Keskellä katua paleleva rotta

Nyt hyvät lukijat luulevat, että pilailen tai puhun pehmosia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tietty paleleva rotta ,minun täydelliseksi yllätyksekseni, tuli opettajakseni ja herätti myötätuntoa ja hävitti vastenmielisyyteni niitä kohtaan.Ja nyt olen syvässä kiitollisuuden velassa sitä hänelle.

Muutama vuosi sitten olin siis kävelemässä entisen koiramme kanssa entisen asunnon nurkilla  , ja oli  hyvin kylmä talvi.

Tietyssä paikassa, keskellä tietä, oli rotta. Me olimme melko lähellä sitä ja näimme hyvin miten se värisi. Koirakin ihmetteli eikä reagoinut. Me seisoimme tovin hiljaa ja sitten rotta vaivaloisesti jatkoi matkaansa ja näimme selvästi kuinka sen henki höyrysi pakkasessa.

Minut täytti suuri  ja odottamaton hellyys ja myötätunto tuota kanssaoliota kohtaan.Tyytyväisenä totean , että sekä hellys että myötätunto  edelleenkin elää ja voi hyvin, kun joskus näen  puistoissa jouksentelevia rottia.Elämästään nekin taistelevat ja toimivat puhtaanapitolaitoksen apulaisena, asia jota monet eivät tiedä.

 

Tämä kokemus on laajentunut koskemaan eläinkuntaa suuremminkin. Aikaisemmin kotieläimet olivat tietenkin perheenjäseniä, mutta muut kuuluivat eläinkuntaan eikä niihin ollut muuta kun periaatteellinen tunneside.Nyt sitten tunnen enemmän ja enemmän huolta eläinkunnan hyvinvoinnista ja niiden tulevaisuudesta kun ilmastonmuutos alkaa olla suurempi ja todempi uhka tosiasia.

On mahdottoman itseään rikastuttava kokemus kun löytää itsestään niin arvokkaan ominaisuuden kun myötätunto. On eri asia hyväksyä ja jopa saarnata käsitteestä myötätunto, kun tuntea sitä lämpimänä hyväksymisenä ja kohtalon jakamisena.

Minulla ei tosin ole kunnianhimoa tulla pyhimykseksi mutta kaikkien oikeiden sellaisten motivoiva voima on ollut myötätunto ja heillä on yleensä ollut omanlaisensa rotta-kokemus.Vaellan mielelläni sellaisten jalanjäljissä paremmalla ymmärryksellä tuollaisten kokemusten jälkeen .Hyvässä seurassa matka taittuu mukavammin.

Mutta että heräämiseen vaadittiin rotta. Se panee ajattelemaan.

    • Hirnin pointtihan ei ole rotan elämän yleinen hyödyllisyys tai haitallisuus. Keskeistä on myötätunnon tunteminen yllättäen jopa rottaa kohtaan yhteisellä paikalla ja samassa tilassa. Kohtalontoveruus. Mitä enemmän elämme ihmisen kenotekoisessa ja tuhoavassa maailmassa, sitä tärkeämpää on tajuta vastuumme toinen toisistamme, myös eläimistä. Emmeköhän me ole rottamme ”ansainneet”. Hirnin kirjoitus on hyvä ja oivallus hyvässä seurassa kulkemisesta kannatettava.

    • Eikös ne rotat ole Haukka Jumalan luomia ja toteuta Jumalan jotain suunnitelmaa nekin. Ja Jumala käskee: Älä tapa!

    • Jari Haukka

      Tottakai tunnen myötätuntoa vielä valistumattomia kanssaihmisiä kohtaan. Heidän on löydettävä oma myötätunnonopettajansa, rotilla ei ole monopoolia sellaiseen.

  1. Eräänä päivänä puistossa käveli räkättirastas. Lähestyessäni se ei lentänyt karkuun vaan jatkoi matkaansa pusikkoon. Lähempänä huomasin räksän niskassa pullistuman eli patin. Tautiko lie vai mikä? Minua sekä puistatti että säälitti. Mietin, että tuo ei tarvitse ihmistä vihollisekseen, luonto kyllä hoitaa omansa. Liekö Markunkin näkemä rotta ollut vastaavassa tilanteessa? Hyvä että elävä luonto herättää tunteita ja hyvä ettei pelkästään negatiivisia ja aggressiivisia.

    • Raimo Turunen :”…luonto kyllä hoitaa omansa.”

      Niinpä. Olen netin välityksellä seurannut satunnaisesti Saaristomeren sääksipesän elämää. Poikaset ovat vielä lentokyvyttömiä, mutta eilen yksi melko suuriksi kasvaneista lentokyvyttömistä poikasista tyrkkäsi pienempänsä ulos pesästä pesän reunan yli ja taas ”luonto hoiti omansa”. Sama luonto se poliittisesti ”hoitaa omansa”ihmiskunnassakin mm. pommien, aseiden, kansainvälisen oikeuden vastaisten ihmisten karkotusten ja omaisuuksien ryöstämisten avulla.

Kirjoittaja

Hirn Markku
Hirn Markku
Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.