Kevyttä vallankumoushöpötystä ja pari myötäntuntolausetta Päivi Räsäselle

Tämä Jussi Rytkönen, joka taannoin kirjoitti tänne vetureista, kirjoitti nyt sitten Kotimaahan pääkirjoituksen. Maailma on riemuinnut Iranin kanssa tehdystä sopimuksesta, jonka Rytkönen asettaa mittakaavoihin. Voimatasapaino on toinen, arvioi Rytkönen.

Menin eilen sosiaalisessa mediassa höyryämään kaverini seinälle maailman muuttumisesta, kunnes tänään aamulla kävi ilmi, että päivitys olikin jo vuoden vanha. Tuoreelta se silti tuntui, kuin mitään ei olisi muuttunut. Kysymys oli siis siitä, onko 2010-luku kulttuurinen vedenjakaja. Onko tämä vuosikymmen kuinka selvästi erilainen kuin aiemmat ajat? Edellinen vedenjakaja oli 1990, kun pikku kätösin ja pikku vasaroin ihmiset rikkoivat muurin.

Rock’n roll on yksi tapa hahmottaa. 1950-luvulla kapinoitiin tekopyhyyttä vastaan. 1960-luvulla tiedostettiin Vietnamia ja oltiin vasemmistolaisia, koska 1950-luvulla oli Amerikassa niin paranoidiset kommunistivainot.

Mutta sitten tuli Altamontin ilmaiskonsertti Kaliforniassa. Tilanne lähti ihan lapasesta, ja kesken The Rolling Stonesin keikan muuan Meredith Hunter sai surmansa. Rakkauden aate osoittautui muutenkin heiveröiseksi, ja rock’n rollista tuli kyynistä, vanhat folkkaritkin muuttuivat sisäänpäin kääntyneiksi. Radikaalia musiikkia tekivät vain soulmuusikot, plus tietenkin Jamaika. Ja vielä silloin ei mitään tiedetty Thomas Mapfumosta, jonka bändin nimi siihen aikana oli The Hallelujah Chicken Run Band.

Englannissa tuli glam rock, jonka idea oli se, että miespuolinen rokkari pukeutuu sukkahousuun ja näyttää naiselta. Sille jatkoksi lasken Abba-diskon ja kasarihevin. Tai 70-luvun. Onhan Kiss on ihan sikahyvä, ja jätkät maskeissaan. Persianlahden sodan myötä havahduttiin uudestaan kuusikymmentälukulaisuuteen, ja Grammy-tilaisuudessa humalainen Dylan mongersi Masters of Waria. Neil Young näytti Blowin’ in the Windin aikana lavalle sijoitetulta ruudulta kuvia hävittäjäkoneista.

Minusta nuo rock-kuvat heijastavat kutakin aikakautta omalla tavallaan. Niiden eskapistisuus on viesti, niiden psykedeelisyys on viesti, kaikki on viestiä. Mutta ei tietenkään tietoista.

Nuorena sitä ajatteli, että rock on jotenkin kapinallista. Aluksihan se 60 vuotta sitten oli kapitalismin ja kapinan ihana liitto, mutta kun Baddingin heittämä mikrofoni ei ollut oikea, niin viimeistään siinä on kenen tahansa pitänyt aikuistua. Ruvettiin erottelemaan, mikä on kaupallista ja ei-kaupallista. Esimerkiksi vaikuttaa siltä, että Cheek on kaupallista. Kaikkea hyvää Cheekille. Hänen juttunsa on raha, ja minusta hänen ei olisi pitänyt sotkea mutsiaan Arhinmäkeen. Jos minä olisin Cheek, olisin sanonut Arhikselle, että mullapa on Bentley. Vaan eiköhän riitä tämä rock’n rollista.

Myydään käytetty rock’n roll tai vaihdetaan hyväkuntoiseen ja kohtuuhintaiseen vallankumoukseen!

Vallankumoukselliset ovat aina rajalla. He näkevät köyhyyden ja rikkauden. Kysymys ei ole ainoastaan aineellisesta vauraudesta vaan myös arvostuksen saamisesta.

Samaan aikaan kun elintaso on noussut, on tämä hyvinvointi elämän varmuutena jäänyt yhä useamman ulottumattomiin. Sitä enemmän on porukkaa, jolla on vain pirstaleisia totuuksia, pirstaleista työuraa, kaatuneita haaveita. Globaalisti meillä on jo jossain määrin porukkaa, joka on juuri tuolla rajalla. Occupy-liike on ensiaskel. Seuraavassa jaksossa kaduilla onkin enemmän perinteistä lyijyä ja nikkeliä. Jos se osuu omalle kohdalle... niin The Wire -sarjassa sanottiin hienosti, että "hengitä, hengitä, et edes kuule laukausta". Vielä kun vähän viedään yksilönoikeuksia entistä salakuuntelulla ja sähköpostivakoilulla, niin kyllä se siitä.

Samalla kun voimme hallita yhä pienempiä partikkeleita, meille on lyöty koko maapallo syliin, "ota koppi". Ei ole välineitä hahmottaa enää laajoja näkymiä. Rytkönen luonnollisesti näkee paljon ja kirjoitti Kotimaan pääkirjoituksessa aika hyvällä näkökyvyllä, että "voima on aina jossain". Se on siirtymässä pois modernin ajan yhteiskunnilta postmodernin tai transmodernin (tai mikä lie oikea sana) ajan yhteiskunnille, jotka suinkaan eivät ole mitään moniarvoisuusyhteiskuntia. Katsotaan, mitä puolen vuoden päästä tapahtuu. Varmaan palaa loisteputkia monessa ajatushautomossa just nyt.

Olemme palaamassa keskiaikaan hyvin monella tapaa, kaikki nämä sikanuhaepidemiatkin kerrotaan meille siihen malliin, ja ihmisten mahdollisuudet oikeasti yksilöllisesti vaikuttaa asioihin karkaavat vain kauemmaksi.

Samalla kun länsimainen yhteiskunta selittää asiat suuren rationaliteetin voimalla, ikään kuin, että kaikilla asioilla on rationaalinen selitys ja paikkansa, "näin kuuluukin olla", vähän niin kuin olisimme platonisen pyramidin eri portailla niin kuin feodalistisessa säätyjen maailmassa, kukin tyytyväisenä omaan paikkaansa, me joudumme kokemaan myös niin, että sattuma ohjaa todellisuutta, asioita ei voikaan hallita, vaan talous on kosminen voima, jota pitää lepytellä ja jolle pitää uhrata.

Ihmisestä puhutaan niin kuin tietokoneesta, ja suuri osa on ihan ymmällään, miksi tulee avioeroja, miksi on työpaikkakiusaamista, miksi jengi on burn outissa, miksi ihminen ryyppää, rukoilee, veisaa, miksi ihminen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Vaikka kauan puhuttiin yhteiskunnan psykologisoitumisesta, niin kansalaispuheessa ihmisen psykologian ymmärtäminen on edelleen varsin alkeellista, ihan kuin vain nollaa ja ykköstä, kiitos vain kognitiiviselle lyhytterapialle. Tuntuu, että me tajuamme yhä vähemmän, vaikka meillä periaatteessa on paljon paremmat välineet ymmärtää kuin ehkä milloinkaan aiemmin ihmiskunnan olemassaolon ajan.

Suomen oloissa tilanne on aina vain lohduttomampi, kun ministeri Päivi Räsänen joutuu kamppailemaan poliisin kanssa, persut ja huumepoliisi kaveeraavat moottoripyöräkerholaisten kanssa, ja persut palkkaavat sotkujensa siivoajaksi talousrikoksissa liotetun asianajajan. Nyt jos näen Räsäsen telkkarista, niin minussa herää vain suuri myötätunto, että koetapa vielä jaksaa, ei ole helppoa sinullakaan. Järjestelmä horjuu huomattavalla tavalla. Tilanne on erittäin huolestuttava. Meillä on myös niin kuin Saksan talonpoikaiskapina aikana humanistinen liike, mutta se puhua pälpättää omissa pulpeteissaan, ja tämä pälpätys on päälle puhumista, jossa tarkoitus on vain osoittaa omaa pätevyyttään.

Ennen vanhaan kapinat ja vallankumoukset alkoivat maalta, koska leivästä on kyse. Ei reformaatiossakaan ollut kyse kuin uudesta yhteiskuntateoriasta. Jeesuksilla ei tässä maailmassa ole kovin suurta merkitystä sitten lopultakaan. Nälällä on. Suomi 1918 tarkoitti, että pellon lisäksi oli tehdas. Nyt kun tehtaat on siirretty kauas vieraalle maalle, en tiedä, mistä rähinä alkaa. Mutta vallankumous. Sehän on siinä, kun järjestelmän sisään luikertelee epävanhurskaus ihan laillista tietä. Vastavallankumous on sitten toinen asia. Menen nyt katsomaan kattilaa, siellä on tomaattikastike tulossa.

3 kommenttia

  • Eija Moilanen sanoo:

    Harmi ettei tällaiset vaivalla tehdyt blogit herätä keskustelua. Itse en rokista tiedä mitään, mutta tuo vallankumous herätti ajatuksia liekö siitä, että historian neljäs kurssi on ollut ajankohtainen.

    Aika yllättävää on, että tuolla idässä on jostain syystä mennyt usein läpi suomalaisten tahto vallankumoukseen. Kun olin lapsi 1960-luvulla , niin isäni oli Ovakolla töissä. Siihen aikaan ei työntekijät ollut järjestäytyneet niin kuin tänä päivänä. Joka tapauksessa tuli lakko. Se oli erikoinen lakko sen takia, että ihmettelyä herätti sen venyminen. Vaikka sopimus vaikutti, syntyvän niin tämä lakko venyi ja venyi ja ihmiset olivat todella helpottuneita kun se lopulta päättyi. Muistan kuinka isäni vähän suurempi pomo kuin pomo toi ruokaa, koska lakko ei koskettanut heitä. Toki meillä perunaa oli.

    Eihän tässä olisi mitään. Jollei arkistot olisi avautuneet ja tuo venymisen syy, joka aiheutti ruuan loppumisen meillä vielä kuusikymmenluvulla, olisi radiota kuunnellessa minulle selvinnyt. Neuvostoliitossa jotkut olivat olleet siinä uskossa, että Suomessa on pyrkimys vallankumoukseen. Tällaisia pyrkimyksiä oli olut joillain Suomessa ja toiveikas naapuri oli vielä tukena.

    Mietin tätä, että ihmisten kapina jotain kohtaan on vain vastustamista, haaveita ja toiveita toisten päättämisestä heidän tahtoonsa maailman muuttamiseksi. Mutta sen totean, että rokki on ihan turvallista, jos tyytyy pelkkään musiikkiin, mutta monta kertaa näihin muutoksen tarpeisiin liittyy itsensä vahingoittaminen tavalla, jota ei välttämättä huomaa kuin omaa henkilöhistoriaansa taakse päin katsoessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Juhani on Kirjoittanut mainion essen nimeltä Reggae tekee “minut”. Hän voisi antaa lenkin yleisesti luettavaksi täällä K24 ssäkin. Siis hänellä on pohjaa pohtia maaiman menoa niinkuin arkeologi tarkistelemalla muutoksia musiikki-ilmiössä työkaluna. Vaika musiikkeja ei pahemmin enään sensuroida, niin ne elävät kuitenkin subkulttuureissa. Vallanpitäjien olisi todellakin syytä kuunnella esim rokin sanomia. Kansan syvissä riveissä tapahtuva kuohuminen tai turhautuminen saa siellä oman sanomansa sanoituksen. Provokaatiot ovat sanoma niin vallalle kuin tuolle näkymättömälle hegemoniaideologille joka huomaamatta hallitsee kansakuntien elämää. Rokki ja Reagge ovat noita mahdollisia verettömiä kapinoita jotka antavat henkireikää muuten voimattomille niinkuin kristinuskon sanoma ja käytäntö aikojen alussa…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Huttunen sanoo:

    Eija, ei näitä blogeja sentään kirjoiteta vaivalla, ja eilen kyllä vain lämpimikseni pistin kryptistä tekstiä, koska ajattelin, että lukija miettii, mistä se rockin historia on kuva. Sen nimittäin voi nähdä hirväen monella tavalla, ristiriitaisesti.

    Kirjoitit: “Muistan kuinka isäni vähän suurempi pomo kuin pomo toi ruokaa, koska lakko ei koskettanut heitä.”

    Jokin tänä päivänä on kovasti toisenlaista, vaikka työntekijän oloihin olisi miten paljon tullut parannusta.

    ***

    Markku Hirn viittaa Nuori Voima -lehden runonumeroon viime talvelta. Saa nähdä, onko artikkelilla tulevaisuudessa asiaa tulla laajemmin luetuksi netissä…

    Nythän vallanpitäjät toki kuuntelevatkin kaikenlaista rytmimusiikkia, presidentin itsenäisyyspäivän juhliin on kutsuttu rokkareita ja poppareita laidasta laitaan. En tiedä, mikä sitten on sitä musiikkia, mitä he eivät kuuntele. Sellaista luonnollisesti on. Se musiikki on jotakin, jolla ei ole yhteyttä musiikkibisnekseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Juhani Huttunen
    Juhani Huttunen

    Olen toimittaja. Verkkolokikirjaani kirjoitan yksityishenkilönä, tällä tarkoitan kirjoittajan vastuuta sekä sitä, että tekstit ovat ärsyttävän pitkiä, koska en jaksa ajatella asioita tai mitenkään olla ammattimainen.