Kaupunki kirkon haasteena

Helsingin Sanomat nosti tänään sunnuntaiartikkelissaan esille maassamme valitsevat huomattavat paikalliset erot kirkkoon kuulumisessa. Kehitys on tiedetty pitkään, mutta kirkon näkökulmasta ratkaisumalleja siihen on ollut vaikea löytää. Kaupungistuminen on ollut Suomessa haaste kirkolle jo kohta parinsadan vuoden ajan.

Kristinuskon varhaisen leviämisen kannalta avainasemassa olivat kaupungit. Kaupunkeihin uutta uskoa levittävät saarnaajat tulivat Rooman valtakunnan maantieverkostoa hyödyntäen ja niistä käsin kristinusko levisi ensimmäisten vuosisatojen aikana Rooman valtakunnan eri osiin. Kaupungit pysyivät maaseudun keskellä piispanistuinten sijaintipaikkoina kirkoille merkittävinä tukikohtina vuosisatojen ajan.

Ranskan vallankumous 1789 ja 1800-luvun teollistuminen kuitenkin haastoivat kristinuskon aseman. Kaupungit kääntyivät kirkoille haasteeksi, kun taas maaseutu voitiin nähdä perinteisen uskonnollisuuden tukialueena. Kaupunkien yliopistoissa syntyi uusia uskonoppeja haastavia tutkimuksia ja niiden kirjapainoista käsin ne myös levisivät ympäristöön. Kautta Euroopan tapahtunut ihmisten joukkovaellus maalta kaupunkeihin työn perässä muutti vuosisataisen elämän perinteet ja alkoi horjuttaa kirkkojen yhteiskunnallista asemaa.

Suomen kaupungistuminen ja kirkko

Suomessa oli aina 1800-luvun puoliväliin asti vallalla vahva luterilainen yhtenäiskulttuuri. Vuosikymmenen puolivälissä kuitenkin niin uudet ideologiat kuin urbanisaatio saapuivat tänne. Helsingin kasvua kuvaa se, että kun vuonna 1870 kaupungissa oli 28 500 asukasta, kolmekymmentä vuotta myöhemmin heitä oli jo 79 000. Tänään yli 600 000. Kirkko ei ollut täällä kasvuun sen paremmin varautunut kuin muuallakaan Euroopassa. Helsingin Kaupunkilähetyksen (vuodesta 2005 HelsinkiMissio) kaltaisen yhdistyksen kautta kirkko etsi vähitellen uusi tapoja kohdata ihmisiä uusissa olosuhteissa. Toisen maailmansodan jälkeen kirkon merkittävämmäksi haasteeksi nähtiin suhde teollisuustyöväestöön, joita yritettiin lähestyä muun muassa työpaikkapappitoiminnan kautta. Viime vuosikymmeninä kirkon työväenkysymyksestä ei ole juuri enää puhuttu, vaikka viimeaikainen kirkosta vieraantuminen on saman ilmiön seurausta.

Tilanahtaudesta tilaväljyyteen

Helsingin kasvaessa 1800-luvun lopulla kirkkoja oli niin vähän, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet nykyisessä Tuomiokirkossa ja Vanhassa kirkossa järjestettyihin jumalanpalveluksiin. Toisen maailmansodan jälkeen kirkkoja ja seurakuntakeskuksia nousi jokaiseen Helsingin kaupunginosaan. Tilakysymys ratkesi, mutta nyt ongelmaksi muodostui se, että vain muutama prosentti seurakunnasta osallistui säännöllisesti toimintaan. Helsingissä virisi 1980-luvun loppupuolella suunnitelmia vaihtoehtoisen jumalanpalvelustoiminnan aloittamisesta. Tunnetuin ja edelleen joka sunnuntai monia satoja kaupunkilaisia tavoittava on Helsingin Agricolan kirkossa järjestettävä Tuomasmessu. Suosiostaan huolimatta messu ei kuitenkaan ole levinnyt kirkossa valtavirran toimintamuodoksi.

Suomi on todellakin, kuten Helsingin Sanomien artikkelista kävi ilmi, suhteessa kirkon jäsenyyteen varsin jakautunut maa. Tämän vuoksi kirkon olisi todellakin, kuten artikkelissa viitataan, syytä pikaisesti harkita siirtymistä alueellisiin strategioihin ja myös toiminnan käytännön tasolla ottaa nykyistä huomattavasti enemmän huomioon se, että Helsingin ja Pohjanmaan toimintaympäristöt ovat kirkolle erilaisia.  Tämä on asia, josta nyt seurakuntavaalivuotena on hyvä käydä laajempaa keskustelua.

  1. Suuria linjoja ajatellen Hesarin juttukokonaisuus oli hyvä analyysi luterilaisen kirkon kaksijakoisesta todellisuudesta. Siitä samoin kuin Ville Jalovaaralta puuttui kuitenkin yksi olennainen ulottuvuus.

    Molemmat peilaavat kirkkoa menneen yhtenäiskulttuurin kehyksissä, siis ajassa jossa kirkon toimintaa tarkastellaan siitä näkökulmasta, miten ihmiset fyysisesti osallistuvat kirkon tilaisuuksiin. Kirkon työntekijät ovat siis olemassa edelleen sitä varten, että he tapaavat kirkon jäseniä face-to-face kirkkorakennuksen seinien sisällä.

    Niin kauan kuin tämä toimintamalli toimii, on kaikki hyvin. Siitä kertoo pienten maaseutuseurakuntien alhaiset kirkosta eroamisen määrät – muuallakin kuin Raamattuvyöhykkeellä.

    Kaupungeissa tilanne on kuitenkin toinen. Kuva kirkosta ja seurakunnan toiminnasta ei enää välity tutun papin viestinnästä kasvokkain ja kuten Ville toteaa, ei edes Tuomasmessu saa joukkoja liikkeelle

    Yhä useammalle suomalaiselle kirkon kuva välittyy yhä useammin julkisuuden kautta. Tästä voisi poimia muutaman tilastoluvun kirkon nelivuotiskertomuksesta: kirkon itsensä päätoimintamuodoksi määrittelemä päiväjumalanpalvelus kerää yhtä pyhää kohden 50 849 seurakuntalaista. YLE:n televisiojumalapalveluksia seuraa jo keskimäärin 150 000 katsojaa. Radiojumalanpalvelusta kuuntelee keskimäärin 193 000-210 000 kuulijaa. Radion aamuhartauksiakin seuraa edelleen 150 000 kuuntelijaa – sekin kolminkertaisesti päiväjumalanpalvelukseen osallistuviin verrattuna.

    Mutta luvut kasvavat aivan toiseen suuruusluokkaan, kun siirrytään nettiin ja someen. Kirkollisista verkkolehdistä Seurakuntalainen.fi sivustolla oli kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan jo 300 000 eri kävijää, Kotimaa24 sivustolla oli vuonna 2010 yli 800 000 eri kävijää.

    Gallup Ecclesiatican mukaan vuonna 2011 erilaisilla uskontoon liittyvillä uutissivustoilla kävi jotenkin säännöllisesti lähes joka kymmenes eli yli puoli miljoonaa suomalaista vierailee uskontoon liittyvillä internetsivuilla vähintään joitakin kertoja kuukaudessa.

    Kun tähän lisätään vielä Facebook, Twitter ja kaikki muu kirkon ympärillä pyörivä satunnainen mediajulkisuus – esimerkiksi juuri Hesarin tämän päiväinen juttu – niin ei kirkon tulevaisuuden kannalta olennaista enää olekaan Helsingin ja Pohjanmaan erilaiset toimintaympäristöt. Olennaista on se, minkälainen kuva kirkosta välittyy julkisuudessa.

    Ja olennaista on se, keitä ovat ne jotka kirkon ääntä käyttävät tai ovat kirkon äänen itselleen omineet. Ja rakentavat tosia tai vääriä mielikuvia kirkosta ihmisten mieliin.

    Tämän miettimisessä pitäisi nyt olla kirkon strategian painopiste. Ja sen pohdinnassa, miksi kirkko ei vain ole osannut viestittää enää aikoihin sitä, miksi se on olemassa ja missä se eroaa kaikista muista ihmisten mielenkiinnosta kilpailevista yhteisöistä ja seuroista. Siis aatetta kehiin.

    • ”Ja rakentavat tosia tai vääriä mielikuvia kirkosta ihmisten mieliin.”

      Omia nuoriani (ikähaitari 13-21 vuotta) katsellessani olen hahmotellut kirkon perusongelmat.

      -Ai niinku et ihminen ei kelpaa ilman armoo ku helvettiin?
      -Miks kirkko syrjii homoja? Eiks se oo kiusaamista?
      -Ai seksiikö ei muka sais harrastaa ku avioliitossa?
      -Miks tää koko Jeesus kuvio on olemassa, miks Jumala ei vaan luonut kaikkia taivaaseen?
      -Miten voi muka uskoo, jos ei vaan usko. En mä ainakaan pysty uskoo.
      -Miks pitäis uskoo sellaseen, jota ei voi todistaa?

      Kun kirkko luo strategioitaan, sen pitää muistaa nämä kysymykset eikä kiertää niitä uskolla. Uskon taakse kätkeytyminen on varma tapa etäännyttää nuoret kirkosta. Nuoret kaipaavat vilpitöntä keskustelua ja faktisia todisteita. Jos vastaukset ovat jo valmiina, keskustelu tyrehtyy. Jäljelle jää vain välinpitämättömyys.

      Keskeistä on myös luopua syrjinnästä ja sosiaalisen elämän normittamisesta. Lapsia valistetaan alakoulusta saakka tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden tärkeydestä. Tähän opetukseen sopii huonosti kirkon vähemmistöjä syrjivä käytäntö.

      Vanhin poikani totesi kirkosta erotessaan, ettei hänelle riitä, että piispat puhuvat lämpimiä, vaan hän tahtoo, että kirkko erottaa kaikki jäsenensä, jotka syrjivät vähemmistöjä.

      Tämä ei ole ihme, sillä kouluissakin opetetaan, että kiusaaja ei ole ainoastaan hän, joka kiusaa, vaan kiusaajiin kuuluvat myös he, jotka sallivat kiusaamisen. Piispat sallivat kiusaamisen jättämällä kiusaajat erottamatta, minkä vuoksi kirkko leimautuu kiusaajaorganisaatioksi kokonaisuudessaan. Liikkeelle voisi lähteä vaikka suurimman ryhmän eli lestadiolaisten pistämisestä pellolle. Heidän keskuudessaan syrjivät asenteet voivat hyvin.

    • ”kerää yhtä pyhää kohden 50 849 seurakuntalaista. YLE:n televisiojumalapalveluksia seuraa jo keskimäärin 150 000 katsojaa. Radiojumalanpalvelusta kuuntelee keskimäärin 193 000-210 000 kuulijaa. Radion aamuhartauksiakin seuraa edelleen 150 000 kuuntelijaa – sekin kolminkertaisesti päiväjumalanpalvelukseen osallistuviin verrattuna.”

      On rehellisesti sanoen inaisen vähän. Kun laskee jäsenmääriä niin montako prosenttia saavutetaan tällä megamenestyneellä medialla? Ei taida kattaa niin montaa prosenttia että olisi oikeasti merkitystä. Ja se johtaakin siihen pääasiaan. Niin kivoilta kuin nuo ”viralliset totuudet ja PR -miellyttävästi muotoillut tulkinnat” saattavat tuntua (eivät tunnu minusta kyllä muulta kuin vähän huijaamisenmakuisilta jutuilta) niin ne eivät selitä sitä mikä tässä pitää selittää. Eli miksi kaupungeissa ja muualla on niin suuri ero.

      Tuossa kommentissa oli vähän sen makua että mediakentän ajatellaan tasaavan maantieteellisesti. Mutta sitten vastauksissa on lukuja jotka kattavat prosentuaalisesti pienen osan – saati että vaivaauduttaisiin erittelemään sitä että onko tätä mediaa seuraavat tahot todella painottuisivat siten että ne jotenkin tasaisivat maantieteellisiä eroja. Esimerkiksi kuinka moni maalta ja kaupungista on näissä luvuissa? Aika relevanttia tämän aiheen kannalta, mutta ”sattui jotenkin” unohtumaan.

      Itseäni tosin vaivaa se, että minut kai lasketaan kotimaan seuraajiin, kenties jopa aktiiviseuraajiin. Aivan varmasti tämä ei ole sitä ”kirkko on minulle läheinen” -juttua. Kysymys on enemmän siitä että uskonasioista tulee omaan elämään lähinnä kiusaa joten vastapuoli on tunnettava ikään kuin itsepuolustuksellisin syin. Ei näillä eväillä kyllä ainakaan täysin mitään luottamusta, kiinnostusta tai relevanssia mitata. Kuten vähän tuntuu että tulkitaan.

      PS. (Tietääkseni suositut ateistiblogit kerää helposti satojatuhansia lukukertoja. Ja niitä pitävät ns. yksityishenkilöt ilman kirkon resursseja ja perusnäkyvyyttä, kuten osallistumista pakkokursseina peruskouluun, poliittisiin juhlatilaisuuksiin, televisioituihin pyhäpäiviin ja aamunavauksissakaan ei heitä mainostella. Itse yritän, esimerkiksi jos oman blogini klikkausmäärät joskus paisuttavat egoa, muistaa että klikkaukset ovat halpoja. Facebooklike ei merkitse juuri mitään. Ei sen varaan kannata maailmanpelastusta rakentaa. Että vähän tätä ns. suhteellisuudentajua lukuintoiluihin. No, kyllä niistä helposti innostuu, tiedän.)

    • Tuomo,

      Jokaisella paikkakunnalla on tietysti hiukan omanlaisensa syyt, miksi siellä kuulutaan tai ei kuuluta kirkkoon. Mutta monia maaseutupaikkakuntia, nimenomaan nk. raamattuvyöhykkeelle luonnehtii se, että seurakunnissa siellä vaikuttaa vahvasti jokin kirkon herätysliikkeistä tai niiden kombinaatio. Koko paikkakunnan mentaliteettia saattaa luonnehtia ”lestadiolaisuus” tai ”körttiläisyys” jne…

      Toinen seikka on se, että mitä maaseutumaisempi ympäristö, sitä tiukemmin pidetään kiinni traditiosta, olivat ne nyt sitten uskonnollisia tai vaikkapa poliittisia.

    • Kommentillani oli ns. konteksti. Tässä blogauksessa, kuten kommentissasikin, selitettiin eroja kaupunkien ja maaseutupitäjien välillä. Nähdäkseni juuri tämä ero on oleellinen ja olemassaoleva.

      Moitteeni koski nimenomaan sitä että tässä ylempänä esitettiin jonkinlaisen yhtenäiskulttuurin jatkamista. Ja tässä vedottiin mediaan jonain tasaavana voimana mihin pitäisi keskittyä. Ja tämän kommentin relevanssin ja logiikan lähinnä kyseenalaistin. Mm. sitä kautta että jos se olisi tosi, ei mitään eroja olisi. Ja ne nyt ovat. Eli jos selitys tuntuu koherentilta ja loogiselta jossain maailmassa niin se ei kyllä ole se universumi missä me elämme.

      Siksi en oikeastaan ymmärrä saamaani tätä kommenttiasi. En sillä että olisin erimielinen, vaan sillä että en ymmärrä miksi se on tarvittu. Mihin sanomaani se vastaa ja reagoi. Hämmentävä tunne, joka toki kattaa yleensä valtaosaa ns. uskovaisten kanssa keskustelua. Joka muuten on yksi syy ns. vieraantumiseen uskonnosta. Jos jutellessa ”ne ei koskaan edes tajua”, siis eivät vain ole erimielisiä vaan eivät nimenomaan kykene ymmärtämään niin hyvin että olisi edes erimielisyys joka esiin nousisi. Niin on siinä kommunikaatio vähintään haasteellista.

    • Vesa Mäki: ”hän (esikoinen) tahtoo, että kirkko erottaa kaikki jäsenensä, jotka syrjivät vähemmistöjä.”

      Erottaisitko omasta perheestäsi sellaisen, jolle jonkun ihmisen elämäntapa ei kertakaikkiaan sovi?

      Eikö juuri kirkon pidä olla esikuvana yhteisöstä, jossa osattaisiin olla eri mieltä rakentavasti ja sovussa – ilman pelkoa hylkäämisestä heti, kun ei voi kaikkea suvaita..?

      Millainen on mielestäsi sellainen yhteisö, jossa kaikki olisivat samanmielisiä..?

      Esikoisesi ajattelutapa (ja omasikin, joka heijastuu mm. ajattelussasi lestadiolaisten kohtelusta) kuvastaa kyllä hyvin varmaan monen ns. liberaalisti ajattelevan pääkaupunkiseudun / kaupunkilaisen asennetta: suvaitaan niitä, jotka ovat samaa mieltä itseni kanssa. Muilta rahat ja muut tuet pois ja ulos kirkosta.

      Minusta sellainen on hämmentävää kovuutta ja pelottavaa oikeaoppisuutta.

  2. ”Olennaista on se, minkälainen kuva kirkosta välittyy julkisuudessa.
    Ja olennaista on se, keitä ovat ne jotka kirkon ääntä käyttävät tai ovat kirkon äänen itselleen omineet. Ja rakentavat tosia tai vääriä mielikuvia kirkosta ihmisten mieliin.
    Tämän miettimisessä pitäisi nyt olla kirkon strategian painopiste.”

    Olen samaa mieltä. Viime aikoina ainakin täällä etelässä on tainnut välittyä sellainen kuva, että kirkossa tärkein keskusteluaihe/riitelyn aihe ovat lähetysmäärärahat ja uusi avioliittolakiehdotus. Media tarttuu mielellään esim. ko. aiheisiin ja äänensä saa kuuluviin se, joka kovimmin huutaa. Jokseenkin harvoin näkee uutisia, joissa esillä olisi esim. Jumala, Jeesus tai Pyhä Henki.

    • Eikös johonkin palkattu jokin mediakonsultti, jonka tehtävänä olisi hoitaa kirkon tiedotusta? Vähän hänestäkin on kuulunut.

  3. Vesa Mäki kirjoitti: ”Liikkeelle voisi lähteä vaikka suurimman ryhmän eli lestadiolaisten pistämisestä pellolle. ”
    Ainakin tuo pellolle paneminen lisäisi työmahdollisuuksia kirkon virkaan opiskelleille, kun mm toistasataa pappia ja vielä useampi kanttori saisi samalla kenkää. Yhden vuoden kirkostaeroamiskiintiökin tulisi samalla täyteen pelkästään lestadiolaisten pellolle panemisella eli kirkosta erottamisella, jota kaiketi tarkoitettiin. Ainakin vapaa-ajattelijat olisivat mielissään. Vai tarkoittaako VM ehkä samanlaista pellolle panemista kuin kulttuurivallankumouksessa Kiinassa, eli konkreettisesti oppineitten ja ammattimiesten panemista pakolla maataloustöihin. Perhonkin seurakunnan korkea kirkkoon kuulumisen prosentti muuttuisi tuolla tempulla kerralla yhdeksi surkeimmista.

    • ”Vai tarkoittaako VM ehkä samanlaista pellolle panemista kuin kulttuurivallankumouksessa Kiinassa, eli konkreettisesti oppineitten ja ammattimiesten panemista pakolla maataloustöihin.”

      Tarkoitan käytäntöä, joka on käytössä lapseni koulussa eli kiusaajat siirretään toiseen kouluun eli erotetaan entisestä koulustaan. Samalla tavalla homoja syrjivät lestadiolaiset pitäisi erottaa, jotta kirkko ei esiintyisi kiusaavana yhteisönä niin kuin se nyt tekee. Piispathan seisovat tukevasti kiusaajien puolella, koska eivät erota näitä kirkosta.

      Uskonnonvapautta en tahtoisi rajoittaa. Lestadiolaiset voisivat vain kiusata omissa piireissään ilman kansankirkon tukea. Niin kauan kuin lestadiolaisten sallitaan olla kirkossa, kirkko omalla valinnallaan kertoo, että se hvyäksyy kiusaamisen.

    • Vesa Mäen ehdotta ”pellollepaneminen” edellyttsi samalla, että kirkko pistäisi pellolle myös kaikkisel,laiset jäsenensä, jotka ilmoittavat kuuluvansa kirkoon vain siksi että kirkko tekede ”hyviä asioita”. Toisin sanoen kertovat etei kirkon uskontunnustus merkitse heille mitään. Muutoihan kirkko lakkaisi kokonaan olemasta kirkko.

      Kukaan ei voi olla niin tyhmä, ettei tätä seikkaa ymmärtäisi.

  4. Suomen ev.lut kirkolla on kaksi todellisuutta: Pääkapunkiseudun todellisuus ja muu Suomi. Kirkkoa tahdotaan näemmä kehittää muun yhteiskunnan tavoin lähinnä pääkaupunkiseudun ehdoilla ja lähtökohdista käsin. Tutkimustulosten mukaan kirkkoon sitoutumisen aste, myös kirkkoon kuuluvien keskuudessa, on pääkaupunkiseudulla paljon alhaisempi kuin muualla Suomessa. Kyllä kirkosta mahdollisesti poispotkittavat ryhmät tulisivat toimeen ilman Suomen ev.lut kirkkoakin, järjestäytymällä omiksi uskontokunnikseen. Mutta tuleeko kirkko toimeen ilman noita liikkeitä ja ryhmiä – ja mitä tapahtuisi liikkeille itsellleen ev-lut kirkon ulkopuolella. Olen näistä syistä yhä kansankirkon kannattaja!

  5. Ajatuskuvio tuntuu monilla menevän, että kirkko saavuttaa parhaiten maallistuneet ihmiset maallistumalla itse. Kirkon ongelmaksi nähdään sen uskonnollisuuteen viittavaa luonne, toisin sanoen se, että se on kirkko.

    Monet muutkin kuin Vesa Mäki ovat ehdottaneet, että kirkon pitäisi aloittaa jäsenhankintakampanja puhdistuksella, ts. potkimalla ensiksi pois sen kaikkein uskollisimmat ja hiukan epäkorrektisti uskonnollisimmat jäsenet, jotka saattavat eroamistaan harkitsevaa urbaania ihmistä kiusallisesti muistuttaa kirkon uskonnollisesta luonteesta.

    • ”Monet muutkin kuin Vesa Mäki ovat ehdottaneet, että kirkon pitäisi aloittaa jäsenhankintakampanja puhdistuksella, ts. potkimalla ensiksi pois sen kaikkein uskollisimmat ja hiukan epäkorrektisti uskonnollisimmat jäsenet, jotka saattavat eroamistaan harkitsevaa urbaania ihmistä kiusallisesti muistuttaa kirkon uskonnollisesta luonteesta.”

      Vaihtoehtoisesti kirkko voi ryhtyä avoimeen syrjintään ja valita puolensa sillä tavoin. Nykymalli on sekava. Kun joku tuomitsee, niin toinen armahtaa, ja kun joku armahtaa, niin toinen tuomitsee.

      Kun lapseni kysyy, miksi kirkko syrjii homoja, en osaa vastata hänelle. Jos kirkko syrjisi homoja avoimesti eikä piilotellen, voisin vastata lapselleni, että kirkon oppiin kuuluu syrjintä ja kiusaaminen. Nykyään en voi tehdä oikein sitäkään, koska kirkon sisällä on runsaasti homojen oikeuksienkin ajajia.

      Miksi kirkko ei valitse puoltaan?

    • En minäkään hyväksy ”homojen syrjimistä.” Mutta sitä ei lopeteta kirkossa puhdistamalla sieltä kategorisesti yksi kerrallaan herätysliikeitä pois.

      Lähetysmäärärahojen kohdalla tätä on yritetty, ja paradoksaalisesti nimenomaan juuri niissä seurakunnissa/seurakuntayhtymissä, joissa kaikkein vähiten kirkkoon kuulutaan.

      Kirkolle jäsenten lukumäärä ei kuitenkaan ole se kaikkein tärkein kysymys, tietenkään. Herätyskristillisyydestä halutaan monilla tahoilla eroon, mutta juuri silloin, ei niinkään jäsenkadon vuoksi, kirkon käy köpelösti. Sen teologinen suojavarustus ohenee ratkaisevasti.

    • Kari-Matti näkee pintaa syvemmälle.

      Vesa, miten kirkko syrjii homoseksuaaleja? Onko syrjintää se, että kirkossa katsotaan kirkon peruskirjan Raamatun mukaisesti, että avioliitto on miehen ja naisen muodostama liitto? Homoseksuaalit voivat työskennellä kirkon viroissa siinä kuin heterotkin, myös parisuhteessa olevat.

      Lapset ja nuoret imevät niin helposti median kirkosta luoman kuvan sellaisenaan. Siksi on tärkeää, että me vanhemmat emme ainakaan lisää löylyä kiukaalle.

    • Neuvo Vesa Mäelle.
      Kerro lapsellesi, ettei kirkko tarkoituksellisti syrji ketään vaan kehoittaa meitä rakastamaan kaikkia ihmisiä, myös vihamiehiämme. Kerro samalla että kolmiyhteinen Jumallamme on meitä ihmisiä viisaampi ja antanut meille sekä lain että evankeliumin. Tämä jälkimmäinen osa kerro lapsellesi mahdollisimman vakuuttavasti.

    • ”Neuvo Vesa Mäelle. Kerro lapsellesi, ettei kirkko tarkoituksellisti syrji ketään vaan kehoittaa meitä rakastamaan kaikkia ihmisiä, myös vihamiehiämme.”

      Kyllä lapseni entisenä aktiivisena seurakuntanuorena nämä asiat tietää. Hän on kuitenkin nyt nuorena yliopisto-opiskelijana siinä elämänvaiheessa, jossa kaipaa asioihin perusteluja, loogisuutta ja kyseenalaistaa ylhäältäpäin opetetun.

      Välitön reaktio ajatteluprosessin käynnistymiseen oli kirkosta eroaminen. Aika näyttää, palaako hän kirkkoon ja jos palaa, millaisin ehdoin ja ajatuksin.

    • ”Monet muutkin kuin Vesa Mäki ovat ehdottaneet, että kirkon pitäisi aloittaa jäsenhankintakampanja puhdistuksella, ts. potkimalla ensiksi pois sen kaikkein uskollisimmat ja hiukan epäkorrektisti uskonnollisimmat jäsenet, jotka saattavat eroamistaan harkitsevaa urbaania ihmistä kiusallisesti muistuttaa kirkon uskonnollisesta luonteesta.”

      Mitäpä minä kirkosta etääntymisestä tietäisin. Vaan kirkosta eronnut pakana ja verkostoitunut uskontokriitikko kun olen. Uskovaisethan sen tietää paremmin ne erkaantumisen syyt.

      Nähdäkseni ”suvaitsemisen suvaitseminen” on nimenomaan se kirkon ongelma joka vieraannuttaa kaupunkilaisia. Kirkossa on käytännössä liberaalisiipi joka nysvää moniarvoisuudesta mutta ei puolusta moniarvoisuutta ja vedä moniarvoisia lakeja läpi. Ja vanhoilliset vetävät sitten omia arvojaan aggressiivisesti läpi.

      Toki vanhoilliset puhuvat kovasti usein siitä miten heitä vainotaan. Haluaisin kuitenkin nähdä miten itse toimisivat kulttuurissa jossa heiltä ensin tentattaisiin mielipiteitä tiettyihin asioihin ja sitten kerrottaisiin heille että he ovat kykenemättömiä vanhemmiksi, huonoja ihmisiä ja ajamassa yhteiskuntaa kohti tuhoa. Tämä on standardikokemus kun liberaalimpi kohtaa vanhoillisen uskonsuuntauksen.

      ”Kaikki ovat syntisiä, minäkin, mutta ne homot” on kuriositeetti, yksi hassu detalji kauppojen aukioloajan, tyylitajun ja fantasiakirjallisuuden rinnalle. Miettikää mistä kaikesta sitä uskonpuhetta tuleekaan. Mitkä kaikki aiheet on ns. uskonnollistettu. Mistä aiheista ei tule valittamista ja puuttumista?

      Ihan oikeasti, ihmiset. Kun jokin taho useiden eri ihmisten voimin tuo keskenään kliseisyyteen asti samanlaisia, täysin identtisiä, käsityksiä joissa tuomitaan esimerkiksi lilberaalin kaupunkilaisen musiikkimaku, harrastukset, pukeutuminen, aviosuhde – ja itse asiassa aivan kaikki muutkin elämänratkaisut – niin on ihan oikeasti typerää vinkua jos jossain vaiheessa tulee mitta täyteen ja takaisin kuulee vain vinoilua ja halveksintaa. Mitä aloititte. ”Ei me mutta Jeesus” on vain tekosyy. Halveksittava sellainen. Seisokaa sanojenne ja mielipiteidenne takana. (Kykenen ymmärtämään jos joku ei pidä vaikka homoseksuaaleista, mutta jos se menee siihen että ”en minä mitään tästä sano, ei tämä ole minun mielpiteeni, vaan Raamattu”, niin on kyllä aika voijeetä se elämä eräillä.)

      Omakohtaisesti on ihan sama edustaako vai eikö edusta ”kirkon virallista kantaa” jos saa esimerkiksi rahaa järjestöltä. Jos saa penninkin = kirkko suojelee ja kannustaa tähän. Jos yksikin näistä harrastaa ns. kusipäistelyä niin rahoittaa kirkko sitten kusipäistelyä. Ei väliä sillä toimiiko ihminen, instituutio vai usko. Kusipäistely on kusipäistelyä. Ja se on se jota kohdataan. Se, että kirkko ei tee tälle mitään on kirkon virallinen kanta. Se mitä kirkko sanoo on turhaa, sillä teot puhuvat puolestaan.

      Ja tässä on mielestäni todellakin otettava Popperin ajatukset avoimesta yhteiskunnasta huomioon. Etenkin se mitä hän sanoo ns. paradox of tolerancesta. Kysymys on siitä että osa suvaitsemattomuudesta kutsuu itseään maailmankuvaksi. Ja nämä rajoittavat kokonaisuudessa mielipiteenvapautta. Vanhoillisien puolella mennään todellakin siihen mistä Popper muistuttu. Että ei pidä suvaita suvaitsemattomuutta. Ei pidä katsoa vain mielipiteitä vaan sitä asennetta joilla tätä mielipidettä ajetaan. (Popperilaisittain ; On OK vastustaa homoseksuaalisuutta, ja sen nimissä ketään ei pidä pakottaa homoseksuaaliin avioliittoon. Mutta jos tästä sitten tekee lain jonka kautta kaikkia muita pitää estää menemästä naimisiin oman vakaumuksen vuoksi tai loukkaannutaan, ollaan astuttu siihen suuntaan missä pitäisi olla vahvat argumentit. Ja ilman niitä näkemyksellä ei saisi olla olemassaolon oikeutusta ja ihmisiä pitäisi päinvastoin suojella tämän näkemyksen haitoilta. Esim sharialaissa olevilta kivityksiltä muslimimaissa. Mikä on siitä hyv’ä analogia että vanhoilliset ovat kuin islamisteja jotka ovat korvanneet Muhammadin Paavalilla.)

    • Tuomo Hämäläinen kommentissasi kirjoitat sekaisin eri regimenttien asioista.

      Tosiaankin, mikä valta seurakunnalla ja sen uskovilla jäsenillä on päätää, minä päivinä kaupat saavat olla auki, mihin kellon aikaan saa olutta myydä tai kuinka vhvaa. Taikka sirn vaikkapa siitä kenen kanssa itse kukin saa mennä maistraatissa naimisiin.

      Kokonaan toinen asia sitten on ottaa kantaa uskonnon harjoittamiseen. Jos et ole esimerkiksi vuoteen käynyt Herran pyhällä ehtoollisella, niin miten sinun asiasi olisi ottaa kantaa siihen tuleeko ehtoollisviinin olla alkoholipitoista vai alkoholitonta taikka siihen, millä rituaalilla kirkossa kastetaan tai minkä ikäisenä taikka esimerkiksi siihen keitä kirkossa vihitään keskenään avioliittoon, kunhan ei vihitä lain vastaisesti.

      Varsinkin somekeskusteluissa uskonnnonharjoittaminen ja yhteiskuntapolitiikka heittää helposti häränpyllyä.

    • Kivimäki: ”Kerro samalla että kolmiyhteinen Jumallamme on meitä ihmisiä viisaampi ja antanut meille sekä lain että evankeliumin. Tämä jälkimmäinen osa kerro lapsellesi mahdollisimman vakuuttavasti.”

      Toinen neuvo Mäelle: Älä valehtele lapsellesi.

  6. ”En minäkään hyväksy “homojen syrjimistä.” Mutta sitä ei lopeteta kirkossa puhdistamalla sieltä kategorisesti yksi kerrallaan herätysliikeitä pois.”

    Miten sinä vastaisit lapselleni, jonka opiskelutovereihin kuuluu homoja ja eri kulttuureista tulleita? Miten perustelisit hänelle sen, että kirkossa hyväksytään äänet, joilla pyritään rajoittamaan vähemmistöjen oikeuksia, tuomitsemaan heitä helvettiin ja alistamaan heitä syntisyydestä muistuttamalla?

    Alkuperäinen aihe koski sitä, miksi kaupungeissa ei kuuluta kirkkoon. Minä yritin vastata siihen. Mielestäni siksi, että kaupungeissa vallitsee maaseutua voimakkaammin syrjimättömyyden ja yhdenvertaisuuden ajatus, joka on niin vahva, ettei sitä voi kumota uskonnollisilla argumenteilla, joille ei ole muita perusteita kuin usko niihin.

    Jos kirkko tahtoo tavottaa kaupunkilaiset, sen täytyy luopua synnin käsitteestä, joka jaottelee ihmiset meihin ja muihin, ja ruveta käytännön toimiin ihmisten hädän helpottamiseksi. Uskonnolla kirkko ei tee mitään. Yleishumanistiseksi toimijaksi se sen sijaan voi vielä kasvaa.

    • ”Uskonnolla kirkko ei tee mitään. Yleishumanistiseksi toimijaksi se sen sijaan voi vielä kasvaa.”

      Olen päinvastaista mieltä. Kirkon tulee palata juurilleen, eli opettaa kristinuskoa ei humanismia. Toivottavasti kirkko ei päädy pelkäksi yleishumanistiseksi toimijaksi/laitokseksi. Jos näin käy, niin kirkko kuolee ja tappaa itse itsensä.

    • Vastaan ei ole tullut sellaista uutista, että joku kirkko olisi saanut aikaan suuren myönteisen muutoksen kävijä- tai jäsenmääriinsä omaksumalla samat arvot kuin ympäröivä yhteiskunta. Onko niitä?

    • ”Vastaan ei ole tullut sellaista uutista, että joku kirkko olisi saanut aikaan suuren myönteisen muutoksen kävijä- tai jäsenmääriinsä omaksumalla samat arvot kuin ympäröivä yhteiskunta.”

      Kirkkojen jäsenmäärät laskevat sivistys- ja koulutustason nousun myötä. Vahvimmin uskonnoilla meneekin köyhissä matalan koulutuksen yhteiskunnissa. Neuvottelematon ehdottomuus vetoaa pieneen koulutettujenkin ryhmään, mutta massoja sillä ei tavoiteta.

      Jos kirkko tahtoo kohdata kansan, sen tulee tehdä se nykyihmisen näkökulmasta käsin. Siksi sen on luovuttava synnin käsitteestä, eriarvoistavasta puhetavasta, oikeassa olemisen ajatuksesta ja asioiden perustelemisesta uskolla eli tunteella. On turha kuvitella, että nuoret kaupunkilaiset sitoutuisivat kirkkoon laajoin joukoin vain siksi, että kirkko kertoo heille, kuinka asiat ovat. Tällainen ylhäältäpäin päsmäröinti ei toimi.

      Samaan aikaan, kun kirkko väittää tahtovansa kohdata ihmiset, se turvautuu toimintatapoihin, jotka nojaavat valmiisiin vastauksiin. Tavalliselle ihmiselle kirkko on ahdasmielinen tuomiolaitos, joka ei hyväksy poikkeavaa seksuaalista tai sukupuolista suuntautumista, avioliitosta irrotettua seksuaalisuutta tai raihnaista maallista ilottelua. Kaiken kaikkiaan kirkko on onnistunut luomaan itsestään peritympeän kuvan.

      Tuote on yksinkertaisesti huono. Ihmisten elämissä on riittävästi ahdistusta ilman kirkkoakin. Kirkon tarjoama lohduttomuus ja kirkon kasaamat lisätaakat johtavat välinpitämättömyyteen. Ihmiset kaipaavat tukea vaatimusten sijaan. Siksi kirkon kannattaisi luopua uskonnollisuudestaan ja ryhtyä yleishumanistiseksi toimijaksi.

    • Vesa Mäki :”Tavalliselle ihmiselle kirkko on ahdasmielinen tuomiolaitos, joka ei hyväksy poikkeavaa seksuaalista tai sukupuolista suuntautumista, avioliitosta irrotettua seksuaalisuutta tai raihnaista maallista ilottelua.”

      Tässä varmaankin näkyy se kulttuuriperintöjemme erilaisuus. Henk.koht. pidän itseäni tavallisena ihmisenä, jonka mielestä avioliitto tarkoittaa koko elämän ajaksi solmittua liittoa [ortodokseilla avioliitto on yksi sakramenteista]. Myös sukupuolinen suuntatuminen/seksuaalisuus kuuluu mielestäni vain avioliittoon. Kun Unicefin entisenä vapaaehtoistyöntekijänä olen tietoinen myös siitä, mitä ”raihnainen maallinen ilottelu” on saanut aikaan esim. Pietarin prostituoiduiksi myydyille katulapsille, en hyväksy ”raihnaista maallista ilotteluakaan”.

      Jos kirkko luopuu synnin käsitteestä ja syntiinlankeemuksen ihmiskunnalle aiheuttamasta tuhosta sekä Kristuksen ylösnousemuksen merkityksestä, en tämänkaltaisena ”tavallisena ihmisenä” enää tarvitse mielestäni ihmisten tärkeimmän sanoman ”yleishumaanisuudeksi” latistanutta kirkkoa.

    • En tunnista VM kommentissaan kirkosta antamaa kuvaa ainakaan Suomen ev.lut.kirkon kuvaksi. Voihan olla, että se on joillekuille muodostunut (kenen toimesta?) kuva kirkosta, mutta heille suosittelen rehellistä kirkon toimintaan osallistumista ja tutustumista todelliseen kirkkoon ja sen oppiin/uskoon. Propagandistiset leimat eivät ole todellisuutta.

    • ”En tunnista VM kommentissaan kirkosta antamaa kuvaa ainakaan Suomen ev.lut.kirkon kuvaksi.”

      Onhan se karua, että ihminen syntyy tuomion alaisena. Se on niin raakaa leikkiä, että muussa kuin uskonnollisessa kontekstissa sitä pidettäisiin vihapuheena.

      Jos näistä ei ole ahdistukseksi, niin ei sitten mistään. Missä tässä on hyvyys ja laupeus? Kun lapseni ei pysty enää uskomaan toisin kuin nuorempana, kerronko hänelle nyt, että hän on matkalla helvettiin? Onko lapseni uskon puute hänen oma syynsä?

      ”Protestanttisessa teologiassa perisynti katsotaan aktuaaliseksi synniksi, ei pelkäksi asiantilaksi, ja protestanttisen teologian mukaan jokainen ihminen syntyy perisynnin turmelemana ja oletusarvoisesti kadotettuna (eli jokaisen ihmisen oletusarvoinen kohtalo on kuoltuaan joutua Helvettiin).

      Luterilainen teologia painottaa täydellistä ihmisen tahdon vapauden puutetta hengellisissä asioissa syntiinlankeemuksen jälkeen. Luterilainen oppi ymmärtää kääntymisen olevan kokonaan Jumalan työtä. Armo ei kuitenkaan vaikuta vastustamattomasti, sen vuoksi kääntymättömyys on ihmisen oma syy.”

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Perisynti

    • Vesa Mäki :”Missä tässä on hyvyys ja laupeus? Kun lapseni ei pysty enää uskomaan toisin kuin nuorempana, kerronko hänelle nyt, että hän on matkalla helvettiin? Onko lapseni uskon puute hänen oma syynsä?”

      Vain ihan tavallisena äitinä vastaisin samalla tavalla kuin nuorin lapsemme tuli kysymään ”rakastaisimmeko häntä, jos hän olisi seksuaalisesti poikkeava”, Vastauksemme oli muutamien neuvottelujen jälkeen, että ”rakastaisimme”.

      Kirjoitin tuolla aiemmin, että ihmiset eivät opi puhumaan, jos heille ei puhuta. Mielestäni sama asia on, että ihmiset eivät myöskään opi rakastamaan, jos heitä ei rakasteta esim. heidän sukupuolisesta suuntautumisestaan välittämättä.

      Meidän Jumalamme on rakkaus [agape] ja rakastamme häntä yli kaiken ja hänen lakinsa mukaisesti pyrimme rakastamaan lähimmäisiämme kuten itseämme ja tekemään toisille vain sen mitä toivomme itsellemmekin tehtävän.

    • Kun katson itseäni niin tiedän, että olen syntinen. Mutta kun katson Kristukseen, niin tiedän, että olen armahdettu ja matkalla taivaaseen.

      Onneksi meidän ei tarvitse jäädä syntiinlankeemuksen seurauksena elämään synnissä vaan voimme mennä ristin juurelle ja saada synnit anteeksi ja jatkaa matkaa uudestisyntyneinä iloiten.

      Me rukoilemme lastemme puolesta, että Jumala kirkastaa heille Jeesuksen merkityksen. Ihminen ei voi sitä jankuttamalla saada aikaan. Jumala kyllä kutsuu jokaista ihmistä ajallaan ja tavallaan yhteyteensä.

    • Salme Kaikusalo :”Onneksi meidän ei tarvitse jäädä syntiinlankeemuksen seurauksena elämään synnissä vaan voimme mennä ristin juurelle ja saada synnit anteeksi ja jatkaa matkaa uudestisyntyneinä iloiten.”

      Oikeastaan huomasin tämän oman uskoni erilaisuuden vasta siinä vaiheessa, kun lapset aloittivat koulun ja heidän opettajansa kysyi, miksi vain he luokasta haluavat mennä opettajanpöydän taakse vaihtamaan päälleen näytelmävaatteet. Ns. ”häveliäisyydestä” en ollut koskaan puhunut, vaan se vain jotenkin ”tuli” heille kuten oma uskoni. Olen uskonut, että kaste sai tuon ”häveliäisyyden” aikaan. Sama ”asenne” on jatkunut heidän aikuisikäänsä asti , eikä kukaan heistä ole hyväksynyt myöskään ns. esiaviollisia suhteita. Tästä syystä vierastan puhetta ”uudestisyntymisestä”, kun en ymmärrä minkälaisiksi meidän sitten pitäisi ”uudestisyntyä”.

    • Tuula, en osaa näin maallikkona sen tarkemmin selittää tuota uudestisyntymistä, mutta se on sitä mitä Jeesus sanoi esim. Nikodeemukselle ”Totisesti, totisesti, minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Jotkut uskovat, että uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa. Kaikkia ei ole kastettu vauvoina ja he uskovat Jeesuksen sovitustyön kohdalleen myöhemmin kun kuulevat opetusta. Pyhä Henki asuu Jeesuksen omissa ja näyttää todeksi synnin, vanhursauden ja tuomion. Käsitän, että tuo tarkoittaa, että olen syntinen, mutta Jeesus kantoi ristillä syntivelkani joten olen armahdettu, vanhurskas ja että olen vapaa tuomiosta Jeesuksen ansiosta, sielunvihollinen on tuomittu alas syvyyteen.

      Pääasia on, että uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.

    • Vesa Mäki: ”Kun lapseni kysyy, miksi kirkko syrjii homoja, en osaa vastata hänelle. Jos kirkko syrjisi homoja avoimesti eikä piilotellen, voisin vastata lapselleni, että kirkon oppiin kuuluu syrjintä ja kiusaaminen.”

      Taidat olla tässä asiassa enemmän hämmentynyt kuin lapsesi..?

      Se, että kirkko opettaa avioliiton kuuluvan yhden miehen ja yhden naisen väliseen suhteeseen, ei tietenkään ole homojen syrjimistä.

      Yhtä vähän siis kuin se on syrjintää, että todetaan lasten saamiseen tarvittavan sekä miestä että naista.

      Se olisi syrjintää, jossa kirkko opettaisi, ettei homoille kuulu ihmisoikeudet tai ettei homoja pidä ottaa kirkon jäseniksi, virkoihin tai luottamustoimiin.

      Näinhän kirkko ei opeta. Eikä siis syrji ketään.

      Näiden asioiden käsittely on monen muunkin kuin VM:n mielestä hämmentävää. Sen vuoksi asiallinen keskustelu ja argumentointi demogogian, uhkailun ja kiristyksen sijaan tuo parhaan ratkaisun.

      Joskus ratkaisu on kompromissi, mutta sekin on parempi kuin ihmisten heittäminen kodistaan ulos. Eri asia, jos itse lähtevät.

      Vai onko jossain sellainen koti, jossa perheenjäsenet eivät riitele tai ole erimielisiä? Rakastetaanko heitä sen vuoksi vähemmän?

    • ”Se, että kirkko opettaa avioliiton kuuluvan yhden miehen ja yhden naisen väliseen suhteeseen, ei tietenkään ole homojen syrjimistä.”

      Lapsille opetetaan koulussa, että ihmiset ovat samanarvoisia ja että heillä on samat oikeudet riippumatta siitä, millaisia he ominaisluonnoltaan ovat. Kirkko opettaa toisin. Se erottelee ihmisten oikeuksia seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

      Lisäksi kirkon jäsenten seksuaalisiin vähemmistöihin suunnattu kritiikki ja syntisyydellä osoittelu ja helvetillä pelottelu hyväksytään. Homoja osoittelevia ihmisiä ei eroteta kirkosta, vaikka pitäisi. Kaikkien mielipiteiden julkiseen esittämiseen ei ole oikeutta, vaikka taustalla olisi uskonnollinen vakaumus.

      Uskon ei pidä suoda oikeuksia, joita ei muussakaan yhteiskunnassa ole.

    • Vesa Mäki

      Et voi pakotaa ketään myymään lanttulaatikkoa porkkanalaatikon nimellä, vaikka sinun omastamielestäsi lanttulaatikko ja porkkanalaatikko olisivat saman makuisia.

      Kirkon avioliittokäsitys ei perustu kulloiseenkin valtakunnan lakiin vaan sen pohjana on 1. Moos. 2:24 ”Siksi mies jätää isänsä ja äitinsä ja yhtyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi”
      Kirkon käsityksen mukaan tässä on kyse miehen ja naisen välisestä liitosta ja samaa sukupuota olevien liitossa on kyse jostakin muusta.

      Jos ja kun eduskunta aikanaan muuttaa avioliittolakia, niin samaa sukupuolta olevien pariskuntien kanssa ja heidän puolestaan voidaan edelleenkin rukoilla.

    • VM: ”Lapsille opetetaan koulussa, että ihmiset ovat samanarvoisia ja että heillä on samat oikeudet riippumatta siitä, millaisia he ominaisluonnoltaan ovat. Kirkko opettaa toisin. Se erottelee ihmisten oikeuksia seksuaalisen suuntautumisen perusteella.”

      Yhteiskunnallisessa avioliittokäsityksessä on yhä enemmän painotettu niitä ”oikeuksia”. Aikuisten oikeutta mennä naimisiin ja elää ihan virallisesti happily ever after.

      Vaikka kirkkokin virallisesti näkisikin avioliiton ”kahden ihmisen oikeutena rakastaa toisiaan”. (Ainakin Liisa Tuovinen esitti asian näin muutama vuosi sitten) pitäisi antaa niiden, joiden avioliittokäsitys on toisenlainen, käsittää edelleen avioliitto toisella tavalla.

      Ja vähintään ymmärtää, että ne, jotka haluavat säilyttää vähintään kristillisen avioliiton erityisenä, joskus erityisen raskaana tehtävänä, eivät halua pelkkää ilkeyttään kieltää joiltakin oikeutta avioliittoon.
      Ei tietenkään koska avioliittoa ei ylipäätään nähdä oikeutena.

      Avioliittoon konservatiivisesti suhtautuva kristitty näkee avioliitossa paitsi erityisen Jumalan lahjan, myös ennen muuta erityisen vastuun ja velvoitteet, joita se tuo. Avioliitto on vaikea taival, matka miehelle naiseuden salaisuuteen ja päinvastoin. Ja miehen ja naisen yhteistyötä miehenä ja naisena, Jumalan valtakunnan hyväksi.

      Yhteiskunnallisen avioliittokäsityksen suhteen kristitty voi sanoa mielipiteensä. Mutta kirkko ei voi määrätä yhteiskunnan laeista ja käsityksistä, ja käsitteiden muuttumisista.

      Mutta varsinkaan uskon ja kirkon ulkopuolelta ei voi tulla ketään sanomaan, että kristillisen avioliittokäsityksen pitäisi myös muuttua sellaiseksi kuin yhteiskunnassa.
      Jos kirkko muuttaa avioliittokäsitystään yhteiskunnan mukana, ne lähtevät, jotka näkevät avioliiton toisin. Eikä sekään tarkoita vihaa homoja kohtaan, vaan oikeutta käsittää avioliitto vakaumuksensa mukaisesti.

      Sitä on uskonnonvapaus, nähdäkseni.

  7. Vesa Mäki :” Uskonnolla kirkko ei tee mitään. Yleishumanistiseksi toimijaksi se sen sijaan voi vielä kasva.”

    On sanottu, että ihminen ei opi puhumaan, jos hänelle ei puhuta, eikä kävelemään, jos ei näe ympärillään käveleviä ihmisiä. Ihminen on maapallon ainoa ”laji”, jonka on mahdollista luopua lajityypillisestä ihmisyydestään ja muuttua julmemmaksi ja epäinhimillisemmäksi kuin mikään muu elollinen olento maan päällä.

    Kirkon tärkein tehtävä on mielestäni estää ihmiskunnan vajoaminen täydelliseen epäinhimillisyyteen tuomalla ihmisten tietoisuuteen sanoma siitä ”valtakunnasta” , joka on ihmisen tietoisuuden ulottumattomissa ja hänen fyysisille aisteilleen näkymätön, mutta silti yhtä ikuisesti totta kuin matemaattiset yhtälöt.

    Tämän vuoksi kirkkoa tarvitaan ja se ei mielestäni saa koskaan muuttua vain yhdeksi maallisen regimentin ”yleishumanistiseksi” osaksi.

  8. VM: ”Jos kirkko tahtoo tavottaa kaupunkilaiset, sen täytyy luopua synnin käsitteestä, joka jaottelee ihmiset meihin ja muihin, ja ruveta käytännön toimiin ihmisten hädän helpottamiseksi. Uskonnolla kirkko ei tee mitään. Yleishumanistiseksi toimijaksi se sen sijaan voi vielä kasvaa.”
    Tässäpä se on tämänajan kirkollinen trendi sattuvasti tiivistettynä – kirkon perusteista eli Raamatusta ja kirkon tunnustuksesta irtautunut humanismi. Tähän ei ole mitään lisättävää.

  9. Yksi kirkon keskeisistä haasteista tänään on, miten se kirkastais omaa tunnustusperustustaan nykyajan ihmisten ymmärrettävälle kielelle varsinaista oppiaan muuttamatta.

    Miten siis kertoa että Jumala on kaikkivaltija luojamme?
    Miten kertoa että vajavaisuus on meissä ihmisissä, ei Jumalassa?
    Miten kertoa, että Kristus kuoli puolestamme siksi, että me turmeltuneet ihmiset voisimme päästä takaisin Jumalan yhteyteen?
    Miten kertoa ylösnousemuksen ihmeestä?
    Miten kertoa Pyhästä Hengestä ja armonlahjoista?

    • Yksi kirkon keskeisistä haasteista tänään on, miten se kirkastais omaa tunnustusperustustaan nykyajan ihmisten ymmärrettävälle kielelle varsinaista oppiaan muuttamatta.

      Näinhän se varmasti on. Mutta kun ongelma (siis markkinoinnin kannalta, ei opin) on juuri se tunnustusperusta tyyliin ”ihmisen vajavaisuus”, ”perisynti”, ”turmeltuneet ihmiset”, jne.

      Aika fakiiri saa olla, jos pystyy tuollaisia opinkappaleita uskottavasti esittämään keskiverto nykysuomalaiselle. Sille suomalaiselle, joka on saanut nauttia (melkein) uskonnottomasta, laadukkaasta kouluopetuksesta. Sille, jolla on jo tietoa ja kokemusta kulttuurien ja uskomusten monimuotoisuudesta. Sille, joka ymmärtää, että mitään ihmisryhmää ei ole oikein syrjiä sillä perusteella, että kaukaisen kulttuurin kauan sitten kirjoitetussa tarustossa heidät tuomitaan.

      Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä kirkko keksii. Onneksi sen tehokkain ase eli pakottaminen on jo melkein saatu poistettua keinovalikoimasta.

    • Kirkon varsinainen tuote kuitenkin on juuri kirkon uskomus. Jos ”asiakas” ei ole valmis ”ostamaan” kirkon perustuottetta, niin varmasti myös oheistuotteiden kauppa takkuaa.

      Olisitko sinä valmis kulkemaan TPS:n fanipaidassa ja kannatat Tapparaa?
      Ellet, olisi, niin miksi sitten halauisit pastorin puhumaan Kristuksesta omaan perhejuhlaasi, ellet usko Jumalaan?

    • Kirkon varsinainen tuote kuitenkin on juuri kirkon uskomus.

      Juuri näin. Kirkko tosin varoo markkinoimasta tuotettaan kovin avoimesti ja läpinäkyvästi. Ja se kadotuksella pelottelu toimi ennen aika hyvin (toki muitakin painostuskeinoja oli). Nyt jos vähänkin saarnaat tulta ja tulikiveä, muutama seurakuntalainen ottaa heti nokkiinsa ja eroaa;)

      Siinäpä se mielenkiintoinen ongelma onkin että tuote ei kerta kaikkiaan enää kelpaa massamarkkinoilla. On jännä nähdä, miten sitä ryhdytään kirkossa ratkomaan.

      Olisitko sinä valmis kulkemaan TPS:n fanipaidassa ja kannatat Tapparaa? Ellet, olisi, niin miksi sitten halauisit pastorin puhumaan Kristuksesta omaan perhejuhlaasi, ellet usko Jumalaan?

      Nimenomaan, enhän minä pastoria halua tai tarvitse miksikään. Ja (mielestäni onneksi) yhä harvempi tarvitsee. Mitä lätkäjoukkueisiin tulee, olen elämäni aikana kannattanut useampaa. Siinä hommassa ei sitä paitsi ole sielun pelastus koskaan tullut esiin niin mikäs on vaihtaessa jos siltä tuntuu;)

    • Kivimäki: ”Ellet, olisi, niin miksi sitten halauisit pastorin puhumaan Kristuksesta omaan perhejuhlaasi, ellet usko Jumalaan?”

      Miten niin haluaisin pastorin puhumaan kristuksesta omaan perhejuhlaani? En todellakaan halua.

    • Kivimäki: ”Miten siis kertoa että Jumala on kaikkivaltija luojamme? Miten kertoa että vajavaisuus on meissä ihmisissä, ei Jumalassa? Miten kertoa, että Kristus kuoli puolestamme siksi, että me turmeltuneet ihmiset voisimme päästä takaisin Jumalan yhteyteen? Miten kertoa ylösnousemuksen ihmeestä? Miten kertoa Pyhästä Hengestä ja armonlahjoista?”

      Eikös se Jumala (jos on) voisi hoitaa kaikkivaltiaana ihan helposti nykyaikaista informaatioteknologiaa hyväkseen käyttäen tuollaisen pikku informaation antamalla uuden, nykyihmisille päivitetyn version ilmoituksestaan. Ei tarvitsisi enää sitä ikivanhoista pergamenteista kasattua Raamattua tavailla ja yrittää tulkita. Niitä erilaisia (oikeita) tulkintojakin alkaa olla jo melkoinen määrä.

      Jos tuote on kurantti, kannattaa sen markkinointiin valjastaa vähän isommatkin voimat, mutta jos tuote on jo aikansa elänyt ja epäkurantti, ei sitä pelasta enää mikään.

    • Jumala on ilmoittanut, että maa ja taivas katoavat, mutta hänen sanastaan ei katoa ainaokaan piirre. Ne on aivan muut uskonnot kuin kristinusko, jotka päivittävät ilmoitustaan ajan saatossa, kun heidän alunperinkin ihmiseltä saatu ilmoituksensa ei ole pitänyt paikkaansa.

      Jumala on Jumala, ei ihminen voi häntä komentaa.

    • Kaikusalo: ”Jumala on Jumala, ei ihminen voi häntä komentaa”.

      Olkoon vaan, mutta luokattoman huono informaatikko ainakin on (noin niin kuin kaikkivaltiaaksi), kun ei saa edes ilmoitusta itsestään aikaiseksi, niin, että se menisi yksiselitteisenä ja samanlaisena perille joka ikiselle ihmiselle Telluksen pinnalla.

      Ihmiskunta säästyisi paljolta porulta ja harmilta, kun ei tarvitsisi tapella tuhansien maailman pyhien kirjoitusten, niiden tulkintojen ja selitysten sekamelskassa siitä, mikä on se oikea uskonto ja jumala. Taitaa vain olla niin, ettei mikään. Ja jos nyt joku sattuisi kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta olemaankin, niin kaikki ihmiset ainakin kuuluisivat ilman muuta jonkun sorttiseen kirkkoon ja tietäisivät mikä jumala on oikea, ja mitä pitäisi palvoa.

      Ei olisi paljon vaadittu Jumalalta pikkuinen tietoisku itsestään.

    • Jumala on ilmoittanut, että maa ja taivas katoavat, mutta hänen sanastaan ei katoa ainaokaan piirre. Ne on aivan muut uskonnot kuin kristinusko, jotka päivittävät ilmoitustaan ajan saatossa, kun heidän alunperinkin ihmiseltä saatu ilmoituksensa ei ole pitänyt paikkaansa.

      Salme, vaikka sinä tuon uskotkin, ”me muut” tiedämme vain sen, että Raamattuun on päätynyt tuollainen ilmoitus, Jeesuksen (jumalaksi väitetyn) sanomaksi väitettynä. Kristinusko ei poikkea syntytavoiltaan mitenkään muista uskonnoista. Sen oppi muuttuu ja on muuttunut ajan saatossa ihan siinä missä muidenkin. (Oletan, että opin katsotaan olevan ihmisen tiedossa ja että kirkot edustavat sitä.)

  10. Risto Korhonen :” Mitä lätkäjoukkueisiin tulee, olen elämäni aikana kannattanut useampaa. Siinä hommassa ei sitä paitsi ole sielun pelastus koskaan tullut esiin niin mikäs on vaihtaessa jos siltä tuntuu;)”

    Ei niin, mutta jokin muu saattaa olla. Olemme olleet siitä onnellisia, että olemme saaneet viedä lapsenlapsemme katsomaan hänen elämänsä ensimmäistä jääkiekkomatsia Tampereen jäähalliin. Jään tapahtumat innostivat häntä valtavasti, ja kun huusin, että ”seepra ulos kentältä” tarkoittaen erotuomaria, lapsenlapsi määräsi minulle elämäni ensimmäisen ”jäähyn” sanoilla ”Ja nyt sinä lähdet jäähylle”.

    Siinä sitä sitten istuttiin ”jäähyllä” epämääräinen aika erillisellä ”jäähypenkillä” ja siitä päästiin pois, kun oltiin luvattu, että ei enää koskaan huudeta kesken matsin erotuomarille, että ”seepra ulos kentältä”. 🙂

Kirjoittaja

Jalovaara Ville
Jalovaara Ville
Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu.