Keittiöpsykologiaa

Tiedän, sanalla on negatiivinen kaiku. Se tuo mieleen istumisen keittiön pöydän ääressä kupposen merkeissä ja pikadiagnoosien tekemisen mutumenetelmällä, yleensä negatiiviseen sävyyn: ”Se mun exä oli kyllä kauhee narsisti”, ”Naapurin Villellä on varmaan joku ADHD”…

Ei ole kuitenkaan tarkoitukseni kirjoittaa tästä negatiivisesta ilmiöstä, jota erityisopettajakurssimme linjanvetäjä Raimo Lindh kutsui aikoinaan ”Annalehtipedagogiikaksi”. Siis sitä, että luetaan lehdestä joku juttu, vaikkapa koulusta, ja ollaan sen jälkeen valmiita alan asiantuntijoita.

Tämä keittiöpsykologian pohdinta sai alkunsa, kun tuossa kokkikoulun opetuskeittiössä kinkkupiirakkaa väsätessäni kuulin opettajalta kommentin: ”Ootko huomannu Elias, että teet aina kaikki hommat turhan pienissä kulhoissa?”. Olin huomannut. Mutta kun sen sanoo joku toinen, heräävät ajatukset. Miksi ihminen tekee mitä tekee? Miksi teemme samantyyppisiä virheitä ihmissuhteissamme, työtehtävissämme, raha-asioissamme? Mitä ne kertovat meistä?

Teologinen vastaus ihmisestä syntiin langenneena, Jumalan särkyneenä kuvana, on sekin eräs tapa päästä tämän ratkaisun äärelle. Se ei kuitenkaan selitä yksilöllisiä eroja: miksi toinen rakastuu aina renttuihin ja toinen on joka työpaikassaan työpaikkakiusattu? Miksi toinen ottaa keittiössä aina pienimmän mahdollisen kulhon ja toinen ottaa kakut aina uunista liian aikaisin?

Psykologian eräs käytetyimpiä menetelmiä on psykoterapia. Entä jos keskusteluterapian sijasta alettaisiin katsoa näitä ihmisen arjen ratkaisuja? Mitä ammattitaitoinen psykologi saisi irti katsoessaan ihmistä talvirenkaiden vaihdossa, pullan leivonnassa, työpaikkakokouksessa?

Meillä on voimakas symbolistamisen perinne. Jo Raamatussa on paljon kertomuksia siitä, miten jokin konkreettinen on merkkinä jostain abstraktimmasta. Jeesus oli loistava arjen esimerkkien esittäjä käskiessään katsomaan kedon kukkia, talon rakennuspaikan valitsijoita tai matkaa Jerusalemista Jerikoon. Voisiko tuota perinnettä jatkaa nykysielunhoidossa tai terapiassa? Lasten kanssahan tuollainen toiminnallisuus on luontaisena paljon käytetty menetelmä. Ajatuksia?

https://www.youtube.com/watch?v=fjTzFo16vaQ

Jeremia

10 kommenttia

  • Kimmo Jaatila sanoo:

    Myös pitkospuuterapia voisi olla aika paljastava. Anna tunturin selvittää mitä kulhoosi jää…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Miksi kysymyksistä nousi mieleeni “Miksi joku vaihtaa talvirenkaat vasta sitten kun ajaa ojaan liukkauden tähden?”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Mainio kirjoitus, Elias. Nuo tekemäsi havainnot olisivat ihan uudenlaisen tosi-TV-formaatin paikka: Asiantuntijat arvioivat ihmisten arkikäyttäytymistä ja raportoivat näkemänsä suurelle yleisölle.

    Muista nyt siellä kokkikoulussa kaksi asiaa:

    1) Käytä aina oikeankokoiset astiat. 2) Älä snobbaile: Keittiöpsykologiaa ei ole olemassakaan. Se on kyökkipsykologiaa! 😉

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Näin kyökkipsykologina ajattelen, että syy siihen, että Elias ottaa liian pienen astian, voi johtua siitä, että hän ei ole vielä oppinut arvioimaan eri ruoka-aineiden tilavuutta. Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

    Mieleeni muistuu vastaava asia lapsuudestani. Meillä oli korpikylän sekatavarakauppa yhdessä kotimme huoneessa. Siihen aikaan keksit olivat isoissa kuution muotoisissa laatikoissa, joista niitä sitten laitettiin pussiin asiakkaan toivoma määrä. Onni-keksit ovat hyvin keveitä. Niinpä en onnistunut koskaan ottamaan tarpeeksi isoa pussia, johon vaikkapa 200 gr keksejä oli mahtunut. Aina piti vaihtaa suurempaan pussiin kesken punnituksen. Meillä lapsetkin toimivat kauppiaina tarpeen mukaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Tänään näytin tän tekstin tuolle astioista huomautelleelle opettajalle. Hän kertoi vähän saman kuin Salme tuossa yllä: kyseessä on virhe, jonka monet tekevät alussa ja josta “paranee” ajan ja kokemuksen karttuessa. Milloin Salme opit ottamaan Onni-kekseille oikeankokoisen pussukan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Tuosta kauppiaana olosta on niin kauan, etten enää tarkkaan muista, milloin otin riittävän suuren pussin, mutta ehkä se tapahtui silloin kun jo pussia ottaessani muistin, että ota tarpeeksi iso pussi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pisti miettimään , sitä että pitisiköhän ajatella vähän suuremmissa kulhoissa näitä elämän eteen nostamia mahdollisuuksia. Hieno ajatus sinänsä. Kiitos Elias.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Pisti juttusi miettimään monenlaisia. Eri erottelutyyleissä taitaa olla vahvana tämä astian suuruuskysymyskin. Olen aina vain ajatellut hyvissä ajoin tulevia, täsmälleen tulevia ja myöhässä saapuvia – niitähän ei mikään mahti muuta.

    Huippukokeilta olen oppinut, että liian suuri astia on aina parempi työskentelyssä kuin juuri sopiva tai liian pieni. Sen voi siis oppia. Se ei kuitenkaan tarkoita mitään saavissa sekoittamista, vaan tekijälle mukavinta ja sopivinta. Näin me yleensä valitsemme. Anna Elias enemmän tilaa itsellesi. Olet mahtava tyyppi.

    Ei ihmisen pelastaja vaikeuksilta tai umpikujilta ole aina psykoterapia, ehkä aika harvoin. Apua voi saada juuri oikeaan aikaan esim. tytöltä, joka joutuu vaihtamaan pussia suurempaan punnitessaan Onni-keksejä. Syntyvä molemminpuolinen hymy voi sytyttää valoja ja herättää ajatuksia.

    Kuuntelu ja pieni tarkentava kysymys väliin tai osaa ottava hipaisu olkapäähän ja kuuntelun jatkaminen ovat parasta kyökkipsykologiaa, vaikka istuttaisiinkin kyökissä,työhuoneessa, kappelissa tai raitiovaunussa. Lähimmäinen peilaa itseään Sinussa ja rakentaa itse ratkaisujaan saadessaan puhua.

    Olemme ihmissuhteissa menossa päin H——–ä, kun “digitaalinen hoito” on kuulemma vain pienen matkan päässä, väittää johtava lääkärimme. Kohtauspaikkoja eli terveysasemia voidaan radikaalisti hävittää ja säästää, mutta ei mitään muuta mielestäni kuin rahaa. Nimimerkki. vanha hoitotäti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Hyvältä tuntuu, kun kommenttien perusteella pointtini on ymmärretty.

    Ilmoita asiaton kommentti