Ketkä tekevät hengellistä työtä seurakunnassa?

Pariin kertaan on uutisoitu tapauksissa, joissa seurakunta on edellyttänyt työnhakijalta kirkon jäsenyyttä. Useampi vuosi sitten kohu nousi hautausmaan kesätyöntekijän palkkaamisesta, viime vuoden lopulla kirjoiteltiin talouspäällikön viran työnhakuilmoituksesta.

Molempien tapausten taustalla pyörii sama kysymys: Ketkä tekevät hengellistä työtä seurakunnassa? Itse vastaan tähän kysymykseen yhdellä sanalla: Kaikki.

Sitä eivät määrittele virkatehtävät, vaan seurakunnan oma perustehtävä, jonka seurakunta (kuten yritykset omansa) kokonaisuutena pyrkii täyttämään. Ensimmäinen muotoilu perustehtävästä on jo Raamatussa kaste- ja lähetyskäskyn muodossa – ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…” taisi joku kuuluisuus kerran sanoa. Se oli alku, joka on alkanut elää ja muotoutua aikojen saatossa eri sanaformeleihin ja tarkentua. Yhden Savon suunnalla sijaitsevan seurakunnan perustehtävä on minusta hyvä:

Seurakunnan tehtävä on saattaa ihmisiä sanan ja sakramenttien ääreen, jotta heihin syntyisi usko Kolmiyhteiseen Jumalaan ja lähimmäisenrakkauteen.

Itse pidän tästä perustehtävän muotoilusta tosi paljon. Se on ytimekäs. Perustehtävä täytyy osata sanoittaa tarpeeksi hyvin ja selkeästi, jotta sen ymmärtää ja koska se pitkälti määrittelee, miksi yhteisö on olemassa. Perustehtävän täyttämiseksi jokainen työntekijä tekee työnsä. Ja koska seurakunnan perustehtävä on läpikotaisin hengellinen, niin ymmärrettävästi jokainen työntekijä tekee hengellistä työtä.

Seurakunnan perustehtävä heijastaa myös kirkon identiteettiä – se on sekä tämänpuoleinen että tuonpuoleinen yhtä aikaa. Kirkkomme seurakuntineen on eksistentiaalinen yhteisö, joka on toimii sekä ihmisten keskellä ja on samalla kertaa Jumalan valtakunnassa. Se jäsenistöön kuuluu yhtä aikaa sekä elävät että kuolleet. Kristuksen yhteisönä kirkko on organisaatio, jonka kautta Jumala myös toimii ihmisten maailmassa ja ihmisten parissa. Myös kirkon kautta Jumala jakaa taivaallisia lahjojaan.

Koska kirkko on myös tämänpuoleinen ja toimii elävien ihmisten, se tarvitsee toimiakseen ihan maalliset välineet. Ei taivaallisilla välineillä ja menetelmillä näkyvässä maailmassa pitkälle pötkitä. Toimiakseen kirkko ja sen seurakunnat tarvitsevat rakennuksia, taloushallintoa, johtajia, paperia, kyniä, lapioita, tietokoneita, sähköä, vettä, suunnitelmia, vakuutuksia… Toimiakseen tarvitaan eri tavoilla koulutettuja ammattilaisia, joten kirkon työntekijäkaartista löytyy sen vuoksi ainakin taitelijoita, akateemisesti koulutettuja, sosiaalialan ammattilaisia, halonhakkaajia, ammattikasvattajia, lapiomiehiä, kokkeja ja taloustieteilijöitä. Nämä kaikki ammattilaiset ovat työssä vain siksi, että seurakunnan hengellinen perustehtävä toteutuisi, ja koska kirkko näkee itsensä Kristuksen ruumiina.

Ruumiissa jokaisella sen jäsenellä on oma tehtävänsä – sormella omansa ja korvalla omansa. Samalla tavoin seurakunnassa tarvitaan erilaisia ammattilaisia, joita yhdistää toisiinsa Kristus. Heistä jokainen on Kristuksen jäsen ja Kristuksessa, ja joka omalta paikaltaan palvelee seurakunnassa. Jokainen työtehtävä seurakunnassa on armolahja ja siihen tehtävään Jumala on työntekijän kutsunut. Jokainen on Jumalan töissä.

Vaikka seurakunnan organisaatiokaaviossa voidaan erotella työt palvelutehtäviin ja tukipalveluihin, niin ei ole mitään mieltä ryhtyä erottelemaan työtä hengelliseen ja hengettömään työhön. Suoraan sanottuna sellaisessa ei ole mitään järkeä. Sellainen vähin erin rupeaa nakertamaan jo kirkonkin itseymmärrystä uskonyhteisönä ja eriarvoistamaan seurakunnassa tehtävää työtä. Se korottaa palvelutehtävät tukipalveluiden yläpuolelle jollain tavoin arvokkaammaksi. Sellainen jaottelu ajan myötä tulee häiritsemään työyhteisöä, kun työntekijät kokevat, ettei heitä kohdella oikeudenmukaisesti eikä tasapuolisesti.

Minulle jokainen työyhteisöni jäsen on samanveroinen työntekijä, ja jokainen heistä mielestäni tekee hengellistä työtä. Oma työni olisi paljon vaikeampaa ilman talouden eksperttejä tai kiinteistöpuolen ammattilaisia. He pitävät sellaisesta huolta, että me ”näkyvämmän työn tekijät” pystymme tekemään oman osuutemme. Tukipalveluiden tekijät mahdollistavat minun työni ja olen heille jokaiselle syvästi kiitollinen ammattitaitoisesta työpanoksesta.

Onko talouspäällikön työ vain laskemista tai siivoojan vain imurointia, tai emännän vain kakkujen leipomista ja suntion lehtien haravointia, tai toimistosihteeri vain kirjoittaa virkatodistukset? Talouspäällikkö huolehtii seurakunnan budjetin laadinnasta ja istuu monissa hengellisten luottamuselinten kokouksissa. Siivooja huolehtii kiinteistöjen puhtaudesta, jolloin niissä kehtaa järjestää muistotilaisuuksia. Emäntä organisoi kahvituksen seurakuntapiirille. Suntio haravoi kirkon pihan puhtaaksi kuolleista lehdistä, jolloin kirkkovieras kokee itsensä tervetulleeksi kauniiseen ja siistille kirkonmäelle. Seurakuntasihteeri on usein ensimmäisenä se, joka kohtaa vainajan omaisen surun.

Mikäli tukipalveluiden työ määritellään hengettömäksi työksi, voisi samalla kuvata kanttorin tehtävät vain soittamiseksi ja laulamiseksi; pappi ei työssään rukoile, vaan puhuu ja lukee; diakonin työ olisi pelkkä sosiaalihuollon jatke. Toivon mukaan kirkossa ei ala kasvaa erottelu hengelliseen ja hengettömään työhön, tai paremminkin jaotella työtä hengelliseen työhön ja tukipalveluihin.

Kuten alussa kirjoitin, niin minusta jokainen seurakunnan työntekijä tekee hengellistä työtä. Kysymys voisi kuulua, että miten seurakunnissa tämä asia voitaisiin huomioida. Työnhakuilmoituksissa edellytetty kirkon jäsenyys on sitä kautta täysin perusteltu. Toisaalta jokainen uusi työntekijä, miksei myös vanhakin, on ansainnut tehtävään siunaamisen seurakunnan yhteisessä messussa. Ellei sellainen ole seurakunnassa käytäntö, ei pidä tyytyä huonoon perusteluun, vaan vaatia tekemään järkevä muutos.

 

(Tämän tekstin piiriin ei lasketa ostopalveluja tai kausityöntekijöitä.)

12 kommenttia

  • Ehkä tänään on kysyttävä: Mikä on kirkon päätuote? Jos ihminen on arvokas, Jumalan luoma ja ikuiseen elämään tarkoitettu, niin se merkitsee elämän kunnioitusta joka tavalla.

    Ei voi olla mottona: Sielusi haluamme, mutta ruumiistasi emme välitä. Kuitenkin lähtökohta olisi sielujen pelastus ja siksi ihmistä kunnioitetaan kehdosta hautaan ja vielä viimeinen matka halutaan hoitaa arvokkaasti ja arvostavasti. Tuntuisi, että kaikessa olisi hyvä olla mukana henkilökohtainen vakaumus.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Ei Kirkolla ole mitään “tuotetta”. Kirkko on pyhien yhteisö, ei tuotantolaitos.

      Blogipostaus on erinomainen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      “Ei Kirkolla ole mitään “tuotetta”

      No eikös se kirkko uskoa Jeesukseen ja Jumalaan pyri myymään? Ja siitä maksettava hinta on se kirkon jäsenmaksu. Taitaa vain tuote olla tänä päivänä jo epäkurantti, eikä epäkurantti tuote tahdo oikein käydä kaupaksi olipa marketing mix ihan miten hyvä tahansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kimmo Jaatila sanoo:

      Ei pyri myymään eikä kirkollisvero ole mikään uskon maksu. Uskon synnyttää Kristuksen sana ja se saa aikaan myös sen, että ihminen antaa omastaan Jumalan valtakunnan työlle.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Lainsäädäntö. joka velvoittaa ottamaan aatteellisten yhteisöjen palvelukseen epälojaaleja henkilöitä on ihmisoikeuksia loukkaavaa, ja tulisi muuttaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Kiitos Ville erinomaisesta tekstistäsi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Samalla tavoin kuin mihin tahansa puolueeseen kuuluvilta/työskentelevältä odotetaan lojaalisuutta puolueen arvoja kohtaan, niin tulisi myös seurakunnassa palvelevien sitoutua ja olla lojaaleja Raamatussa esille tuleville asioille ja arvoille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    En minä sillä, etteikö ajatus olisi suurenmoinen, mutta…toivon kuitenkin, ettei kukaan menisi kertomaan sellaisella kivalla näennäistasa-arvoisella empaattisella intonaatiolla lattiaa jynssäävälle siivojalle, ainakaan syksyn kurakeleillä, että “hei, sinäkin teet hengellistä työtä!”

    Eikös kirkkoon kuulumatonkin siivooja voisi jynssätä seurakuntakeskuksen likaisia lattioita ja hankkia elantoa perheelleen ja siten samalla suorittaa luterilaisen kutsumusajattelun mukaisesti eräänlaista jumalanpalvelusta?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Kari-Matti

    Kirkko on Kristuksen ruumis.

    Ajatellaanpa arkista ruumista ja ruumiin jäsentä. Jos joku ruumiin jäsen on irrallaan ruumiista, niin sitä ei käytetä ruumiin tekemiin tehtäviin vaan ensi sijaisesti ainoa tehtävissä oleva mihin ryhdytään on sen liitäminen ruumiiseen omalle paikalleen.

    Sama logiikka pelaa siinä että kirkon työtä tekemään käytetään kirkon omia jäseniä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirkolla siis ei ole tuotetta? Mitä sitten tarkoittaa pyhien yhteisö, jos se ei tuota mitään? Eikö sen pitäisi tuottaa ainakin armon kokemista ja iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä? Olisiko sittenkin jossain portaassa hyväksi, jos joku sanoisi: Sinä teet hengellistä työtä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kimmo Jaatila sanoo:

      Olemalla pyhien yhteisö kirkko on itsessään arvokas vaikka ei tuotakaan mitään. Kirkko ei ole hötkyilyn ja puuhastelun yhteisö, vaan Kristuksesta nousevan levon yhteisö.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    Minun mielestä työntekijäkeskeisessä kirkossa keskeistä ei ole yltää oivaltamaan, että “Seurakunnan tehtävä on saattaa ihmisiä sanan ja sakramenttien ääreen, jotta heihin syntyisi usko Kolmiyhteiseen Jumalaan ja lähimmäisenrakkauteen”, vaan että aivan jokaisessa seurakunnan virassa tuo tehtävä on näkyvää todellisuutta ja päämäärää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen
    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen, kolmen- ja neljänkympin puolikieppeillä oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.