Kasteen karsastajat ja kirkon jatkumo

Kirkkomme rajujen erobuumivuosien jälkeen parin viimeisen vuoden aikana on noussut uusi ja kirkolle haasteellinen ja hankala ilmiö. Se on kasteen karsastaminen.

 

Varsinkin pääkaupunkiseudulla - siellä sivistyksen kehdossa - yhä useampi kirkkoon kuuluva pienen lapsen vanhempi haluaa jättää lapsen kastamatta. Ajatuksena on, ettei tahdottomalle lapselle tehdä ratkaisua, johon hän itse ei voi vaikuttaa. Argumentti on sisällöltään sama, jolla muiden muassa vapaa-ajattelijat ovat kirkkoa kritisoineet uskonnonvapauden loukkaajana.

Liekö vapaa-ajattelijoiden ideologia saanut jalansijaa vai onko tuollainen ajattelu noussut muuten esille? Varmaankin asiassa on molempia. Jotkut vanhemmat haluavat vilpittömästi ajatella lapsensa ”puolesta” ja parasta ja päätyvät siihen, että lapsi saa aikanaan vartuttuaan itse ratkaista asian. Harva vanhempi on ottanut ajatuksensa suoraan vapaa-ajattelijoilta, mutta sellaisiakin voi olla. 

Lapsia jää erityisesti pääkaupunkiseudulla kastamatta sen vuoksi, että nuoremmasta ja ”hedelmällisessä” iässä olevasta väestöstä moni on eronnut kirkosta. Silloin kirkon jäsenyyden menettäminen kertautuu heidän mahdollisissa lapsissaan. 

Kirkon omat säädökset sanovat selvästi, että kirkon jäsenten lapset tulee kastaa kohtuullisen ajan kuluessa. Kyseessä on kirkon järjestykseen liittyvä asia ja toisaalta myös teologinen asia. Kaste ei ole vain kaunis rituaali tai nimenantojuhla, vaan paljon enemmän. Tästä syystä lasten kastamatta jättäminen on vakava ja huolestuttava asia.

Kastamatta jättäminen on ratkaisuna myös arvokasvatuksen kannalta ongelmallinen. Jotkut vanhemmat voivat tietoisesti antaa tai sallia lapselleen kristillistä kasvatusta, vaikka jättävät hänet kastamatta. Tällöin motiivina voi olla myös kirkon kastenäkemyksestä poikkeava kastenäkemys eli ajatus ns. uskovien kasteesta, joka edellyttää ensin nuoreksi varttuneelta lapselta tietoisen uskon ratkaisun. 

Kastamatta jätetty lapsi ei voi olla kasvatuksen kannalta kuin arvojen tavaratalossa, jossa hänelle tarjoillaan erilaisia vaihtoehtoja ja hän voi niistä yrittää valita mieluisia. Lapsi kasvatetaan tietoisesti tai tiedostamatta aina joidenkin arvojen pohjalta, mieluiten tietoisesti. Se ei merkitse kristillisen kasvatuksen eikä muunkaan kohdalla mitään aivopesua tai pakkosyöttöä. Se tarkoittaa sitä, että lapselle opetetaan sen yhteisön arvoja ja asioita, jossa hän ja vanhemmat elävät ja jotka ovat siirtyneet edellisiltä polvilta eteenpäin. Tässä on juuri kasteen ja kristillisen kasvatuksen vahvuus. Se ei nojaa vain jonkin ajan tai pienen ryhmän ajatuksiin, vaan siinä on maailmanlaajuisen yhteisön kahden vuosituhannen jatkumo.

Yksi edellisestä nouseva käytännön haaste kirkon työlle ovat nimiäiset, joihin suhtautumisesta on keskusteltu melko paljon. Piispat ohjeistivat papistoa siten, että pappien ei tulisi pääsääntöisesti osallistua pappeina virantoimituksessa nimiäisiin. Papit ovat kokeneet vaikeana tilanteen, jossa on pyydetty siunaamaan lasta nimiäisiin. Siinä nousee herkästi kysymys ja moite: Eikö kirkko tai kirkon edustaja siunaa lapsia?

Facebookin asiaan liittyvässä keskustelussa Jaakko Heinimäki esitti hienon idean. Lapsen voi tuoda erikseen sopien tai milloin tahansa myös sopimatta siunattavaksi ehtoollispöytään. Pidän Jaakon ajatusta hyvänä ja kannatettavana. Pidän myös piispojen ohjetta perusteltuna, vaikka papit ovat sitä myös kritisoineet.

Olisiko kirkolla ja sen työntekijöillä, tässä tapauksessa erityisesti papeilla rohkeutta löytää kasteen karsastamiseen positiivinen ratkaisu? Olisiko kaikesta hienovaraisuudesta huolimatta rohkeasti otettava yhteyttä vanhempiin, jos lasta ei ole kastettu ja keskusteltava asiasta? Kirkon ja kristillisyyden jatkumo murentuu, jos kasteen karsastaminen laajenee.

Kasteen merkitystä tulisi myös avata ja ennen kaikkea pitää kysyä: Uskommeko kasteen merkitykseen? Itse toimitan kastetoimituksen joskus väsyneenä ja rutiinilla. En voisi toimittaa sitä sellaisena kuin se toimituksena on ellen uskoisi siihen, mitä siinä lausun ja teen. Tältä pohjalta ajattelen myös omaa kastettani ja jokaista kastettua kirkon jäsentä. Kasteella on merkitystä. Kaste kuuluu kuvioon! 

Toivo Loikkanen

 

 

 

47 kommenttia

  • Tarja Aarnio sanoo:

    Nimiäiset? Luinpa ensimmäisen kerran ilmiöstä. Ihan ok, mutta miksi ihmeessä kutsua pappia tilaisuuteen? Pappi kastaa lapsen ja jos ei kelpaa niin sitten kaikki viettävät nimiäisiä mielensä mukaan. Pappi ei sinne kuulu.

    Tuli samalla mieleen nämä maistraattivihkiäiset, tai missä nyt kullakin paikkakunnalla virallisesti vihitään. Kirkkohäitä haluamattomat ovat alkaneet esittää toivomuksia viranhaltjallle erilaisista siunauksentapaisista jne. Oh-hoh. Ko. tapauksessa, mistä luin, virkailija ilmoitti asiallisesti, ettei kuulu kuvioon.

    Jos ei halua kastetta tai kirkollista vihkimistä niin ok, sitten rekisteriin vaan ja siinä se. Mitä ihmiset oikein höperehtii, sorry ilmaisu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Kun kerran ei-kirkollisen vihkimisen jälkeen voi saada avioliiton kirkollisen siunauksen, liekö ihme jos arvellaan myös kasteen sijaan saatavilla olevan kirkollisen vauvansiunaamisen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    @Jori Mäntysalo kaste ei kytkeydy nimenantoon, vaan seurakuntaan littämiseen. Lapselle voidaan siis järjestää sekä uskonnoton nimenjulkistuspromootio että myöhemmin kastaa. Toki kaste on perinteisesti ollut tilaisuus , jossa lapselle rekisteröity/rekisteröitävä nimi lausutaan ensi kerran julki, mutta monesti ei enää, vaikka lapsi kastettaisiinkin jo vauvaiässä. Nimihän lapselle annetaan jo syntyessään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Minä luulen Tarja, että juhla lapsen ympärillä on enemmän perheen juhla kuin kirkon juhla arjessa. Mutta esimerkiksi isovanhemmille voi olla kirkko tärkeä ja siksi nimenomaan kastamatta jättämisen yhteydessä halutaan tulla vastaan. Esimerkiksi sukulaisten takia voidaan pyytää pappi. Tiedän kyllä, että tällainen päätös on voinut olla vanhukselle kova pala, jota hän joutunut työstämään pitkään. Ja papin pyytämistä siunaamaan on voinut tapahtua nimenomaan tämän vanhuksen takia.

    Toisaalta pitäisi oppia, että siunaaminen ei ole vaikeaa kenellekään. Aivan yhtä hienoa ja juhlavaa on pyytää isoäiti, isoisä, setä jne.

    Muutama kulma tuli mieleen, että sopivaa kirkon puolelta on ottaa yhteyttä jäseniinsä ja kertoa, että lapsen kastaminen on mahdollista myöhemminkin. Toinen tosin parempi olisi suostua siunaaman ja kertoa se siinä. Sillä aikamaiselta näyttää, jos katsotaan kokonaisuutta siitä mitä kirkko suostuu siunaaman ja mitä ei.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Jorin kommentti on hyvä meille kirkon ihmisille avioliiton siunaamisesta kirkkoon kuulumattoman parin kohdalla ja siitä “jatkumona” kastamattoman lapsen “kirkollinen siunaaminen”. Meillä pitää olla johdonmukaisuutta ja siihen piispojen ohjeistus pyrkii.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Kari-Matti Laaksonen: Kiitos hyvästä kommentista. Noita asioita meidän tulisi perusteellisemmin miettiä kirkossa ja löytää niihin myös konkreettisia toimia ja ratkaisuja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Hiukan tuon uutta kulmaa tuolle Arille. Elisabet ensimmäisen aikaan protestanttien pyrkiessä voittamaan roomalaiskatolliset alettiin mustamaalaus, joka on vaikuttanut jopa suomalaiseen opetukseen. Vaikka emme voi olla aina ylpeitä siitä, mitä protestanttisuuden nimissä on tehty, on meidän hyvä varoa ettemme itse tee samoin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.