennakkoluulojasi.

  1. Matias,minä ole läpilukenut monta dogmatiikan tutkijan teosta, joista paistaa myös ilmiselvä tunnustuksellisuus.
    Raha on arvon mitta ja vaihdon väline,mutta tuo arvo ei tosiasiassa ole -tieteellisellä tarkkuudella – esim. seteliin merkityssä numerossa vaan siinä minkä ihminen sen vaihtoarvoksi uskoo ja tuon uskon määrä ei ole tieteellisin mittarein mitatavissa, vaikka kansantaloustieteilijät siinä parhaansa tekevät. . Sillä hinnan muutos koskien samaa tavaraa on itse asiassa tuon rahan vaihtoarvon muutos.

    • Kun dogmatiikkaa tehdään, niin jotta olisi objektiivinen, niin silloin tunnustusta tutkittaessa pitää nimenomaan olla tunnustusta kuvaava. Jos nimittäin jättää tunnustuksen niin silloin ei tee objektivista tutkimusta siitä mitä tunnustukseen sisältyy, vaan silloin höpäjää omia typeryyksiään.

      Väitteesi siis sisältää ennakkoasenteen missä objektiivisuus ja tunnustuksellisuus asetetaan toistensa vastakohdiksi.

      Tieteellistä työtä ei voi tehdä silloin jos juuttuu omien ennakkoluulojensa vangiksi.

    • Matias : Tunnustuksen objektiivinen tutkiminen historia-, kirjallisuustieteen tai psykologian keinoin on täysin eri asia kuin saman subjektiivisesti tunnustuksellinen – eli ainakinosin tutkijan uskonnollisesta uskosta nouseva- tutkimus.

      Dogmatiikan oppikirjoissa näytävät nämä rajalinjat olevan usein epäselviä.

Kirjoittaja

Jalovaara Ville
Jalovaara Ville
Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu.