Kerjäläistytön tarina, osa 3

" Ostakaa hattuja, muodikkaita hattuja ja hienoja herrain housuja!" huuteli iloinen Karoliina kutsuvasti oman myyntipöytänsä takaa Etelärannassa. Ja kauppa kävi hyvin. Maistraatin herrojen neuvoja noudattaen, hän rupesi nyt katselemaam miestä itselleen. Osaksi jo siistä syystä, että voisi lopulta harjoittaa kauppaa täysin oikeuksin. Karoliina oli tosi säästäväinen tyttö, kun hän laitatti puolipohjat kenkiinsä, eihän raaskinutkaan niitä käyttää. Vaan kulki avojaloin. Joku naapuri olikin sanonut, ettei sinua kukaan huoli, kun paljain jaloin kuljet. Aviomies löytyi vanhasta kaartilaisesta, entisestä tarkka-ampujasta, joka oli sokeritehtaassa töissä. Karoliina oli 18- vuotias kun meni Benjamin Henrikssonin kanssa naimisiin.

Kun päivän myyntityö päättyi omalla paikalla rannassa, Karoliina pani kaikki myyntitavaransa, pressunsa ja muut tarvikkeensa lukittuun laatikkoon. Mutta eräänä päivänä hänelle tultiin kertomaan, että kun hän oli ollut syysmarkkinoilla Haminassa, varkaat olivat vieneet kaiken. Mutta maailmahan oli täynnä tavaraa, joten aloitetaanpa taas alusta, tuumasi tarmokas Karoliina.

Kun Kaartinhallit valmistuivat 1906 oli Karoliinalla siellä lopulta viisi omaa myymälää. Niissä myytiin pääasiassa valmisvaatteita.  Mutta vuosisadan vaihde oli taloudellisesti vaikeaa aikaa. Miehen nimissä ollut Karoliinan liikeyritys meni konkurssiin. Jälleen kerran oli aloitettava alusta. Mutta ennenkuin Karoliina sai mistään luottoa itselleen, oli  hänen turvauduttava entiseen myyntikonstiinsa eli lähdettävä kiertelemään ympäri maaseutua. Erona lapsuuden aikaiseen talosta taloon myymisen sijasta oli nyt se, että laitettiin lehtiin ilmoituksia. Karoliina kävi myymässä vähittäistavaraa aina Viipurissa, Turussa ja Lappeenrannassa asti. Vielä kerran Karoliina koki vararikon.  Mutta sisukkaana aloitti jälleen alusta. Nyt hän muutti yritysmuotoa. Hän muodosti osakeyhtiön.

Vähittäiskaupan ohella, hän ryhtyi harjoittamaan tukkukauppaa. Lisäksi Karoliina keksi, että oli kannattavaa ryhtyä ostamaan Helsingissä osakehuoneistoja. Lopulta hän omisti niitä useampia.

Leskeksi jäätyään, hän meni myöhemmin naimisiin varatuomari Georg Poppiuksen kanssa. Tämä mamma Poppiuksen eli Karoliinan tositarina on kiehtonut minua pikkutytöstä lähtien. Häneen liittyy myös pieniä mukavia juttuja. Äitini kertoi, kuinka he menivät aikoinaan mamman luo kylään ja veivät hänelle tuliaiseksi tuoreen herkullisen kakun. Mutta sitä ei saatukaan maistaa, vaan kakku pantiin visusti säilöön. Ja " naftaliinista" ( miksi tuo sana jäänyt mieleeni, vai keksinkö sen) otettiin vanha kakku, liekö edellisellä kerralla tuotu. Niin säästäväiseksi oli mamma oppinut elämänsä varrella.

Huomaan itsessäni yhtäläisyyksiä mamman kanssa. Ei, en ole nuuka enkä säästäväinenkään! En ole taloudellisesti useinkaan järkevä! Mutta tunnistan itsessäni tuon sisukkuuden ja positiivisuuden elämän suhteen, mikä Karoliinassakin vaikutti. Luja usko huomiseen ja Taivaan Isän johdatukseen, vaikka mitä tapahtuisi!

 

 

 

 

 

 

1 kommentti

  • Werner Janhonen sanoo:

    Kyllä kakut ja muut herkut pitäisi oppia syömään samantien. Tuumasi kaveri, joka maisteli pakkasesta vuonna 2011 kerättyjä sieniä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Marja Vilkama
    Marja Vilkama

    MARJAN MATKASSA : Olen lahtelainen isoäiti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja. Haluan kirjoituksillani tuoda esiin toisistamme välittämisen tärkeyden. Rakastan uusien ideoiden keksimistä ja varsinkin hyvien ideoiden toteuttamista.

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit