Kevät läikkyy yli äyräiden pääsiäisen toivoa

Sinä ensimmäisenä sunnuntaina aikanaan lähti ilouutinen liikkeelle. Haudalta tulevilta on viesti: hauta on tyhjä! Jeesus elää! Kuten huomaamme, ilouutinen on liikkeellä, edelleen ja edelleen. Ylösnousemuksen sanoman henki sävyttää lähetys- ja kastekäskyä: ” Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Se on tavoittanut myös minut. Olen juhlistanut sitä useille tavoilla menneinä vuosina. Tunnustan sen olevan elämäni, toimintani, maailmankatsomukseni perusta. Minä uskon!

Mielenkiintoisin ja haastavin juhlistamiskeino on ollut esittää sitä näytelmän keinoin.  Olen esittänyt opetuslasta, sotilasta, ollut osana riemuitsevaa kansanjoukkoa.  Vuosi sitten vielä sairaalassa ollessani sain lääkäriltä luvan mennä katsomaan näytelmää Karjasillan kirkolla. Istuin pyörätuolissa ja seurasin näytelmää kyynelsilmin. Mieleenpainuvin, rankin muisto on useamman vuoden takaa, jolloin näyttelin itkevää Pietaria. Itku ei irrottautunut minusta näytelmäviikon päätyttyä, vaan jatkui sisäisesti seuraavankin viikon. Onneksi häikäisevä valo voitti pimeyden!

Viime vuonna tilanne oli siis erilainen. Ilouutinen tuli sairaalaan sairasvuoteen ääreen.  Iloiset kukat, tervehdykset, tuliaiset ja vierailut piristivät päiviä. Elämä ei ollut synkkää. Karoliinan leipomukset, Salkan rairuoholautanen, ystävän tuoma Mignon- muna olivat suuria ilonpirskahduksia. Sairaalaehtoolliset herättivät ehtoollisliturgian sanat konkreettisiksi, sama tunne saavutti minut viime sunnuntain messussa lukiessani ehtoollisliturgiaa, ilouutinen tuli todeksi, se meni ihon alle, sydämeen saakka. Ensimmäinen sairaalaehtoollinen oli ikimuistoinen ja ihmeellinen tunne, kuin olisi suuri järkyttävän painava taakka nostettu rinnan päältä pois.

Pääsiäinen ei päätykää pitkäperjantain tunnelmiin, suruun, synkkyyteen, kuolemaan. Aikanaan nuoren tytön sanomat sanat pääsiäistanssista ovat olleet minulle uskonjulistusta väkevämmillään. Nyt pääsiäispyhien aikana lukemastani runokirjasta löysin hänen sukulaissielunsa kirjoittamat sanat. Ne tuovat minulle iloa ja helpotusta, rauhaa ja turvallisuuden tunnetta kaiken ikävyyden, vaikeuksien, pettymysten, vastoinkäymisten keskellä. Aili Lipponen toteaa:

”suuri aamu koittaa pääsiäisen,

valokirkkaus voittaa pimeyden

enkelin viesti kaikuu yli maan:

Kristus on ylösnoussut

taivas ja maa täynnä laulua

taivas ja maa täynnä valoa”.

 
Juha Vähäkangas, pastori, Karjasillan seurakunta, Oulu

 

 

Kirjoittaja

Juha Vähäkangas
Juha Vähäkangas

Tere! Toimin seurakuntapastorina Oulun Karjasillan seurakunnassa. Sain pappisvihkimyksen 1998. Tyäalani on kulttuurityö, Blogissa kerron iloista ja suruista, minkälaisia yllätyksiä elämässä kokeekaan, miten olen selviytynyt elämäni suurimmasta katastrofista.