Kenen ääni kuuluu?

Kun nuorimmaisemme aloitti päiväkodissa, huomasimme kotona, että hänen puheensa oli vähitellen muuttunut kovaäänisemmäksi. Oikeastaan se oli pientä huutoa. Pohtiessamme syytä huutamiselle saimme tenavalta nopeasti vastauksen; päiväkodissa oli niin meluisaa, että siellä piti huutaa saadakseen äänensä kuuluville.

Aikuisten maailmassa huutamalla ei voi viedä asioita eteenpäin, korkeintaan osoittaa mieltään. Aikuiset keskustelevat, kuuntelevat toistensa mielipiteitä ja etsivät yhteistä näkemystä asioille. Hallintotyössä pyritään kuulemaan mahdollisimman monia tahoja ja siten saamaan riittävän kattava tausta-aineisto päätöksenteon pohjaksi. Yhteinen keskustelu lisää ymmärrystä ja jokaisella, joita asia koskee, on mahdollisuus julkituoda mielipiteensä ja mielipiteellä on myös vaikutusta. Aikuisten maailmassa ei tarvitse huutaa tullakseen kuulluksi.

Onko näin oikeasti?

Kirkko tekee suomalaisille erilaisia kyselyitä, joiden tarkoitus on selvittää miksi kirkko on heille tärkeä. Kysely toisensa perään osoittaa, että yksi tärkeimmistä syistä kirkkoon kuulumiselle on seurakuntien tekemä diakoniatyö. Suomalaiset arvostavat ikääntyvien, sairaiden ja heikoimmassa asemassa olevien hyväksi tehtävää työtä. Viimeksi tämä korostui erityiseesti Gallup Ecclesiastica 2011 -tutkimuksessa, jonka mukaan 84 % vastaajista piti tärkeänä kirkon auttamistyötä. Arvostus ei ole syntynyt itsestään. Vapaaehtoisten ja työntekijöiden tekemän auttamistyön taustalla ovat osaavat ja hyvin koulutetut työntekijät, joilla on sosiaali- tai terveysalan korkeakoulututkinto. Vahva ammatillisuus näkyy seurakuntalaisten osoittamana arvostuksena ja luottamuksena tehdylle työlle.

Tätä vasten on hieman erikoista, että seurakunnissamme on tällä hetkellä sata diakonian virkaa täyttämättä ja määrä näyttää olevan valitettavasti kasvussa. Osaamista arvostetaan myös siten, että yhä useammin kuulee diakonian viransijaisiksi palkattavan epäpäteviä työntekijöitä, joilta puuttuu työssä tarvittava ammattiosaaminen. Kaikesta ei nimittäin selviä vain ”työhön sopivuudella.” Lisäksi kirkossamme halutaan poistaa kirkkojärjestyksen maininta pakollisesta diakonian virasta seurakunnassa. Pieneltä asialta vaikuttava pykälä on kuitenkin mahdollistanut vahvan seurakuntadiakonian kehittämisen kirkossamme eikä diakonia ole ajautunut ulos kirkosta säätiöiden ja yhdistysten vastuulle. Vaikka pakollisten virkojen poistamista perustellaan sillä, että diakonian virat säilyvät jatkossakin, niin edellä kuvattua diakonian alasajoa ajatellen eivät sanat ja teot näytä olevan ihan samassa linjassa. Kauniit puheet eivät vakuuta, jos samaan aikaan toimitaan toisin.

Seurakuntalaisten mielipidettä on kysytty ja se on julkilausuttu. Miksi se kuitenkin ohitetaan päätöksenteossa toistuvasti? Pitäisikö seurakuntalaisten alkaa huutamaan, jotta heitä kuultaisiin?

Kirjoittaja

Marko Pasma
Marko Pasma

Ajatuksia diakonian näkökulmasta...