Kaikki irti pääkalloista!

Pääkallokeli tarkoittaa vihoviimeisen kenkkumaista säätä, joka saa autot luistelemaan ajoradoilla sekä jalankulkijat kaatuilemaan jalkakäytävillä ynnä telomaan itsensä lasarettikuntoon. Pääkallokiitäjä on perhonen.  Jimi Pääkallo on muusikko. Astia, jossa on pääkallon kuva, sisältää myrkkyä. Mustanaamiolla oli pääkallosormus, josta jäi konniin selkeä jälki, kun hän tinttasi heitä leukaperiin. Natseilla oli Pääkalloprikaati, merirosvoilla pääkallolippu. Pääkallopata on ruoka, sellainen makaronimössö. Pääkallonpaikaksi kutsuttiin mestaa, jossa Jeesus teloitettiin.

1800-luvulla ruotsalaistutkijat olivat kovasti paljon kiinnostuneita suomalaisten pääkalloista. Pääkalloja ryösteltiin suoraan haudoista, jotta voitiin mittailla pään muotoja ja pituuksia. Myös eläville ihmisille tehtiin samanlaisia mittauksia, mutta silloin tutkijat eivät tohtineet lähteä päänirrotuspuuhiin. Ideana oli osoittaa lyhytkalloisten suomalaisten ja saamelaisten alempiarvoisuus muihin skandinaaveihin nähden.

Rotuprofessori Gustaf Retziuksen (1842-1919) johtopäätösten mukaan tyypillistä lyhytkalloisille suomalaisille oli alakuloisuus ja tunteellisuus. Suomalaiset istuivat mieluiten saunassa tai lauloivat kansanlauluja. He eivät olleet saaneet aikaan mitään merkittävää toisin kuin esimerkiksi maita valloittaneet germaanit.

Retziusta voitaneen pitää jonkinlaisena antifennofiilina?

Kiva asua tässä ylimielisen Ruotsin ja aggressiivisen Venäjän välissä!

Jo 1820-luvulla kansallinen herättelijämme Adolf Ivar Arvidsson totesi, että "ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia". Tuolloin emme enää olleet Ruotsin vallan alla, mutta siitä huolimatta ruotsalaiset pääkallonmetsästäjät hyökkäsivät apinan raivolla rauhanomaisten hautuumaittemme kimppuun. On se niin väärin!

Piispa Huovisen ollessa Helsingin hiippakunnan käskynhaltijana Pääkallonpaikka sijaitsi sananmukaisesti Bulevardi 16:n seurakuntatalon viidennessä kerroksessa, piispan työhuoneessa. Hänen työpöydällään näet sijaitsi erään pääkallon loppusijoituspaikka. Myönnän, että tuon pääkallon näkeminen teki suuren vaikutuksen. En yhtään ihmettele, miksi Huovinen tuli kuuluisaksi fundeeraamisesta. Tuollainen kallo suorastaan pakottaa pohtimaan syntyjä syviä.

Minut tuo näky sai pohtimaan sitä, että jos jonkun naamataulu ei meitä miellytä, niin kannattaa ajatella, että sisältähän tuo tyyppi on varsin samanlainen kuin mekin: Pääkallo, luita, sisälmyksiä, tunteita ja eritteitä. Syntisäkki.  Jos kadehdimme jotakuta, niin on hyvä muistaa, että tomua ja tuhkaa hän on siinä kuin me muutkin.

Mitä me tästä opimme? Älkäämme jättäkö pääkallojamme jälkeemme vaan maatukaamme pikaisesti iloisten liekkien loimussa. Minä en ainakaan kestäisi ajatusta, että joskus jotkut huligaanit kaivaisivat pääkalloni haudasta ja pelaisivat sillä jalkapalloa.

Kivutonta loppua sinulle, lukija. Lepää rauhassa, mutta vain vuoden 2018 loppuun asti. Sillä v. 2019 odottavat jo uudet kujeet.

 

Kuva: Läski-Basso ja Luu-Viulu. Tunnistatko kuvasta edes toisen meistä?

Iltalehti kertoo antaumuksellisesti ruotsalaisten ryöstöretkistä:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/70e03f58-99e3-4138-8bd5-c3268449d381

 

 

 

 

23 kommenttia

  • Niin huolellisesti kuin suomalaiset hakivatkin sotien jälkeen suomalaisten sotilaitten maalliset jäänteet pois karjalaismetsistä, niin luulisi, että Ruotsista olisi maailman helpoin asia hakea pois näitten varastamat suomalaisten pääkallot, mutta kun ei niin ei! Odottavatko ja edellyttävätkö he kenties, että me tulisimme ryöstämään ne takaisin?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Pääkallokeli tarkoittaa sitä, kun kaatuu niin ei vaimenna kaatumista käsillä, koska siinä voi ranne murtua vaan pää edellä maahan. Kun olemme kovapäisiä, niin ei tule mitään vahinkoa vaikka pää kolahtaa jäiseen asvalttiin.

    Kiitos Hannu!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha: Taitaa se kovapäisyys mennä enempikin tuonne luonnepuolelle eli uppiniskaisuuteen tai siihen, että koulussa ei mene oppi kalloon. Isku jäähän tai päähän voi ikävä kyllä halkaista / murtaa kallon.

      Eikös se oikea kaatumistyyli ollut sillai, että pää leukaan ja molemmilla käsillä tömäytetään yhtä aikaa maahan? Tämähän ei tietenkään mitenkään onnistu, kun meillä on usein kantamuksia käsissä. Kun ne lentävät ties minne, ensimmäinen ajatus on tietenkin, että miten niitten kantamusten käy. Vasta toisena tulee sitten se, että miten minun itseni käy. Mutta kun siinä ei koskaan ehdi tuohon kakkosvaiheeseen, kun se jo on menoa. Oikeaa kaatumistakin pitäisi harjoitella niin, että tositilanteessa voi toimia refleksinomaisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Kun on hyvät kaatumiskelit, niin harjoitusta saa paljon. Kannattaa käyttää villamyssyä päässä kun kaatuu, niin pääkallo säilyy vahingoittumattomana, vaikka ei olisi kovapäistä sukua. Pää edellä on oikea kaatumistyyli.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Kannattaa katsoa tääringillä urheillako kaljamakelisellä oilingilla vai ei.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ville Hassinen sanoo:

    Aika railakasta seuraa rovastilla – ei taatusti pienestä valittele. 🙂

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville: Meillähän on nyt uudet ohjeet Ylläpidolta: Bloggaa reippaasti, kommentoi fiksusti. Herää vain kysymys, että jos mä bloggaan reippaasti (kuten yllä), niin miten ihmeessä tekstiäni voisi kommentoida fiksusti…? Eikö mieluummin samalla mitalla?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Hyvä kysymys. Tässä taitaa moderaattoreilla kallonpohjatkin mennä vähän sekaisin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Opiskeluaikanani kerran, vai liekö jo jatko-opiskeluaikana, ainejärjestön juhlapäivässä Joensuussa kutsuvieraana oli Hannu Taanila. Hän puhui vakavasti sivistyksen ja Hegelin filosofian tuntemisen merkityksestä. Sivistynyt mies ja taitava puhuja, ja ehkä se fiksuuskin ohitti ne monet ärräpäät ja veet, jotka hän puheissaan suustaan tuona päivänä päästi. Ja jaksoi nauraa opiskelijahuumorille täysillä! Olisiko Taanilasta tälle palstalle myös blogistiksi? Taatusti lukisin!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ville Hassinen sanoo:

    Mutta toisaalta savolaisena voi repiä huumoria omasta kallostaan. Yksi kysymyshän on näin kaljuuntuvalle nuoremmalle miehelle kuin minä, ettei sitä tukka ja järki pysy samassa kallossa, mutta kumpi lähti ensin?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kaatuilu on opettavaista, jos sen kaatuilun vain itse näkee opetuksena. Jos luulee ettei koskaan kaadu, niin se on jo ylpeydeksi laskettava… Kuinka noloa onkaan kaatua julkisella paikalla juhlavaatteissa ja lahjat lentelee ympäri mäkeä…

    Tuon voi lukea myös vertauskuvallisesti, jos haluaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Hannu, minun (ja Eeron) nuoruudessa ei pääkalloa tarvinnut ihmetellä syvemmin, ellei Shakespearen näytelmissä. Se tarjoutui koko luurankoineen tutkistelun kohteeksi Tyttönorssin biologian luokassa; varmaan Poikanorssissakin. Nuorena on vitsa ja viisaus taitettava?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    P.S. Kommentti kysymykseen kuvatunnistuksesta. Kysymyksen vaihtoehtoisuus on asioiden yksinkertaistamista. Kaikissa meissähän läskeistä riippumatta piilee kelpo luuviulu! Joissakin näkyy selvemmin, joissakin hämärämmin, mutta kun röntgeniin päätyy, olemme tasaveroisia kaikki.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Päivi: Erittäin hyvä käytännön sovellutus tuo. Hiljattain oli jossakin aviisissa näytillä röntgenkuvia siitä, mitä kaikkea ihminen on onnistunut nielemään. Hammasharjoja niellään paljon, mutta hämmästyttäviä olivat erilaiset lasiesineet.

      Kerran näin pilakuvan, jossa hammaslääkäri yritti kiskoa tongilla potilaan hammasta irti. Hammas pisti kuitenkin niin kovasti hanttiin, että lopulta potilaan pääkallo työntyi suun kautta ulos! 😱

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Hannu, mukaansatempaava hammaslääkäri kokemus!! Eikä Ressu jää Norssien varjoon!!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    En tiedä, oliko kyseessä Tytönorssin ja Ressun välinen kamppailulajin harrastus, mutta oma luokkani piti nahkakastajaiset Ressun poikien kanssa. Olin 14 vuotta. TANSSITTAESSA ensimmäinen parini hävisi lattialta takamaisemiin kesken kappaleen. Minut pelasti oitis toinen poika. Aloimme siitä seurustelun, joka kesti runaat kaksi vuotta. Ystävyys vieläkin kauemmin. Hyvä tsemppi!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kestättekö vielä yhden irtopääjutun?

    Pikkuinen Tiina kysyi sältään, onko totta, että strutsit hautaavat päänsä hiekkaan? Kun isä vahvisti tiedon, hän sai vastattavakseen uuden kysymyksen: Miten ne strutsit sitten tietävät etsiä päitään oikeasta paikasta?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (65v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121