Karhunpalvelus kristilliselle kirjalle

Viime kuukaudet, viimeisen puoli vuotta olen keskittynyt romaanin kirjoittamiseen työnimellä ”Onnellisten ihmisten autokaupunki”. Siitä syystä olen luonteeni vastaisesti koettanut pidättäytyä kaikista keskusteluista. Keskittyminen on vaikeata, ainakin minulle. Joskus on pakko avata suunsa, kuten nyt, Olli Seppälän painavan puheenvuoron jälkeen.

”Vuoden kristillinen kirja” on ollut alamaissa jo pitkään. Kuten sen kohde, ”kristillinen kirja”, Koko termi on ristiriitainen ja komplisoitu. Yksi upea kristillinen kirja meillä on, nimittäin Uusi Testamentti. On muitakin, siitä ammentavia kirjoja, todella hyviä kirjoja, tekijöinä esimerkiksi Anna-Maija Raittila ja Juhani Rekola. Tämän vuoden ”Vuoden kristillinen kirja”-tarjokkaita en ole lukenut ja koska elämä on lyhyt, saattaa käydä, että ne jäävätkin lukematta.

Tämä kilpailu on jo pitkään ollut Kristillisten Kustantajien Kilpailu. Valintaraati on jo pitkään toiminut sulle-mulle-periaatteella. Ykköskustantaja on ollut Kirjapaja – miksi ei enää? Miten on mahdollista, että ehdokkaita on löytynyt vain Suomen Vapaakirkon Päivältä ja lähellä Lähetyshiippakuntaa olevalta Perussanomalta.

Helpoin tapa ignoroida mielipiteeni on sanoa: Happamia, sanoo kettu pihlajanmarjoista. Ja toden totta, olen kirjoittanut useamman Uudesta Testamentista ja kirkon elämästä ammentavan kirjan. ”Profeetat puhuvat yhä. Julistaako kirkko sorretuille vapautusta? (Otava 1974), ”Paavali, risti ja riita”, (WSOY 1992), ja ”Suomen kirkon tulevaisuus?” (Sammakko 2010). Kaikissa niissa siis sekä väärä kustantaja että väärät mielipiteet.

Koko kirja-ala on meillä nyt kriisissä, mutta ”kristillisen kirjan” kriisi näyttää vielä sitäkin pahemmalta. Uskonnollisten kustantajajien kirjat eivät pääse tänään edes kirjakauppoihin. Nimikemäärät pienenevät ja myynti laskee. Tilanne on niin hälyyttävä, että siitä pitäisi olla huolissaan myös evankelisluterilaisessa kirkossa, kun sillä vielä tänään taloudellisia ja muita resursseja on. Hälytyskellot soivat – kuuleeko kirkossa kukaan?

Olli Seppälä ja Jaakko Heinimäki ovat puhuneet Anna-Maija Raittila ja Juhani Rekola-palkinnoista. Kannatan lämpimästi idean kehittämistä ja voimavarojen hankintaa sille. Perussanoma ja Päivä ehkä silloin putoaisivat pois. Ehkä he voisivat sitten perustaa oman palkintonsa. Sopisiko nimeksi ”Vuoden perususkovan kirja”. Vai olisiko ehkä parempi ”Vuoden oikeinuskovien kirja”?

26 kommenttia

  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.