Kansanmurhan paikalla

Vaikka holokaustin aikalaiset ovat yhä keskuudessamme siltikin holokaustin tapahtumat -ainakin meistä suurimmalle osalle- tapahtuivat kauan ennen omaa syntymäämme. Siksi on mahdollista puhua holokaustista samanaikaisesti oman aikamme kollektiivisena kokemuksena ja historian tapahtumana. Näin ei suinkaan ole laita Ruandan kansanmurhan kohdalla. Vaikka olin kieltämättä nuori, kun tuo kansanmurha tapahtui, muistan sen silti selkeästi oman aikani tapahtumana. Televisiossa kerrottiin 1994 reaaliajassa Afrikassa tapahtuvasta kansanmurhasta.

Joitakin vuosia kului ennen kuin ruandalaiset nuoret saapuivat Jad Vashemiin, Vainojen museoon Jerusalemiin. Heidän tarkoituksenaan oli oppia juutalaisen kansanmurhan muiston käsittelystä heidän omaa tilannettaan varten. Ruandalaiset ymmärsivät varhain, että oli tapahtunut kansallinen tragedia, johon tulisi vastata ja joka tulisi muistaa. Jad Vashem oli heille instituutio, jonka keinoilla opettaminen tapahtuisi kaikkein selkeimmin. Kun kansanmurha on tuoreessa muistissa ja ihmiset sen molemmilta puolilta elävät edelleen rinnakkain kyseessä on haaste.

Pääsin äskettäin vieraaksi Kigaliin Ruandaan erääseen konferenssiin. Kerroin tapahtuman järjestäjille jo ennakolta, että minun olisi vierailtava kansanmurhan museossa ja tavattava sen johtajia. Itse asiassa tästä tuli minulle jo varhain matkan varsinainen päämäärä.

Mikään akateeminen tietous ei kuitenkaan valmistanut tragedian kohtaamiseen.

Ne asiat, jotka nousivat mielessäni vakavan tutkiskelun kohteiksi olivatkin aivan eri asioita kuin olisin itse kuvitellut ennen matkaani.

Tiedossa oli toki, että Belgian siirtomaavalta aloitti kansanmurhaan johtaneen rasistisen kehityksen kahden heimon välillä. Mutta suoranainen pahuus ja vihan lietsominen, no, sitä oli vain vaikea ajatella oikeassa mittakaavassa. Entä sitten Ranskan valtio, joka lainasi hutuille rahaa, joilla kansanmurhaan tarvittavia aseita voitiin ostaa. Ranskan oli monin eri tavoin hutu-mielinen järkyttävien tapahtumien aikana. Ja sitten on tietysti YK, joka sen oman komentajan kenraali Romeo Dallairen vetoomuksista huolimatta kielsi häntä toimimasta kansanmurhan estämiseksi. Vuosien kuluttua syyllisyyttä tuntenut Dallaire kirjoitti kirjan, jossa sanoo, että vain 5000 miestä olisi riittänyt auttamaan häntä lopettamaan kansanmurhan alkuunsa. Kirja on kauhistuttavaa luettavaa juuri siksi, että siinä kuulee Dallairen vetoavan äänen ja sitten New Yorkista tulevan vastauksen. Yksikään YK:n jäsenvaltio ei halunnut puuttua kansanmurhaan, vaikka vuoden 1948 kansanmurha -sopimus velvoittaa allekirjoittajansa lopettamaan kansamurhat tarvittaessa voimakeinoin.

Olen opettanut paljon holokaustista ja aina todennut, että ympärillä olevien ihmisten hiljaisuus teki sen mahdolliseksi. Entä sitten Ruanda, joka hiljaisuuden kannalta oli vielä pahempi koska se tapahtui nykyaikaisen tiedotuksen aikakaudella. Muistan sen itsekin. Tuloksena olivat ne noin 250 000 kuollutta joiden haudan päälle Kigalin kansanmurhan museo on rakennettu. Heidän lisäkseen monet muut uhrit ovat joukkohaudoissa eri puolilla maata.

Totta kai itkin viimeistään siinä huoneessa, jonne eri kokoisia pääkalloja oli koottu himmeästi valaistuun vitriiniin.

Tällainen paikka herättää epätoivon ja surun ja vihan tunteita. Tässä tapauksessa luulen, että ainoastaan jälkimmäinen on oikea tunne.

 

11 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Susanna, kiitos hyvästä blogista. Toivottavasti kansanmurhista on jotain opittu, niin ettei niitä enää tapahtuisi. Tosin maailma ei ole paremmaksi muuttunut.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Susanna Kokkonen sanoo:

      Uskon oppimiseen ja opettamiseen, mutta en oikein usko ettei kansanmurhia tapahtuisi. Olihan Irakissa 2014 kamalia aikoja. Maailma on kulkenut niiden ohi, mutta ihmisille Irakissa ajat ovat vaikeat….

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Susanna

    Kiitos tekstistäsi. Osaat sanoittaa sen syvän tunteen jota Ruandan tapaus herättää mielessämme.

    Meillä Kamerunissa oli paljon ruandalaisia pakolaisia. Eräskin meitä lähellä sijaitsevan korkeatasoisen katolisen lähetyksen ylläpitämän terveyskeskulsen etevin lääkäri oli ruandalainen lääketieteen tohtori. Toki myös laitoksen intialainen johtajatar oli aivan ilmiömäisen etevä alansa ihminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Tuot Ruandan kansanmurhan esille. Mielestäni on oleellista tämän tiedonsiirtoaikakauden ‘synti’, eli jättää tiedottamatta, olla hiljaa. Tämä hiljaaolo on vanhurskaan, uskovan lankeemus.

    Tänään on voitu arvioida, kuinka paljon Ruandassa tapettiin. On myös käsitys siitä, mitä armenialaiset joutuivat käsrsimään. On vain aavistus siitä kuinka monta kymmentä miljoonaa Stalin tappoi. Kiinan harrastama jatkuva vainoaminen mm. uigureita kohtaan sekä jatkuva Jeesuksen seuraajien vaino ja eliminointi, joka alkoi Maon kaudella. Minkälaisia numeroita saataisiin kasaan, jos Katolisen kirkon tappamiset saataisiin laskettua, — oletan, että enemmän kuin kymmenen miljoonaa.

    Asuin juuri tuon Ruandan kriisin aikana USA:ssa. Silloin tapahtui Oklahoma Cityn terrorityö, jossa kuoli noin 168 ihmistä, sekä haavoittui noin 700. Seurakunnassamme Memphis, TN, seurakunnan paimen Tom Lindberg räjähdyksen jälkeisenä sunnuntaina saarnassaan mainitsi attentaatista, mainiten, että “me itkemme näiden uhrien omaisten kanssa. Tänään oli uutinen Ruandasta satojentuhansien tappamisista. Kuka itkee heidän vuokseen?” – Ehkä joku itki?

    Itkeä ruandalaisten mustien vuoksi, ei ollut merkityksellistä, ei mistään syystä. Itkeä Oklahoma Cityn uhrien vuoksi oli merkityksellistä, vaikka mistä syystä!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Reijo

      Tuot esille monta merkittävää näkökohtaa täydentämään keskustelua.

      Yksi kohta särähtää koska siinä eräiden aikakausien yhteiskunnalliset ongelmat sälytetään katolisen kirkon niskaan, vaikka monissa yhteyksissä kirkko pyrki hillitsemään lynkkaukseen innokkaita kansalaisia eri valtioissa. Esimerkiksi inkvisitio luotiin sitä varten, että kansalaisten ilman mitään tutkintaa toteuttamiin lynkkauksiin saataisiin edes vähän tolkkua. Tuon tutkinnan takia kiihkoa saatiin jonkin verran hillittyä, vaikkei kokonaan loppumaan. Joten ei pidä purematta niellä kaikkea mitä maailmassa suureen ääneen toitotetaan.

      Susanna tekee hyvää työtä kun hän pyrkii auttamaan hätään joutuneita sekä tutkimaan ja tiedottamaan maailmamme sokeista pisteistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Matias,

      Ei katolista kirkkoa tekisi menneet, mm. helluntalaisten vainot kelvottomaksi, elleivät olisi alkaneet omimaan koko nk. kristillisyyden itselleen sitten aivan Pietarista lähtien. Institutioina, ei edes kirkoksi nimittämisillä, yletä iankaikkiseen autuuteen, vaan yksi kerrallan uskoontulemalla.

      Olen elänyt katolisen vihamielisyyden keskellä, Italiassa 50-luvun lopulta lähtien. Ei se minua eikä perhettäni haitannut, eikä muitakaan helluntalaisia. Nyt, vaikka tulikin muotiin alkaa olla katolinen helluntalainen, niin sekin kallistuma on synnytetty olosuhteitten pakosta ja soitellaan ei-helluntalaisille saarnaajille, jotka ovat hullumpia ja hauskempia kuin helluntalaiset konsanaan, vt. Copland, jonka tilaisuuteen paavi lähetti yhden pappinsa puhumaa Coplandian kanssa kielillä kilpaa. Eli ollaan aina väärän herran asialla, oltiin sitten vastaan tai myötä helluntlaistyyppisille ilmiöille.

      Tämä on tietysti Susannan bloki, mutta uskallan puhu helluntalaisuudesta, koska siellähän Susannakin on uskoon tullut. Poista tämä, Susanna, jos tunnet että annan väärän todistuksen sinusta tai yleensä puhun sopimattomia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Mänttäri: “Olen elänyt katolisen vihamielisyyden keskellä, Italiassa 50-luvun lopulta lähtien.”

      Tämä on universaali uskonnollinen ilmiö. Katolilainen syntyy katolilaiseksi, luterilainen luterilaiseksi, muslimi muslimiksi, hindu hinduksi. He kaikki ovat outoja toisen uskonnon edustajille. Kun Jeesus sanoo kansojen tuomiossa, että hän oli outo, niin sana tarkoittaa tarkasti vierasta, muukalaista, uhkaa, kuten omalle uskonnolle.

      Rasismi nousee samasta outoudesta, paitsi että rasismia ruokkii kansallismielisyys, joka toki on siemen rasismille. Natsit jalostivat rasismin huippuunsa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Susanna Kokkonen sanoo:

      Joo, aina se oma asia koskettaa eri tavalla ja Afrikka tuntuu kaukaiselle monien mielestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    En voinut arvatakaan, että tällainen kollegiaalisena ilmennyt ja ilmenevä pahan olemus kiinostaa tiedettä. Olen nyt kahtena peräkkäisenä elokuuna käynyt Krakovassa ja tietysti myös tehnyt sieltä kerran matka tuhoamisleireille. Jotenkin II-maailmansodan todellisuus ja julmuus ovat juuri Krakovan matkoilla olleet kuin käsin kosketeltavissa. Siksi kirjoitinkin viimeisellä matkallani naamakirjaani – samalla kuin jatkuvaan muistiini matkskokemuksia. Näin siksi, että osaisin aina asettaa nuo ihmiskohtalot oikealle kohdalle suhteessa omaan kokemushistoriaani. https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10219417146730243&id=1559534529

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Susanna Kokkonen sanoo:

      Krakova on todella avartava senkin takia, että siellä on juutalainen menneisyys osana kaupunkia samassa paikassa kuin holokaustin menneisyys. Kaupungin kauneus ja hirvittävät asiat rintarinnan…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Susanna Kokkonen
    Susanna Kokkonen

    Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen matkustanut eri puolilla maailmaa opettamassa sellaisista aiheista kuin holokausti, juutalaisviha, kansamurha ja kristittyjen vainot. Koulutukseltani olen filosofian tohtori holokaustin aihealueelta ja viime vuodet olen toiminut Jad Vashemissa Jerusalemin Vainojen Museon Kansainvälisessä yksikössä.