Kiinan kirkon kasvukaudet ja vainon ajat vuodesta 1949 nykyhetkeen

Ennen Kiinan kommunistipuolueen valtaan tuloa 1949 Kiina oli ollut 150:n protestanttisen lähetysjärjestön kohteena 150 vuoden ajan. Kaikki kuitenkin muuttui 1949. Kristinuskoon suhtauduttiin “uskonnoksi naamioituneena länsimaisena imperialismina”. Kuin rikkaruoho, joka täytyy kitkeä ja heittää pois. Seurauksena oli kuohunnan aikakausi, joka päättyi vasta 70-luvun puolivälissä. Kirkko tulisi käymään läpi melkoisen testin, joka johti kuitenkin valtavaan kasvuun. Vuonna 1950 Kiinassa oli n. 700 000 kristittyä. Tänään, kaikista tukahduttamis- ja tuhoamisyrityksistä huolimatta, Kiinassa arvioidaan olevan yli 97 miljoonaa kristittyä.

Uuden Kiinan alku. Maon Kiina rakennettiin ateistisen, marxilais-leniniläisen sosialismiteorian pohjalle, joka suvaitsi huonosti muita uskomusjärjestelmiä. Kiinan kommunistinen puolue perusti valtiojohtoisen “Kolme-Itse kirkon” tarkkaillakseen ja kontrolloidakseen kristinuskoa. Kaikkia yhteyksiä länteen kritisoitiin ja taloudellinen tuki otettiin kirkolta pois. Sellaisia pastoreita, jotka eivät rekisteröityneet Kolme-Itse kikkoon, alettiin vainota. Lähetystyöntekijät karkotettiin ja 700 000 kiinalaista kristittyä joutui rajun nationalistisen ja uskonnonvastaisen aivopesun kohteeksi.

Tärkeitä ajankohtia:

1.10.1949 - Mao Zedong julistaa Kiinan kansantasavallan (Kiinan kommunistisen puolueen alaisuudessa) synnyn.
Lokakuu 1950 - Kiinan seurakuntien täytyy alkaa noudattaa Kolme-Itse kirkon kolmea periaatetta: hallinto, tuki ja leviäminen.
Marraskuu 1950 - Kiina alkaa karkottaa ulkomaisia lähetystyöntekijöitä.
Tammikuu 1951 - Kiinan Sisälähetys lähettää 601 aikuista ja 284 lasta pois Kiinasta.
Heinäkuu 1954 - Kolme-Itsen isänmaallinen liike perustetaan.
Elokuu 1955 - itsenäisen kiinalaisen protestanttipastori Wang Mingdaon pidätys; pastori oli kritisoinut Kolme-Itse liikettä.
Huhtikuu 1956 - Kiinan seurakunnat joutuvat virallisesti Kolme-Itse kirkon alaisuuteen.

Kirkon tilanne

Kyseisenä aikana kirkko kasvoi hitaasti ja seurakunnat alkoivat kokoontua salassa. Kiinalaiset kristityt saivat huomata olevansa jatkuvassa vaarassa ja alkoivat viestiä salassa, kokoontua pieninä ryhminä ja rukoilla väsymättä. Kristityt alkoivat käyttää salaista viittomakieltä, peittää kotikirkkojen ikkunat ja laulaa hiljaa. He myös rukoilivat enemmän. Ja vielä enemmän.

Kristittyjen arvioitu lukumäärä 1960: hieman yli miljoona

1960-luku

Tältä ajalta on vain vähän tietoa. Kun kaikki “isänmaan viholliset” oli karkotettu, Kiina kääntyi sisäänpäin. Kukaan ei päässyt maahan eikä kukaan päässyt maasta pois. Maon Suuri Proletaarinen kulttuurivallankumous käynnistyi. Vallankumous oli väkivaltainen sosiaalipoliittinen pyrkimys säilyttää Kiina kommunistisena ja puhdistaa maa kapitalismista ja ei-progressiivisista perinteistä. Uudelleenkoulutusleirit (työleirit) täyttyivät mm. älymystön edustajista ja kristityistä. Tuomiot saattoivat olla yli 20 vuoden pituisia. Vankilaolot olivat kauhistuttavia ja pohjois-Kiinassa lämpötila saattoi laskea talvella kahteenkymmeneen pakkasasteeseen.

Tärkeitä ajankohtia:

Elokuu 1962 - Kiinan puna-armeija tuhoaa kirkkoja, polttaa Raamattuja ja häpäisee kristittyä Beijingissä (Peking). Liikehdintä leviää koko maahan.
1966 - kulttuurivallankumous alkaa.
9.9.1976 - puhemies Mao kuolee 82-vuotiaana. Kulttuurivallankumous päättyy.
Joulukuu 1978 - Deng Xiaoping tuo markkinoille “avoimien ovien politiikan” tarkoituksena lähentyä länttä.
Huhtikuu 1979 - Ensimmäinen kirkko kulttuurivallankumouksen jälkeen avataan Ningbossa.

Kirkon tilanne

Kulttuurivallankumouksen aikana kirkko toimi täysin maan alla. Kristityt huomasivat pian, että vaikka heidät oli eristetty muusta maailmasta, Jumala oli hyvin lähellä. Uskomattomia merkkejä ja ihmeitä tapahtui. Parantumisihmeet olivat yleisiä, samoin todistettiin pelastumisista ja jopa kuolleistanousemisista. Usko ja rohkeus vahvistuivat. Evankeliumi levisi. Samoin vangitsemiset ja kärsimykset lisääntyivät. Erityisesti pastoreita raahattiin vihaisen väkijoukon eteen ja pakotettiin joko luopumaan uskostaan tai kestämään ivaa, hakkaamisia ja vangitsemisia. Monet pastorit joutuivat vankilaan. Jotkut teloitettiin. Kirkon täytyi oppia selviytymään kauhistavissa olosuhteissa, jatkuvan pelon ja epäilysten alla. Uskovat saattoivat kokoontua klo 4 aamulla. Joskus he rukoilivat ja paastosivat 10, 20, jopa 30 päivää taukoamatta. He saattoivat ylistää tuntikausia ja he oppivat, kuinka paeta ikkunoista ja takaovista tai piiloutua öisin pelloille, mikäli poliisit suorittivat kotietsintöjä tai pidättivät uskovia.

Jumala kuuli kansansa huudot ja samalla, kun kansakunta romahti poliittisen kaaoksen ja nälänhädän myötä, kristityt kokivat yli ymmärryksen käyvää herätystä ja iloa. Kristityt ympäri Kiinan kokoontuivat maatiloilla, sokeriruokopelloilla, luolissa ja metsissä, pimeyden suojassa.

Ei-uskovat, jotka osallistuivat kotiseurakuntien kokouksiin, saivat nähdä eloisaa ylistystä, parantumisia ja valtavaa iloa, joka oli suuressa ristiriidassa ympäröivän pimeyden ja pelon kanssa. Sadat, tuhannet ja lopulta miljoonat ihmiset kääntyivät Kristuksen puoleen.

Kristittyjen arvioitu lukumäärä 1980: 10-15 miljoonaa.

1980-1990-luku:

Ko. aikana avoimien ovien politiikka alkoi johtaa ilmiömäiseen talouskasvuun. Kiinan ja muun maailman huomio tuntui olevan kiinnittynyt kaupankäyntiin ja teknologiseen edistykseen. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Kiinan kirkko saattoi hengittää hieman vapaammin.

Tärkeitä ajankohtia:

Tammikuu 1980 - Wang Mingdao vapautetaan 25 vuoden vankilatuomion jälkeen.
Helmikuu 1980 - Kiina päättää alkaa painattaa Raamattuja, laulukirjoja sekä käynnistää uudelleen Kolme-Itse Isänmaallisen seminaarin.
Heinäkuu 1981 - Projekti Helmi, jossa yhden yön aikana etelä-Kiinassa jaetaan miljoona Raamattua. Paikalla oli tuhansia kristittyjä, jotka halusivat saada Raamatun ja levittää sitä eteenpäin.
Tammikuu 1985 - hallituksen aikakauslehti julkaisee kristityn 7 kieltoa:
-ei kotiseurakunnan kokoontumisia
-ei salaista rukousta
-ei osallistumista politiikkaan
-ei evankeliointia tai oman maan ulkopuolella tapahtuvaa julistamista
-ei salaisia yhteyksiä ulkomaisiin kristittyihin
-ei yksityistä Raamattujen tai muun kristillisen materiaalin jakamista
-ei yksityisiä kirkkorakennuksia tai -tiloja.
Syyskuu 1987 - Amity Press alkaa painaa Raamattuja.
4.6.1989 - Tiananmenin aukion verilöyly.

Kirkon tilanne

Kirkko oli niin järjestäytynyt maanalaisiksi kotiseurakunniksi, että hallituksen yrityksiä tuoda kirkko valtiojohtoisen Kolme-Itse kirkon hallinnon alle, vastustettiin. Kirkolla oli nyt kokemusta siitä, miten selviytyä vainojen keskellä.

Herätys jatkui. Hallinnon toimeenpanemista, lähinnä maaseudun kotiseurakuntiin kohdistuvista vainoista huolimatta Kiinan kirkko oli nyt moderni, uuden liiton seurakunta, jota Jumala suojeli. Kotiseurakuntia perustettiin ilmiömäisellä vauhdilla.

Perinteisten kiinalaisten ylistyslaulujen kokoelma julkaistiin. Laulukirja käsitti tuhat virttä, ja ne julistivat viestiä Jumalan hyvyydestä vainojen keskellä. Lauluissa kerrottiin vankeudesta, uhrauksista ja vastoinkäymisistä. Laulut innoittivat uskovia rukoilemaan maan ja hallituksen puolesta.

Kirkko koki valtavaa herätystä, varsinkin Tiananmenin aukion verilöylyn jälkeen (tapaus tunnetaan “kesäkuun 4.päivän tapahtumana”), joka johti monet, maan todelliseen tilanteeseen havahtuneet koulutetut kiinalaiset Kristuksen luo.

Kristittyjen arvioitu lukumäärä 1990: 15-30 miljoonaa.

1990-2000

Keskusjohtoisen talouden siirtyminen markkinatalouteen johti työperäiseen massamuuttoon maaseudulta kaupunkeihin. Näin monet maaseudun seurakunnat kaupungistuivat. Maassa vallitsi suhteellisen vapauden aikakausi, silti hallitus alkoi huolestua kirkon nopeasta kasvusta. Kommunistinen nationalismi alkoi menettää jalansijaa ja hallituksen vastaus oli jälleen kerran uskonnollisuuden tukahduttaminen.

Tärkeitä ajankohtia:

Heinäkuu 1991: Wing Mingdao kuolee 91-vuotiaana.

Kirkon tilanne:

Kirkko alkoi muuttua maaseudun seurakunnista kaupunkikirkoksi, joka vastaanotti niin vähemmän koulutettuja siirtotyöläisiä kuin korkeakoulutettuja kaupunkilaisia. Paikallisseurakunnat alkoivat kehittää omia koulutusjärjestelmiään. Koska pätevistä opettajista oli pulaa, seurakunnat kääntyivät ulkomaisten järjestöjen puoleen, erityisesti intellektuelli nuoriso kaipasi syvempää raamattuopetusta.

Seurakuntien täytyi sietää lisääntyvää valvontaa, poliisiviranomaisten läsnäoloa, hallituksen ja Kolme-Itse kirkon painostusta sekä vainoja, joka näkyi sakkoina, pidätyksinä ja vangitsemisina (sakkojen, pyhäkoulun ja kristillisen kirjallisuuden laittomien julkaisujen tähden). Joitakin pastoreita tuomittiin työleireille.

Kristittyjen arvioitu lukumäärä 2000: 30-57 miljoonaa.

2000-2010:

Hallitus keskittyi tilanteen hillitsemiseen avoimen vihamielisyyden sijaan. Kirkko nautti suhteellisen vapauden ja vakiintuneen kasvun ajasta. Internet yleistyi Kiinassa ja kirkko käytti teknologiaa evankeliumin levittämiseen. Muun maailman suhtautumisella Kiinaan oli kasvava merkitys ja negatiivinen suhtautuminen vahingoittaisi Kiinan nousua johtavaksi maailmanvallaksi. Viranomaiset tapasivat säännöllisesti pastoreita, ja tiedustelivat kirkon toiminnasta. Vain erittäin näkyvät kirkon aktiviteetit lakkautettiin.

Tärkeitä ajankohtia:

2000 - hallitus vahvistaa internetsäädöksiä
Lokakuu 2000 - Vatikaani kanonisoi 120 kiinalaista marttyyriä

Kirkon tilanne:

Aiemmin monet nuoret eivät uskaltaneet käydä kirkossa tai keskustella uskonasioista, nyt he olivat vapaita käymään tilaisuuksissa ilman pelkoa tai kostotoimenpiteitä. Suurten kaupunkien seurakunnat kasvoivat suuremmiksi kuin koskaan. Useat seurakunnat vuokrasivat toimistotilaa saadakseen kaikki seurakuntalaiset mahtumaan kirkkoon.

Kristityt perustivat omia, kotoperäisiä kiinalaisia raamattu- ja kirjallisuussivustoja. Pastorit lähtivät ulkomaille opiskellakseen lisää. Monet uskovat matkustivat Hong Kongiin ja muihin maihin osallistuakseen kristillisiin konferensseihin ja kursseille.

Kristittyjen arvioitu lukumäärä 2010: 57-80 miljoonaa.

2010-2019

Kiina aloittaa “Tapa kana varoittaaksesi apinaa”- projektin, jossa hallitus aluksi poistaa ristit n. 1200:sta, pääosin eräästä rannikon provinssin, kirkosta. Hallitus pani täytäntöön tarkistetut uskonnolliset säädökset helmikuussa 2018 ja mm.merkittävä määrä paikallisseurakuntia keskisessä Kiinassa (provinssissa, jossa herätykset alkoivat 1960-luvulla ja jossa on edelleen vahvaa kristillistä toimintaa) koki takaiskuja ja jopa Kolme-Itse kirkot joutuivat vähentämään kokoontumispaikkojaan. Myöhemmin kolme suurta, vaikutusvaltaista seurakuntaa Beijingissä (Peking), Guangzhoussa ja Chengdussa suljettiin varoituksena paikallisseurakunnille pitämään matalaa profiilia. Tietyt seurakunnat ympäri maata ovat kohdanneet lisääntyvää vainoa ja paikallisseurakunnat ovat tietoisia kasvavasta uhasta.

Tärkeitä päivämääriä:

Maaliskuu 2013 - Xi Jinpingistä tulee presidentti
2017 - Kiina aloittaa laajat seurantatoimet ja lisää armeijan joukkojen läsnäoloa Xinjiangin provinssissa osana uskonnon kiinalaistamiskampanjaa (erityisenä kohteena uskonnolliset ääri-ilmiöt). Uudelleenkoulutusleirit otetaan käyttöön. Jopa miljoona Kiinan islaminuskoista uiguuria ja kasakkia (myös kristittyjä) lähetetään uudelleenkoulutuskeskuksiin.
2016-2018 Yli 2000 ristiä poistetaan väkivalloin pääosin maaseutukirkoista kolmessa keskisen Kiinan provinssissa, joissa herätys alkoi 1960-ja 1970-luvuilla. Provinssit ovat Kiinan kirkon symbolista synnyinseutua.
Helmikuu 2018 - Tarkistetut uskonnolliset säädökset pannaan täytäntöön tarkoituksena sulkea kristittyjen kokoontumispaikat ja lopettaa nuorisotyö. Alle 18-vuotiailta kielletään kirkossakäynti. Maanomistajia pakotetaan lopettamaan kirkkojen vuokrasopimukset.
Maaliskuu 2018 - Presidenttikauden rajoitukset poistetaan ja Xi Jinping voi hallita loputtomiin.
Huhtikuu 2018 - Laki kiinalaisen kristillisyyden edistämisestä seuraavalla viisivuotiskaudella (2018-2022) tulee voimaan.
Huhtikuu 2018 - Raamattujen myynti verkossa kielletään. Raamattusovellukset sallitaan yhä.

Kirkon tilanne:

Suurin osa kirkoista on sitä mieltä, että on aika vähentää toimintaa tai siirtää sitä toisaalle. Joidenkin seurakuntien kohdalla painostus on ollut säälimätöntä. Miljoonat pienet kotiseurakunnat ympäri maata ovat huomanneet, että niiden täytyy olla viisaita ja valveilla ja ne ovat suunnitelleet toimintamalleja vastata vainon aaltoon. Yksi ongelma, jonka monet kotiseurakunnat kohtaavat, on se, että opetuslapseuttamisen ja johtamisen kehittämistä on laiminlyöty ja vain muutama pastori tekee kaiken työn. Tämä on ajankohtainen haaste Kiinan kirkolle toteuttaa pienryhmäopetuslapseuttamista, niin että seurakunnat voivat jakaa kotikirkkojen työtaakkaa nuoremmille uskoville.
Raamattusovellukset ovat saaneet suosiota ympäri maata ja ne ovat yhä sallittuja. On yllättävää, että moni nuori uskova ei ole koskaan kokenut ankara vainoa. Open Doors työskentelee erilaisten kirkon verkostojen kanssa ja kouluttaa johtajia ja seurakuntia ymmärtämään raamatulliset perustelut vainolle ja auttaa niitä valmistautumaan vainoihin.

Kristittyjen arvioitu lukumäärä 2019: 97,2 miljoonaa.

Lähde: opendoors.fi

Tutustu lisää Kiinan tilanteeseen.

1 kommentti

  • Markku Hirn sanoo:

    Vuoteen 2020 mennessä jokainen kiinalainen kuuluu sosiaaliseen luottoluottojärjestelmään. Se on koko kansakuntaa koskeva kontrollisysteemi. Ihmiset saavat pisteitä tai menettävät niitä käyttäytymisensä mukaan. Mm uskonnollinen käyttäytyminen alentaa sosiaalisia pisteitä. Kun ajautuu tietyn pistemäärän alapuolelle voi joutua tilanteeseen jossa kielletään lentomatkustaminen yhdessä supernopeissa junissa matkustaminen . Samoin uusien työpaikkojen ja lainojen saaminen , internetin käyttö jne vaikeutuu.

    Kiinalaisilla kristityillä on kaikki syy olla huolissaan .Kontrollijärjestelmä tulee vastaisuudessa vaarantamaan jopa kotihartaudet.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Open Doors
    Open Doors

    Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 60 kohdemaassa. Open Doors Finland ry toimii osana maailmanlaajuista Open Doors –järjestöä. Toiminta Suomessa käynnistyi keväällä 2015. Tutustu historiaamme: http://opendoors.fi/historiaa