Käytöskukkia?

Hymy karehti suupielissäni, kun luin pari päivää sitten erään tänne aktiivisesti kirjoittavan pappishenkilön ohjeistuksen näille sivustoille kirjoittaville ihmisille siitä, keiden kirjoittamia blogeja ei pitäisi kommentoida (ilmeisesti erimielisyyden pelossa). Kaikkien blogien kommentointi ei kuulemma ole viisasta, eikä kristillistä. Mikähän tällä foorumilla keskustelemisesta tekee epäkristillistä???

Itselläni on ikuinen porttikielto tuon pappishenkilön kirjoituksia kommentoimaan. Sen sijaan minun kirjoitusteni kohdalla sana on vapaa. Kirottuja olkoot ”trollit”- keitä sitten lienevätkin.

Julkisella foorumilla jokaisella ihmisellä on SLEY:n pappien tahdonilmauksista huolimatta oikeus itse päättää mihin keskusteluun osallistuu, mitä kommentoi ja mitä mieltä mistä ja milloinkin on. Jokainen täällä kirjoittaa omalla nimellään (ainakin pitäisi) ja vastaa omista mielipiteistään.

Olkoon siis ylin tuomiovalta kirjoitusten suhteen sivuston ylläpitäjällä.

Oli miten oli, ko. pahaa trollifobiaa potevan pappishenkilön ohjeistus sai minut kaikesta huolimatta pohdiskelemaan muutamia oleellisia kysymyksiä siitä, mikä on hyvää- ja mikä taas huonoa käytöstä kun puhutaan julkisille mielipidepalstoille kirjoittavien teksteistä.

Onko huonoa käytöstä:

-ajatella omilla aivoillaan?
-olla kirkosta eronnut ateisti tai uskonnoton?
-olla rationaalinen realisti?
-kritisoida väärinkäytöksiä?
-väittää vastaan papeille?
-olla tunnustamatta pappien auktoriteettia?
-väittää kirkon auktoriteetin rapistuvan kiihtyvää vauhtia?
-pitää Raamatun kertomuksia ihmisten kirjoittamina tarinoina?
-uskoa evolutioon?
-luottaa tieteelliseen tutkimukseen ja tieteen saavutuksiin yli minkään sorttisten ”pyhien” kirjoitusten?
-uskoa, että Tellus on vanhempi kuin 6000 vuotta?
-olla perustellusti eri mieltä asioista kuin asioista?
-olla ”pikkutarkka” ja kaivella epäjohdonmukaisuuksia?
-kysellä kiusallisia kysymyksiä?
-penätä uskottavia perusteita uskonnollisille väittämille?
-epäillä perusteettomia tai huonosti perusteltuja väitteitä?
-Ilmaista mielipiteensä suoraan kiemurtelematta kukkaiskielen koukeroissa?
-olla sarkastinnen?
-olla kärkevä?
-olla liberaali?
-olla uskomatta henkiolentoihin?
-uskoa ihmisten, kuten kaiken elollisen kuolemaan, kun aika koittaa?
-puolustaa kaikkien ihmisten oikeuksia tasa- ja ihmisarvoiseen elämään?
-puolustaa tasa-arvoista avioliittoa?
-puolustaa homoseksuaalien kirkollista vihkimistä niille pareille, jotka sitä haluavat?
-puolustaa naisten tasa-arvoa työelämässä (myös kirkon palveluksessa)?
-puolustaa uskon-, ajatuksen- ja mielipiteenvapautta
-osallistua uskonnottomana uskonnollisiin keskusteluihin julkisella foorumilla?
-omata kyky erottaa usko ja luulo tosiasioista?
-olla paksunahkainen luupää, johon ei kritiikki eikä usko tartu?

Onko hyvää käytöstä:

-jakaa julkisesti vähintäänkin kyseenalaisia väittämiä totuutena?
-jakaa vanhentunutta, tulkinnanvaraista ja ristiriitaista tietoa totuutena?
-uhata toisin ajattelevia ja eri mieltä olevia helvetillä/kadotuksella?
-leimata synnynnäisten ominaisuuksiensa mukaan eläviä ihmisiä syntisiksi?
-leimata eri mieltä olevat vääräuskoisiksi?
-leimata ateistit ja uskonnottomat trolleiksi?
-olla sietämättä kritiikkiä?
-olla hyväksymättä naisten pappeutta?
-korottaa itsensä kaiken tietäväksi muiden ihmisten yläpuolelle?
-pitää toisin uskovia, omista raamatuntulkinnoista poikkeavia harhaoppisina?
-pitää omia käsityksiään kaikista asioista ainoina oikeina?
-julistaa ”pelastusta” – mitä sitten tarkoittaneekin – kyseenalaisin perustein?
-lupailla ”taivasosia” yhtä ainoaa uskoa tunnustaville?
-kopioida Raamatun tekstejä väitteidensä tueksi oman tulkintansa mukaan?
-kuvitella omaavansa ainoan oikean raamatuntulkinnan?
-Raamatulla ”päähän lyöminen”?
-oman uskonsa tyrkyttäminen?
-kuvitella omaavansa papillista auktoriteettia toisia ihmisiä kohtaan?
-kuvitella omaavansa valtuudet opettaa, ohjata ja ohjeistaa muita ihmisiä
oikeanlaiseen käyttäytymiseen ja elämiseen?
-vastaväitteiden tai omasta kannasta poikkeavien mielipiteiden evääminen?
-rajoittaa mielipiteen vapautta poistamalla tiettyjen kirjoittajien mielipiteet
ainoastaan siksi, että ei niihin pysty kunnollisia vasta-argumentteja löytämään?
-rakastaa oikeassa olemista?
-tuomita vastakkaisen, omasta poikkeavan mielipiteen edustajat ”trolleiksi”

Mitä tänne kirjoitettujen blogien kommentointiin yleensä ottaen tulee, ja jos suosiota mitataan lukukerroilla tai keskusteluun osallistuvien määrällä, rohkenen väittää, että tämän blogin kirjoittajan
blogeja on luettu ja kommentoitu mielestäni varsin runsaasti.

Foorumi on vapaa. Pohtikaa ja antakaa palaa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Monia, hyvin monia ja mielenkiintoisia tuntemuksia Kimmolta. Yksi herätti oman erityisen mielenkiintoni.

    Puhut Raamatulla ” päähän lyömisestä”. Mitä sinä sillä tarkoitat? Entä muut? Varsinkin ne, joiden päähän Raamattu on osunut.

    Onko esimerkiksi se, että joku siteeraa Raamatun niitä kohtia, joissa mainitaan, että Jumala ei tykkää varastamisesta, varkaiden päähän lyömistä? Osuuko sellainen sitaatti varasta päähän siitäkin huolimatta, ettei kyseinen rosmo usko enempää Raamatun jumalallisuuteen kuin Jumalan olemassaoloon?

    Pyytäisin kainosti, ettei mitään päähänlyöjien ranking-listaa alettasi rustata. Sellainen kun ei liene niitä kauneimpia käytöskukkasista.

    • Päähän lyömisellä tarkoitetaan kai ’hätävarjelun liioittelua’, jossa erimielisiä ja epäilijöitä nimitetään Raamatun sanan voimalla saatanan antikristillisiksi kätyreiksi.

    • Olisiko jonkinlaista ”lyömistä” sekin, että joka asiaan tarjotaan jotain raamatunjaetta? Miten kukin sen kokee…

    • Tarjoanpa kuitenkin raamatunjakeen: ”Harkitsematon san on kuin miekanpisto, visaan puhe on lääkettä.”

    • Martti: ” visaan puhe on lääkettä.”

      Kaikki eivät vain ole kyllin viisaita saadakseen aikaan puhetta, joka olisi kuin lääkettä. Pitäisikö heidän pitää turpansa kiinni?

      ”Ihmisaivoissa on 12 miljardia solua. Ja millainen työttömyys siellä usein vallitseekaan.”
      — Biologi Jean Rostand (1894 – 1977)

    • Erinomainen Raamatunpaikka. Laki ja evankeliumi ei saa olla sekaisin. Laki tuo esiin syntisairautemme ja puhdas evankeliumi on lääkettä syntisairauteen. ”Maksettu on, velkani mun, ylistys olkoon, ristiinnaulitun”.


      Joka totuutta puhuu, hän julistaa vanhuskautta, mutta valheen todistaja petosta. Joka loruja laskee on kuin miekan pisto (se on semmoinen joka ei pidä lukua sanoistansa taikka kenelle puhuu. Tämä voi tapahtua saarnoissa, tuomioissa ja seuroissa); mutta taidollisten kieli on virvoittava lääkitys. Totuuden kieli pysyy ikuiseen asti, mutta valheen kieli silmänräpäyksen. (Sananl. 12:17-19 Pyhä Raamattu selityksillä 1876)

    • Ensin pitää olla äly, jotta tajuaisi mitä viisaus on. Ilman älyä ei ole viisauttakaan. Jokainen meistä ajattelee, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki ajattelisivat kuten me. Onneksi ihmiset kuitenkin saavat ajatella itse.

  2. Joku näyttää yrittävän sabotoida tätä blogia. Täysin asiallisia kommentteja on ilmoitettu asiattomiksi.

    Saatan kyllä arvata kuka ei pidä mielipiteistäni, mutta olkoon. Matalaotsaisuus ei ole synti. Reilumpaa mielestäni kuitenkin olisi tulla tälle areenalle nimellä ja naamatusten kommentoimaan, jos jotain kommentoitavaa tai valittamista on.

    Antaa ylläpidon tehdä työnsä. Kaikille tänne kirjoittaneille haluan kuitenkin ilmoittaa,, että itse en ole poistanut ainoaakaan kommenttia, enkä poista.

    ”Jos saat ihmiset ajattelemaan että he ajattelevat, he rakastavat sinua; mutta jos saat heidät ajattelemaan, he vihaavat sinua.”
    — Kirjailija Don Marquis (1878-1937)

Kirjoittaja

wallentin kimmo
wallentin kimmo
Nakuklabbina landestadissa -46 födannu telluksendallaaja, giftiksessä snygin donnan kans snadisti yli viiskytkaks suuliksen rundii, kolme skloddii 52, 49 ja 42 v gamloja boitsuja, budjaa landestadissa, luudailee skutseissa kondiksen takii, entinen reklaamihemmo ja dirika, nykyne eläkestara ja tsyrkasta eronnu pakana.