Kenelle Jerusalem kuuluu?

Ihmettelen miksi Israelin pitäisi luovuttaa Jerusalem Palestiinan valtiolle? Aika outoa, että kansainvälisellä tasolla tähän vaatimukseen suostutaan. Miksi muuten Obama puheessaan ei tunnustanut Jerusalemia Israeliin kuuluvaksi? Harva maa on tainnut edes konsulaattia Jerusalemiin laittaa.
Ei ihme jos Israelissa viitataan kintaalla YK:n julistuksille. Aika outoa olisi, jos YK:ssa julistettaisiin, ettei Helsinki ole Suomea.

Obama piti hautajaisissa puheen Hertzelvuorella, joka on koko Israelin itsenäisyyden ajan kuulunut Israelille. Silti alkuperäisestä puheesta oli paikan määrittelystä yliviivattu sana Israelissa! Ihmettelin asiaa. Miksi ei voinut sanoa Hertzelvuorella Jerusalemissa, Israelissa. Siis USA ei uskalla tunnustaa Jerusalemia Israeliin kuuluvaksi.

Olin käsittänyt, että palestiinalaiset vaativat vain vanhaa kaupunkia. Mikä oli osa länsirantaa. Ei vaatimus onkin koko Jerusalemin kaupunki. Pitäisi luovuttaa siis koko Jerusalem. Asia jäi minua kaivelemaan Peresin hautajaisten jälkeen ja sain tarkastettua asian vasta nyt. Eipä ihme jos Israel ei ole kovin halukas neuvottelemaan pääkaupunkinsa luovuttamisesta. Ovatkohan Palestiinan vaatimukset tarkoituksella niin ylimitoitettuja, ettei neuvotteluille ole tarkoitustakaan tehdä tilaa.
Jotenkin outoa, että korkealla taholla tuetaan näin mahdottomalta kuulostavaa vaatimusta.

    • Pekka Pesonen .”Mietinkin tota, et kannattaako Sysmää mainita.”

      Kiitos että mainitsit. Sysmä ja Paro ovat lapsuutemme kotikunta Joroisten järviä, joissa mm. itse sain opetella laskemaan verkkoja ja uistelemaan ja myös käymään plkillä isäni kanssa. Enkä ikinä unohda ratastalvikkeja, joihin sain tutustua Sysmän rannoilla.

  1. Jerusalem on kautta historian kuulunut niille joilla on voimavaroja pitää sitä hallussaan. Tämä koskee kaikkia maallisia valtakuntia ja rajoja . Vaikka kuinka haluaisi niin näissä maallisissa asioissa ei ole pyhää lähtökohtaa johon palaaminen olisi oikeudenmukaisen maailman järjestyksen luomista.
    Jerusalemi on hyvä esimerkki . Juutalaiset alkoivat asuttaa sitä valloitussotansa aikoihin 3000 sitten mutta menettivät sen ca v 70 . He onnistuivat valloittamaan osan siitä1949 ja loput 1967 . Heidän oikeutensa Jerusalemiin perustuu siihen että kellään muulla ei ole voimia riistää sitä heiltä.

  2. Christer. Ajatus lähti siitä pikku uutisesta, jossa tuotiin esiin Obaman alkuperäisen puheversion ja lopullisen version ero. Eli oli yliviivattu sana Israel. Eli ei tahdottu tunnustaa siinäkään sitä, että Jerusalem on osa Israelia. Kiinnostuin asiasta ja tarkasti tuntemiltani asiantuntijoilta ensin sen, kuuluiko Hertzelvuori Israelille jo ennen kuudenpäivän sotaa. Se kuuluu. Tästä tiedosta heräsi kysymys : miksi Israeliin kuuluvaa aluetta ei voida sanoa Israeliin kuuluvaksi. Näin sain kuulla, että kun Palestiinan johto vaatii Jerusalemia pääkaupungikseen, niin se tarkoittaa koko Jerusalemia. Tähän vaatimukseen olemme mekin suostumassa, koska emme siirrä konsulaattiamme Jerusalemiin. Tuskin sitä teemme. Eihän mikään muukaan maa niin ole tehnyt.

    Sen kieltäminen, ettei Israelilla olisi historiallista oikeutta temppelivuoreen, ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

Kirjoittaja

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.