Käsipäivää, löytyykö rauhaa?

Muutin viime elokuussa Pietariin elettyäni sitä ennen neljä vuotta Etiopiassa. Oikeanlainen tervehtiminen on Etiopiassa avain kaikkiin oviin ja lukkoihin. Siellä käsipäiväästä on kehittynyt vuosituhansien saatossa oma taiteenlajinsa. Tutut ja tuntemattomat kohdataan lämpimästi kädestä tervehtien. Sieltä perheemme matka jatkui pohjoiseen, Venäjälle.

 

On tunnettu tosiasia, että Venäjällä miehet eivät välttämättä kättele naisia. Minulle asia valkeni vasta, kun olimme muuttaneet tänne. Aluksi olin hyvin ihmeissäni tilanteissa, joissa miehet tervehtivät toisiaan lämpimästi kädestä ja minulle vain nyökättiin ohimennen. Olen nyt oppinut, että naisen tehdessä aloitteen kättely luonnistuu kyllä. Olen myös oppinut, ettei kättelemättömyys tarkoita mitään erityisempää, eikä se tunnu olevan täkäläisille naisille ongelma, eikä miehillekään. Olisi varmasti helpompaa, jos en edelleenkin automaattisesti työntäisi kättäni tervehdykseen, mutta liike on vielä aktivoituna aivoissani. Tervehtiminen kuuluu toki myös Venäjällä normaaliin kanssakäymiseen, mutta täkäläisessä arkisessa tervehtimistilanteessa on havaittavissa lyhytsanaisuutta. Ystävät ovat asia erikseen, ja naiset saattavat vaihtaa poskisuudelmiakin. Minäkin olen saanut jo sellaisia.

 

Tämä  tervehtimisasia mietityttää erityisesti siksi, että muutin tänne lähestulkoon suoraan käsipäivään kultamaasta, Etiopiasta. Etiopiassa kaikkia vähänkään tuttuja, ja mieluusti vähän tuntemattomiakin tulee tervehtiä pitkän kaavan kautta. Naiset ja miehet kättelevät toisiaan kunnioittavasti ja kumartavat samalla hieman. Naisten keskinäiseen tervehtimiseen sisältyy kolme kevyttä poskisuudelmaa. Naiset ja miehet saattavat kätellessään napauttaa vastakkaisilla olkapäillään toisiaan. Näin tekevät myös miehet keskenään. Paremmat kaverukset napsauttavat toisiaan olkapäillä peräti kolme kertaa. Lähelle tullaan ja lähellä ollaan ja jatkuvasti kysellään kuulumisia. Jumalaa kiitetään joka välissä, ja tämä pätee kaikkiin ihmisiin.

 

Tervehdittäessä on aina tärkeää tiedustella toisen vointia ja elämäntilannetta. Kysytään: ”Salam nou, dena nou? Onko rauhaa, onko terveyttä? ” Siihen vastataan: ”On rauhaa, on terveyttä. Jumalalle kiitos! Egziabier jimmaskan!” Ja tilanne jatkuu: ” Kuinka perhe voi? ” Ja aina vastataan: ”Perhe voi hyvin, Egziabier jimmaskan! jne. ” Vointeja kysellään usein, vaikka olisikin jo tavattu saman päivän aikana, ja eri vuorokauden aikoihin kuuluvat erilaiset tervehdykset. Aika ajoin rituaali on ulkomaalaiselle varsin läkähdyttävä. Erityisesti jos tulee maasta, jossa ihmisten henkilökohtainen turva-alue on vähintään 70 senttiä.

 

Jokainen päivämme Etiopiassa alkoi tervehtimällä kädestä vastaantulevia naapureita ja tietysti myös omia työntekijöitä. Työpaikalla kättelykierros jatkui sitten työtovereiden kanssa. Kaikkien kanssa tervehditään pitkän kaavan kautta. Kiirettä ei saa pitää, vaikka meillä ferengeillä (ulkomaalaisilla)  olikin aina kiire jonnekin. Etiopiassa kuitenkin ihminen, joka ei ehdi tai jaksa tai ymmärrä tervehtiä kunnolla, ei ole oikeastaan mistään kotoisin.

 

Niinpä niin. Nyt olen täällä Pietarissa, jossa toisen tervehtiminen saattaa unohtua tyystin ja kokonaan. Käytäntö saattaa olla etäisesti tuttu myös meille suomalaisille.

 

Uutena maahanmuuttajana olen tilanteessa, jossa on opittava toimimaan kulttuurisesti oikein. Ulkomaalaisena saan anteeksi totuttujen kaavojen rikkomisen ja möhläykset. Kohtaamiset ja ihmiset ovat täälläkin elämän suola ja siunaus. Paljon on mutkaa ja matkaa eri kulttuureista tulevien ihmisten luo. Oikea asenne ja hyvä tahto auttavat perille pääsyyn. Käsipäiväällä tai ilman, sisaret ja veljet, - löytyykö rauhaa?

 

Anna-Maija Kallio
Venäjän alueen tiedottaja

3 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Hyvä muistutus läheisyydestä meille Suomalaisille, joille bussi on täynnä, kun siellä on enemmän kuin 5 ihmistä, eikä tilaa tahdo löytyä, jos ei saa yksin pitää kahta penkkiä. Kättely on myös Suomessa paljolti miesten tapa. (Tämä on minun kokemukseni asiasta) halaaminen taas sujuu naisilta helpommin. Kumpaakin tarvitaan kipeästi lisää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Parviainen sanoo:

    Kiitos blogista. Palasi mieleen kulttuurišokki samaisessa kaupungissa runsaan 30 vuoden takaa. Olin menossa muutaman hengen seurueessa Nevski Prospektia pitkin erään opiskelijatoverin kaupunkiasunnolle. Yhtäkkiä yksi seurueen neitosista otti minua kiinni käsikynkästä. Ajatukset löivät hetken ajan tyhjää: Enhän vain ole antanut tietämättäni väärää viestiä? Rauhoituin välittömästi kun oivalsin, että tarkoitus oli vain estää minua eksymästä seurueesta kadun ihmisvilinässä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Hyvä huomio Jouni Parviaisella. Venäläiset yleensäkin tulevat paljon lähemmäksi kuin mihin me olemme tottuneet. Oma reviiri on heillä paljon pienempi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Missioblogi
    Missioblogi

    Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen