Kaupunkien naisten vihreämpi tulevaisuus – vai sittenkin kaikkien?

Hesarin uusi teemakirjeenvaihtaja kirjoittaa vuoden ajan ilmastosta ja ympäristöstä. Onnittelut tärkeän teeman valinnasta! Ensimmäinen kirjoitus 19.1. oli kuvitelma Helsingistä 16 vuoden päästä vuonna 2035. Poliitikot ovat ottaneet niskalenkin tarvittavista päästövähennyksistä. 60% Suomen ilmastopäästöistä on peräisin yksityisestä kulutuksesta, siinä taas suurimmassa osassa ovat asuminen, liikenne ja ruoka.

Jutussa nojaudutaan asiantuntijoiden ennakoimiin muutoksiin ilmaston huomioon ottamisessa, varsinkin lämmityksessä ja liikenteessä: Helsingin energia Helen on viimein päässyt irti hiilikasoistaan. Tuuli- ja vesivoima, aurinko- ja maalämpö sekä kallioluoliin säilötty lämmin vesi ovat lämmön lähteinä. Hyvä.

Liikkuminen tapahtuu polkupyörällä, yhteisautoilla, metrolla – jonka uusi linja kulkee Pasilaan. Ok!
_ _ _
Mutta, mutta. Varsinkin kirjoituksen loppupuolella muutamat yksityiskohdat alkavat häiritä minua. Kuvitusta ja keskushenkilöä myöten rakennetaan kaupunkilaisten naisten vihreämpää tulevaisuutta. Maaseutu ja miehet tai heidän osaamisensa eivät tunnu kuuluvan siihen.
_ _ _
Maatalouden päästöt ovat kaiken pahan alku ja juuri. Kuvitelmassa vuonna 2035 Pohjoisen tuen lopettaminen maanviljelijöiltä oli raju päätös, sillä se oli hyödyttänyt liha- ja maitotaloutta.

”Mannerheimintiellä nähtiin traktorimarsseja, ja toipa joku pettynyt Eduskuntatalolle verisen sianpäänkin.” Tuet myllättiin uudelleen ja tukea saattoi saada enää hiiliperusteisesti, kun käänsi maansa hiilinieluksi. Maidon ja lihan hinta nousi rajusti. Osa siirtyi tuottamaan kasviproteiineja, jotkut metsittivät peltonsa, monet lopettivat tilansa.
_ _ _
Mistä kaupunkilaiset saivat ruokansa, jos maataloutta ajettiin alas? Tofua syötiin ja kauramaitoa juotiin. Jossain nekin tuotetaan – tofun raaka-aine soija varmaankin Brasilian sademetsistä hakatuilla pelloilla, kaura taas kotimaassa, jos vielä oli viljelijöitä jäljellä. Keinolannoitteiden vaatima fosfori on hupeneva kaivannainen. Sen korvaisi esimerkiksi karjan lanta – mutta nythän ei enää karjaa ole.

Mistä kaupunkilainen siis saa kauramaitonsa? Ulkomailta? Kasvattamalla parvekelaatikossa?

Myös se kaupunkilaisen kasvisruoka – kaalit, porkkanat, perunat, sipulit, salaatit, kurkut, kurpitsat, chilit, tomaatit - tuotetaan pellossa ja kasvihuoneissa. Sitä varten tarvitaan viljelijöitä, joiden työ on kannattavaa ja jotka saavat siitä elantonsa. Voin ennakoida, että tulevina murrosaikoina ruoan – myös kasvisten – hinnat nousevat ja samalla viljelijöiden arvostus nousee.

Vaimoni kanssa olemme viljelleet runsaalla parilla aarilla yli 20 vuoden ajan perunat, porkkanat, sipulit, pavut, kurkut (jne.) vaihtelevalla menestyksellä. Lisäksi omien kanojen munia ja lihaa on syöty kohta yhdeksän vuotta. Oikeiden viljelijöiden arvostus on noussut silmissäni. Kunnioitus heidän osaamiselleen, ahkeruudelleen ja rohkeudelleen!

Tuontiruoan varaan laskeminen on epäviisasta samalla kun viljelyala maailmassa pienenee ja väestö kasvaa. Elintarvikkeiden kauppavirrat voivat muuttua täysin ja Suomi jäädä syrjään. Kriisiajan varautumisen kannalta riittävä ruokaomavaraisuus on huoltovarmuuden kulmakiviä.
_ _ _
Toinen artikkelin teema liittyi rakentamiseen. Hiilinielujen vuoksi talot kannattaa rakentaa massiivipuusta. Siksi vuoteen 2035 sijoittuvan kuvitelman mukaan hallitus on linjannut, että kaikki uudet julkiset rakennukset tehdään puusta.

”Alku oli katastrofi. Suomessa ei ollut tarpeeksi osaamista eikä kunnon markkinoita tai tuotantoa… Kesti kuitenkin vuosia ennen kuin osaamista alkoi tulla. Ensimmäiset koulut ja päiväkodit jouduttiin tekemään itävaltalaisista puuelementeistä. Kasvavat markkinat houkuttelivat pikkuhiljaa myös suomalaiset yritykset valmistamaan puuelementtejä. Kun osaaminen karttui, alettiin tehdä jopa hirsirakennuksia.”

Pötyä. Olin Pudasjärven hirsikoulun avajaisissa pari vuotta sitten. Kyse on kokonaisesta hirsikampuksesta – maailman suurimmasta. Lamellihirret on valmistettu paikallisesti pohjoissuomalaisesta tiukasta männystä. Hirsirakenteilla päästään piinaavista sisäilmaongelmista, kun sokkeli ja katto ovat kunnossa, eikä ole kosteussulkuja. Honkarakenne on ilmoittanut toimittavansa 34 hirsistä päiväkotia vuoteen 2020 mennessä. Yksi hirsipäiväkoti nousee parhaillaan parin kilometrin päähän kodistamme. – Ehkä hirsirakentamisen osaamista on sittenkin myös muualla kuin Itävallassa tai Helsingin Ruoholahdessa?
_ _ _
Kolmas teema kuvitelmassa 2035 liittyy Puolustusvoimien asenteeseen ympäristöasioihin. ”… Toki Puolustusvoimat pullikoi, kun tuulivoimalat nousivat haittaamaan sen tutkatoimintaa. Lopulta kenraalit arvioivat ilmastonmuutoksen kokonaisturvallisuuden kannalta merkittävämmäksi uhaksi kuin Venäjän.”

Kokonaisturvallisuuden arvioissa ja huoltovarmuuden kentässä ilmastonmuutos on kyllä otettu jo nyt huomioon – saati 2035. Kenttäpiispakin kuuluu muuten kenraalikuntaan. Olen kirjoitellut blogissani ympäristöasioista 10 vuoden ajan – samaan aikaan kun esimerkiksi Hesari on matkailusivuillaan mainostanut huolettomasti lentolomia kaukomaihin tai suuria katumaastureita.

Suomessa on runsaasti tilaa ja riittävät tuuliolosuhteet vaikka kuinka monelle tuulivoimalalle. Muutamissa paikoissa tuulivoimalan pyörivä roottori kuitenkin haittaa tutkan keilaa ja vaikeuttaa näkemästä esimerkiksi lentokenttää lähestyviä koneita. Ei kai tuulivoimaloita ole pakko pystyttää lentokenttien tai tutkien viereen?
_ _ _
Lopuksi vielä pieni huomio toimittajan Näkökulma –kirjoitukseen. Hän viittaa siihen, että myös muut Hesarin kirjeenvaihtajat ja toimittajat käsittelevät ilmastonmuutos-teemaa. Tampereen aluetoimittaja oli kirjoittanut siitä, kuinka ilmastonmuutokseen vaikuttaisi, jos jokainen suomalainen istuttaisi puun.

Konkreettinen kysymys. Jokainen siis voi tehdä jotain! Jos viisi miljoonaa suomalaista istuttaa vaikkapa kuusen taimen (2500 tainta hehtaarille) tekee se 2000 hehtaaria, eli 4 x 5 kilometrin alan – sen suuruisen alueen, jossa koiranomistaja ulkoiluttaa koiraansa.

Ennen kuin kuusen taimikko pääsee kasvun vauhtiin, on siellä käytävä joka kesä heinimässä eli poistamassa heinää, horsmaa ja vatukkoa taimien päältä sekä myöhemmin raivaussahalla vesaikkoa. Jos myyrät, peurat, seisova vesi tai pakkanen eivät ole tappaneet taimia, voi siellä päästä tekemään varttuneen taimikon harvennusta vajaan kymmenen vuoden kuluttua – noin 11 tainta aarille. Näin saa alkunsa metsä, josta tulee 80 vuoden kuluessa hiilinielu. Se kompensoi noin 2000 suomalaisen perheen vuotuisen Thaimaan matkan päästöt. Tämän jälkeen jää kompensoitavaksi vielä noin 100 000 suomalaisen Thaimaan matkat – sekä kaikki muut matkat ja päästöt.

Ehkä jokaisen suomalaisen pitäisikin istuttaa yhden sijasta 1000 tainta – tai 10 000?
_ _ _
Joka tapauksessa toivotan Hesarin ilmastokirjeenvaihtajan tervetulleeksi. Iloitsen siitä, että Hesari on kohdentanut perspektiiviään ympäristöön ja ilmastoon, joilla on paljonkin vaikutusta ihmisten tulevaisuuteen.

10 kommenttia

  • Seija Rantanen sanoo:

    Olisin oikeastaan halunnut kommentoida jotakin näihin ympäristöasioihin liittyvää, mutta blogistin viimeinen kappale oli sen verran paksua… etten edes yritä mitään älykästä vastausta sorvata.

    Joskus luin mielelläni blogistin kirjoituksia. Nyt on elämässä niin paljon kaikkea muuta hauskempaa, ettei aika riitä enää tämän blogistin vuodatuksiin. Ajatella, että tällaista on elämä Suomessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Kiitos kenttäpiispa-kenraalille oman aikamme paimenblogista. Oheinen kirjoitus puolestaan kertoo omasta näkökulmastaan Ihmiskunnan tietoisuuden aamuhämärän paimenista:

    https://simeonjahanna.com/2019/01/19/raamatun-sukuluettelot-mita-virkaa-niilla-on/

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Tuula! FT Merja Merras on syvällisesti perehtynyt prof. Tarazin VT:n tulkintoihin, joissa tarinallisuus ja vertauskuvallisuus ovat tärkeitä. Sukuluettelot kuvaavat ihmisen lankeamisen seurausten, mutta myös Jumalan siunauksen etenemistä ihmissuvussa. Hyvä ja paha välittyvät edelleen sukupolvien ketjussa, mutta mahdollista on myös nousta – tai langeta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sattuisiko joku tietämään , onko biohajoavat muovipussit, todella muovia? Muovi kun ei ole luonnonmukainen materiaali, joten miten se voisi olla biohajoava?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Hyvä kysymys. Oman kokemukseni mukaan biohajoavat pussit eivät ole täysin hajonneet kompostissa puolessa vuodessa – toki niissä on tapahtunut enemmän hajoamista kuin perinteisissä muovipusseissa, joissa ei hajoamista ole tapahtunut.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Muovi voi hajota vain partikkeleiksi. Joten biohajoavat pussit tuottavat nopeammin muovisaastetta veteen ja hengitysilmaan, sekä tietysti ruokaan. Vedätetäänkö meitä luontoihmisiä näillä “biohajoavilla” muovipusseilla ? Mistähän tuon tiedon saisi varmistettua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Voi meitä… Ei tarvita kovinkaan ihmeellistä avaruusmyrskyä, kun ihmiskunta taantuu kivikaudelle… Suomi on muuten pisara valtameressä, Kiinan tekemiset ovat tässä asiassa avain asemassa. En silti laske autoni öljyjä nurmikolle maan nieltäväksi.

    Kun aurinko pimenee, niin maa kylmenee… ja huomenna on taas uusi päivä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Tänään kun seurasin kuun pimenemistä tuli mieleeni, että kosmisille voimille emme voi mitään. Siksi jokainen päivä on Jumalan armoa: elämälle riittää sopivasti aurinkoa, vettä, tuulta. Maan magneettikenttä ja ilmakehä suojaavat kosmiselta säteilyltä. Painovoima pitää kaasut maan pinnalla.

      Jos ihminen vaikuttaa tähän tasapainoon – vaikka veden kiertokulkuun tai kaasujen koostumukseen – voi siitä seurata vakavia muutoksia elämän olosuhteille.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Varsinaisesti tämä blogini sai alkunsa Hesarin ilmastokirjeenvaihtajan artikkelista. Luin sitä niin, että maanviljelijät ja metsäteollisuus sekä puolustusvoimat ovat tarinan konnia – kunnes heidät on saatu 15 vuoden kuluttua järkiinsä, toimimaan ympäristön hyväksi. Tarinan sankareita taas ovat kaupunkien kulttuurityöläiset, jotka juovat lattensa kauramaidon kera ja istuttavat puun matkustelunsa kompensaatioksi.

      Luulen kuitenkin, että juuri tällä hetkellä metsäteollisuus, maatalous ja myös puolustusvoimat tekevät paljon turvallisen tulevaisuuden eteen: esimerkiksi ruokaomavaraisuuden turvaamiseksi, turvallisuusuhkien torjumiseksi ja myös ilmastonmuutoksen lieventämiseksi. Toki kaikkien meidän on tehtävä vielä enemmän.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Kiitos, Pekka, erinomaisesta Hesarin jutun korreferaatista ja blogista!

    Ilmoita asiaton kommentti