Keskinen keksi sen: Tuurin kyläkauppias päätti ulkoistaa huonojen duunareitten kartoittamisen työntekijöille

Tuuri

Lehtitietojen mukaan Kyläkauppias Vesa Keskinen lähetti jokin aika sitten yli 400 työntekijän joukolle kirjeitä, joissa hän vaati henkilökuntaa vahtimaan toinen toisiaan laiskureiden varalta. Keskinen maustaa kirjeensä sisältöä vertauskuvin esimerkiksi rikkaruohoista, jotka tulisi kitkeä.

Viime viikon maanantaina (5.5.14)  lähetetyssä kirjeessä Keskinen vetoaa avoimesti työntekijöihinsä ja pyytää heitä kertomaan tavalla tai toisella, ketkä 20 työntekijää Keskisen pitäisi irtisanoa. Keskisen mukaan jotain on tehtävä, sillä Suomen suurin kyläkauppa teki ensimmäisellä neljänneksellä miljoonan euron tappion.

RR: Henkilöstöhän on aina  juhlapuheitten mukaan osaavaa ja ammattitaitoista, yhteishenki on hyvä, kaikki motivoituneita. Lyhyesti: Henkilöstö on työpaikan tärkein voimavara. Käytännössä tietysti suurin kuluerä…

– Meillä on kaikki mahdollisuudet selviytyä voittajina tästäkin taloudellisesta tilanteesta, jos te kaikki teette työnne oikealla asenteella. Minä en aio aivan ensimmäisenä valita henkilöitä, jotka joutuvat lähtemään, jos näin ikävään tilanteeseen joudutaan. Te teette sen puolestani, Keskinen kirjoittaa.

– Tällä hetkellä ei vielä ole hätää. Siksi onkin hyvä nyt kaikessa rauhassa jo miettiä jokainen omassa mielessään, ketkä olisivat ne 20 henkilöä, joita te ette minun housuissani katsoisi päivääkään joukkueessamme ajamassa meidän yhteistä alustamme kohti karikkoa, Keskinen kirjoittaa.

Keskinen muistuttaa, että 20 henkilöä on vain viisi prosenttia kyläkaupan henkilökunnasta. Keskisen mukaan ryhmäkurilla saadaan ihmeitä aikaan.

RR: On ihan sairas ajatus, että työntekijöitten pitäisi itsensä päättää, ketkä heistä lähtevät. Olen aivan varma, että pelot ja kyräily lisääntyvät työpaikalla. Niin, ja tietysti sairaspoissaolot. Etkö, Vesa, vähääkään välitä sellaisesta asiasta kuin työilmapiiri?

Kuka muuten on rekrytoinut teidän puljuun 20 laiskaa työntekijää? Perusperiaate on pitkään ollut, että viimeisimpinä taloon tulleet saavat luvan lähteä ekana. Nyt tosin lähteävt myös seniorityöntekijät. Ja arvaas mitä, Vesa? Nyt eletään aikoja, jolloin pomojenkin pallit tutisevat!

Pomo on se, joka etsii kengitettävät työkkärit. Siitäkin hänelle maksetaan. Annan mielelläni neuvon: Erota ne alaisesi, jotka ovat valmiit ilmiantamaan työtoverinsa! Sopivan hetken tullen he ovat näet narauttavat oman esimiehensäkin.

Ryhmäkuri kuuluu armeijaan. Kun on tositilanne, niin ei jokaiselle sotilaalle erikseen perustellen selitetä, mitä varten jotakin tehdään. Silloin totellaan käskyjä. Kannattaa myös muistaa, että sodissa ensimmäisten vainajien joukossa ovat ne kaikkein v-mäisimmät omat esimiehet!

Kun alusta rajuilmassa kevennetään, niin ensimmäiseksi yli laidan heitetään kaikki irtain tavara, mutta ihmiset säästetään. Voisiko Tuuri-laivallakin tehdä samoin?

Pomon housuihin ei yhdenkään työntekijän kannata yrittää. Keskiseksi Keskisen paikalle aikovien tulee hypätä edeltäjänsä suuriin saappaisiin.

Mitä meidän on sanominen noista kirjeistä? Ne ovat laittomia, perinteenvastaisia ja vastoin hyviä tapoja. Lyhyesti sanottuna: Kaikki tässä blogissa esitetty on ollut aikamoista uutuuria.

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Mahtaa olla kyläkaupan ”me-henki” korkealla, kun pienipalkkaiset duunarit valitsevat joukoistaan heikoimpia lenkkejä.

    Eikös kirkossa voitaisi soveltaa samaa? Oikeanlainen tekohurskas mentaliteetti on jo olemassa: ollaan olevinaan kovin huolestuneita kaikista mahdollisista moraaliin ja oikeudenmukaisuuteen liittyvistä asioista, samalla kun harrastetaan eettistä omistamista operoimalla veroparatiiseissa.

    Vesa Keskinen näyttäytyy tässä valossa pikkutekijänä.

    • Hannu Kiuru: ”Herätys, blogikollegat: Ylläpito voisi Kyläkauppiaan innoittamana irtisanoa 3 laiskinta K24-blogistia. Velttoilijat olisi helppo poimia esiin ilman ilmiantoja.”

      Tilalle voisi ottaa mielellään muutaman ahkeran blogien kommentoijan ja antaa näille oikeuden kirjoittaa blogeja. Näin palsta ei ns. jämähtäisi paikoilleen ja urautuisi, vaan saisi vähän ns. ”lisäväriä” ja uusia ajatuksia, jotka herättäisivät keskustelua.

    • Kannatan, että ahkerimmat blogistit JA kommentoijat itseni mukaan lukien pistetään vähäksi aikaa (viisi vuotta?) jäähylle.

      Fiksuimmat hoitavat asian itse:-)

    • Kari-Matti Laaksonen: ”Kannatan, että ahkerimmat blogistit JA kommentoijat itseni mukaan lukien pistetään vähäksi aikaa (viisi vuotta?) jäähylle.

      5 vuotta??!! mielestäni nyt kyllä liioittelet. Jääkiekossa korkein mahdollinen jäähyrangaistus on 5 + 10 minuuttia ja ulosajo kentältä sen myötä. Joissain sarjoissa sen jälkeen yhden tai kahden ottelun pelikielto. Tämän aiheuttajan on täytynyt olla tosi törkeä rike.

      Kari-Matti Laaksonen: ”Fiksuimmat hoitavat asian itse:-)”

      Näinkin on. Esim. Slovakian joukkueen Miroslav Satan on päättäneet lopettaa uransa, vaikka luistin kulkee vieläkin ihan kohtalaisen hyvin. Ps. Bulgakovin romaani ”Saatana saapuu Moskovaan”, ei liity millään tavoin kyseiseen Sataniin. Vaikka kaaosta Suomen joukueen maalilla Miroslav kylläkin aiheutti usein. Mm. Pietarin mm-kisoissa vuonna 2000 upotti Suomen joukkueen semifinaalissa maaleillaan.

    • Vesa,

      Bulgagovin romaani on loistava, mutta vähintään yhtä loistava on Gogolin Kuolleet sielut, joka vaan juolahti mieleen kun lukee K24:n blogeja:-)

    • Ounou, Kari-Matti, kuis mun keltaisen Joponi sitten käy, jos mut diskataan? Luuletsä muuten tosiaan, että meikä käyttää touppinkia? Vai tiedäksä sen?

    • Kari-Matti Laaksonen: ”Bulgagovin romaani on loistava, mutta vähintään yhtä loistava on Gogolin Kuolleet sielut, joka vaan juolahti mieleen kun lukee K24:n blogeja:-)”

      Taitaa niitä ”kuolleita sieluja” (siis lähinnä kuvaannollisessa mielessä ”kuolleita”) olla nykyisinkin erilaisissa luetteloissa ja listoissa, esim. vaikka jäsenluetteloissa). Ps. Lukija tehköön asiasta omia johtopäätöksiään.

    • Hannu, en kai minä nyt sinua tarkoita. Stadin papin tulee kulkea töihin keltaisella Jopolla snadisti vihreissä saappaissa, tietysti, et kaikki tsiigaa ja katu-uskottavuus pysyy:-)

      Mut varoittaisin rovastia sanomasta enää muuta kuin, että hyvän tekeminen on ihan jees, nauhuri näet pyörii ja isoveli valvoo:-)

    • Nykyisin on ollut lehdissä kirjoituksia työpaikoilla esiintyvästä ”työpaikkakiusaamisesta:” Jotkut henkilöt on jostain syystä otettu silmätikuiksi” ja heitä on jollain tavoin sitten simputettu. Jos henkilökunta saa ”äänestää” kenelle annetaan ”kenkää”, voisipa melkein arvata, että tällaiset kiusaamisen kohteet sijoittuvat korkealle ”äänestyksessä.” Omia hyviä kavereita tuskin ”äänestetään”, jotain hiljaisempaa ja enemmän syrjään vetäytyjää ehkä helpommin.

      Kukaan työantaja ei tietenkään haluaisi pitää palveluksessaan henkilöä, joka ei hoida työtehtäviään tai syyllistyy johonkin muihin rikkeisiin. Haluaisi periaatteessa päästä näistä eroon, jos se suinkin on mahdollista joillain laillisilla keinoilla.

      Kerran oli iltapäivälehdessä uutinen Puolasta. Siinä kerrottiin eräästä suuren kaupan/tavaratalon omistajasta. Tämän kerrottiin haluavan palkata enemmän Jehovan todistajia töihin, koska tiesi nämä rehellisiksi ja etteivät nämä varastelisi itselleen kaupassa myytäviä tavaroita. Uutinen kertoi paikallisen ammattiyhdistyksen paheksuneen ja protestoineen aietta vastaan. Eräänlaista tasa-arvon puolesta taistelua ja syrjimisen vastustamista sekin. 🙂 🙂 Varkaudesta kiinni jääneen työntekijän lienee kylläkin Suomen lakienkin mukaan työnantaja voivan irtisanoa täysin laillisesti.

    • Vesa Ahlfors :”Nykyisin on ollut lehdissä kirjoituksia työpaikoilla esiintyvästä “työpaikkakiusaamisesta:” Jotkut henkilöt on jostain syystä otettu silmätikuiksi” ja heitä on jollain tavoin sitten simputettu.”

      Henk.koht. kokemus asiasta on ainoastaan yhdestä julkisella sektorilla toimivasta seurakunnasta, ja siellä sairauslomalle joutui ja jopa työkynsä menetti ns. hengellisen prinsiipin edustajat, joilla ei ollut edes päätösoikeutta asioissa, joista heidät syyllistettiin. Muutenkin olen saanut sen käsityksen, että työpaikkakiusaaminen on erityisesti verovaroilla elävien julkisella sektorilla toimivien yhteisöjen ongelma.

  2. Palaanpa Tuuriin.
    Mielestäni liikkeen tuoton laskuun syynä se, että ihmiset ovat viisastuneet. Todella. Ainaski Ruovetellä.
    Kesäpaikallani sain Tuurin kulta-aikaan kaupassa moitteita toiselta asiakkaalta: -Ostakkos voisi täältä? Älä ihmeessä son niin kallista. Lähe Mannisella lauantaina Tuuriin, siel on kaikki halpaa

    Voipaketin takia Mannisella Tuuriin? Ja samalla olisin ostanut 3 huonosti ommeltua T-paitaa, joulukuusenpalloja, säkillisen wc paperia ja liian pienet sandaalit. Kiitos ei.

    On vain niin, että Tuurin aika alkaa olla ohi. Sääliksi käy myyjiä ja koko kylää. Teollisuudessa vaihdetaan johtajaa. Kaksi tuntia aikaa tyhjentää kirjoituspöytä ja so long..

    • May: Eli tuo laiskuus-juttu olisi ihan vain veruke, jonka turvin voisi vähentää väkeä? Tuohan voisi johtaa joukkoirtisanoutumiseenkin, kun hermostuneet ja hirmustuneet alaiset saavat kyllikseen koko Tuurista…

  3. Nyt kun Vesa lähti innokkaasti kommentoimaan aihetta, niin muistetaan kuitenkin että hänen edustamassaan uskonnollisessa yhteisössä on jatkuva vesakeskismäinen käräyttämiskulttuuri.

    Jos Jehovan todistaja saa tietää jonkun toisen todistajan ns. väärinkäytöksestä, hänen tulee huomauttaa asiasta asianomaista, ja jos tämä ei auta, henkilö tulee käräyttää seurakunnan vanhimmistolle. Siitä seuraa sitten puhuttelujen jälkeen oikeuskomiteaa eli käytännössä ko. henkilön kohdalla YT:t.

Kirjoittaja

Kiuru Hannu rovasti Ruttopuiston
Kiuru Hannu rovasti Ruttopuistonhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121