Kaikki ei ole kirkon vika

Kristillistä kirkkoa on syytetty vallanpitäjien suosimisesta, ahneudesta, juutalaisvainoista ym. rotusorrosta, ihmisen arvon vähättelemisestä, sotien siunaamisesta jne.

Kristilliset kirkot ovat moneen asiaan syyllisiä. Tämä asia on hyvä myöntää reilusti. Asiallista on myös myöntää se, että syyllisten joukossa on liian usein ollut myös aivan todellisia kristittyjä, ei vain siis pelkkiä muotojumalisia, kuten meillä tunnustavilla kristityillä on joskus kiusaus puolustella.

Kaiken itsekriittisyytemme keskellä on silti tärkeää pitää mielessä: Kaikki ei ole kirkon syy.

Ensimmäinen ja kaikista tärkein asia on nähdä, ettei ihmisluonnon yleinen pahuus ole kristillisen kirkon syy. Voimme toki keskustella siitä, miten hyvin tai huonosti kirkko on onnistunut rajoittamaan tai suitsimaan ihmisen kielteisiä taipumuksia. Itse pahuus eli kirkollisella kielellä synti on kuitenkin kirkosta riippumaton realiteetti.

Voimme siis sanoa: Ihmisyyttä läpäisevä pahuuden ongelma, ja taipumus pahaaan ei ole kirkon syy.

Kuulostaako tämä liian yksinkertaiselta? On naiivia sanoa tämä ääneen? - Olisipa asia niin! On suorastaan valitettavaa, miten huonosti yllä oleva yksinkertainen toteamus on ihmiskunnan historiassa sisäistetty.

Ensimmäiseksi voidaan pohtia vaikkapa kommunismia ja sosialistisen Neuvostoliiton aikaa. Kommunismi nousi valtaan pitkälti sillä väittämällä, että ihmisen ongelmien ytimessä ovat taloudelliset epäkohdat. Pahuuden ja synnin ajateltiin väistyvän sivuun, jos ja kun saavutetaan taloudellinen yhdenvertaisuus. Kirkon nähtiin levittävän kuin ooppiumia kansalle, jotta tämä ei näkisi ihmisen todellista tilannetta. Siksi kirkon työntäminen marginaaliin nähtiin yhtenä keskeisenä osana pahuuden ongelman ratkaisua. - Tiedämme nyt, ettei pahuuden ongelma ratkennut tällä tavalla. - Näin se ei voinut ratketa, koska ihmisen pahuus ei ollut kirkon syy.

Toiseksi on asianmukaista käsitellä toista kommunismin aikaista ”suurta” aatetta eli kansallissosialismia. Kansallissosialismin keskeisintä sisältöä on eri ihmisryhmien välinen epätasa-arvo. Tässä ideologiassa ylin hyvä tarkoittaa vahvemman oikeutta. Natsismissa pahuutta pyrittiin karsimaan poistamalla yhteiskunnasta kaikki heikkous, ja sen heikot jäsenet. Saksalainen kansallissosialismi ilmensi myös antikirkollisuutta. Kirkko oli paha, jos kristillinen kirkko puolusti teologiassaan vähempiosaisia ja halusi rajoittaa valtiovallan sortotoimia epäsuosittuja väestöryhmiä vastaan. - Kansallissosialismi syytti aidon kristinuskon ääniä, kuten esim. pastori Dietrich Bonhoefferia orjamoraalin suosimisesta, koska Bonhoefferin kaltaiset aidot kristityt saattoivat puolustaa (jopa) juutalaisia. Natsien ideologiassa juutalaiset esitettiin natsi-ideologiassa pahuuden alkujuureksi. - Kansallissosialismi laittoi monet saksalaiset kirkot väärällä tavalla polvilleen, mutta se ei poistanut pahuutta. Tiedämme historiasta, että natsien antikirkollinen ideologia pikemminkin maksimoi pahuuden kuin onnistui poistamaan sen.

Natsismista ja kommunismista voi todeta saman asian. Molemmat aatteet olivat ideologialtaan sekä antikirkollisia että antikristillisiä. Kumpikin aate epäonnistui yrityksessään ratkaista pahuuden ongelmaa. Ne eivät lopulta olleet osa pahuuden ongelman ratkaisua. Sen sijaan ne olivat molemmat itsekin osa pahuutta.

Kolmannessa aiheessa ja vaiheessa siirryn nyt lähihistoriastamme nykyaikaan.

Jokaisella aikakaudella on omat uskonkappaleensa ja ideologiansa, joiden kautta ihmiskunta yrittää ratkaista pahuuden ongelmaa. Meidän aikanamme on olemassa eräs äänekäs ideologia, joka yrittää sekin ratkaista pahuuden ongelmaa omilla lääkkeillään. - Meidän aikamme ja erityisesti länsimaiden populaariaate on seksuaalisen vapauden ja tasavertaisuuden ideologia. Tässä liikehdinnässä pahuus nähdään perinteisessä seksuaalimoraalissa. Perinteinen kristillinen moraali rajoittaa ihmisen sukupuolisen kanssakäymisen ja lisääntymisen vain avioliitossa olevan aikuisen miehen ja naisen väliseksi asiaksi. Ennen miehen ja naisen avioliitto oli normi, mutta nyt tähän normiin sitoutuminen nähdään ihmisen viettejä tukahduttavana pahana. Vapaan seksin ideologia näkee rajoittamattoman seksin harrastamiseen liittyvät kiellot ihmisen luovuuden, hyvinvoinnin ja rakkauden esteinä.

Jokaisella ideologialla on ollut aina omat tarinansa. Vapaan seksin tarinoissa kuvataan onnellisia homoperheitä, moniavioisuutta, ikä- ja eläinlajirajoitukset ohittavia seksitarinoita jne..

Kuten lähes kaikkien aatteiden ideologisissa tarinoissa, oman eturyhmän katvealueista, virheellisistä väittämistä ja yksipuolisista pelkistyksistä ei puhuta julkisesti. - Seksuaalista vapautta ajavan liikkeen piirissä kiellettyjä asioita ovat olleet muun muassa isättömyyteen tuomittujen lesboperheiden poikien yksinäisyyden kokemukset, tai pedofiliaan syyllistyneiden tahojen vääristyneet tutkimusraportit, joilla on perusteltu suojaikärajojen laskua. Lue esim.

https://www.adlibris.com/fi/kirja/seksuaalivallankumous-9789518887945

Viime vuosikymmenien kokemukset ovat osoittaneet, että myös vapaan seksin ideologia on syvimmiltään antikirkollinen ja antikristillinen. Se saattaa toki saapua kirkkoihin rakkauden nimissä, mutta pyyhkii pian jalkansa kristillisen kirkon vuosituhantisella moraalisella traditiolla. Raamatun sanaa ei kunnioiteta. Saman sukupuolen pariskuntia kirkollisesti vihkiessään vapaan seksin ideologit eivät useinkaan kunnioita piispan virkaa, eivätkä piittaa uskollisten seurakuntalaisten yhteydestä. Tämä aate haluaa astua kirkon kaikkein pyhimpään omilla säännöillään, säännöillä, joissa vaaditaan Raamatun normeista irrotetun seksin siunaamista. - Traagista on erityisesti se, että uskolliset seurakuntalaiset ovat vuosisatojen ja tuhansien ajan nähneet juuri nämä asiat kauhistuksena (3Moos.20:13; Matt.24:15).

Rajoittamattoman seksuaalisuuden ideologia lähtee siitä olettamuksesta, että ihminen on luonnostaan hyvä. Siksi tämä aate tulkitsee sisältämme nousvat impulssit hyvinä ja oikeina. Ihmisestä nousevien vietti-impulssien ja rakkauden välille halutaan vetää yhtäsuuruusmerkki. Pahuus on tämän ajattelun mukaan ahdistusta, joka syntyy, kun viettiemme synnyttämiä haluja arvioidaan kriittisesti, syyllistetään ja rajoitetaan. - On kuitenkin tärkeää huomata, ettei tässä puhuta enää vain seksistä. Villakoiran ydin on siinä, että vapaan seksin ideologia raivaa tietä yleiselle moniarvoisuudelle. Yleinen moniarvoisuus on puolestaaan aate, jossa jokainen ihminen ja viiteryhmä pyrkii luomaan omat norminsa. Tämä johtaa anarkiaan eli sekasortoon/mielivaltaan. Puhtaaaksi viljeltynä se on laittomuuden tila, jossa juuri kukaan ei enää ota vastuuta juuri mistään. Lue myös:

https://www.adlibris.com/fi/kirja/jalkikristillisen-maailman-kauhut-9789518887358

Meidän aikamme seksuaalisen vapautuksen ja siihen liittyvän moniarvoisuuden ideologia ei ole tullut vielä tiensä päähän, kuten on jo käynyt kommunismille ja kansallissosialismille. Koska seksuaalisen vapautuksen ja moniarvoisuuden aate ei ole toistaiseksi ollut minkään lähihistoriamme yhteiskunnan pääideologia, se ei ole vielä joutunut toden teolla kriittiseen tarkasteluun. - Nykyään on kuitenkin olemassa länsimaita, joissa ollaan jo lähellä sitä, että tämä aate värittää koko yhteiskunnallista valtapolitiikkaa. Vaikka emme vielä näe kaikkia seksuaalisen vapautuksen ja moniarvoisuuden ideologian hedelmiä, jokaisen ajattelevan ihmisen on kuitenkin jo mahdollista nähdä tämän ideologian keskeinen olemus, hahmo ja jopa lopputulos.

Kyse on yhdestä uudesta antikirkollisesta (tosin jo Sigmund Freudin kristinuskon vastaisuudesta periytyvästä) ratkaisuyrityksestä poistaa pahuus. Kommunismin ja kansallissosialismin tavoin myös seksuaalisen vapautuksen ja moniarvoisuuden ideologia kertoo tarinaa pahasta ja perinteisestä kirkosta, joka on esteenä kaiken hyvän esiin murtautumiselle. Tämä on sinällään hyvin tuttu, mutta valheellinen virsi. - Todellisuudessa ei tarvita erityisiä profeetallisia kykyjä, jotta voidaan todeta: Jälleen perinteisestä kristillisestä kirkosta tehdään syntipukkia ihmisen pahuuden ongelmaan. Seksuaalisen vapautuksen ja moniarvoisuuden ideologia ei ole osa pahuuden ongelman ratkaisua. Sen sijaan se on vastuuttomuudessaan itsekin osa tätä samaa pahuutta.

Lopputuloksena totean:

Kaikki ei ole kristillisen kirkon vika. Ihmisluonnon yleinen pahuus ei ole kristillisen kirkon syy. Voimme toki keskustella siitä, miten hyvin tai huonosti kirkko on onnistunut rajoittamaan tai suitsimaan ihmisen kielteisiä taipumuksia omassa keskuudessaan ja sitä ympäröivässä yhteiskunnassa. Itse pahuus eli kirkollisella kielellä synti on kuitenkin kirkosta riippumaton realiteetti.

Myös kristillisellä kirkolla on oma tarinansa. Se on tosi tarina, joka selittää synnin olemuksen.

Synti on saanut alkunsa ihmisen kapinasta Luojaansa vastaan. Tämän kapinan seurauksena ihmisen ja Jumalan välinen yhteys särkyi. Tämän kapinan jälkeen jokainen ihminen syntyy tähän maailmaan isiensä tavoin itsekkäät taipumukset omaavana olentona. - ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha...” (Joh.3:6a). - Tämän lähtöasetelman takia myös jokainen inhimillinen aate kantaa sisällään tiettyjä itsekkäitä ja vastuuttomia selitys- ja ratkaisumalleja ihmisen pahuuteen. Kaikki inhimilliset aatteet haluavat nähdä pahan syyn jossakin muualla kuin oman puseron alla. - Vain kristinusko kertoo syntiongelman asuvan meissä itsessämme.

Kristinuskon suuri kertomus ei kuitenkaan tyydy pelkkään syntisairauden diagnoosiin. Se kertoo, tai oikeastaan jopa julistaa uutta mahdollisuutta; parasta mahdollista ratkaisua ihmisen pahuuden ongelmaan.

Jumala on itse tullut kerran ihmiseksi, syntymällä neitsyt Mariasta Jeesus lapsen muodossa. Hän on ottanut ihmiskunnan synnin ja pahuuden ongelman omille harteilleen ja vienyt sen ristille (Joh.3:16). Jumala haluaaa ottaa sinut ja minut osaksi uutta tarinaa. Sitä kirjoitetaan aidon kristillisen kirkon työssä. - Tämä on erilainen tarina. Tämä on kaikki inhimillisten aatteiden pasmat hämmentävä vaihtoehto. Tämän tarinan julistaminen on kirkon missio eli tehtävä. Pahuuden ongelma ei ole kirkon syy. Kirkolle on annettu ristin muotoiset ratkaisun avaimet pahan ongelmaa koskien... ja voi minua kirkon palvelijaa, jos en julista Kristuksen ristin voittosanomaa (1Kor.9:16), ainoaa ratkaisua minun ja maailman pahuuteen.

Synti ei ole kirkon syy, mutta on yksin kirkon syy, jos se vaikenee parhaimmastaan.

Maaailma voi pilkata Kristuksen ristiä ja kristillistä kirkkoa, mutta sama vanha risti seisoo silti paikoillaan läpi vuosikymmenien, vuosisatojen ja vuosituhansien. Inhimilliset aatteet vaihtuvat ja haihtuvat, mutta Kristuksen risti pysyy.

”...sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra". (1Kor.1:27-31)

 

Kirjoittaja

Manu Ryösö
Manu Ryösö

Olen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen pastori. Työskentelen myös Inkerin kirkossa. Lue lisää: https://www.taivaallinenlahja.fi/manu-ryoso