Tunturipuun elämä pitkä, ihmisen lyhyt

Tokka vaatimia ja vasoja nousee juomasta ojan penkalle ja nulkkaa pää pystyssä rinnettä ylös. Ennätyksellisen luminen talvi on ollut vaikea, mutta onneksi vasominen on sentään monilta vaatimilta onnistunut.

Näen tuntureilla monin paikoin heinän rippeitä, ruokinnan jälkiä. Jäkäliköt on kaluttu paljaiksi.

Takana on kuusi päivää telttaillen Ylä-Lapissa. Seuraavassa joitakin havaintoja, jos joku on niistä kiinnostunut.

Riekkoja näin viitisentoista, mutta en yhtään poikuetta. Olivatko kesäkuun kylmät ja lumisateet niille tuhoisia?

Lounastauolla näimme kotkan ottavan kaarrellen korkeutta ja lähtevän korkealla matkaliitoon. Runsaan tunnin päästä heräsin haukan ääniin - olimme pystyttäneet ulkoteltan sateen varalle - ja tulin ulos. Peregrinus hyökkäili kotkaa kohti, joka väistellen ja kallistellen lensi tiehensä kuin hävittäjän hätyyttämä pommikone.

Taivaalla oli toinenkin muuttohaukka ja lähellä tunturipahta. En kerro paikkaa, kun muuttohaukan poikueita ryöstetään metsästyshaukoiksi. Niistä Lähi-idässä maksettavat hinnat saattavat vastata parinkin perheauton hintaa. Joillakin rikollisilla siis saattaa olla suuri houkutus pesien ryöstelyyn. Valtion perimä korvaus muuttohaukasta on siihen nähden naurettava, runsaat 4000 euroa.
- - -
Nisäkäsmaailmassa oli päivittäisiä porohavaintoja lukuun ottamatta hiljaista. Ei yhtään havaintoa sopuleista tai myyristä. Kaksi kettujen pesäkoloa sattui kohdalle, mutta ei välttämättä samanvuotisia, eikä elonmerkkejä. Naalit ovat lähes hävinneet kettujen tieltä. Niitä on Suomessa alle kymmenen paria.

Sen sijaan puron rantalouhikossa meidät pysäytti kirskuva ääni. Kivien koloista nousi kärppien uteliaita ja samalla arkoja päitä. Ne vaihtelivat jatkuvasti paikkaa ja tulivat lähemmäksi äänekkäästi kirskutellen ja yläruumistaan kohotellen. Kärppiä oli varmaankin kolme. Seurasimme niiden touhuja viitisen minuuttia muutaman metrin etäisyydeltä.
- - -
Puustossa tapahtuu hiljalleen muutoksia. Muutaman vuoden takaiset raskaat tykkylumet ovat kurittaneet ankarasti tunturikoivuja erityisesti kurujen pohjalla. Kahdessa kohdassa näin tunturimittarin toukkia harsopusseissaan ja paljaaksi syötyjä yksittäisiä koivun oksia. Eivät siis tällä hetkellä uhkaa koivikoita. Yhdellä parin hehtaarin alalla oli pari vuotta sitten pystyyn kuollutta koivikkoa, joka saattoi olla paikallisen mittarituhon seurausta.
- - -
Varsinaisesti halusin kirjoittaa katajista ja männyistä. Muutamina aiempina vuosina surin ruskettuneita katajia, joita oli myös etelässä jonkin taudin seurauksena. Suurta osaa katajikoista näytti uhkaavan tuho.

Nyt ylätunturin katajikot olivat monin paikoin harmaita, vääntyneitä rankoja, kuin kuolleiden eläinten luurankoja. Tämä ei ollut kuitenkaan koko kuva. Harmaasta pinnasta versoi uusia vihreitä alkuja. Ruskettuneiden havujen tilalle oli kasvanut uusi neulaskerta, joissakin pensaissa oli hyvin marjoja.

Katajikoilla on väliä. Ne muodostavat monin paikoin tunturien puropainanteissa metsiä, jotka eivät kohoa metriä korkeammiksi, mutta ovat satoja vuosia vanhoja. Usein katajametsästä erottuu suvun vanhin, patriarkka tai matriarkka, jonka jälkeläisiä on parin hehtaarin alalla.

Miten vanhin erottuu? Runko on parikymmentä senttiä paksu, tuulien ja lumien moneen solmuun vääntämä. Paksuin runko oli uskomattomat lähes neljäkymmentä senttiä halkaisijaltaan. Luulen, että nämä katajat elivät jo silloin kun Kustaa Vaasa hallitsi Ruotsia ja sen Itämaata. Ehkä vanhimmat katajista saivat alkunsa jo silloin kun Magnus Ladulås laittoi ladot lukkoon: talonpojat vapautuivat ylhäisön kestitysvelvollisuudesta. 1300-luvulla oli lämmin jakso, joka voisi selittää muinaisten metsien kasvua tuntureilla ja joista enää katajat ovat jäljellä?

Tuntureilla on nimittäin jälkiä myös suurista männyistä. Matalassa tunturikoivikossa makaa keloja ja kelottuneita juurakoita. Muinaiset männyt ovat kaatuneet itään päin. Onko voimakas myrsky kaatanut tämän metsän ehkä satoja vuosia sitten?

Oleellista on, ettei tilalle ole kasvanut uusia mäntyjä. Ilmasto on ilmeisesti ollut pikkujääkaudella 1600-1800 -luvuilla liian kylmä taimettumiseen. Mutta nyt on toisin. Ilmasto lämpenee. Eri puolilla tunturikoivikossa tai avotunturissa näkyy harvassa kasvavien vanhojen mäntyjen lisäksi niiden taimia. Ne ovat kaikki alle puolimetrisiä ja enintään noin kymmenen vuoden ikäisiä.

Leiriydymme yksinäisen vanhan männyn viereen. Sillä on oma tyhjä alansa matalassa tunturikoivikossa. Männyn alla vanamot kukkivat. Lisäksi latvuksen varjostaman alan reunalle on noussut neljä pientä männyn tainta. Männyt ovat jälleen palaamassa ylätunturiin?
- - -
Lapin luonnossa näkyy pitkien aikajaksojen ja olosuhteiden vaikutus. Myös ihmisen vaikutus tuntuu yhä enemmän. Syyt ja seuraukset näkyvät eri tavoin. Ihminen ajattelee tarpeitaan ja toimintaansa päivien, viikkojen, joskus vuosien päähän. Seurauksia ei usein lainkaan. Kasvit ja eläimet elävät sukupolvesta toiseen samoilla sijoilla satoja ja tuhansia vuosia. Ne kantavat ihmisen toiminnan vaikutukset.
_ _ _
Jälkikirjoitus 26.7.
Päivän Hesari kirjoittaa runsas viikko sitten tapahtuneesta keskisuomalaisen kunnallispoliitikon Pekka Katajan pahoipitelystä. Nyt keskusrikospoliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä. Teon motiivit ja tekijät ovat tuntemattomia. Tekotapa kertoo kuitenkin suunnitelmallisuudesta ja mahdollisesta poliittisesta motiivista: tekijät esiintyivät Perussuomalaisten puoluetoimiston lähetteinä ja halusivat nähdä uhrin henkilötodistuksen, ennen kuin ryhtyivät pahoinpitelemään tätä vasaralla. Tapaus on Suomessa poikkeuksellinen ja kertoo ilmapiirin kiristymisestä. Teko on ehdottomasti tuomittava uhrin puoluekannasta riippumatta.

Kataja sanoo HS:n jutussa: "Olen ollut suustani sanavalmis ja kirjoittanut kärkkäästi... Ei kerta kaikkiaan minkäänlaista ajatustakaan, että olisi voinut tällaista kuvitellakaan." En tunne Katajan kirjoittelua, enkä välttämättä ole samaa mieltä hänen kanssaan. Mutta häneenkin tulisi päteä valistusfilosofi Voltairen sanoittama sananvapauden maksiimi: "En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se."

Tämä ei tunnu nyt toteutuvan Suomessa. Erilaisten mielipiteiden sietokynnys on madaltunut eivätkä sanat "moniääninen ja moniarvoinen" enää tunnu kuvaavan nykyistä keskustelukulttuuria. Onko palaamassa dissidenttien aika, jolloin tosinajattelijat pitävät mielipiteistään kiinni julkisen häpäisemisen tai jopa väkivallan uhan hinnalla?

Heikki Ojanen kirjoitti aiheesta Hesarin mielipiteessän: "Keskuudessamme liikkuu ajatuspoliisin aave. Diktatuureissa se toimii avoimesti, mutta liberaaleissa demokratioissa aave on piiloutunut epämääräisten käsitteiden sisään. Sellaisia ovat poliittinen korrektius, kulttuurinen omiminen, loukkaantuminen, itsesensuuri, varovaisuusperiaate, syyllistäminen ja säännöstö mielipahan estämiseksi. Ajatuspoliisi haluaa määrätä, mistä saan ja mistä en missään nimessä saa lupaa kirjoittaa. Sen orjaksi ei pidä taipua." (HS 11.7.).

Kataja on käytetty kuva sitkeydestä, "taipuu vaan ei taitu." Voisiko se kuvata myös solidaarisuuttamme toisiamme kohtaan, asettumista puolustamaan toistemme vapautta sanoa, kun sanomisen tarkoitus on hyvä? Sofia longa, vita brevis.

10 kommenttia

  • Pekka Särkiö sanoo:

    Vanhojen männiköiden hakkuut ovat heikentäneet porojen ravintotilannetta. Jäkälä on käynyt vähiin ylilaiduntamisen myötä ja männiköiden hakkuiden myötä myös luppo, oksilla kasvava naava on vähentynyt. Luppo on poroille erityisen tarpeen syvän lumen aikaan. Vanhoja metsiä tulee säästää myös luonnon monimuotoisuuden vuoksi ja erityisesti siellä, missä metsät ovat uusiutumisensa äärirajoilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Leo Tihinen sanoo:

    Hyvä kirjoitus. Särkiö: “Vanhoja metsiä tulee säästää myös luonnon monimuotoisuuden vuoksi ja erityisesti siellä, missä metsät ovat uusiutumisensa äärirajoilla.” Juuri noin.

    En ymmästänyt Werneri Janhosen kommenttia. Kessin suojelu oli ajankohtainen yli 30 vuotta sitten. Sitä ei käsittääkseni silloin suojeltu kuin osaksi. Paatsjoen yli rakennettiin silta ja Kessiin tehtiin metsäautotietä ja männiköitä hakattiin. Luontoihmisten toiminta ehkä hieman rajoitti alkuperäisiä hakkuusuunnitelmia pienemmiksi.

    Wernerin kommentista oli se hyöty, että Kessin tilannetta tutkisteltuani tuli eteen tarinaa Pentti Linkolan elämästä ja toiminnasta. Alla linkki Pentti Linkolan kirjoitukseen Kessin erämaa ja ihminen.

    https://ikihonka.blogspot.com/2013/05/kessin-eramaa-ja-ihminen.html

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos kaima nojatuolimatkasta katajikkoon ja tunturin kupeeseen. Löysin Heinolaan muuttaessani erämaan rauhaa ihan läheltä. Tuossa Nyynästen lahden ranta-alueella olen päässyt kokemaan erämaan rauhaa. Hieno noin kilometrin levyinen rantametsikkö ja pienten saarten rivistö, joka alkaa mantereelta ja jatkuu vinottain poispäin rannasta. Näin muodostaen hienon täysin rakentamattoman luontokokonaisuuden. Nuo pienet saaret muodostavat suljetun “sisäjärven” ja ranta-alueen, josta ei näy muuta kuin lähes koskematonta luontoa. Edes moottoritien äänet ei kuulu sinne. Joten kokemus on aivan kuin jossain suuren erämaan keskellä. Kuikka on pesinyt yhden saaren nokassa vuosia. Laulujoutsen perheen ovat löytäneet rauhallisia pikku poukamia. Kurjet popsivat sammakoita allikoista. Oli hienoa löytää tuollainen luontokohde vain vartin kävelymatkan päästä kodistani ja kaupungin keskustaa ajan nopeammin. Sitäkin enemmän surettaa se, että uusien asukkaiden toivossa tuo alue rakennetaan. Rantoja myydään mökkitonteiksi, eikä sinne ole sitten enää menemistä. Metsän keskelle tulee uusi uljas asutusalue. Tuo alue joka aiemmin oli tärkein virkistyskohteeni on nyt alue jonne en ihan mielelläni mene, vaikka ranta onkin vielä vapaa. Vein viime kesänä sinne Japanilaisen vieraan. Hänkin laittoi nyt surunvalittelunsa, kun kerroin tuo alueen tuhosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Harmi, että tällainen luontokohde rakennetaan. Etelä-Suomessa on suojelualueita niin vähän, että luontoarvot ja monimuotoisuus säilyvät käytännössä talousmetsissä. Siksi maankäyttöä, kaavoitusta ja hakkuita on harkittava huolella myös luontoarvojen säilymisen kannalta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Eikös erämaan rauhaan kuulu, että on vähintään 20 kilometriä lähimmästä katulampusta. Ja kaupungin valoista 50 kilometriä vai enemmän?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Kataja Pekka suojeltava!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö
    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.