Käykö kirkolle niin kuin Nokialle?

Viime vuoden syksyllä tehtiin Suomessa yksi taloushistoriallisesti mullistava päätös: vuosia yskähdellyt talousveturimme ja kansallinen ylpeydenaiheemme Nokia myytiin monikansalliselle Microsoftille.

Eihän siinä niin pitänyt käydä. Mobiiliteknologian parhaat voimat ja innovaattorithan oli palkattu Nokian palvelukseen. Rahaa ja vaikutusvaltaa oli niin että ranteita pakotti. Nokiasta oli kasvanut suurin ja kaunein, mutta sitten kaikki romahti. Nokian nimi mobiilituotteista häviää.

Kuinka tässä näin pääsi käymään? Varmasti oma osansa oli johtajilla, joiden visiot olivat kapeutuneet suuruuden ekonomiaan. Mutta monet analyytikot ovat olleet sitä mieltä, että varsinaisesti Nokia upposi kahteen tekijään: ylimielisyyteen ja näköalattomuuteen. Nämä vaivat eivät olleet vain Nokian johtajien riesana, vaan ne vaivasivat koko yrityskulttuuria.

Onko kirkollemme käymässä samoin? Tilastojen valossa pahalta näyttää. Tosin kaikki putoamisen oireet ovat olleet olemassa jo vuosikymmeniä. Nyt kirkkolaiva vuotaa molemmista päistä: sieltä, missä usko ei enää merkitse mitään ja sieltä, missä usko otetaan monien mielestä liiankin vakavasti.

Viimeisimmät tiedot vuonna 2013 kirkosta eronneista ovat oireellisia. Pelkästään joulukuun aikana kirkosta erosi hätkähdyttävät 15 000 ihmistä. Ilman, että päiviräsäset tai kirkon herätysliikkeiden edustajat ehtivät "kissaa" sanoa.

Koko vuoden 2013 miinussaldo lienee 55 000 eronneen paikkeilla. Kirkkoon liittyjiä taitaa olla 14 000, joista muutama tuhat on vanhempiensa tahdosta liitetty kirkkoon alle vuoden ikäisinä, kun heidät on ensin eri syistä johtuen merkitty väestörekisteriin ja vasta sitten tuotu kasteelle.

Joka tapauksessa kirkon miinussaldo vuodelta 2013 lienee yli 40 000 jäsentä, siis hieman yli 1% kirkkoon kuuluvista. Talousluvuiksi muutettuna se on 12-14 miljoonaa euroa eli n. 300 virkaa / työsuhdetta tai yhden uuden espoolaisen kappelin uudisrakentamisen hinta tai kahden kirkon peruskorjauksen verran. Aika paljon tuli takkiin yhdessä vuodessa siis.

Moni nostaa syyttävän sormensa eroakirkosta.fi -sivustoa ja sen takana olevia uskonnottomia tahoja tai vapaa-ajattelijoiden propagandaa kohti. Väärin menee. Sieltä on turha syyllisiä kirkon alamäkeen hakea. Pikemminkin voisimme olla näille tahoille kiitollisia siitä, että he ovat näyttäneet meille, millaiset vaatteet "keisarilla" on ollut yllään.

Kirkon ongelma ei todellakaan ole ulkoistettavissa petrikarismoille tai vapaa-ajattelijoille. Kirkon ongelma on sisäsyntyinen ja ilmeisen sama kuin Nokian: ylimielisyys ja kyvyttömyys katsoa tulevaisuuteen.

Kun tähän lisätään meidät omaa asemaamme varjelevat, hallinnon ja rakenteiden hienosäätöön keskittyneet ja tulevaisuutta näkemään kykenemättömät kirkon ja seurakuntien johtajat, voidaankin jo puhua Suomen ev.lut. Nokiasta.

Suuruuden ekonomia vaivaa meitä johtajia, vaikka nyt tarvittaisiin kykyä katsoa asioita samasta näkökulmasta kuin kirkon syntyaikoina: emme ole itseämme vaan muita ihmisiä varten. Alkuperäinen tehtäväksianto ei tullut kirkon maineenhallintaa ajatellen, vaan maailman elämän puolesta (Matt 28:18-20).

Kirkkoamme on vuosikymmeniä vaivannut sama ylimielisyys kuin Nokiaakin: eihän tällaisen enemmistöaseman saavuttanutta instituutiota voi mikään pudottaa. Olemme olleet kulttuurisesti ja hengellisesti tässä maassa vuosisatojen ajan "suurin ja kaunein".

Meille uskoteltiin vuosikymmenien ajan, että tästä kirkosta ei lähdetä niin kauan kuin jumalanpalveluksissa luetaan uskontunnustus ja Isä meitää. Vielä kaksi vuosikymmentä sitten eräs näkyvä kirkon vaikuttaja ja herätysliikejohtaja totesi, että tämän kansan evankelioimiseksi ja herättämiseksi riittää, kun soitetaan kirkon kelloja suununtaiaamuisin.

Niinpä. Soitettu on, mutta kansa havahtui avaamaan kirkon oven aivan väärään suuntaan. Nyt on tultu kovaa ja korkealta.

Jotkut ovat luonnollisesti vahingoniloisia, joitakin kirkon alamäki vain hymyilyttää tai se saa muutamat hieman kohottamaan kulmiaan, mutta monille se tekee kipeää. Enkä nyt puhu niistä, joiden ylpeyden päälle tämä jäsenkato käy enkä niistä, joiden on pakko yrittää tässäkin tilanteessa selitellä parhain päin tai miellyttää kaikkia.

Puhun niistä, joiden näkynä on ollut palvella tätä kansaa asettumalla vähäväkisten ja marginalisoitujen rinnalle. Puhun myös niistä, joiden intohimona on ollut pitää esillä rauhan evankeliumia Kristuksesta ja tuoda toivoa toivottomille. Sekä niistä, jotka ovat halunneet tarjota turvallisen kasvuyhteisön ja elähdyttävän kokemuksen Pyhän läsnäolosta kaikille sitä kaipaaville.

Jäsenkato iskee juuri tähän - ja tällä hetkellä kovaa. Se on surullista, koska kirkko on ollut myös toivon, yhteyden ja lohdun tuoja sekä vahva innoittaja taistelussa oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Kirkosta eroaja sanoo hyvästit myös tälle kirkon työlle.

Ne, jotka ovat tästä eri mieltä, ovat usein vedonneet maailmaan, jossa kirkko ei ole elänyt enää vuosikymmeniin. Kuinkahan monen kirkosta eroamisen tastalla on yhä ollut mielikuva mustakaapuisista ja tuomionpasuunaa töräyttelevistä papeista sekä kirkosta, joka katosi jo viisi vuosikymmentä sitten..?

No, spekulaatiot sikseen. Tosiasia jää, että seuraavan sukupolven aikana luterilaisen kirkon enemmistöasema on historiaa. Helsingissä jo tämän vuoden aikana taidetaan painua joillakin alueilla alle maagisen 50%:n rajan - ensimmäisen kerran 500 vuoteen luterilainen kirkko on jollakin alueella Suomessa vähemmistössä (ellei oteta lukuun ennen vuoden 1944 menetetyn Karjalan alueen seurakuntia).

Pitääkö heittää pyyhe kehään? No, ei taatusti. Nyt on aika katsoa eteenpäin alkuperäisen tehtävänannon mukaisesti: vuonna 2014 rohkeasti Kristuksen kanssa maailman elämän puolesta.

Se ei välttämättä tuo menetettyä valta-asemaa, jäsenkuntaa eikä veroeuroja takaisin, mutta uskottavuuden se palauttaa. Ja siitähän tässä jäsenkadossa on kyse, uskottavuudesta.

138 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Oletko Jouni havainnut jotain, jonka tähden olet alkanut epäillä tulevaisuudennäkymiesi todenperäisyyttä? Kun toivot olevasi väärässä? Tuohon kuvaamaasi ylimielisyyteen törmää jokainen, joka vastaavia asioita tahtoo nostaa esiin. Näitä selkeitä varoitusääniä ei oteta vakavasti. Eikä välttämättömiä korjausliikkeitä tehdä ja sitten kun tehdään, niin on jo liian myöhäistä. Mitä muuta tästä voi seurata, kuin Nokian polku?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Turtiainen
    Jouni Turtiainen

    Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.