Kalifiksi kalifin paikalle

Kirkkolaissa kiellettiin vielä muutama vuosikymmen sitten kirkkoherraksi haluavalta vähäinenkin omasta puolestaan puhuminen vaalisaarnassa. Kielto käsitetiin myös kielloksi kaikenlaisesta kampanjoinnista valituksi tulemisen edistämiseksi. Ankarimman tulkinnan mukaan ehdokkaan tuli vain saapua vaalisaarnaamaan ja poistua paikalta samantien kirkonmenojen jälkeen. Piispaksi haluavia koskevaa kampanjointikieltoa ei ollut ja tuskin sitä piti kukaan edes tarpeellisena, ihan jo ajatuksen mahdottomuudenkin vuoksi.

Maailma on sitten nykyisen, vuoden 1993 kirkkolain säätämiseen mennessä muuttunut ja varsinkin sen jälkeen. Kirkkoherran johtajavirkamies -asema on ymmärretty ja valintapäätökseen tekijöiden täytyy voida tietää ehdokkaasta työssä onnistumisen kaikki olennaiset edellytykset – niin puolesta kuin vastaankin. Samalla vaaka on heilahtanut myös yli. Kun ehdokasta saa kehua ja ehdokas saa itsekin kehua itseään, kampanjointiin on tullut asianäkökulmien lisäksi ylenmäärin henkilönäkökulmien painotusta. Äärimmillään myydään ensisijaisesti mielikuvaa ehdokkaasta.

Piispanvaali myös on saanut yhä enemmän henkilömielikuvavaalin piirteitä, joita voisi hiljalleen arvioida kriittisesti. Nykyiseen valitsijayhdistysmalliin ryhdyttiin, kun piispanvaaleissa alkoi esiintyä taidokasta median hyväksikäyttöä, jota silloin havahduttiin pitämään vaalin arvolle vieraana. Uudistus toi vaaleihin uutta avoimuutta, mutta avasi oven mielikuvamarkkinoinnille, jossa ”perinteistä” vaalia käyvät ehdokkaat eivät pärjänneet. Äärimmillään mielikuvamarkkinointi osoitti voimansa, kun kaksi kertaa avioliitoistaan eronnutta ehdokasta pystyttiin menestyksellisesti markkinoimaan äänestäjille perinteisten perhearvojen puolustajana.

Tuoreimmat piispanvaalit ovat käynnistyneet Facebook – sivustojen avaamisella ja ehdokkaiden blogisivustoilla sosiaalisessa mediassa sekä kannattajalistojen julkipidolla. Tarkkasilmäisimmät ovat voineet nähdä viitteitä kampanjoinnista jo ennen vaaleja ehdokkuutta pohjustavien omilla sivustoilla, joissa näkyvyyttä kanta-alueella on korostettu. Tilastothan osoittavat, että piispaksi vain harvaa poikkeusta lukuun ottamatta tullaan muina kuin paluumuuttajina, oman alkuperäisen kotiseudun miehinä/naisina. Kun vielä siihen lisää näkyvyyden kirkolliskokouksessa ja kirkon keskus- ja hiippakuntahallinnossa, valintakriteerit ovatkin jo koossa. Ja hyvällä mainonnalla vakuutetaan sitten ne, jotka eivät ehdokkaita näistä piireistä tunne ja silloin mielikuvamarkkinointi pääsee suurimpaan kukkaansa.

Mutta onko kenelläkään lupa kysyä tällaisen valintasysteemin ja kampanjoinnin oikeutuksen perään?  Piispa on kirkon alueellisen paikallishallinnon johtaja ja toimintapiirinsä pappien esimies ja kirkollista työtä tekevien kaitsija. Hengellinen johtaja kyllä, periaatteessa, mutta käytännössä vain ihan omiensa joukossa, jos sielläkään. Vaalisysteemillä ja sen nykyisellä hypetyksellä arvioiden piispanvaali on nykyisellään aikamoinen prosessi, ellei peräti hämmentävä spektaakkeli. Vertailun vuoksi: valitaanko entistä läänin maaherraa vastaava AVI:n (aluehallintovirasto) ylijohtaja kuukausien vaalikampanjalla. Vastauksen voi löytää vaikkapa googlaamalla.

  1. Yksi kysymys joka nousee mieleen. Miksi muslimit kostavat Kristityille, ateistien pilkkaamiset?

    Onko niin, että Kristitty maailma saa kantaa ateistien vapauden hinnan? Itse en tunne ketään Kristittyä, joka ei kunnioittaisi kaikkia Kirjan uskontoja ja muutakin maailmankatsomuksellista näkemystä ja uskoa.

    Kristitty on vapaa, mutta ei vapaus voi olla yllykkeenä halveksimaan ketään toista ihmistä. Kaikkien kanssa on tarkoitus tulla toimeen. Raamattu sanoo selvästi:

    ”Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita.
    Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.
    Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.

    Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ”Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra”. Vaan ”jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle”.
    Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. ” Room.12

    Luotetaan Jumalaan ja siihen, että kaikelle on tuomio aikanaan. Esivalta kantaa lain miekkaa, mutta ei kostaakseen, vaan asettaakseen lain ja järjestyksen mukaisen rangaistuksen.

  2. Blogissa mainittujen asioiden lisäksi olen ollut hämmentynyt joidenkin innosta sekaantua kaikkiin vaaleihin ympäri maata riippumatta onko asianomaisella kyseisessä vaalissa äänioikeutta vai ei. Pidän käytöstä kolonialismin ja imperialismin sukulaisena. Moniin vaaleihin minultakin on kysytty kantaa tai kannatusta, mutta olen sanonut, etten sekaannu vaaleihin, joissa minulla ei ole äänioikeutta. Alkeellinenkin ihmisten ja järjestelmien kunnioitus pitäisi johtaa ajattelemaan näin.

Kirjoittaja

Risto Voipio
Risto Voipio
Helsinkiläinen juristi ja KTT h.c., joka toimii useiden apuraha- ja kulttuurisäätiöiden ja yhteisöjen puheenjohtajana tai vastuuhenkilönä.