Kenen on vastuu harhaopeista?

Vanhoillislestadiolainen herätysliikkeemme on ajautunut jälleen tilanteeseen, joka heijastuu voimakkaasti mediassa ja hyvin paljon keskinäisissä keskusteluissa monin tavoin nykytekniikan suomilla mahdollisuuksilla. Kirkkomme julkaisuna Kotimaa on vain yksi areena, mutta toimii hyvin keskustelun edistäjänä.

On selvää, että herätysliikkeemme on historiallisen murroksen keskellä.

Otsikon aihe kokonaisuudessaan on suuri ja vakava, kun sen oikein ymmärtää.

Mieleeni on jäänyt soimaan erään kommentoijan parahdus: Herätysliike - herätkää!

Itse olen sotien loppupuolella syntynyt, tässä herätysliikkeessä uskovaisten sukujen keskellä elänyt ja kaikki vaiheet kokenut.

Uskoisin, että Kotimaa-julkaisua seuraavat tietävät, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan vl-liikkeeseen tunkeutuneesta harhaopista 1960 - 1980 -luvuilla. Tästä ilmiöstä on nytkin kyse.

Toisin kuin luulisi, harhaoppi vaikuttaa liikkeemme keskellä yhä nuoremmankin polven talostelussa viimeistään suhtautumisessa lasten syntyvyyteen - mutta heillä on kyllä aivan omakohtaisia kokemuksiakin hoitokokouksista ja niiden jatkeeksi muodostuneista seurakuntapäivistä.

Yksi sysäys tähän kirjoitukseen oli, kun luin uutissivustolta, että Olavi Voittonen lausui vielä äskettäin median edustajalle, että pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi.

Luitte oikein: "Pääosin hoitokokoukset koettiin siunauksellisiksi".

Toinen sysäys oli Joona Korteniemen blogi "Hulluinhuonelainen", joka käsitteli  valheen ja totuuden merkitykseen sekä yksilön, että yhteisön kannalta. Erityisen puhutteleva on toteamus, että valhe on mädättävää myrkkyä kaikille ihmisyhteisöille. Hän kuvaa hyvin, kuinka valhe tuhoaa luottamuksen ilmapiiriä, jonka varassa jokainen yhteisö on. Epäluottamus taas synnyttää pelkoa, vihaa ja viha katkeruutta. Siitä seuraa ahdistusta ja sulkeutumista.

Kun valhe pyritään peittelemään uusilla valheilla voi ihminen tai ihmisyhteisö joutua valheiden verkkoon, josta on vaikea vapautua. Verkon selvitteleminen vaatii paljon aikaa ja henkisiä resursseja. Silti verkon selvitteleminen on aina kannattavampaa ja kestävämpää kuin selvittämättä jättäminen jne.

Totuus on näet kaikessa alastomuudessaan hyvin karua ja julmaa harhaopin ensimmäisinä vuosikymmeninä. Se kosketti liikkeen kaikkia jäseniä. Siten ilmiö on ollut täydellä syyllä kollektiivinen. Massahoitokokoukset kulkivat aaltoina ympäri Suomen kaikilla rauhanyhdistyksillä ja silloinen SRK oli edustajineen niissä 488 kertaa. SRK käytännössä organisoi harhaopin "sisäänajon", koska harhaopin johtohahmot olivat ottaneet siellä vallan.

Tämän kollektiivisen ilmiön uhreja olivat niinä vuosikymmeninä kaikki, koska lapsetkin olivat mukana hoitokokouksissa, joihin velvoitettiin tulemaan.

Kun myöhemmin SRK:n sisällä havahduttiin harhaopin mielettömyyteen, keskityttiin kritiikissä sen henkiopin tuomitsemiseen. Tiedämme, kuinka monennimisistä vääristä hengistä KAIKKIA  jäseniä vaadittiin tekemään yksitellen seurakunnan edessä julkista parannusta.

Myös nuorilta, jopa 12-vuotiailta vaadittiin tällaista - eikä vain yhtä kertaa, vaan useita kertoja. Julmuus, joka on edelleen tämän harhaopin leimallisin piirre, näkyy erityisen selvästi ilmauksessa, joka luettiin hänelle, joka ei osannut tai voinut tehdä vaaditusta väärästä hengestä parannusta. Hänet jätettiin kirjaimellisesti saatanan haltuun.

Luit aivan oikein - niitä sanoja käytettiin - jopa lapsille.

Koska kaikkia kiellettiin puhumasta jälkeenpäin näistä asioista ja alkoi opetus kuin mantrana hoitokokousten siunauksellisuudesta - on tilanne tämä: vieläkään eivät uskovaiset uskalla puhua yhteisistä kokemuksista = kollektiivisesta vääryydestä, joka astui liikkeeseemme karmivalla tavalla.

He, jotka olivat lapsina näissä massahoitokokouksissa mukana ja muistavat, ovat vasta lähestymässä keski-ikää.

Harhaoppi ja sen julmuus tulevat erityisen selvänä ilmi sen ajan kannanotoissa ja julkilausumissa. TV:n osalta tiedämme, miten se meni ja on muuttunut ilman virallista irtisanoutumista harhaopin aikaiseen kannanottoon ja koulu-tv:n kieltämiseen. Näistä uskovaisten lasten kokemuksista voisi keskustella, koska ne eivät varmasti olleet heille helppoja. Itse en esimerkiksi ymmärtänyt silloin lasteni todellisia tunteita - vasta jälkeenpäin

Harhaopin vaikutus suurperheiden syntyyn

Monelle voi olla yllätys, että juuri silloinen julkilausuma syntyvyyden säännöstelystä julmine sanakäänteineen tuli aiheuttamaan seuraukset, joita maassamme ei ennen sitä oltu nähty.

Kun muistelen lapsuuteni kaupungin lestadiolaisyhteisöä, ei siellä kellään ollut kovin suuria perheitä. Silloin uskovaisilla oli samanlaisia perheitä kuin muillakin. Normikoko oli 4-6 ja niillä main. Ehkäisyvälineet eivät olleet käytössä, mutta vain jossain maalla saattoi olla suuri perhe.

Seuraavien vuosikymmenten mittaan liikkeemme sisällä on syntynyt harhaopin ohjeistuksen/pakkosynnytysopin myötä todelliset suuret perheet ja se näkyy leimallisena piirteenä ulkopuolisille.

Jotta ei syntyisi väärää käsitystä, en missään tapauksessa pidä suuria perheitä huonona asiana ja kaikkia lapsia - aivan kaikkia - Jumalan lahjoina. Kysymys on siitä, miten tämä Jumalan lahjojen vastaanottaminen velvoitettiin toteuttamaan - vaikka henki menisi - Jumalalla on varaa antaa perheelle uusi äiti.

Olisiko tällaista syntynyt ilman pakkosynnytysoppia?

Miksi puhutaan pakkosynnytysopista?

Siksi, että harhaopin ohjeistus oli niin julma, että sen seurauksena heikoimmat ja tavalliset äidit ovat joutuneet kantamaan aivan kohtuuttomia taakkoja ja sellaista kipuilua, joka on tarpeetonta. Isoäitejäkin saatettiin kieltää säälimästä tyttäriään jatkuvien synnytysten ja yli voimien käyvän kuormituksen keskellä.

Samalla on syntynyt vahvojen ja selviytyvien äitien "rotu", joka on venynyt aivan uskomattomiin suorituksiin suurten perheiden ja jatkuvien synnytysten myötä.

Viestintuojan syyllistäminen

Kolmas pääkohta, johon haluan kiinnittää huomiota on se kehärakennelma, jonka harhaoppi loi. Siitäkään ei puutu julmuutta:

Vaikenemisen ja ehdottoman kuuliaisuuden vaatimus lukkiutettiin menetelmällä, joka tehosi ja tehoaa edelleen. Siksi minäkin kirjoitan toistaiseksi nimimerkillä:

Jos kenelläkään uskovaisella oli kysyttävää tai kriittistä sanottavaa harhaopin opetuksiin, häneen kohdistettiin samantien epäily, joka pian johti puhutteluun - hoitokokoukseen ja pahimmillaan seurakunnan eteen hoidettavaksi ja jopa sitä tietä ulos.

Massahoitokokoukset jatkuivat seurakuntapäivinä ja yksityisinä hoitokokouksina.

Näin harhaopin julmuus on pystynyt säilyttämään otteensa tänne asti - pelon voimalla.

Harhaopin ja sen seurausten viestintuojien oman sieluntilan kyseenalaistaminen on ollut SRK:n julma käytäntö.

Tämä, mitä olen kertonut, on vain pinnallinen selostus tapahtumakulusta. Varsinaiset kokemuskuvaukset avaavat todellisuuden.

Haluammeko, että nämä kokemukset tulevat julkisuuteen, vai kiirehdimmekö korjaamaan vääryydet?

Jokaisella meillä on vastuu omista synneistä ja vääryyksistä, mutta myös yhteisistä. Siellä pinnan alla muistilokeroissa on julmia ja ahdistavia kokemuksia aikuisilla ja sen ajan lapsilla. Kaikilla meillä.

Harhaoppi on tilitetty liikkeemme keskellä vain osittain. Se työ on auttamatta edessä uudistuvalla SRK:lla. He joutuvat ottamaan vastuun omasta osuudestaan.

Meillä kaikilla on harhaopista yhteinen vastuu, koska olemme joutuneet osaksi tätä ilmiötä ja toimimaan sen ehdoilla. Jokaisella on aihetta kuunnella omaatuntoaan.

Erityisen tärkeää on, kun paneudutaan pohtimaan oikeaa ja raamatullista uskovaisten suhtautumista syntyvyyteen - ottaa mukaan todelliset asiantuntijat - äidit. Eikä vain ne vahvat superäidit - vaan parhaita oppaita ovat heikot ja sairaat - heillä on eväät opastaa Kristuksen mielen sisään, joka oli ja on aina heikoimman ja kärsivän puolella.

Julma harhaoppi opetuksineen on mahdollisimman kaukana Jeesuksen opetuksen, Hyvän Paimenen äänestä. Tämän äänen suuntaan meidän on höristeltävä korvamme.

Pyhä Henki vaikuttaa, missä tahtoo. Se voi jopa puskea median välityksellä esiin.  Raamattu kertoo, kuinka uppiniskainen lauma on jo ammoin joutunut nuhteiden kohteeksi - ei se ole uutta.

Harhaoppi Jumalan valtakunnan keskellä ei ole leikin asia. Se mädättää. Jos mätä saa vallata kokonaan, Pyhä Henki jättää ja siirtyy muualle.

Tätäkö haluamme?

Miksi kirjoitan nimimerkillä kirkkomme keskusteluissa?

Siksi, että en ole vieläkään vakuuttunut, etten joutuisi "hoitokokousrumbaan", jos avautuisin ajatuksineni avoimesti. Siten harhaopin lukko vaikuttaa yhä. Ainoa keino pyrkiä herättämään yhteisesti omiatuntoja on tällainen nimettömyys.

Miten harhaoppi tilitetään?

Ajattelen, että uskovaisten tulisi keskustella vihdoin näistä asioista luottoystäviensä kanssa ja pyrkiä luomaan omissa rauhanyhdistyksissään sellainen avoimuus, jossa uskaltaa puhua tunnoistaan ja ajatuksistaan ilman hoitokokousuhkaa. Eli pitäisi pystyä purkamaan tämä uhka.

Olavi Voittosen lausahdus hoitokokousten siunauksellisuudesta tarkoittaa perimmältään, että harhaoppi on ollut siunauksellinen.

Tämä toteamus ei ole mikään hyökkäys häntä kohtaan henkilökohtaisesti, vaan osoitus, kuinka vähän SRK:n johto tietää ja tuntee kentän sisällä liikkuvan lauman tuntoja ja eikä ole kirkastunut todellinen vastuu harhaopista. Ei todellakaan ole ollut kyse vain joidenkin yksilöiden ylilyönneistä.

Vastuu on meillä kaikilla - kysytään seurakunnalta - mistä kuuluu Hyvän Paimenen ääni.

vl - seniori

156 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    Kari-Matti Laaksonen, joka aina kirjoittaa asiaa, neuvoi pitämään kiinni seurakuntaopista kynsin hampain. Asiaa sinänsä, mutta nyt vähän kotiinpäin taitaa kaveri vetää…. 🙂

    Mieleeni tulee: “”Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.” Mikään ihmistyö ei tuo siunausta. Tämä koskee yhtä hyvin kirkkoamme, ja monia niitä kuumia aiheita, joista puhumme…

    Olen Kari.-Matin kanssa tavallaan samaa mieltä siinä, että tuo seurakuntaoppi voi olla sosiologinen, lujittamassa oman yhteisön sisäistä yhtenäisyyttä ja rajaa maailmaan. Monelle tällainen ajatus, raja maailmaan, on aivan käsittämätön asia. Se on kuitenkin aina ollut olemassa, alusta lähtien.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tynkkynen sanoo:

      jorma ojala: “Olen Kari.-Matin kanssa tavallaan samaa mieltä siinä, että tuo seurakuntaoppi voi olla sosiologinen, lujittamassa oman yhteisön sisäistä yhtenäisyyttä ja rajaa maailmaan. Monelle tällainen ajatus, raja maailmaan, on aivan käsittämätön asia. Se on kuitenkin aina ollut olemassa, alusta lähtien.”

      Olen myös tavallaan samaa mieltä kanssanne. Raamatustä löytyy sanonta: “maailmassa, mutta ei maailmasta”. Sanoit, että raja on aina ollut olemassa. Ehkä näin, mutta se on kuin veteen piirretty viiva, jonka jokainen vetää eri paikkaan. Tämä ei mielestäni ole opillinen kysymys, vaan se on jokaisen omantunnonkysymys ja ihmisen sisäinen tuntemus, paitsi tiiviissä uskonyhteisössä se voi olla ryhmän yhteinen, ns. kollektiivisen omatunnon kysymys.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ahti Määttä sanoo:

      Olen seuraillut näitä keskusteluja. Nyt oli pakko aivan kirjautua sisään. Näin Suoraniemen Aatukustun tyttärenpojanpoikana ja edesmenneen saarnaajaisäni poikana sanon, että en aina ymmärrä. Minähän en ole perinteisessä mielessä uskonnollinen. Laulan kyllä kirkkokuorossa bassoa joskus enemmän onnistuen.

      Mutta sitä minä ihmettelen, että miksi uskonnollisista asioista pitää keskustella kiivaillen. Eikö sellainen normaali rauhallinen ihmisten ystävällisyys olisi tarpeen ja kelvollista. Minä vain kysyn.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Ahti Määtän kysymys on hyvä.

      Vähintään yhtä hyvä oli Aadof Kustaa Suoraniemen psalmin 45:1-16 pohjalta pitämä saarna. Se oli pidetty ilmeisesti kesäkuun lopulla 1934. Ajankohta kannattaa huomata. Löysin saarnan Kuusamon Rauhanyhdistyksen sivuilta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ahti Määttä sanoo:

      Osasi tosin Aatukustukin olla kiivailija. Tarvittaessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ahti Määttä sanoo:

      Tässä maailmassa on paljon viisaita miehiä. Hyvä niin. Viisaita keskustelujakin käydään, eikä siinäkään mitään. Viisaita ja punnittuja sanojakin sanotaan. Sekin on aivan oikein ja kelvollista. Jopa kohtuullista toisinaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Anteeksi, kommentoin vielä yhtä “herkullista aihetta”. >>Joonan seurakuntaoppia käsittelevässä blogissa aika selkeästi on monessa kommentissa tullut esiin seurakuntaopin teologis-aatehistoriallinen tausta pietistiseen ecclesiolaan. Professori Talonen kirjoittaa, kuinka “Kokkolan vuosikokousseuroissa 1911 todettiin avoimesti, ettei muista uskonnollisista ryhmistä löytynyt uudestisyntyneitä(Talonen 1988). >>>>

    1) Hyvä Kari-Matti.! Muistat varmaan, että pietistien seurakuntaoppi ei ollut muita herätysryhmiä p o i s s u l k e v a ! Ecclesiola-käsite ei siis tuo positiivista perustetta tähän SRK:n näkemykseen.

    2) >>> Professori Talonen kirjoittaa, kuinka “Kokkolan vuosikokousseuroissa 1911 todettiin avoimesti, ettei muista uskonnollisista ryhmistä löytynyt uudestisyntyneitä(Talonen 1988). >> K-M.L

    On suorastaan ennen HÄRSKIÄ ja kuulumatonta, että silloisen lestadiolaisen herätyksen toinen puolisko, esikoiset ja uudestiheränneet tuomitaan noin vain uudestisyntymättömiksi. Kuitenkin osaan heistä oltiin oltu hengen yhteydessä ennen hajaannuksia. Eikö tämä jo paljasta, mistä hengestä tuo oppi on lähtöisin?

    Myöhempinä vuosina ei esim. esikoisilta vaadittu uutta syntymistä, vaan parannusta eriseuran hengestä. Hyvät ihmiset, eihän tässä ole logiikkaa

    Ilmoita asiaton kommentti
  • juhani kuusisto sanoo:

    Hyvä kysymys: kenellä on vastuu hahaopeista, esimerkiksikin mainitusta korvakorujen synnilliseksi opettamisesta. Sehän nyt ainakin on harhaa. Ihan selvästi.

    Vastaus on: joka ikisellä itsellään. Vastuuta siitä mihin uskot ja miten opetat ei voi ulkoistaa, vaan se on aina jokaisen henkilökohtaisen vastuun takana. Sinä vastaat näistä asioista itse itsesi kannalta suoraan Jumalan edessä.

    Luther opetti asiasta niin, että kristityn tulee toistuvasti peilata uskon käsityksiään Raamattuun, Raamattuun, ja vielä kerran Raamattuun. Ihmiset neuvovat ja opettavat puuta heinää, mutta se mikä pysyy muuttumattomana, on Raamatun tekstit.

    Isien perinnäissäännöt kuten esim. tuo korvakoru-juttu, muuttuvat aikojen mukana kun yhteiskunta kehittyy. Tuloksena on, että mitä tänä päivänä puolustetaan tyyliin “en niin halua tehdä”, kymmenen vuoden päästä sinä haluatkin, ja asiaa sitten vain hauskasti naureskellen muistellaan.

    Näinhän on käynytkin esimerkiksi televisio-, video-, kirkkokonsertti – isien perinnäissääntöjen suhteen. Kaikkia näitä voi uskovainen tänä päivänä halutessaan jo haluta :O)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tynkkynen sanoo:

      Hyvä kirjoitus Kuusiston Juhanilta. Olen samaa mieltä.

      SRK:n strategit tekivät siinä pahan virheen kun menivät tekemään esim. tv- ja koulu-tv-päätöksiään virallisina päätöksinä. Niitähän ei ole helppo peruuttaa, koska ne ovat pöytäkirjoissa. Toki johtokunta voi tehdä uusia päätöksiä, niinkuin ehkäisyn osaltakin on tehty jo useita, tiukempia ja vähän lievempiä. Ns. armoneuvot ovat vähän helpompia, koska ne voidaan ikäänkuin “unohtaa” ja jopa kiistää, jos oikein tiukoille niiden kanssa joudutaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    En olisi ihan varma siitä, onko esim. televisio perinnäissääntö, kun ajattelee mitä sieltä etupäässä tulee. Asiaa on mahdotonta selittää sellaiselle, joka ei ymmärrä, että uskovan tulisi elämässään kääntää selkänsä maailmalle, olla muukalainen sen keskellä. Jos tuntee vastuuta lapsistaan ja heidän arvomaailmastaan, on pakko miettiä, haluaako todella, että koko jumalaton maailma vyöryy olohuoneeseen lasten opittavaksi joka ilta. Korvakorut liittyvät vanhaan kristilliseen teemaan koreus/askeesi tai maailmallisuus/maltillisuus jne. Raja on aina veteen piirretty viiva, parhaassa tapauksessa yksilöllinen, ja sillä on monenlaisia esikuvallisia ja ulkonaisia muotoja. En menisi missään tapauksessa pilkkaamaan kenenkään ratkaisua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tynkkynen sanoo:

      Jorma, huomaan kirjoittaneeni samaan aikaan tästä maallistumisaiheesta, mutta eri paikkaan ja huomaan myös, että olemme samaa mieltä veteen piirretystä viivasta. Mutta tästä tv-asiasta olen hieman erimieltä, etenkin nyt nettiaikana. Pidän nimittäin internettiä tässä mielessä monin verroin “vaarallisempana”, koska netti on yhteiskunnan puolelta lähes valvomaton, toisin kuin tv-ohjelmat ovat. Netti hiipi ikäänkuin varkain myös SRK-koteihin työvälineenä, joten SRK ei voinut sita demonisoida samalla tavalla kuin se demonisoi tv:n.

      Olen samaa mieltä, että kaikkien henkilökohtaisia ratkaisuja tv:n ja netin osalta ei pidä pilkata. Mutta näiden käyttöä ei pitäisi uskonliikkeen taholta myöskään demonisoida. Niinkuin sanottu, toimikoon jokainen omantuntonsa mukaan. Meille aikuisille lienee itsestään selvää, että lapsia pitää suojella pahalta ja huonoilta vaikutteilta ja ohjata oikeaan, niinkuin elämässä muutenkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Ihan turhaan tässä kirjoittelen. Minun mielestäni ei ole oleellista onko internet vaaarallisempi kuin televisio. Ajattelen tätä asiaa uskovan ihmisen ja vaelluksen näkökulmasta. Maailmaan on halu tehdä rajaa. Sitä voisi sanoa itsesuojeluvaistoksi. Veteen piirretty viiva. Kullakin yhteisöllä on oma sisäinen tapakulttuurinsa, ei se ole mikään lest. kehitelmä. Sen tarkoitus on näkyä rajana maailmaan, mutta toisaalta kuvastaa myös eroa siitä. Näin kansankirkon näkökulmasta sellaista on varmaan aivan mahdoton ymmärtää, kun mitään yhteistä käsitystä ei ole, ei edes opillisissa asioissa.

    Missä todelliset opilliset vaaratekijät ovat. Tuomasmessulehti toteaa, ettei Kristuksen sovintouhri ole tarpeen. Oulun “agnostikkopapit” julistivat, ettei Jumalaa ole. Kuopion piispa emeritus toi maahan kollegan, joka kertoi, ettei Jumala kuule rukouksia etc. Hesarin toimittaja kutsuu Helatorstain tapahtumia saippuaoopperan kaltaiseksi hölmöilyksi.

    Kun ajattelen jälkikasvuani, joka 12 vuoden päästä menee rippikouluun. Onko hänen uskolleen uhkana SRK:n seurakuntaoppi vaiko nämä ylempänä luetellut…. joista suuri joukko kirkon intelligentsiaa taputtaa käsiään?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tynkkynen sanoo:

      Tuskinpa sinun jälkikasvun uskon uhkana olisi SRK:n seurakuntaoppi, niinkuin ei minunkaan jälkikasvun osalta ole ollut. 🙂 Mietin tässä, kun on puhuttu rajasta maailmaan että mitähän se maailma oikeastaan on ja miten se määritellään.Tämä “maailman” käsite on uskon kontekstista vähintäänkin epäselvä, eikä siitä mielestäni tarvitse välittää sen enempää, omakohtaisesti. Riittänee myös uskon kannalta, kun pyrkii tekemään elämässään oikeita ja hyviä ratkaisuja, jotka ovat omantunnon mukaisia. Virheitä ja virheratkaisujakin varmasti elämässä tulee tehdyksi, mutta ne on luvattu antaa anteeksi niitä katuvalle.

      Turhaan sinä Jorma uskonopeista olet huolissasi, ne ovat ihmisoppeja kaikki, Eikä opeilla kukaan pelastu. Jos niissä on jotain hyvää, sovella niitä omaan elämääsi ja jätä huonot omaan arvoonsa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Olenkohan tullut ymmärretyksi? Sehän oli sarkastinen kysymys tuon jälkikasvun suhteen, Kansankirkkomme piirissä elävät virtaukset, ne voivat olla pahaksikin haitaksi.

    Oppi kannattaa pitää tärkeänä. Ei kannata uskoa niitä, jotka väittävät toista. Olen karvaasta kokemuksesta tullut huomaamaan, että oppi on erittäin tärkeä. Sen ansiosta olen löytänyt Kristuksen, kuullut harhapuheen takaa Hyvän Paimenen ääneö. Oppi armosta se kertoi minulle, mitä merkitsee “yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Tiedän sen kokemuksesta, ettei sen asian ymmärtäminen ole ihan helppo asia, silloin kun kysymkset omasta pelastuksesta ovat polttavia. Maailma, jossa elämme, on vastustajan toimintakenttää. Siellä vallitsevat omat arvot, eikä sen meno ja arvostukset ole koskaan lisäämässä meitä rakkauteen Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Maailman meno on ainakin minulle vieras. Katsohan, Jussi, sitä ihailemaasi televisiota illalla. Mikä tahansa sarjafilmi, ovatko sen kotiisi levittämät asiat: aviollinen uskottomuus kosto ahneus väkivalta ovatko ne vahvistamassa rakkautta toisiimme vai rikkomassa sitä? Sitä on elävässä elämässäkin, mutta kuuluvatko ne asiat kristitylle?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tynkkynen sanoo:

      Jormalta: “Katsohan, Jussi, sitä ihailemaasi televisiota illalla. Mikä tahansa sarjafilmi, ovatko sen kotiisi levittämät asiat: aviollinen uskottomuus kosto ahneus väkivalta ovatko ne vahvistamassa rakkautta toisiimme vai rikkomassa sitä? Sitä on elävässä elämässäkin, mutta kuuluvatko ne asiat kristitylle?”

      Olet sinä varsinainen veijari, Jorma. En muuta sano. Ehkä vain vitsailet. 😉

      Jos olet vakavissasi, niin ihmettelen sinun asennettasi televisiota kohtaan. Sehän on melkein kun SRK:lla, he-he. 🙂 Ei telekkari ole sen kummempi tiedotusväline kuin lehdet ja radiokaan. Ehkä tv tässä vl-kontekstissa korostuu ja saa aivan ihmeellistä symbolista merkitystä tv-kieltopäätöksistä johtuen.

      Itse katson vain Ylen ohjelmia, yleensä uutiset i-2 kertaa päivässä, ajankohtaiskohtais- ja keskusteluohjelmia 2-3 kertaa viikossa, urheiluruudun päivittäin ja luonto- ja muita dokumennteja silloin tällöin kiinnostuksen mukaan. Nyt olympialaisten aikaan ehkä tulee katsottua enemmän urheilua, ainakin niitä lajeja, joissa on suomalaisedustus. En pidä tätä kovinkaan epäkristillisenä, mutta sinusta se voi sitäkin olla. Me ihmiset kun olemme hieman erilaisia. Mutta onneksi voimme itse valita mihin omaa aikaamme käytämme. Kukin taaplaa tyylillään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Television omistaminen ei ole mikään joko/tai-asia. Tavallisissa maallistuneissa suomalaiskodeissa ymmärretääm kasvattaa lapsia hyviin katselutottumuksiin. Mminulla on aika lailla samanlainen katselurepertuaari kuin Tynkkysellä. uutisia, ajankohtaisohjelmia ja dokumentteja. Midsomerin murhat ja Komisario Morse ja Hercule Poirot. Dokumenteista hiistoria ja varsinkin sotahistoria kiinnostavat ja luontofilmit savaat olla taustalla. Ei siinä synnillinen maailma nyt kovin ankarati kotiin vyöry.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kalevi Tikka sanoo:

    Aika monta kommenttia on tullut oman kommenttini jälkeen. Kuten tavallista niin suosionosoitukset tulevat sille, joka osaa parhaimmin mustamaalata vanhoillislestadiolaista herätysliikettä. Blogin kirjoittajalta juttu oli sisällöltään “oman pesän likaamista”, mikäli hän on jonkun rauhanyhdistyksen jäsen. Kuinka moni teistä hyväksyy sen, jotta teidän arvossa pitämiänne asioita liataan?

    Paavali kirjoittaa kirjeissään nimeltä mainiten ihmisiä, jotka ovat uskossaan tulleet haaksirikkoon. Minä en saa sanoa näillä sivuilla teitä toisia haaksirikkoisiksi, jos sanon niin sensori iskee kommenttiin. Tällä tarkoitan sitä, että kiukkuisimmat ja ilkeimmät kirjoitukset lähtevät niiltä, jotka ovat herätysliikkeestä ulos lähteneet. Kauna ja katkeruus käyttövoimana ei tuo mitään hyvää ei kirjoittajalle eikä lukijalle. Olen sitä miltä, että vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen tulee erota Evlut. kirkosta. Silloin tulee työrauha molemmille osapuolille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Rakkaat veljet! jos ihminen osaa johonkuhun vikaan tulla, niin te, jotka hengelliset olette, ojentakaat senkaltaista siveyden hengessä: ja katso itsiäs, ettes sinä myös kiusattaisi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Panu Saarela sanoo:

    Kari-Matti, olet epäilemättä oikeassa siinä, että ilman eksklusiivista seurakuntaoppia vl-liike kuihtuisi muutamassa vuosikymmenessä. (Sama pätee myös ehkäisykieltoon.) Vedät tästä johtopäätöksen, että opista on syytä pitää kiinni.

    Minusta tuntuu oudolta, ettei sillä näytä olevan mitään merkitystä, onko kyseinen oppi totta tai “raamatullinen”, ratkaisevaksi nousee liikkeen väkimäärän maksimointi. Populistisissa puolueissahan toimitaan juuri näin: Tosiasiat eivät ole tärkeitä vaan äänet. Tarkoitus pyhittää keinot.

    Onko siis oikein ja kannatettavaa valehdella vl-väelle, että olemme ainoa pelastuvien joukko ja että Jumala kieltää ehkäisemästä, vain sillä perusteella, että muuten väki kaikkoaisi, liike kuihtuisi ja uskovaisten määrä vähenisi? Minusta moinen jesuiittamainen pragmatismi kuullostaa aikamoisen julmalta leikiltä ihmisten ainokaisella elämällä. Voi tietenkin olla, että olen käsittänyt sinut jotenkin väärin tai on jotain mitä en tekstistäsi huomannut.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Panu,

      Ymmärrän, että kommenttini saattoi lukea kuten sinä sen luit. Mutta herätysliikkeessä tulisi kaikkein tärkeintä olla, että se pitää kiinni totuudesta: oikeasta, Raamattuun perustavasta opista. Väkimäärällä ei ole siihen nähden mitään merkitystä.

      Vanhoillislestadiolaisuus muuten taitaa olla ainut kirkon herätysliike, jossa “virallinen” jäsenmäärä on viime vuosikymmeninä kasvanut. Samoin taitaa Päivämies olla ainut herätysliikelehti, jonka levikki on viime vuosikymmeninä kasvanut. Nämä tilastot saattaisivat antaa osviittaa siitä, ettei kaikki ole vanhoillislestadiolaisuudessakaan ollut päin prinkkalaa .

      Sivumennen sanoen: minusta seurakuntaoppi on raamatullinen, ja siten totta, jos haluaa tätä ilmaisua käyttää. Se ,ettei seurakuntaopin rajaama elävään uskoon lukeutuvien “Jumalan lasten” yhteisö ole täsmällisesti (vaan vähän sinne päin)yhtä kuin sosiologinen vl-yhteisö on luonnollisesti yhtä totta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Panu Saarela sanoo:

    Kalevi Tikka, mistä olet saanut moisen hybriksen, jonka myötä katsot sinulla olevan valta julistaa tuntemattomia ihmisiä “uskossaan haaksirikkoisiksi”? Minulla on pieni epäilys, että taustalla on juuri sairas, eksklusiivinen seurakuntaoppi.

    Sama hybris tuntuu antavan sinulle oikeuden sulkea korvat liikkeesi jäsenen omilta ja hänen läheistensä tuskallisilta kokemuksilta. Järkyttävää, miten totuuden pylvääksi itseään väittävien ihmisten eniten pelkäämä asia on totuus.

    Onneksi edellä kirjoittamani ei päde kaikkiin vl-ihmisiin, esimerkkinä Joona Korteniemi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Panu, kerrankin: älä kikkaile sanoilla, vaan kerro ja perustele, miksi seurakuntaoppi on mielestäsi “sairas?”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Panu Saarela sanoo:

      Kari-Matti, tätä keskustelua seurakuntaopista käymme (sinäkin) blogissa “Seurakuntaopista ja vähän muustakin”, joten en ryhdy tähän kovin laajaa sepustusta rustaamaan. (Sanakikkailua en edellisestä viestistäni onnistu löytämään hakemallakaan; mielelläni kyllä sopivassa tilanteessa sanoillakin kikkailen 😉 )

      Yhden esimerkin “sairaan” seurakuntaopin seurauksista tarjoaa tänne kirjoittava Kalevi Tikka. Empatian jä lähimmäisyyden pois sulkemisen mahdollistaa perimmältään kyseisen opin luoma hybris.

      Esimerkistä käy myös tämän blogin sisältämä kertomus. “Sairas” seurakuntaoppi johtaa helposti kuvitelmaan liikkeen (ja omasta) erehtymättömyydestä. Sen seurauksena kritiikki nähdään nousemisena itseään Jumalaa vastaan, siksi blogistikin joutuu salaamaan nimensä. Kritiikin kieltäminen ja vaientaminen yhdistyneenä kuvitelmaan erehtymättömyydestä on johtanut yhä suurempaan mielettömyyteen ja ihmisten kärsimykseen: hoitokokoukset lukemattomine syyttömine uhreineen; välillä vallinnut ehdoton ehkäisykielto, jonka seurauksena on pahimmillaan kuolemia ja orpoja lapsia; pedofiilien suojelu ja rikosten peittely.

      Vl-väen oman tulkinnan mukaan kyse lienee vain yksittäisten ihmisten erehdyksistä. Minun ymmärrykseni mukaan vl-liikkeen ongelmavyöry johtuu kuitenkin nimenomaan sen “sairaasta” seurakuntaopista. Joskus asiat syy- ja seuraussuhteineen näkee ulkopuolelta paremmin.

      Olen kanssasi samaa mieltä, että vl-liikkeen seurakuntaoppi ei ole harhaoppi, jos sillä tarkoitetaan oppia, jonka omaksunut ei voi olla pelastettu. Vl-liikkeessä on epäilemättä aitoa ja oikeaa uskoa. Siinä mielessä kyse taas on harhaopista, että se ei ole sen enmpää “raamatullinen” kuin järjellinenkään. Sen sisältö pelkistyy – minun mielestäni – lauseeseen: olen oikeassa koska olen oikeassa. Siis sangen egosentriseen ja syntiseen ihmisen luontoon.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tynkkynen sanoo:

      Hyvä, Panu! Vaikka en tiedäkään, mitkä sinun omat kokemuksesi SRK -lestadiolaisuudesta ovat, olet mielestäni oivaltanut hyvin selkeästi, missä kohdissa SRK -lestadiolainen seurakuntaoppi harhautui kauas omista perinteistään, jos näin voi sanoa kaikkien niiden 1960-1980-lukujen tapahumien jälkeen. Mielestäni nuo tapahtumat osoittavat ja kertovat enemmänkin siitä, että lestadiolaisista perinteistä ei lainkaan piitattu ja ne arvokkaat perinteet hylättiin tyystin. Tämä on minun oma henkilökohtainen kokemukseni ja näkemykseni. Ja se on aivan sama blogistin (vl-seniori) kanssa, aivan yksi yhteen.

      Ilmoita asiaton kommentti