Kaupunkiviljely poistaa nälkää

taimi

Voiko kirkko kaupungissa olla Eedenin puutarha?

Näin kysyi minulta amerikkalainen ystäväni Orion, joka on Bostonissa mukana erilaisissa kaupunkiviljelyhankkeissa. Orion on ollut mukana muuttamassa hylättyä kirkon pihaa ruokapuutarhaksi. Hänen kysymyksensä innoittamana ymmärsin vuosi sitten, että voisin yhdistää kaksi itselleni rakasta asiaa: seurakunnassa toimimisen ja kaupunkiviljelyn. Niinpä olenkin lähtenyt organisoimaan oman kotikirkkoni pihan muovaamista viljelypaikaksi. Viljelyorganisointi ei luonnollisestikaan kuulu suoraan kenenkään kirkon työntekijän työnkuvaan, ja minusta onkin tullut hommalle vapaaehtoinen organisaattori. Tämän kevään aloitustalkoot on nyt kunnialla pidetty. Talkoopäivään saavuin suoraan päivätyöhöni liittyvästä johtamistaidon koulutuksesta. Veikkaan, että kaupunkiviljelmällä opin kuitenkin johtamisesta paljon enemmän kuin millään kurssilla: homma sisältää paljon oppimisen paikkoja.

Kotikirkkoni Kallion Alppilassa on osoittautunut kannustavaksi kansalaisaktiivisuudelle ja tarjosi takapihaansa viljelystä kiinnostuneiden nuorten aikuisten käyttöön. Nyt on käynnistymässä jo toinen viljelyvuosi - ehkä seurakuntalaisten iloksi mutta joidenkin naapureiden kauhuksi. Olemme olleet kiitollisia mahdollisuudesta. Mukana on tänä vuonna 8 nuorten aikuisten ikäryhmään osuvaa laatikkoviljelijää, lisäksi kirkon yhteydessä toimivalla kahvilalla ja asukkailla on kummallakin omat viljelylaarinsa.

Kaupunkiviljely on tulevaisuuteen katsova, eettinen, edullinen ja ekologinen elämäntapa. Omaan elämääni viljely astui harrastuksena neljä vuotta sitten keväällä, kun jouduin kasvokkain työttömyyden kanssa. Mitä ihmettä alkaisin tekemään ihan käytännössä päivisin, kun kaikki kaverini ovat töissä, ja minun päiväelämässäni ei olekaan muuta kuin tyhjä kalenteri, oheneva lompakko ja toimiva polkupyörä? Samaan aikaan pätkätyön päättymisen kanssa onnistuin saamaan vihiä Teurastamon yhteisöviljelmästä, jossa voisin pienillä kustannuksilla opetella ruuan kasvattamista yhden kesän ajan viljelysäkissä. Päätin kokeilla. Oli miellyttävää saada upottaa sormet multaan ja tehdä ruumiillista työtä: jotain hyödyllistä ja hauskaa. Viljely elvytti luontosuhdetta ja sielua sekä lisäsi omavaraisuuden tunnetta: en ollut arjen ruuantuotannossani riippuvaiden muiden anteliaisuudesta tai kauppojen tarjouksista, vaan sain pyörämatkan päässä olevalta pikkufarmiltani melko vähällä vaivalla riittävästi itse kasvatettua salaattia yhden hengen talouteeni. Viljelysäkki oli kooltan 1 X 1 metriä, joten vaivannäön suhteen se oli aloittelijalle helppohoitoisempi kuin perinteiset viljelypalstat, joihin on usein myös pitkät jonot. Itselläni ei ole isovanhempia tai muita tuttavia maaseudulla, joilta saisin tuoreita tai säilöttyjä marjoja, kaloja tai vihanneksia omaan käyttöön. Jo lyhyt työttömyysjakso sai huomaamaan, kuinka kalliiksi terveellisen ruuan ostaminen kaupasta voi tulla, kun ei enää olekaan käytössä työpaikan lounasetua ja säännöllistä palkkatuloa - ja kun pitää yksin suoriutua myös pääkaupunkiseudun korkeista asumiskustannuksista.

Paitsi ruokakaapin kannalta, myös seuraelämän kannalta viljely oli virkistävää: viljelypaikalla tutustuin myös uusiin ihmisiin ja vietin monia juttuhetkiä mukavien tuttavuuksien kanssa. Sinä keväänä viljely jäi pysyväksi harrastuksekseni. Helsingin Teurastamolla sijainnut ensimmäinen viljelysäkkini pääsi jopa mallikuvaksi kaupunkiviljelystä kertovaan kirjaan nimeltä Syötävä kaupunki.

Kaupunkiviljely on kasvattanut suosiotaan Suomessa ja aiheesta on saatavilla paljon tietoa. Esimerkiksi kaupunkiviljelykeskus Kääntöpöytä Helsingin Pasilan ratapihalla tekee tiedotustyötä ja erilaisia kokeiluita kaupunkiviljelyn ja ekologisen ruuantuotannon saralla. Suosittelen kesällä Helsingissä liikkuvia vierailemaan Kääntöpöydän brunssilla, jossa voi maistella kasvisherkkuja ja oppia lisää kaupunkiviljelystä.

Mikä saa ihmiset innostumaan kaupunkiviljelystä? Maailman väkiluvun on arvioitu kasvavan jopa 11 miljardiin henkeen vuosisadan lopussa. Globaali ruuantuotanto tulee kohtaamaan jo omana elinaikanani valtavia haasteita, sillä jo nyt osa maailman väestöstä ruokitaan ekologisesti kestämättömin menetelmin. Maailma muuttuu yhä epävarmemmaksi sekä geopoliittisesti että henkilökohtaisesti. Muuttuvat maailmankauppasopimukset, sodat ja konfliktit, irtisanomiset, työttömyysjaksot ja mitättömäksi jäävät eläkkeet, herättävät monessa oman ikäisessäni huolta omasta ja tulevien sukupolvien toimeentulosta. Kyky kasvattaa ja valmistaa osa omasta ruuasta itse lisää turvallisuuden ja elämänhallinnan tunnetta: muuttuvassakin maailmassa voi selvitä.

Alppilan kausi käynnistyi tällä viikolla, kun järjestimme yleisöluennon kaupunkiviljelystä ja pidimme aloitustalkoot. Saimme kaupunkiviljelykeskus Kääntöpöydältä iltaamme asiantuntijan kertomaan kaupunkiviljelyn perusteista. Illassa kuultiin monia hyviä näkökulmia ja murrettiin myyttejä: esimerkiksi ilmansaasteet eivät nykykaupungeissa ole este ruuantuotannolle, sillä autojen päästöt eivät nykyisten katalysaattoreiden aikakaudella pilaa satoa. Myöskään ilkivalta ei ole koitunut kovinkaan monen viljelmän kohtaloksi: ihmiset yleisesti ottaen arvostavat kasvavan elämän vihreyttä, ja harvoin ohikulkijat päätyvät turmelemaan avoimellakaan paikalla kasvavia viljelyksiä.

Pihalla piipahtanut tuttu nuorisotyöntekijä kysäisi minulta, olenko nyt vuoden Alppilassa asuneena löytänyt kotiseurakunnasta itselleni mieluisaa paikkaa ja tekemistä. Seurakunta ei monestikaan suuntaa paljoakaan toimintaresursseja oman ikäisilleni, kolmekymppisille lapsettomille aikuisille, vaikka itse olisin varsin avoin osallistumaan monenlaiseen hengelliseen ja vähemmän hengelliseen toimintaan monitoimikirkossamme. Peruspulma monessa seurakunnassa on, että toisin kuin nuorille, ei aikuisia varten ole olemassa palkattua henkilöä jonka työnkuvassa olisi messujen lisäksi aikaa ihan tavallisten työikäisten vapaa-ajan toiminnan järjestämiseen. Siksi olenkin hurjan iloinen, että olemme viljelmän muodossa saaneet järjestää toimintaa itse. Suosittelen kaupunkiviljelytoimintaa lämpimästi muillekin seurakunnille.

Vailla vastoinkäymisiä ei projektimme ole ollut. Viljelytarvikkeidemme talvehtiminen kirkon pihalla närästi viljelmän naapurissa asuvia asukkaita, eikä tieto viljelmän aloituksesta ja vaiheista ole kaikissa kohdin kulkenut työntekijöiden, vapaaehtoisten ja asukkaiden välillä. Loppukesästä en ollut älynnyt varata aikaa viljelijöiden muistuttelemiseen riittävästä kastelusta ja osa sadosta näytti kuumimpina päivinä varsin nuupahtaneelta. Tästä opimme.

Aloitustalkoisiin saapui onneksi joukko innokkaita viljelijöitä paikalle, ja viljelylaarit on nyt koottu valmiiksi hieman uudella tavalla järjesteltynä uusia istutuksia odottamaan. Olen kuitenkin tällä viikolla viettänyt useita tunteja keskustellen seurakunnan työntekijöiden ja viljelmää vastustavien naapureiden kanssa. En olisi ikinä uskonut, että yksinkertaiset mullalla täytetyt laatikot herättävät keskustelua ja niiden puolustaminen veisi minulta valtavasti vapaa-aikaa. Olen kuullut naapurustolta erilaisia enemmän ja vähemmän hyödyllisiä argumentteja aiheeseen liittyen. Joidenkin asukkaiden mielestä viljelmämme on alusta loppuun saakka ollut “ruma”. Minulle on myös väitetty, että “Viljelmä on vaaraksi lapsille” ja “viljelmää ei kannata pitää pihalla koska kirkossa käyvät afrikkalaiset lapset repivät kasveja”, “viljelmää ei kannata pitää pihalla koska pihalla liikkuu narkomaaneja jotka pissaavat siihen”, “multa houkuttelee paikalle rottia” ja “saisihan tuo nyt tuossa olla, jos kasvattaisitte ruuan sijaan kukkia”, “Helsingissä on tapana pitää sisäpihat tyhjinä jotta lapset mahtuvat pelaamaan ja leikkimään niissä” tai “laatikot pitäisi maalata/petsata/valkoiseksi/vihreäksi/ yms”. Nyt ei auta kuin pyytää esirukousta ja toivoa, että sopuisa yhteiselo myös naapureiden kanssa löytyisi. Saan varmasti vielä monessa kohtaa pyytää kirkon työntekijöiltä apuja monenmoiseen käytännön organisointiin ja toivon, etteivät suntiot täysin hermostu projektiimme (uskon että alustava hermostuminen on jo moneen kertaan tapahtunut). Toivon myös, että viljelmä ennen pitkää omalta osaltaan lisäisi kaikkien viihtyisyyttä ja turvallisuuden tunnetta ja rohkaisee yhä useampia seurakuntalaisia viettämään aikaa kirkon pihalla, joka tähän asti on ollut selkeällä "vajaakäytöllä". Taimien kasvatus on aloitettu jo helmikuussa kotien ikkunoilla ja kaupunkifarmarit odottavat jo innolla istutukseen ryhtymistä.

1 kommentti

  • Hannu Kiuru sanoo:

    No, niinhän Pomo sanoikin silloin aikojen alussa (Vanhan testamentin sivulla 2), että meidän immeisten tulee viljellä ja varjella viljelystä tms.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Minna Mannert
    Minna Mannert

    MATKALLA KIRKOLLE Helsinkiläinen pappi ja aktiivinen kansalainen. Jaan ajatuksia yhteiskunnasta ja kirkon merkityksestä, arvoista ja kaupunkilaisen nuoren aikuisen arjesta.