Kansanlähetyksestä

Hengellisessä Kuukauslehdessä julkaistiin viime vuonna Kamarikeskustelua-nimistä palstaa. Lehden numerossa 10 viidesläinen (Kainuun Kansanlähetyksen puheenjohtaja, pastori Matti Malinen) ja körttiläinen (Herättäjä-Yhdistyksen Kajaanin paikallisosaston puheenjohtaja, kappalainen Juha Kainulainen) keskustelevat Raamatusta https://www.h-y.fi/media/kamarikeskustelua/10_2018-kamarikeskustelua.pdf  

Juha Kainulainen kertoo eläneensä nuoruuttaan tiiviissä viidesläisessä viiteryhmässä ja kokeneensa myöhemmin nuo elämänvaiheet aika ahdistavina. "Mielen muistiin on jäänyt vaatimus samanmielisyydestä, vaativasta uskonnollisuudesta ja suoranaisesta hengellisestä väkivallasta. Ajattelen niin, ettei evankeliumi anna kenellekään oikeutta vaatia uskonratkaisua tai pakottaa esim. tietynlaiseen rukouselämään."

Itse menin lukiolaisena mukaan koulussani toimivaan rukouspiiriin, jossa vallitsi hyvin vahva Kansanlähetyksen henki. Koin sen erittäin ahdistavana ja jättäydyin lopulta pois rukouspiiristä. Siitä lähtien olen suhtautunut Kansanlähetykseen ja yleensäkin ns. ratkaisukristillisyyteen kielteisesti.

Kainulainen sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että esimerkiksi Kansanlähetyksen piirissä on paljon vilpittömiä ja nöyriä kristittyjä. Näin minäkin ajattelen. Kainulainen sanoo osuvasti: "Ehkä tällainen hengellisyys antaa monelle etsijälle selkeitä vastauksia ja turvallisuutta."

Matti Malinen vaikuttaa harvinaisen sympaattiselta, rehelliseltä ja avaralta kansanlähetysläiseltä. Hän toteaa: "Tällaisia vajavaisia me kristityt taidamme olla, vammoinemme ja puutteinemme. Eikä vain yksilöinä, samanlaisia vammaisia ja puutteellisia nämä meidän herätysliikkeemmekin ovat. Mutta jospa sitä armon kerjääjinä..."

Urpo Karjalainen, pappi ja Herättäjä-Yhdistyksen aluesihteeri, kertoi Kotimaa-lehden haastattelussa (25.10.2018) jääneensä rippileirin jälkeen mukaan seurakuntanuoriin.

"Vaikka nuori seurakunta oli iloinen ja avoin, joku siinä vaivasi Karjalaisen mieltä. Seurakuntavierailujen myötä mukaan tuli myös kansanlähetysläinen juonne, jossa korostettiin uskonratkaisun tärkeyttä ja tiukkaa seksuaalimoraalia."

"Tajusin 16-17-vuotiaana, että uskonratkaisu on teoreettinen mahdottomuus. Pelastuskysymys alkoi mietityttää minua  kovasti."

"Fundamentaaliteologian perusteiden luennolla Eero Huovinen sanoi, että Lutherin mukaan mahdollisuutta vapaaseen tahdonratkaisuun ei ole."

"Opiskelijajoukko kohisi, mutta minä tykkäsin. Juuri tuon halusinkin kuulla."

Näin siis Karjalainen.

Kun joku kysyi pastori Arto Köykältä, milloin hän tuli uskoon, hän vastasi: "En ole koskaan tullut uskoon. Se usko, mikä minulle on sallittu, on vähitellen imeytynyt minuun." Tuossa tullaan aika lähelle sitä, minkä minäkin voin allekirjoittaa.

Viljo Porkola kirjoittaa kirjassaan Mitä minun pitää tekemän: "Uskon ratkaisu on aivan samanlainen kuin mikä tahansa ihmisen ratkaisu. Viheliäisintä, mitä minun pitäisi tehdä, on uskoa. Kukaan ihminen ei ole uskon herra. Kun vaaditaan uskon ratkaisua, tehdään se erehdys, että nähdään usko jonkinlaisena ihmisen sisimmän suuntautumisena johonkin ylevään kohteeseen. Ihmisen sydämen sykähtelyt suuntautuvat luonnostaan perkeleeseen. Ihminen ei ole sydämensä herra, hän ei voi sen suuntautumista kääntää. Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen enkä hänen tykönsä tulla."

 

37 kommenttia

  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Rauno Seppänen: “Kun joku kysyi pastori Arto Köykältä, milloin hän tuli uskoon, hän vastasi: “En ole koskaan tullut uskoon. Se usko, mikä minulle on sallittu, on vähitellen imeytynyt minuun.” Tuossa tullaan aika lähelle sitä, minkä minäkin voin allekirjoittaa”.

    Tällaista Arto Köykän kokemaa kristillisyyttä olen aina kahdehtinut. Ensinnäkin siksi, että lähes aina (ei aina!) se kertoo turvallisesta kristillisestä kasvatuksesta ja läpi elämän kulkeneesta seurakuntayhteydestä. Sellaista se kristityn kasvun tulisi ollakin: kasvua kasteen armossa ja hidasta marinoitumista kristillisessä uskossa seurakunnan keskellä.

    Mutta kun meidän useimpien kohdalla tämä ei ole totta. Kasteen armo toki on totta, mutta siitä ei tiedä mitään, jos ei ole ollut sitä seurakuntayhteyttä ja yhteisen uskon marinaadia.

    Sen tähden Kansanlähetys ja muut ns. uuspietistiset herätysliikkeet, jotka perinteisen pietismin tavoin korostavat henk.koht. uskon tärkeyttä ja paluuta kasteen armoon, ovat aivan välttämättömiä. Jumalalta tulleita herätyksen “pasuunan soittajia” (valitettavan usein liian “totisia torvensoittajia” tosin..)

    Ilman tätä uuspietistimin vaikutusta minä en ehkä olisi koskaan tullut tuntemaan Jeesusta enkä kasteen armoa. Toki ylilyöntejä oli myös oman nuoruuteni ajan “armottomassa herätyksessä”, mutta so what? Sellaistahan tämä elämä ihmisten maailmassa on.

    Onneksi on aina ollut niitä, jotka osaavat sitten lakihenkisyyden keskellä ohjata lempeästi armon alle. Kansanlähteyksessä ja muissa herätysliikkeissä. Kaikki riippuu siitä, että jaksaa sietää omaa ja muiden keskeneräisyyttä ja säilyttää sen avautuneen seurakuntayhteyden. Ja marinoitua siinä kirkon yhteisessä uskossa – erityisesti silloin, kun se oma usko on ollut vain parkumista “auta minua epäuskossani”.

    Niin, olen siis vilpittömästi kateellinen Arto Köykälle ja muille hänen kaltaisilleen. Helpolla hänkään ei varmasti ole uskossa marinoitumisen tiellään päässyt, mutta lähtökohta on ollut turvallinen ja monen herkän ihmisen psyykettä säästävä.

    Me evankeliumin äänelle umpikuurot ja kovakalloiset, käytännössä julkijumalattomassa ympäristössä kasvaneet kastetut kristityt, olemme tarvinneet tuon herätyksen pasuunan törähdyksen, jotta olisimme nyt siinä kasteen armon ymmärtämisessä ja levollisessa kirkon yhteisessä uskossa.

    Kiitos Kansanlähetyksen ja muiden herätysliikkeiden – ja samalla anteeksi kaikki herkemmät sielut, jotka ovat joutuneet kuulemaan saman pasuunan kovan ja ahdistavaksi koetun äänen.

    Älkää vain lakatko puhaltamasta herätyksen pasuunaan! Katsokaa kuitenkin, että aina olisi paikalla myös niitä suloisesti armon äänellä opettavia julistajia, jotka hoitavat herätyksen aiheuttamaa tinnitusta herkissä sieluissa ja korvissa. Reinossa, Sarissa, Jarissa.. ja meissä kaikissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauno Seppänen sanoo:

      Hyvä Jouni Turtiainen, kylläpä sinä siloittelet, pehmentelet, loiventelet, tasoitttelet parhaasi mukaan asioita.

      Arto Köykkää en tunne. Olen lukenut hänen blogiaan ja minulla on kirjahyllyssäni hänen teoksensa “Rakkaus, Jumala ja kuolema”. Hyvä kirja. Suosittelen sinuakin lukemaan sen, jos et ole vielä lukenut.

      Kasvoin kodissa, jossa ei ollut turvallista kristillistä kasvatusta tai turvallista ylipäätään. Toki vanhempani uskoivat Jumalaan, mutta ei meillä ollut tapana kirkossa käydä. Radiojumalanpalveluksia kuunneltiin. Tosin isäni, sodan vammauttama mies, nukkui sikiunessa sängyssä yleensä niiden aikana.

      Erityisen pahasti minuun sattuu, kun kirjoitat: “Toki ylilyöntejä oli myös oman nuoruuteni ajan “armottomassa herätyksessä”, mutta so what? Sellaistahan tämä elämä ihmisten maailmassa on.”

      70-luvulla koulun rukouspiirissä ja myös koulun ulkopuolella kohtaamani kansanlähetysläiset viilsivät minuun niin syvän haavan, ettei se ole vieläkään arpeutunut. Nyt olen 61-vuotias ukon käppänä. Tuo edellä siteeraamani lauseesi synnyttää minussa tunteen kuin pyörittelisit veistä avoimessa haavassani.

      Sain 70-luvulla hiukan helpotusta ahdistukseeni Erkki Lemisen, Kansan Raamattuseuran evankelistan, kirjoista. Keskustelin myös hänen kanssaan tuolloin henkilökohtaisesti.

      Mutta Leminenkään ei kelvannut kaikille uskoville. Hän kun ei arvostelijoiden mielestä elänyt niin kuin puhui, julisti halpaa armoa jne. Niinpä KRS pani hänet 80-luvulla puhekieltoon, joka tosin kumottiin pian.

      Minusta Suomessa vahvasti vaikuttava pietismin perinne on johtanut pikemminkin siihen, että moni on jättänyt kotiseurakuntansa ja kirkon. Matti Hyrck kirjoittaa teoksessaan “Onko Jumala hyvä?”: “Uskonto on jätetty suosiolla uskovien, uskonnon ammattilaisiksi miellettyjen haltuun. Evankelioiminen, joka ulkopuolisten kokemana on hyvin usein mielletty yksityiselämään puuttuvaksi aggressiiviseksi käännyttämiseksi, pahimmillaan hengelliseksi väkivallaksi, on koettu vastenmielisenä pyrkimyksenä.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Jouni Turtiainen ei ehkä osannut sanoittaa asiaansa. Alkoholisti ja perheväkivaltaisessa kodissakin on varmasti hyviä hetkiä. Vaikka tiedämme, että perhe tarvitsee välitöntä ja kiireellistä apua. Siinä on turha puhua ja pyydellä anteeksi Sareilta, Reinoilta ja Jareilta. Vetoamalla heidän herkkyyteen! Ketään ei halua syventää ongelmia ja peitellä niitä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Erkki Leminen oli minun nähdäkseni julistuksessaan ja teologiassaan hyvin luterilainen. Hän tunsi omakohtaisesti perisynnin turmeluksen ja sanoi joskus, että ihmisen osa “uskoontulossa”(jos nyt käytän tätä kiistanalaista termiä) oli Jumalalle vastaanpaneminen.

      Uuspietismiin ja sen tuloon Suomeen on ilmeisesti vaikuttanut vahvasti muun muassa Frank Mangs, jonka teologia uskonratkaisuineen tulee hyvin vahvasti vapaitten suuntien puolelta. Viidesläisyydessä ja siis myös Kansanlähetyksessä on ollut vaikutteita luterilaisuuden ulkopuolelta ja nähdäkseni on edelleenkin. Toisaalta Kansanlähetyksestä on löytynyt ja toivottavasti edelleen löytyy myös vahvoja luterilaisuuden äänenpainoja esimerkkinä vaikkapa Matti Väisänen, jonka kastekirjat ovat olleet avuksi allekirjoittaneelle sekä monelle muulle pohdittaessa muun muassa kasteen armonvälineluonnetta(Pyhä kaste Raamatussa ja Pyhä kaste kirkossa). Siis, sitä, mitä Jumala kasteessa syntiselle ihmiselle lahjoittaa, ja, joka lahja on Jumalan puolelta aina voimassa. Evankelinen liike puhuu kasteen armosta, johon jokapäivä saa uudelleen palata.

      Mikä ihana asia luterilaisuudessa onkaan uskonvanhurskaus. Syntinen ihminen luetaan Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden autuaaksi toisin sanoen Jumalalle kelpaavaksi. Tämä lahja annetaan jo pyhässä kasteessa, jossa ihminen uudestisyntyy Jumalan lapseksi. Ja vaikka syntinen luonto asuu ihmisessä kuolemaan asti, saa synnit uskoa anteeksi aina uudelleen ja uudelleen syntien anteeksiantamuksessa. Kristuksen työ Golgatalla riittää. Heikkoa kristittyä vahvistaa pyhä ehtoollinen ja Jumalan sana.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Petteri Maunu sanoo:

      Mikko Suni. Mainitsemaasi lahjaa eivät kaikki halua avata.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Kiitos kommentistasi Petteri.

      Avaisitko sitä vielä pikkaisen, jotta ymmärtäisin mitä tarkoitat? Mitä tarkoitat avaamisella? Tarkoitatko kenties uskoa vai tekoja? Minun mielestäni avaaminen viittaa tekoon.

      Uskosta olen ymmärtänyt, että se syntyy kuulemisesta ja kuulemisen SYNNYTTÄÄ Jumalan sana(vuoden -92 käännös, -38 käännöksessä asia ilmoitetaan “kuuleminen Kristuksen sanan kautta”).

      Pelastava usko ei synny ihmisen tekemisestä, ei vaikka kuinka yrittäisi. Mikäli ihminen uskoo teoillaan tulevansa autuaaksi s.o Jumalalle kelpaavaksi, niin hänellä on mielestäni vain kaksi vaihtoehtoa. Tulla omavanhurskaaksi tai joutua itsensä kanssa täydelliseen umpikujaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Lisäisin vielä äskeiseen seuraavan Petteri

      Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan ihminen on täysin perisynnin turmelema. Synnin palkka on kuolema Raamatun mukaan. Jokaisen ihmisen osa on kuolema ja kuitenkin Raamatun mukaan vihollisista viimeisenä voitetaan kuolema. Ainoastaan Kristus on noussut kuolleista esikoisena kuolleiden joukosta.

      Ihminen ei voi itseänsä auttaa ja juuri sen tähden Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan sitä pelastamaan. Sen tähden Hän, Pyhä Kolmiyhteinen Jumala, antoi kirkolleen armonvälineensä eli sakramentit ja Pyhän sanansa, joiden kautta hän edelleenkin tahtoo pelastaa ja auttaa ihmisiä.

      No, miksi kaikki eivät usko sitten? Tuohon en osaa vastata, mutta sen tiedän, että itsestäni ei minusta ole uskovaiseksi(mitä sillä nyt ikinä mahdetaankaan tarkoittaa). Minulle riittää, kun saan Kristuksen tähden olla armahdettu syntinen. Pyhässä kasteessa Hän on minut uudestisynnyttänyt veden ja sanansa kautta ja lahjoittanut Pyhän Henkensä. Häneen saan aina luottaa ja Hänelle tunnustaa myös syntini ja syyllisyyteni. Sanastaan saan kuulla synninpäästön ihanat sanat ja anteeksiantamuksen ateriassa Pyhässä ehtoollisessaan Hän minua vahvistaa. Voi minua, jos minä autuuttani muualta etsin ja yritän rakentaa uskoani itseni varaan.

      Efesolaiskirjeen 2:8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Tässä muutamia luterilaisten opettajien ajatuksia nk. uskonratkaisusta:

      https://www.sley.fi/luennot/ESITYS/TeinraEK.html

      http://www.luterilainen.net/uskonratkaisu-vai-predestinaatio/

      itselleni on aikanaan tärkeä kirja ollut myös “Unelma vapaasta tahdosta” kirjoittajana norjalainen Valen-Sendstad, myös körttiläinen ja jo aikaisemmin mainittu Viljo Porkola kirjassaan Laista evankeliumiin käy aihetta sivuten. Luterilainen katekismus selittää, ettei ihminen voi uskoa omasta järjestään tai voimastaan Kristukseen vaan, että Pyhä Henki on kutsunut ihmisen evankeliumin kautta. kts Kolmas uskonkohta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Petteri Maunu sanoo:

      Hei Mikko. Olen tuosta kirjoittamastasi samaa mieltä. Teoillaan ei kukaan pelastu. Lahjan avaamisella tarkoitan ihan uskon lahjan vastaanottamista. Ei kaste, sakramentit ja kirkon jäsenyys pelasta, jos ei ota uskossa vastaan sitä, että kipeästi tarvitsee Kristuksen sovintoveren suojaa. Se, että tekeekö ns uskon ratkaisun vai kasvaako tähän tietoisuuteen, on mielestäni sivuseikka.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauno Seppänen sanoo:

      Pasuunan töräyttelijöitä on moneen lähtöön.

      “Hän saarnasi synneistä luetellen keskikaljan ja abortin väliltä kaikki mahdolliset synniltä haiskahtavat asiat ja tuomitsi niiden tekijät alimpaan kattilaan. Kun kaveri oli vihdoin lopettanut, sanoi rinnallani istunut toinen saarnamies ääneen ja innokkaasti: “Nyt antoi pasuuna selvän äänen!” Minä jankutin puoliääneen vastaan: “Eipä antanut, eipä antanut, eipä antanut! Hurskauteen pukeutunut viha tuossa taisi enemmän olla äänessä kuin oikea pasuunan sanoma.” (Erkki Leminen, Laupeuden varassa, s. 107).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Moi Petteri,

      mutta, mutta…eikö meille luterilaisille kristityille riittäisi se, että Jumalan sanassa itsessään on voima vaikuttaa, missä ja milloin Pyhä Henki haluaa uskoa herättää ja vaikuttaa. Ei tarvita mitään henkisiä painostuksia ratkaisun tekemiseen. Vielä vähemmän ajattelen, että Jumala toimisi näin.

      Itselläni on iso kipu erään rakkaan henkilön puolesta. Aikanaan tuon ihmisen lapsen uskoa oli tultu ilmeisesti helluntailaisuuden puolelta mestaroimaan. Sanomaan mikä on “uskovalle” sopivaa ja mikä ei. Kyseessä oli ja on ehdonvallan asia. Tuo tapahtuma oli vieroittanut läheistäni kristityistä ja kristinuskosta. Hän ilmeisesti ajatteli, että kaikki kristityt ovat tuommoisia “tuomion pasuunoita”.

      Myöhemmällä iällään herkässä elämäntilanteessa tuo henkilö lähti sisarensa pyytämänä hengelliseen tilaisuuteen, jossa oli myös kaunista musiikkia. hän liikuttui sanotusta ja puhutusta. Tämän huomasi eräs innokas “uskovainen” ja alkoi ilmeisesti tivaamaan uskonratkaisua. Tämä oli tuntunut pahalta ja oudolta ja mieleen olivat varmasti tulleet myös lapsuuden ja nuoruuden aikaiset kokemukset. Ja tämä oli entisestään vieroittanut kristinuskosta.

      Minun sympatiani on läheiseni ja muiden vastaavaa kohtelua kohdanneiden puolella. Tästä myös Rauno kertoi ylempänä ja viittasi miten tällainen toiminta on saattanut vieroittaa ihmisiä seurakunnasta. Tällainen ei ole luterilaista kristillisyyttä. Toivon sydämeni pohjasta, että nämä ihmiset saisivat kohdata armon ja totuuden Kristuksessa ja että he saisivat luottaa elämässään Jumalan sanan varmoihin lupauksiin.

      Itse asiassa nk. ratkaisukristillisyydessä saattaa piillä suuri vaara. Tärkeää saattaa olla minun ratkaisuni, minun uskoni, minun rukoukseni ja tapani rukoilla jne. Minä, minä , minä, minun, minun… Mihin tässä mahtuu Jumala ja lähimmäinen? Parasta on, kun kaikki uskovat ja ilmaisevat uskoaan minun tavallani. Tässä tulee lähelle 1. käskyn rikkominen.

      Yksi perkeleen suurimpia petoksia on nk. omavanhurskaus, jossa Jumalan sijasta kunnioitetaankin omia tekoja ja omaa erinomaista kristillisyyttä. Voi kumpa me kaikki saisimme tulla syntisinä Jumalan armahdettaviksi!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Petteri Maunu sanoo:

      Hyvä Mikko. En pidä itseäni tuomiopäivän pasuunana. Kyllä Jeesuksen sovitustyön hyväksyminen osakseni on ihan kristinuskon perusfundamentteja. En ole ratkaisukristillisyyden vaatija. Mutta ymmärrän, että tämä sovitustyön merkitys on ihmisen käsiteltävä. Siinä on samalla viesti tuhlaajapojan osakseen saamasta rakkaudesta. Kaikki eivät tätä katso tarvitsevansa. Päätön keskustelun osaltani tähän.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Tässä musiikkia väliin arvostamaltani jo edesmenneeltä muusikolta. Rauha hänen sielulleen.

      https://www.youtube.com/watch?v=CGrR-7_OBpA

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Petteri,

      Tämä vielä selvennyksenä.

      Luitkohan ihan tarkkaan mitä kirjoitin. Kerroin, että läheiseni lapsuudenuskoa oli mestaroitu ja, että hän oli saanut rokotteen tällaisia “tuomion pasuunoita” vastaan. En kutsunut sinua tällaisella nimityksellä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Rauno Seppänen: “Mutta Leminenkään ei kelvannut kaikille uskoville. Hän kun ei arvostelijoiden mielestä elänyt niin kuin puhui, julisti halpaa armoa jne. Niinpä KRS pani hänet 80-luvulla puhekieltoon, joka tosin kumottiin pian.”

      Kun en mitään kirjoittanut Sinusta, Rauno-hyvä, en myöskään osaa pyydellä anteeksi sellaista, joka sinua kirjoituksessani satutti.. sori siitä!

      Mutta tuosta Erkki Lemisestä. Sain olla hänen työtoverinaan Kansan Raamattuseurassa 1990-luvun alkupuolella, joten jonkin verran opin tuntemaan miestä.

      Se, mitä kirjoitat hänen puhekiellostaan, pitää vain osittain paikkaansa. Siis puhekieltoon hän kyllä joutui, mutta syy ei ollut julistuksen sisällössä tai etteikö hän olisi elänyt niin kuin opetti, vaan aivan muualla. Sitä en lähde julkisuudessa enempää availemaan.

      Se, joka haluaa tietää enemmän Lemisen elämästä, lukekoon Sisko Pörstin (Latvus) kirjoittaman Lemisen elämänkerran: “Erkki Leminen, armon matkamies”. Kyllä se sieltä selviää.. ainakin rivien välistä.

      Erkin julistus on ollut minulle luterilaisen armo- ja kasteteologian kivijalka.

      Pax et bonum!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Valitettavasti monissa hengellisissä piireissä on näitä äkkivääriä, puoskareita, oikean opin kiivailijoita, legalisteja ja perässähiihtäjiä. Sitten on niitä jotka ovat ottaneet vallan mutta eivät osaa johtaa. Ei ole kompetenssia hoitaa laumaa, mutta vallankahvassa halutaan olla. Näin koko liike kärsii ja lamaantuu. Hyvän herätysliikkeen johtajan vaikutus taas tervehdyttää koko väestöä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Aikoinaan Kansan Raamattuseuran rippileirillä meidät pakotettiin olemaan tuntikausia yöllä polvillamme “uskonratkaisua” tekemässä. Kaikkia nauratti, koska olimme väsyneitä. Opettaja uhkaili, että olemme siellä vielä aamullakin, ellei “tuloksia” synny. Kolmen tunnin jälkeen kaikki olivat “uskossa”. Haluttiin vain päästä nukkumaan. Aamulla “uskosta” ei ollut tietoakaan. Jos nykyisin toimittaisiin näin, se johtaisi rikostutkintaan.

    Kun “tullaan uskoon”, siitä myös mennään. Ja hyvä niin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Niin ja aamen! Erinomainen kirjoitus, kiitos siitä. Ajattelen uskosta aivan samoin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tavallaan aika surullinen kirjoitus; ajatelkaa kuinka helposti syntyy koko elämän kestäviä ennakkoluuloja! Sellaisia me ihmiset taidamme olla, valitettavasti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Jouni ottaa esille tärkeitä näkökulmia.

    Raunon kipuja ei ole simti syytä vähätellä, mutta samalla on hyvä muistaa että KL on niin nuori liike, että nyt kuusikymppinen koki KL:n lapsuusaikaa ja nyt ollaan jo hyvin eri vaiheessa. Siksi tarkastelu pitäisi kohdistaa nykyisten avainhenkilöiden toimintatapaan, jos halutaan pysyä faktoissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Veljet ja sisaret! Ei kai pelastus kuitenkaan ole niin sivuasia ihmiseen nähden, että se saadaan tai menetetään isompien ihmisten suopean tai epäsupean käytöksen perusteella. Eikö pelastuksen perusta ole Ristintyö? Sitä tarjoillaan monella tavalla ja monessa tarkoituksessa. Kamalinta on, jos tulosta tehdään väkisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauno Seppänen sanoo:

    Olen kiitollinen Erkki Lemisestä: hänen kirjoistaan ja hänen kanssaan aikoinaan käymistäni keskusteluista. Erkki oli avara kristitty.

    Lemistä syytettiin mm. halvan armon julistamisesta. Tähän hän vastasi, ettei ole olemassa halpaa armoa, on vain kallista armoa. “He odottavat varmaan, että joka toisessa sanassa olisi laki ja joka toisessa armo, toisessa kädessä kirves, toisessa sideharsopakkaus”, Leminen sanoi.

    “Pelastus ei ole Jumalan ja ihmisen perustama pelastusosakeyhtiö, vaan kokonaan Jumalan lahjaa. Se on pelkkää armoa. Me olemme kalliisti ostetut … Halpaa armoa julistaa mielestäni se, joka vaatii ihmistä tekemään työtä pelastuksensa hyväksi eikä luota Jumalan tekoon, siihen, että jumalaton vanhurskautetaan uskon kautta, vaan tarjoaa ihmisen vaivaisia pennejä miljardivelkojen maksuksi.” (Leminen, Väsynyt olemaan vahva, s. 60).

    Kotimaa-lehden haastattelussa 17.6.1988 Leminen sanoi, että hänen juurensa ovat uukuniemeläisyydessä ja että hän on ollut lainassa, työssä KRS:lla.

    “KRS:ssa on hieman vaikutteita amerikkalaisuudesta; Hengen uudistus, karismaattisuus… Niihin en ole sillä lailla kotiutunut. Olisi parempi, jos nostettaisiin kunnolla kurjaa, eikä kaadeltaisi.”

    “Jotkut ovat sanoneetkin, että olen kuin körtit.” Johon vaimo: “Alavireinen vai?”

    “Pohjavireeni on kyllä herännäisyydessä. Körtit sen ymmärtävät, että jumalattomat ovat saaneet lahjapelastuksen.”

    “Rakastan körttivirren sanaa: Opeta sellaisena kuin olen tulemaan, Hengessä vaivaisena sinuun toivomaan. Ja kun en pääse minä, niin tule luoksein sinä, syntisten ystävä.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauno Seppänen sanoo:

      Mikko Suni: “Itse asiassa nk. ratkaisukristillisyydessä saattaa piillä suuri vaara. Tärkeää saattaa olla minun ratkaisuni, minun uskoni, minun rukoukseni ja tapani rukoilla jne. Minä, minä, minä, minun, minun… Mihin tässä mahtuu Jumala ja lähimmäinen? Parasta on, kun kaikki uskovat ja ilmaisevat uskoaan minun tavallani.”

      Kiitos Mikko sinulle kommenteistasi!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Kiitos Rauno itsellesi tästä blogista ja sen tärkeästä aiheesta, sekä ystävällisistä sanoistasi. Minusta tuntuu, että olemme samalla aaltopituudella, jos nyt tällaista radiotermiä käyttäisi…

      Taivaan Isän haltuun!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Rauno Seppänen
    Rauno Seppänen

    Ikietsijä.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit