Käytöstavat opitaan kotona

Taas on ollut tapetilla kiusaaminen. Se ei ole kuulemma vähentynyt, vaikka siitä niin paljon puhutaan, puhistaan ja tehdään työtä sen kitkemiseksi.

 

Koti on paikka, jossa opitaan käytöstavat, joidenka avulla pärjätään kodin ulkopuolella. Jos kotona ei vanhempien ja sisarusten taholta rakasteta, kunnioiteta ja kohdella lasta hyvin ja opeteta häntä kunnioittamaan ja kohtelemaan hyvin ihan kaikenlaisia ihmisiä, hän ei välttämättä opi niitä asioita koskaan elämässään. Päiväkodin hoitajien ja opettajien on vaikea tehdä työtä lapsen hyväksi, jos koti ei ole mukana yhteistyössä eikä tunnusta lapsensa ongelmia.

 

Aina lapsen käytöshäiriöiden taustalla ei ole kotona tapahtunut kaltoin kohtelu, vaan se on voinut tapahtua muuallakin. Tärkeää on aina selvittää lapsen käytöshäiriöiden syyt, jotta ne saataisiin loppumaan ja lapsesta kasvaisi sekä omaa että muiden parasta ajatteleva ihminen, joka on ihan peruslähtökohta jokaisen hyvälle elämälle.

 

Jos naapureilta, päiväkodista ja koulusta tulee jatkuvasti viestiä kotiin lapsesta, että hän kiusaa muita lapsia tai häiriköi muuten yleisellä tasolla, asia on syytä ottaa vakavasti ja tehdä kaikkensa asian hyväksi. Vanhempana tulee kysyä itseltään: ”Miksi lapseni kiusaa?” tai ”Miksi lapseni häiriköi muita?”

 

Näin kyökkikasvattajana sanoisin niinkin, että joskus vahvan temperamentin omaava lapsi saattaa alkaa kiusata muita, jos hänellä ei ole tarpeeksi tiukat rajat kotona. Lapsi on yksinkertaisesti saatava tottelemaan hyviä käytöstapoja ja kaikkien hyvinvointiin tähtääviä sääntöjä. Jos lapsi saa tehdä mitä ikinä haluaa ja saa tahtonsa läpi huutamalla ja lyömällä, hän saa huonot eväät elämälleen.

 

Vanhempana ei ole helppoa saati mukavaa havaita omassa lapsessa huonoja piirteitä. On tosi vaikea tunnustaa itselle ja muille, että lapseni käyttäytyy nyt huonosti ja väärin. Tuo rakas lapseni, jota rinnoillani liekuttelin, rakkautta annoin ja helliskelin, satuttaa nyt muita ja häiriköi kaikin mahdollisin tavoin. Missä on syy tilanteeseen, itsessä, lapsessa vai muissa? Mieluiten muissa. Lapsi on rakas, hänessä ei halua nähdä mitään vikaa ja omaa kasvatustaan on vaikea katsoa totuudellisesti silmästä silmään.

 

Itse en olisi selvinnyt kasvattajana ilman ulkopuolista apua. Kerran saimme sellaisen hyvän nyrkkisäännön vaikeassa kasvatustilanteessamme, että jos emme saa lastamme tottelevaiseksi kouluikään mennessä, hänen murrosiässään olemme tosissaan pulassa. Onneksi hädissämme otimme neuvosta vaarin ja tiukensimme otettamme lapsemme kohdalla. Myöhemmin odotettavissa olevia ongelmia ei ilmaantunut. Kiitos ammattikasvattajan hyvän neuvon.

 

Jos ”kiltit” vanhemmat saavat itsellensä lapsen, joka on temperamentiltaan vahva ja vaativa, ongelmia saattaa olla tiedossa. Nimittäin tällaisen vanhemman on vaikea kaivaa itsestänsä sellaiset tykötarpeet, joita tarvitaan vahvatemperamenttisen lapsen kasvattamiseen. Minusta tällaiset asetelmat ovat aika epätoivoisia.

 

Mieti tilannetta, jossa lammas yrittää karjua villisikaa rauhoittumaan kun se juoksee kaistapäisenä lammaslaitumella tuhoten kaikkea eteensä osuvaa. Lammas ei edes osaa puhua sillä kielellä, mitä villisika edes hetken kuuntelisi. Näitä tilanteita on kasvatusrintamalta nähty: ”Kiltti Urpo, et viittisi tehdä noin.” (Urpo mätkii puuautolla kaveriaan päähän.) Äiti yrittää määkiä hätääntyneenä lampaanäänellä ja Urpo pistää vain turboa päälle ja antaa palaa.

 

Olen oppinut kavahtamaan kasvatuksessa konditionaalin käyttöä. Usein häiriökäyttäytyjälasten vanhemmat käyttävät sitä ”komennellessaan” lastaan. ”Tulisitko, menisitkö, antaisitko, et nyt tekisi noin…”

 

Myös sanojen ”kiltti” ja ”rakas” käyttäminen kiellon ja komentamisen yhteydessä saavat selkäpiini kutiamaan kiusallisesti. Eikä sekään kuulosta hyvältä kun kiellon loppuun sanotaan vetoavasti ”jooko?”. Nuo kaikki edellä mainitsemani mallit ”-isi, kiltti ja jooko?” edustavat epävarmuutta kasvattajassa ja antavat lapselle pienen mahdollisuuden jatkaa tihutöitään. Vältä oikeasti niitä, olen nähnyt niiden huonot seuraamukset tässä vuosikymmenten aikana aika laajassa otannassa.

 

Ja taas päinvastoin olen huomannut, että vanhemmat, jotka ovat itse vahvoja ja räiskyviä temperamentiltaan, osaavat omille öykkämöykkääjilleen asettaa hyvät ja turvalliset rajat. Mutta ihminen ei voi päättää sitä, millaisen lapsen hän saa. Eikä hän voi tietää onko hänellä vaadittavat ominaisuudet kasvattaa saamaansa lasta. Tässä kohdassa tarvitaankin usein ulkopuolisten apua ja sitä kannattaa ottaa ilomielin vastaan. Se ei ole lähtökohdaltaan huono asia, ettei omaa piirteitä, joita tarvitaan vahvatemperamenttisen lapsen kasvattamiseen. Eli hommassa on turha syytellä itseään, kukaan ei voi muuksi muuttua mitä on.

 

Kun olen itse hirmusen empaattinen ja herkkä, olen kokenut kasvattamisen ”rujon” puolen tosi ikävänä ja älyttömän haasteellisena. On ollut oppiminen siitä, että kaikki mitä lapsi haluaa, ei ole hänelle hyväksi. Ja vaikka hän kuinka nostaisi äläkän ja huutaisi huutamasta päästyäänkin, hänelle ei kannata antaa sellaisia asioita periksi, joilla on lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä huonot seuraamukset. Pitää vain tiukasti sanoa ”EI”, tunteilematta asiaa syvällä sydämessään mitenkään. – Ei, minä en osta sinulle joka päivä karkkia, vaikka kuinka haluaisit ja huutaisit!” Noin. Ei mitään: ”Ei nyt kulta hei viitsittäisi taasen ostaa karkkia kun hampaat menee, jookos?”

 

Se olisi vanhempana niin ihanata ja mukavata, jos lastenkasvatus ja heidän kanssaan oleminen olisi yhtä lelluttelua ja hupaisaa heistelyä. Mikä siinä ois ollessa…? Voe tokkiisa ja oe nokkisa ku se oesi mukavata! Siinä vaiheessa kun lapset ovat jo kouluikäisiä ja heidät on saanut kasvatettua suhteellisen tottelevaisiksi, homma kääntyykin enempi sinne lelluttelun puolelle. Eli rajoja opetellaan sinne kouluikään asti ja sitten ne yleensä on opittu jos on opittu. Pientä muistuttelua senkin jälkeen, mutta työläin vaihe on silloin takanapäin.

 

Tietenkään tuossa kasvatuksen haasteellisen puolen tuoksinnassa ei saa unohtaa tärkeintä; myönteisen palautteen, hellyyden ja rakkauden antamista lapselle, sekä positiivisen ilmapiirin luomista ja ylläpitämistä hänen elämäänsä ja tulevaisuuttaan kohtaan.

 

Sellainen kasvatus, jossa lapsi saa paljon kaikkea itselleen ja periksi hurjan paljon asioita sekä jatkuvaa ihannointia ja huomiota, ei äärimmilleen vietynä ole lapsenkaan kannalta hyvä asia. Nimittäin kun hänen pitäisi oppia olemaan ja elämään muiden ihmisten seassa tasavertaisena yksilönä muihin nähden, hänen saattaa kotikasvatuksensa vuoksi olla tosi vaikeaa sopeutua kodin ulkopuolella muuhun kuin prinsessan tai prinssin osaan elämässään. Tällaiset itsekeskeiset lapset ja nuoret ovat usein ikävää seuraa toisten mielestä. Eli vanhempien tavallaan hyvää tarkoittava ja tarkoittanut toiminta kääntyy lapsea ja nuorta itseään vastaan ja siitä saattaa syntyä lopulta ihan mitä tahansa, myös toisten kiusaamista kun ei saa tahtoaan läpi eikä tule halutulla tavalla huomatuksi.

 

Koko lastenkasvattamisen paketti on tosi haasteellinen, moniulotteinen, laaja ja ihan älyttömän kimurantti. Mitalin toisella puolella on ihan äärettömän rakas ja ainutlaatuinen oma lapsonen kaikkine kasvatuksen positiivisine piirteineen ja ihanuuksineen ja toisella puolella kovimmat haasteet elämässä ikinä. Kumpikaan puoli mitalista ei sulje toisensa olemassaoloa mihinkään. Siinä sitten on mitalia käänteleminen puolelta toiselle. Ihastuttaa ja vihastuttaa.

 

Täytyy sanoa, että paljon on joutunut tekemään töitä kasvatusrintamalla. Kaikkea sitä, mitä olen edellä puhunut. Monenlaisia on ollut mutkia matkassa ja tosi haasteellisia tilanteita. Kuitenkin siitä on hyvä mieli, että harvoin on kotiimme tullut viestiä siitä, että lapsemme olisi kiusannut jotakin toista lasta. Uskaltaisiko ajatella, että ehkä jokin kasvatuksessamme on mennyt lastemme kohdalla perille…?

 

Luin juuri lapseni kouluvihkoja ja monisteita. Yhdessä monisteessa oli kysely kaikenlaisista asioista. Yksi kysymys kuului näin: ”Mitä et koskaan tekisi?” Lapseni oli vastannut: ”Kiusaisi.” Perässä oli hymynaama. Mietin, miten totta tuo oli lapseni kohdalla. Hän kyllä suutahtelee välillä, varsinkin loukkaantuu herkästi, mutta periaatteessa ei hyväksy minkäänmoista kiusaamista missään. Hän ei pysty olemaan myöskään missään sellaisessa jutussa mukana, missä kieroillaan ja ollaan epärehellisiä. Myös läpänheitto on usein hänen kohdallaan tuomittua, kohdistui se sitten häneen itseensä tai toisiin; hän kokee sellaisen usein kiusaamisena.

 

Näin kyökkikasvatuksesta tänään. Sinä voit hyvä Lukijani täydentää vajavaista kirjoitustani omilla kokemuksillasi ja näkemyksilläsi: ”Kiltti, olisitko niin hyvä, jooko?” Tässä ei ole suinkha kaikki sanottu, niin laaja on kasvatuksen kasvimaa, suorastaan ääretön. Mutta asiasta on hyvä puhua kun se on niin tärkeä, ongelmia on ja ne koskevat pitkässä juoksussa meitä ihan jokaista jollakin tavalla. Jos nyt ei sitten muuten, niin siinä vaiheessa jos/kun meitä pidetään ihan kiusaamismielessä vain märissä vaipoissa vanhainkodilla. Heh!

21 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    Käytöstavat opitaan kotona? Miten niin? Kenen kotona, juuri kenen….? Opettajat ja monet kirkon viranhaltijat ovat kysyneet tätä samaa asiaa itseltään monet kerrat. Missä ne opitaan? Koulu kai koettaa tehdä parhaansa, mitä opetussuunnitelmaltaan ehtii. Kotona niitä ei opita, kun niitä eivät osaa vanhemmatkaan. Tämä on alue, jolla kansainvälistyminen ei ole tuonut mitään virikkeitä.

    Ken jaksaa ja kykenee. voi katsella esim. miten Puolassa. Saksassa, Ranskassa ym käyttäydytään. Ei edes USAssa menettele tämä peli, jossa “kukkaa ei oo mikkää”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Käytöstavat, niitä ovat sekä huonot että hyvät käytöstavat, minusta ne opitaan kotona. Tietty poikkeuksia löytyy; aina lapset eivät omaksu vanhempiensa tapoja, saattavat jopa vastustaa niitä. Mutta pääsääntöisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Ahlfors sanoo:

      Yhdeksi nykyajan ongelmaksi on sanottu, että jotkut vanhemmat eivät uhraa tarpeeksi aikaa varttuvien lastensa kanssa viettämiseen. Aikuisilla on omat menonsa, ja varttuvat lapset ikään kuin “ulkoistetaan” kaveripiiriin ja ties minne. Sieltäkin niitä huonoja käytöstapoja saattaa tarttua.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Ahlfors sanoo:

    Vuokko Ilola: “Taas on ollut tapetilla kiusaaminen. Se ei ole kuulemma vähentynyt, vaikka siitä niin paljon puhutaan, puhistaan ja tehdään työtä sen kitkemiseksi.”

    Sitä minäkin olen ihmetellyt. Vaikka nykyisin on mitä oppineimpia ja hienoja neuvoja jakelevia asiantuntijoita lasten ja nuorten kasvatuksen suhteen mukaan lukien psykologit ja jotkut lehtien toimittajat. Toisinaan etenkin viimeksi mainitut ovat valmiita ottamaan myös “syyttäjän roolin” ja “osoittelemaan sormella” myös piirejä, joiden jälkeläisistä tulee enimmäkseen lain kuuliaisia ja kunnollisia kansalaisia. “Väärin sammutettu” tyyliin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Enimmäkseen voi ollakin noin Vesa, sama pätee myös vl-liikkeeseen, mutta kiusaamisesta ja häiriökäytöksestä vapaita eivät ole nuokaan tahot (JT:t ja VL:t). Ja heillä kiusaaminen tapahtuu usein omia kohtaan 🙁

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Ahlfors sanoo:

      Vuokko Ilola: “mutta kiusaamisesta ja häiriökäytöksestä vapaita eivät ole nuokaan tahot (JT:t..)..”

      En ole kyllä ikinä kuullut, että jotain Jehovan todistaja perheen lasta olisi syytetty koulukiusaamiseen syyllistymisestä tai aikuista työpaikkakiusaamiseen syyllistymisestä. Jos on, niin äärettömän harvinaisia tapauksia ovat siinä tapauksessa.

      Todistajien uuden testamentin ohjeisiin perustuva vakavien syntien katumattomien harjoittajien seurakunnasta poissulkeminen ja heidän seuransa karttaminen on taas täysin eri asia. Siinä noudatetaan Raamatun selvää ohjetta. “Omia” taas pyritään mahdollisimman pitkälle auttamaan ja tukemaan heidän mahdollisissa ongelmissaan ja vaikeuksissaan.

      Vanhoillislestadiolaisten keskuudessa mahdollisesti esiintyvään “omien kiusaamiseen” en ota kantaa, kun en niistä asioista ja heidän toiminnastaan ole niin kovin hyvin selvillä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Se on ihan totta, olen tuossa asiassa samaa mieltä Vuokko Ilolan kanssa. Roolimallit vaikuttavat, esimerkki puhuu ja painaa jälkensä, aamiaispöydän pilkkapuheet kantautuvat kaupungille toimintana ja tekoina vuosienkin jälkeen. Kun kotona ei kunnioiteta ketään, eivät sitä tee lapsetkaan koulussa tai rippikoulussa. Usein mietin, miten ne jaksavat siellä koulussa? Koulukiusaaminen on asia erikseen, eikä se tietenkään ole turha ja vähäpätöinen aihe. Lienee kasvussa..?

    En voisi kuvitellakaan, että Keski-Euroopassa huudeltaisiin kaupan kassalta Moikka!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Ahlfors sanoo:

      jorma ojala: “En voisi kuvitellakaan, että Keski-Euroopassa huudeltaisiin kaupan kassalta Moikka!”

      Minä taas tulen vain hyvälle mielelle, kun nuori ja enimmäkseen iloisen ja hyväntuulisen tuntuinen kaupan kassa tervehtii minua mutkattomasti sanomalla hei, terve, tai jotain vastaavaa. Vaikka nyt minullakin on jo jonkin verran ikää, en siihen tilanteeseen odota mitään jäykkää ja muodollista asiakkaan kohtaamista. Niin tärkeänä en itseäni pidä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Itse olen sellainen vanhan ajan kasvattaja. Muistan tyttäreni pahan suovan ilmeen kun en suostunut hänen kanssaan leikkimään todeten, että leikki on lasten työtä. ”Et sinä ole äiti, sinä olet ilkeä äitipuoli. Tämä topakka neito kuitenkin nyt aikuistuttuaan kokee saaneensa turvallisen ja hyvän lapsuuden. Paitsi silloin kun riitelemme jostain hänen toimestaan ja hän toteaa saaneensa mallin minulta.

    Äitinä olen joutunut kokemaan kovia ja luullut joskus epäonnistuneeni täydellisesti, mutta aikuisuuteen ne saatettuani totean onnistuneeni. Kaikki ne monet ongelmat saivat minut ja puolison vetämään yhtä köyttä, sillä muuten emme niistä haasteista olisi selvinnyt. Ei meidän tarvitse olla täydellisiä. Riittää kun yritämme parhaamme sen kokemuksen ja tiedon varassa, mitä meillä on. Kyllä ne lapset kasvattavat meitä. Varsinkin kun ne ovat murrosiässä, niin ei tarvitse pelätä menetystä ne tempovat usein itsenäistyäkseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    En ota kantaa siihen, onko joku jäykkä tai selkärangaton, sille kun ei aina voi asianomainen itse mitään . Sivistysmaissa kunnioitetaan niitäkin, jotka eivät ole tärkeitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Sellainen pieni tarkennus, ettei ole olemassa “vahva-” sen kummemmin kuin “heikko”tempperamenttisia lapsia.

    Lapsen tapa olla olemassa, syödä, puhua, liikkua, leikkiä, tehdä asioita jne. ovat tempperamenttipiirteitä, jotka ovat pysyviä, ja erittäin suurelta osin periytyviä. Itse olen nopeasti ärtyvä, helposti pitkästyvä, äänille aistiyliherkkä ja puolen tunnin paikallaan istuminen on painajainen. Omena ei ole tässä tapauksessa tästä puusta ole kauas pudonnut.

    Ihminen perii syntyessään aika läjän sellaisia käyttäytymistaipumuksia, joita yhteiskunta arvottaa eri tavoin. Sosiaalisuus on tempperamentti- ja persoonallisuudenpiirre, samoin kuin ujous, mutta niitä arvostetaan eri lailla. Heikoin lenkki on syrjäänvetäytyvä ja arka, joka helposti tippuu verkostoitumista, puhuvia ja joka suuntaan pälpättäviä päitä korostavassa pinnallisessa kulttuurissa ensimmäisenä.

    Käytöstavat opitaan, persoonallisuuden- ja erityisesti tempperamenttipiirteet peritään, mutta niitä voi oppia säätelemään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Annikki Salo sanoo:

    Lapsi kaipaa ja vaistoaa aidon rakkauden. Kun vanhemmat rakastavat ja kunnioittavat toisiaan, sen ilmapiirin kokee jo pieni lapsi. Rakkauden malli sisäistyy lapseen alitajuisesti ja siinä perusteltu kieltokin on hänen helppo ottaa vastaan. Aito rakkauden läsnäolo on tärkeää iän mukaan keskusteluaiheiden muuttuessa kiperimmiksi. Kun lapset saavat oikean mallin ihmissuhteissa, se toimii myös kaveripiirissä. Tämä aito keskinäinen rakkaus hoitaa myös työstä tulevia stressaantuneita vanhempia. Uskovaisten vanhempien rakkaus on lämpimämpää ja Jumalan armo ja totuus hoitaa koko perhettä inhimillistä ehyemmin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Kerrohan, oi Annikki, mitä isän ja äidin välistä rakkautta kokee yh-äidin lapsi? Mikä on se rakkauden malli, joka siirtyy? En vaadi sinua vastaamaan. Mietin vain, miten vastuuttomasti rakennetaan näitä uusia perhemuotoja. Voi, miten lapset kärsivät!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Yh-äidin tai yh-isän lapsi saattaa saada ihan samanverran rakkautta osakseen kuin ydinperheen lapsikin. On ihan turhaa syyllistämistä ja yleistämistä tämä tällainen. Ydeinperhe ei ole tae lapsen hyvinvoinnista. Siellä missä lasta rakastetaan ja hoidetaan häntä hyvin, siellä on lapsen hyvä olla, oli perhemalli sitten mikä tahansa. Tiedän paljon ydinperheitä, joissa asiat näyttäisivät olevan päällisin puolin hyvin ja miten paljon lapset ovat lopulta kärsineetkään niissä! Voi-voi!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Elämä ei suurella osalla ihmisiä kulje enää niin kuin vanhoissa satukirjoissa: Isä on työssä ja tuo perheelle elannon ja kultainen punaposkinen äiti,vauva käsivarrellaan,kasvattaa isompia sisaruksia oikeisiin käytöstapoihin pullantuoksuisessa keittiössä.

    Tämän päivän lapsi on lujilla. Hän lähtee aamulla usein miten tyhjästä kodista,hänen kotiinpaluutaan koulusta iltapäivällä todistaa vain keittiön pöydälle unohtunut käppyräinen voileipä.

    Kunnioitan suuresti näitä pieniä, suurten reppujen kantajia. Heiltä vaaditaan paljon itsenäisyyttä. Usein perheessä on vakituisesti vain yksi vanhempi ja lisäksi monissa perheissä vaihtelevat isä- ja äitikokelaat omine lapsineen, joita on kestettävä, vaikka ei haluaisi.

    Opi nyt siinä rumbassa vielä hyviä käytöstapojakin. Jokainen aikuinen, jonka lapsi kohtaa on hänelle esimerkki:isovanhemmat ja kummit, onnellisten ydinperheiden vanhemmat, opettajat, saman talon asukkaat. Me kaikki voimme tehdä jotain. Teemmekö?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      En usko ollenkaan, että on olemassa jokin satavarma tietty perhemalli, jossa lapsi oppii rakastamaan, kunnioittamaan ja kohtelemaan hyvin itseään ja toisia ihmisiä. Ihan ydinperheistäkin löytyy joka lähtöön ja ihan varppina yh-perheistä myös niin hyvässä kuin pahassakin. Myöskään uskonnollinen tausta ei ole tae hyvästä kasvulalustasta lapselle.

      Suuri osa lapsista on ihan tasapainoisia ja onnellisia, sen mitä koulumaailmassa ja muutenkin olen heidän kanssansa tekemisissä. Eivätkä he kaikki ole ydinperheistä lähtöisin.

      Puhuin lähinnä kiusaamisesta. Mistä se johtuu? Miksi lapsi, nuori tai aikuinen tykkää satuttaa ja laittaa kärsimään toisen ihmisen? Tämä ei ole suoraan kytköksissä perhemalleihin. Vl-perheidenkin lapset osaavat kiusata, vaikka perheet ovat ehjiä eikä mitään isompaa ongelmaa näyttäisi olevan.

      Ne koulut, joissa olen ollut töissä, ovat mukana kiusaamisen vastustamisen hankkeessa ja voin kertoa käsi sydämellä, että näiden koulujen kohdalla ainakin homma otetaan niin tosissaan kuin ikinä voidaan. Edelleenkin sanon, ettei päiväkodit ja koulut topakkoine, empaattisine ja välittävine henkilökuntineen voi kitkeä kiusaamista kaikesta hyvästä tahdostaan huolimatta pois, jos kodeissa ei asiaa oteta tosissaan.

      Jos vanhempien mielestä vika on aina muissa kuin omassa kullannupussaan ja he eivät muutenkaan näe toisen ihmisen satuttamista, sanoin tai teoin, mitenkään vääränä, vaan saattavat jopa puolustella sitä, niin vähänpä on asian hyväksi tehtävissä.

      En näe hyvänä asiana sitä, että kasvattamisen vastuu ja ongelmat lapsen kanssa vieritetään ammattikasvattajien ja yhteiskunnan vastuulle. Olipa lapsesta huolehtija sitten oma äiti, isä tai kuka tahansa, hänen kasvatustyönsä on hirmuisen merkityksellinen lapsen kannalta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Lapsi tai nuori, jolla ei ole hyvä olla kiusaa saadakseen huomiota. Kiusattavan hän osaa valita tarkasti. Ei hän kaikkia kiusaa.

    Lapsi, jota kiusataan on myös jollain tavalla heikoilla. Hän tarvitsee vahvistusta ja itsetunnon kohotusta kotoa ja koulusta runsaasti. Kaikkiahan ei kiusata. Kiusattu on usein persoona, joka ajattelee: Minä se vaan olen tällanen reppana. Hänen pitää nousta lattialta seisomaan, niin kukaan ei kävele yli.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit