Kannatuspuheenvuoro: Kaisamari Hintikka Helsingin hiippakunnan piispaksi

Olemme innoissamme siitä, että teologian tohtori, pastori Kaisamari Hintikka on asettunut ehdolle Helsingin piispanvaalissa. Hän on helsinkiläistaustainen teologi, joka on nuoruudestaan asti työskennellyt piispan keskeisimmän tehtävän, kirkon ykseyden eteen.

Kaisamari Hintikka toimii Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä, teologian ja julkisen todistuksen osaston johtajana. Hänen työtehtävänsä asettuu kirkon uskon ja elämän ytimeen. Hänellä on vahva kokemus dialogista, joka koskee kirkon sanomaa ja sen soveltamista. Olemme vakuuttuneita siitä, että Kaisamari Hintikalla on edellytykset toimia rakentavana sisältöjohtajana kirkon sisältöä koskevissa hengellisissä ja teologisissa kysymyksissä.

Kaisamari Hintikan tutkimustyö tarkastelee kirkon ja yhteiskunnan suhdetta eurooppalaisessa kontekstissa. Hänellä on siis hyvät valmiudet käsitellä kirkon ja valtion sekä muuttuvan yhteiskunnan välistä suhdetta.

Koska Kaisamari Hintikka elää kansainvälisten virtausten keskellä ja käsittelee niitä työkseen, hänellä on edellytykset olla myös kohtaamassa niitä eturintamassa. Uskomme, että piispana Kaisamari Hintikka olisi erinomainen kirkon ja yhteiskunnan yhteysjohtaja. Hänellä on annettavaa koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Kaisamari Hintikan työskentelyssä armopuhe ja arvopuhe linkittyvät toisiinsa. Ne eivät ole toisilleen irrallisia asiakokonaisuuksia. Kirkon sanoma ja toiminta ei supistu vain toisen alueelle. Kaisamari Hintikan teologia on niin uskon kuin rakkaudenkin teologiaa. Siinä yhdistyvät niin inhimilliset oikeudenmukaisuuskäsitykset ylittävän Jumalan vanhurskauden ja armon ehdottomuus kuin myös yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksen ehdottomuus.

Luterilaisen maailman yhteisen sanoman muokkaamista koordinoivana henkilönä Kaisamari Hintikka on vakuuttanut eri tavoin ajattelevia ihmisiä ympäri maailmaa. Asianhallinnan ohella tämä johtuu hänen persoonallisista ominaisuuksistaan. Kaisamari Hintikka on älykäs, kuunteleva, sydämellinen ja huumorintajuinen henkilö, jonka seura tekee kaltaisekseen synnyttäen vilpitöntä mieltä ja ykseyttä.

Tarja Kantola

Aaro Rytkönen

Maikki Viljanen–Pihkala

Pekka Iivonen

Marjut Mulari

Minnamari Helaseppä

Anna Laine

Tapio Leinonen

Tapio Leskinen

Elisa Varkemaa

Leena Huovinen

Petri Järveläinen

Ismo Dunderberg

Pirjo-Liisa Penttinen

Hanna-Maija Ketola

Mikko Ketola

Anne Heikkinen

Sampo Muurinen

Anni Punkka

Lea Taivalsaari

Sini Mikkola

Haka Kekäläinen

Meri Ala-Kokko

Reetta Leskinen

Liinamaria Roos

Anne Granström

Ellu Seppänen

Suvimarja Rannankari-Norjanen

Päivi Salmesvuori

Kaisa Hirvonen

Tytti Matsinen

Elina Perttilä

Johanna Elo

Nele Borchardt

Leena Väyrynen-Si

Heidi Zitting

Susanna Merikanto-Timonen

Anu Laitila

Torsti Paijola

Satu Kantola

Freija Özcan

Terhi Paananen

2 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Mitenkähän yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus voidaan yhdistää Jumalan oikeudenmukaisuuteen? Käsittääkseni ne ovat toistensa vastakohdat.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Niinkö? Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden periaate (ainakin nykyään) velvoittaa olemaan syrjimättä esimerkiksi vaikkapa vammaisia. Onko Jumalan oikeudenmukaisuus vastakohta vaikkapa tälle periaatteelle?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.