"Kaikki synnit" lestadiolaisuudessa - vähän muuallakin.

Viittaan otsikolla TV2:n puolella alkaneeseen rikossarjaan, jonka keskuksena on pohjoissuomalainen kuvitteellinen lestadiolaiskunta. Itse katsoin Areenalta yhdeltä istumalta koko kuusiosaisen sarjan, jonka oikeudet on myyty yli 30 maahan. Sen käsikirjoitus on jo voittanut pohjoismaisen palkinnon Göteborgin elokuvajuhlilla. Käsikirjoituksen ovat laatineet Marja Aakko ja Mika Ronkainen. Tuottaja on Ilkka Matila. Sarjasta on kuvattu jo toinen kausi.

Miksi tartun asiaan, lisäksi kriittisesti? En itse ole lestadiolainen. Olen taiteen tutkija, esteetikko. Koin sarjan yksioikoisena sekä juoneltaan että kaavamaisen klisheisenä tematiikaltaan ja teeseiltään. Lestadiolaisista on viime vuosina kirjoitettu paljonkin kaunokirjallisuutta, myös autofiktiota. Tuntuu kuin rikossarja olisi lukaissut läpi kaikki suuntauksen negatiiviset ja sensaatiomaiset puolet ja koonnut ne askel askeleelta paljastuvaksi lestadiolaisuuden murskakritiikiksi. Juonen kulkua voisi luonnehtia varsin suoraviivaiseksi epäkohtien paljastusketjuksi, vaikka niiden taustalla ja pontimena onkin rikosjuoni. Se jää kuitenkin melkein itse paljastusten varjoon. Paljastukset ikäänkuin vievät pohjaa pois rikoksen aidolta rikollisuudelta.

Paljastusten painoarvoa kerronnassa lisää, että miespäähenkilönä oleva rikospoliisi on traumatisoitunut henkilökohtaisesti lestadiolaisuudesta synnyinkodissaan ja on entisessä kotikunnassaan paitsi ratkaisemassa rikosta myös prosessoimassa omia ongelmiaan homoseksuaalisuutensa ja parisuhteensa kanssa. Rinnalla toimii naispuolinen kollega Helsingissä, joka on elämäntavaltaan kaikkea muuta kuin lestadiolainen: juo, meikkaa, harrastaa aviotonta seksiä ja on epäonnistunut äiti. Kuin ihmeestä hänestä tulee tuki lestadiolaisuuden kaltoinkohtelemalle nuorelle tytölle. Hän opettaa, ettei kaikkea tarvitse antaa anteeksi. Vain aidon henkilökohtaisen anteeksipyynnön voi. Hän itse saa kokea sen tyttärensä kanssa.

Myös miespoliisi selkiytyy kriisiensä kanssa käytyään tunnepatoutumansa läpi: ei anna anteeksi lestadiolaiselle isälleen, mutta nöyrtyy pyytämään aanteeksi kumppaniltaan. Auvoinen lopputulema pyyhkii ylitse rikosdraaman merkityksen sellaisenaan. Siinä puolestaan lopputulemaksi jää armottomuus, kosto. Kapina lestadiolaista nöyryyttävää synnin tunnustusta (pakotettu, epätosi) ja synninpäästöä (seurakunnan vanhimmat) vastaan.  Kristilliseltä kannalta armon, armottommuden, synnin, syyllisyyden, vallankäytön ja kapinan teemat ovat kiinnostavia, mutta sarjassa vahvasti mustavalkoisesti kuvattuja.

Toki rikollisuutta löytyy sarjassa lestadiolaisen yhteisön ulkopuoleltakin mm. kunnan keplottelevasta kauppiaasta, tämän nuorisorikollisuuteen ja huumeisiin päätyneestä tyttärestä ja anarkistista, joka luo tarkoituksellista vihakulttuuria seudun maallisten nuorten piirissä. Pientä rikollisuutta on myös maahanmuttajalinjalla. Nämä jäävät kuitenkin melko pinnallisiksi ja klisheisiksi kuviksi, jotka poliisi saa kevyehkösti selvitetyksi - toisin kuin verisissä (ulkoisesti ja sisäisesti) lestadiolaisrikoksissa.

Sarjan  mustavalkoisuutta edustaa jaksojen alkukuvaus: lyyrisen herkkä, estetisoitu maalaismaisema rappiotilassa olevine esineineen. Kuvaus on kyllä taidokasta, mutta joskus liian viipyilevää ja osoittelevaakin: ristiinmenevät tiet toistuvasti, uima-altaan pohjakuviona risti jne.

Sarjaa on Katso-lehden mukaan (39/2020) kiitetty muun muassa lestadiolaisuuden käsittelystä. En tiedä, missä. On tietysti hyvä tuoda esiin epäkohtien kritiikkiä, mutta niiden yksipuolinen ja alleviivaava käsittely on kuitenkin kuin sensaationhakuinen karikatyyri.

 

 

 

25 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Petteri Maunu ja Kimmo Pikkuaho. Ihan noin yksinkertaista se ei mielestäni ole edes seurakuntaopin ja hengellisen väkivallan kannalta. Ensinnäkin VL-kristillisyydestä on liikettä sekä sisään että ulos. Toiseksi on täysin totta, että sen piirissä on myös henkistä väkivaltaa. Olisiko tässä kuitenkin pohjimmiltaan kyse uskonnollisen ilmiasun saavasta perhe- ja yhteisöpatologiasta sekä osaamattomuudesta ratkaista erilaisia vaikeita kysymyksiä? Yhdistyneenä vanhakantaisiin ratkaisumalleihin. Näitä löytyy joka ikisestä ihmisyhteisöstä, kirkkokunnasta ja herätysliikkeestä. Myös omien, 1990-luvulta peräisin olevien, kokemusteni valossa Oulun ympäristön vanhoillislestadiolaisuudessa on (ollut?) hyvin tiukkoja piirteitä. Ongelma ei ainakaan silloin ollut minun mielestäni välttämättä edes linjauksissa (mihin osallistuminen on uskovaisille sopivaa ja mikä ei) vaan oheisviestinnässä, perustelujen kertomatta jättämisessä ja siinä tavassa, jolla linjaukset jätettiin jopa kertomatta ulkopuolisille.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Lestadiolaisuuden ongelma on juuri seurakuntaopissa, joka on sama kuin katolisessa kirkossa. Vain oikeat papit tmv. voivat antaa syntejä anteeksi, jolloin vain oikein päästetyt voivat pelastua.

      Pedofilia ja insesti on uhrin ongelma eikä oikeaoppisten. Uhria kehotetaan antamaan anteeksi heitä hyväksikäyttäneille, koska Jeesus käski antamaan anteeksi. Lestadiolaisuus on yksi selvimpiä laittomuutta edustavia järjestöjä. Monella on stereotypioita lestadiolaisuudesta. Oli minullakin, ennen kuin tutustuin heidän seurakuntaoppiinsa. Tyrmistys oli melkoinen. Sielun silmin näin, mitä kauheuksia laittomuuden opin kulisseissa on mahdollista tehdä!

      Ei ole yhtään merkintää Ut:ssa siitä, että syntien anteeksi antamisen valta olisi annettu muille kuin apostoleille. Missä syntejä julistetaan anteeksi annetuiksi, siellä on laittomuuden tekijöiden ikioma seurakuntaoppi ja ikioma hiekkalaatikko.

      Eikö juuri laittomuuden tekijöistä Jeesus kerro?

      “Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ‘Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'”

      Samasta asiasta blogissa

      https://www.kotimaa24.fi/blogit/onko-laittomuuden-salaisuus-enaa-salaisuus/

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Tapio Tuomaala. Onpas sinulla kova halu tuomita niitä, jotka ovat eri linjoilla kanssasi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Pahempia tuomitsijoita ei juurikaan ole kuin lestadiolaiset ja katolilaiset, joiden mukaan muut kuin he joutuvat helvettiin. Jompi kumpi on ainakin väärässä 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.