kaksi kirkon todellisuutta

Tulin juuri Sprit tapahtumasta Aleksanterinkirkosta. Jäin pohtimaan kahta täysin erilaista toimintamallia, jotka sulassa sovussa kulkevat kirkossamme yhteistä matkaa. Toisaalla virkanimityksiin perustuva tapahtumien järjestämiseen keskittyvä ja toisaalla seurakunnan yhdessä elämisen meininki. Seurakuntatyössä suurin suruni oli aikanaan juuri siinä että, tapahtumien järjestämiseen, toteuttamiseen ja purkamiseen meni miltei kakki aika. Ihmisten kohtaamiseen ei jäänyt aikaa juuri lainkaan.

Tuo toinen malli keskittyy pääasiassa kohtaamiseen, sekä seurakuntalaisten toiminnan mahdollistamiseen. Näinhän toiminta voisi kirkossamme moninkertaistua ja saada aivan uusia mahdollisuuksia. Yleesähän kirkossa on totuttu siihen, että jos jossainpäin löydetään jokin uusi toimintamalli. Niin pian on sen kimpussa joitakin, jotka tahtovat romuttaa koko ajatuksen. Kuinkahan käynee tässä.

7 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta, Pekka. Minkälainen oli spirit-tapahtuma?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Rautkoski sanoo:

    Kiitos Pekka hyvästä ja aiheellisesta kirjoituksesta sekä pohdinnasta. Tuloksellisuus sanan on minulle erityisen tärkeä johtamisjärjestelmien kehittämisessä. Seitsemän pastorini suurin ja tärkein tulos viime vuonna oli Intiassa yli 460 uskoon tullutta. Onko tämä uskossa olevien ja tulevien tulosmittari liian haastava Suomen kirkon työssä? Vain Jeesukseen tänään uskovat pelastuvat, jos Jeesus tulisi tänään noutamaan omiaan. Joka ei usko on jo tuomittu Jeesuksen sanojen mukaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Risto/Pekka: miten “tulosellisuuden mittarointi” liittyy blogiin?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirjoittamien jäi pahasti kesken.Olisi pitänyt jättää asia hautumaan. Eglannissa 2010 pääsin näkemään seurakunnan joka toimi aktiivisesti ulospäin. Innostus ja palvelualttius aivan huokui tuosta satojen nuorten aikuisten seurakunnasta. Toimintamalli siellä oli aivan poskettoman hieno. Valitettavasti sama ei sellaisenaan sovi rakkaan kirkkomme rakenteisiin. Jotakin siitä kuitenkin voidaan täälläkin soveltaa. Tampereelle on syntynyt jatkuvasti kasvava nuorten aikuisten toiminta. Pöyhösen Timon vetämässä Varikkoseurakunnassa on paljon samaa, mitä näin silloin 2010. Timon mukaan tulevaisuudessa viranhaltiavetoinen kirkko romahtaa ja jäljelle jää ystävyyteen ja yhdessä tekemisen meininkiin perustuva toiminta. Pyrkimyksenä ei silti ole toiminnan järjestäminen, vaan ystävyysuhteiden rakentaminen. Toiminta nousee miltei aivan itsestään tuosta joukosta. Toki vetäjiä ja johtoa tarvitaan. Johdon tehtäväksi jää haahuilla luomassa kontakteja ja – toiminnalle mahdollisuuksia. Tapahtumassa oli kullakin mahdollisuus jakaa omista kokemuksistaan toisille. Jokseenkin näissä merkeissä Olimme siisTampereen Aleksanterinkirkossa Helatorstaina. Vastaavia porukoita oli koolla kymmenkunta eripuolilta Suomenniemeä.

    Päiville. Tuloksellisuus varmasti on keskeinen osa tätä toimintamallia. Hannu Haukkakin juuri äsken radiossa puhui siitä että, vain tuloksellista toimintaa pitää jatkaa. Muu pitää lopettaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Kysyin ehkä Riston numeraalisen laskennan vuoksi (koen aina ongelmallisena kun lasketaan vuohia ja lampaita) ja melko jyrkkien loppukaneettien, olkoonpa oikeaoppisia tai ei.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Koska raamatullinen usko on yhteisöllistä niin yhteisön rakentuminen keskinäisessä rakkaudessa ja kunnioituksessa on merkittävä mittari.

    Olin aikaisemmin lähetystyössä Kamerunissa. Kun Sley aloitti siellä työnsä neljännessata vuotta sitten, niin kirkossa oli alle 100.000 jäsentä. Palasin sieltä 2007 Sleyn viimeisenä lähettinä. Silloin siellä oli noin 300.000 jäsentä. Tällä hetkellä neljännessata vuotta Sleyn työn alkamisesta kirkossa on noin 350.000 jäsentä. Kirkko on siis kasvanut keskimäärin 10.000 jäsentä vuodessa siitä alkaen, kun Sley tuli mukaan.

    Jotta yhteisöllisyys tulisi selvästi esille, niin korostettakoon sitä, että kaikki on tehty ja jatkossakin tehdään yhteistyössä.

    Kukaan ei pärjää yksin. Tarvitsemme aina toinen toistamme. Esim. vuosituhannen vaihteessa pappeja oli kirkossa alle 100. Vuonna 2004 pidetyn pappeinkokouksen aikana pappien lukumäärä nousi tämän rajan yli 104:ään. Vuonna 2006 erään kurssin aikoihin pappeja oli jo 156 ja Sleyn työn loputtua 2007 minun lähtiessäni heitä oli jo 177.

    Lähetystyö on pitkäjännitteistä työtä. Siksi liiallinen tulosmittariin toijottaminen ei ole koko totuus. Monin paikoin tarvitaan vuosien kärsivällistä työtä eikä silti mitään näytä tapahtuvan. Kuitenkin tuokin työ on tärkeätä pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttamiseksi. Esim. Päivö Parviaisen työ Kiinassa näytti pitkään olleen vain kärsimystä ja vaivaa ilman pienintäkään näkyvää tulosta. Nyt tämän vuosituhannen puolella noin puoli vuosisataa myöhemmin juuri noilla alueilla, missä Päivö teki työtään, on puhjennut suuri herätys, jossa lukemattomat ihmiset ovat tulleet mukaan kirkon elämään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen
    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.