Kaste kristittyjen ykseyden perustana ja valtio kristillisyyden arvioijana

Pian on alkamassa vuotuinen kristittyjen ykseyden rukousviikko. Sitä vietetään tunnelmissa, jossa marttyyrius ei enää ole vain sana kristikunnan varhaisajoilta vaan elävää kuolemanvaaran todellisuutta maapallon monilla kolkilla, erityisesti Lähi-idässä ja paikoin Afrikassa. Lähi-itä uhkaa tyhjentyä kristityistä. Onneksi monet valtiollisetkin tahot ovat tässä asiassa myös aktivoituneet, esimerkiksi Britannian kuningashuone. Kirjoittipa liberaali Newsweek-lehtikin Egyptin koptien ahdingosta. Paavi Franciscus on puhunut "marttyyrien ekumeniasta" - vainoaja kyllä tunnistaa kristityn - ehkä paremmin kuin kristityt toisensa.

Kristityksi kääntyminen ja yleensä uskonnonvapaus ei ole mikään itsestään selvyys globaalissa todellisuudessa. Olemme kuulleet Euroopan voimistuneesta antisemitismistä ja islamofobiasta sekä siitä, että lukumääräisesti suurin uskonryhmä eli kristityt on myös maailman vainotuin uskonryhmä. Tässä mielessä ihmisoikeuksien ja niistä perustavimpiin kuuluvan oikeuden eli uskonnonvapauden eteen on syytä tehdä työtä ja kunnioittaa jokaisen yhdenvertaisuutta samalla kun muistetaan, että uskonnossa ei ole kyse vain yksilöstä vaan myös hänen edustamastaan traditiosta ja yhteisöstä.

Yksi näkyvä uskonnonvapauden ongelma esimerkiksi Euroopassa on ollut kristityksi kääntyneiden arviointi "uskontotesteillä" ja kastetuksi tulleen kristillisyyden epäily. Vastikään esimerkiksi Ruotsin kirkot järjestivät kynttilämielenosoituksen sikäläisen maahanmuuttoviraston asenteesta kristityksi kääntyneitä kohtaan. Vaikka motiivit olisivatkin sekoittuneet, tällaisen henkilön kristillisyyden epäily on sinänsä absurdia, koska kääntyminen jo sinällään saattaa ihmisen lähtökohtaisesti joissakin paikoissa hengenvaaraan ilman mitään individualistisen Euroopan "henkilökohtaisen uskon" arviointia tiukimman herätyskristillisyyden mukaan.

Teologisesti ottaen oikein toimitettu kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kirkkoon liittämisen tarkoituksessa on aito kaste. Katolisen opetuksen mukaan jopa ei-kristityn näin toimittama kaste on aito. Kyseessä ei ole ihmisen vaan Jumalan teko. Tämän kieltäminen on uskonyhteisön autonomian ja viime kädessä kristillisen uskon loukkaamista. Myös vapaat suunnat lähtevät omasta lähtökohdastaan määritellyn uskovien kasteen ainutkertaisuudesta ja luonteesta uskon kuuliaisuutena Herramme käskylle. Tämän huomiotta jättäminen on uskonyhteisön autonomiaan puuttumista ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden kannalta kyseenalaisella tavalla. Toki luotettavuus tulee tutkia, jotta eniten apua tarvitsevat ovat etusijalla, mutta uskonyhteisön arvioon uskonyhteisöön kuulumisen kriteereistä tulee luottaa. Muuten päädytään ideologisen pakkosyötön tielle.

Etsimättä tuleekin mieleen Dietrich Bonhoefferin teksti vuodelta 1933, kun hän piti niin kutsuttujen arjalaispykälien voimaan saattamista ja siihen liittynyttä kastettujen juutalaiskristittyjen sulkemista pois kirkon viroista tunnustuskysymyksenä. Bonhoeffer kirjoitti: "Kristillinen kirkko ei voi sulkea yhteydestään jäsentä, jolle on toimitettu kasteen sakramentti ilman että kaste alennetaan puhtaan muodolliseksi riitiksi, joka on sen toimittavalla kristilliselle yhteisölle yhdentekevä. Juuri kasteessa Jumala kutsuu tähän konkreettiseen kirkkoon ja sen yhteyteen."

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kasteopetus ja sielunhoidollinen kohtaaminen kastettavan kanssa tulisi ottaa vakavasti. Jo varhaiskirkon katekumenaatti osoittaa, että kaste edellytti kristillisen uskon perusteisiin perehtymistä ja yhdessä kummin kanssa seurakunnan elämään sosiaalistumista. Kasteopetusta myös jatkettiin kasteen jälkeen. Samalta pohjalta nousee myös nykyinen kasteopetus, joka kastemuistutuksena ja kristittynä kasvamisena kattaa koko elämänkaaren. Varhaiskirkossa saatettiin mennä myös ääripäähän ja ottaa kaste vasta kuolinvuoteella, mikä uhkasi turhentaa kasteen armonvälineenä. Pyhittyminen kun joka tapauksessa saavuttaa täyteytensä vasta uudeksi luomisessa. Totta on sekin, että kirkon vallan kasvaessa myös oman edun tavoittelua kristityksi kääntymiseen liittyi ja vakaviakin lankeemuksia tuli yhä enemmän vastaan. Siksipä kirkkoa tässä ajassa onkin luonnehdittu taistelevaksi kirkoksi, joka on alati puhdistumisen tarpeessa. Sen pyhyys on Jumalan pyhyyttä.

Kristityt on kutsuttu yhdessä toimimaan kaikkien kastettujen ja kaikkien ihmisten uskonnonvapauden puolesta. Kun yksi Kristuksen ruumiin jäsen kärsii, kaikki kärsivät.

8 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Tomi Karttunen :””…uskonnonvapauden eteen on syytä tehdä työtä ja kunnioittaa jokaisen yhdenvertaisuutta samalla kun muistetaan, että uskonnossa ei ole kyse vain yksilöstä vaan myös hänen edustamastaan traditiosta ja yhteisöstä.”

    Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikosepäilyt ovat viime aikoina nostanet esiin erityisesti epäiltyjen ulkomaalaistaustan. Sisäministeri Mykkänen on Lapin Kansan verkkolehden mukaan sanonut, että poliiseilla on tutkittavana satoja lapsiin kohdistuneita seksuaalirikosepäilyjä, joista 75% koskee suomalaistaustaisia miehiä.

    Mitä se kertoo suomalaisen yhteiskunnan traditiosta ja yhteisöistä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Ortodoksit eivät hyväksy luterilaista kastetta, katollisten suhteen en tiedä.

    ” Varhaiskirkossa saatettiin mennä myös ääripäähän ja ottaa kaste vasta kuolinvuoteella, mikä uhkasi turhentaa kasteen armonvälineenä. ” Tämä ei anna täyttä kuvaa ja voi vääristää koko kuvan. Takana on historiallinen tilanne joka on monisyinen. Kun näin meneteltiin ei toki halveksittu armonvälinettä, sakramenttia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Virta sanoo:

      Ortodoksit hyväksyvät luterilaisen ja muidenkin kristillisten yhteisöjen kasteen.

      “Aikaisemmin muussa kristillisessä kirkossa tai yhteisössä oikein kastetut tulevat Suomen ortodoksisen kirkon jäseniksi tutustumalla ortodoksiseen uskontoon ja tunnustamalla kirkon uskontunnustuksen. Heitä ei kasteta uudelleen, mutta he osallistuvat tarvittaessa, mikäli sitä ei ole aikaisemmin tehty, mirhalla voitelun mysteerioon.”

      ortodoksi.net

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Markku Virta on tuossa oikeilla jäljillä. Ratkaisu koskee tosin Suomen tilannetta ekumeenisista syistä. Muualla maailmassa protestanttien kasteet eivät ole oikeita kasteita. Tämä on päälinja mitä noudatetaan Suomessa toimitaan poikkeus tilanteessa näin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Tässä on vaihtelua eri ortodoksisten paikalliskirkkojen välillä. Suomessa toisuskoisten, kuten protestanttien suorittamaa kastetta ei uusita, samoin on laita ainakin osin Yhdysvalloissa. Paikoin taas toisuskoisten kastetta ei hyväksytä vaan ortodoksiseen kirkkoon liitettävä kastetaan.

      Tästä muuten Kirkon isätkin opettava hieman vaihtelevasti: siis onko hereetikon kaste pätevä vai ei.

      Alla linkki mielenkiintoisiin kertomukseen luterilaista, jotka on liitetty ortodoksiseen kirkkoon.

      https://journeytoorthodoxy.com/category/latest-stories/non-orthodox-christians/lutheran-non-orthodox-christians-convert-stories/

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Tomi,

    Kirjoitat:

    “Vaikka motiivit olisivatkin sekoittuneet, tällaisen henkilön kristillisyyden epäily on sinänsä absurdia, koska kääntyminen jo sinällään saattaa ihmisen lähtökohtaisesti joissakin paikoissa hengenvaaraan ilman mitään individualistisen Euroopan “henkilökohtaisen uskon” arviointia tiukimman herätyskristillisyyden mukaan.”

    Niin tämä virke kuin yleensä blogisi on konstikas. Viittaat turvapaikan hakijoihin, jotka hakeutuvat kastettaviksi esim. evlut kirkkoon tai esim helluntaiseurakuntaan.

    Paikallinen helluntaiseurakunta (ei Tampereella) oli turvapaikkaa hakevien keskuksen kanssa yhteydessä ja noin parin vuoden aikana. Kaikki halukkaat kuljetettiin kokouksiin ja usein englanninkielisen tulkkauksen kautta he kuulivat kokouksissa julistusta ja opetusta. Jotkut ymmärsi riittävästi, jotkut eivät ymmärtäneet. Silti sanoma haluttiin yksityisesti saattaa heidän tietoonsa. Noin 40 ilmoitti haluavansa noudattaa kutsua Jeesuksen yhteyteen.

    Aitoja näytti olevan riittävästi ja nekin, joiden uskottavuus oli heikko, autettiin etenemään. Yleensä haluttiin kasteelle ja siitä kastetodistus. Sitten seurasi kastettujen maastakarkoituksia. Maa, johon heidät lähetettiin oli ollut minun toinen kotini viisikymmenluvun lopulta lähtien. Tunsin helluntaiseurakunnat ja halusin auttaa karkotettujen sijoittumista uskovien yhteyteen. Ennen matkustusta ei kukaan ilmoittanut lähdöstään, vaikka eräänlaisesta vastaanotosta oli heille mainittu. Kun puhelimitse sain yhteyden asianomaisiin, niin he sanoivat vain tarvitsevansa työtä ja asunnon, mutteivät halunneet tavata seurakuntamme edustajia, jotka olivat halukkaita tulemaan minne vain sitä varten. Puhelinyhteys katkaistiin ja “henkilökohtaisen uskon arviointi” loppui siihen. Ei ole mitenkään älytöntä (absurdia) toimia niinkuin Raamattu kehottaa, Hebr. 10:

    24″ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;”

    Ei ole kysymys helluntalaisten tiukkuudesta, vaan rakkaudesta totuuteen, Raamatun opetuksesta ja Pyhän Hengen ohjauksesta. Daavid jo sanoi, Ps. 51:

    6″ Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden”.

    Monen uskoontulo on alussa epävarmaa, mutta vahvistuu uskovien yhteydessä. Kaste ei vahvista eikä varsinkaan muodosta yhteyttä Armonistuimen kanssa. Sellaista ei Raamatussa ole. Siksi sen varassa ei ole mikään eikä mitään. Kaste ei ole Jumalan työ, vaan ihmisen ilmoitus omasta halustaan ottaa tämä usein ensimmäinen askel Jeesus-tiellä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kiitos T.Karttunen, näin hyvin kirjoitettuja lukee mielikseen…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Tomi

    Kiitos puheenvuorostasi.

    Nostat esille tärkeän näkökulman kasteen merkityksestä kristityksi kääntymisessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen
    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.