Kiitos, ei tämmöistä toimintaa

Oli päässyt körttikodin aikainen asuinkumppanini televisioon. Tai joutunut. Liimataisen Reijohan se siellä toimittajan edessä jakkaralla istui. Siinä oli vähän niin kuin kuulusteluasetelma. Kyseltiin, että mitä ne kirkon nurkissa touhuavat nämä hihhulit ja muut epäterveen kristillisyyden kolpörtöörit. Miksei olla puututtu? Ei kai me kirkkoherrat olla vain olla oltu tietoisia tämmöisestä toiminnasta siioneissamme?

Reijo on ihan fiksu mies, kirjoitti aikoinaan kirjan. "Pimeys, varjo, saatana." Yhdistelee kirjassa  syvyyspsykologiaa ja teologiaa ja pahuuden ongelmaa miettii. Ja kyllähän sitä pahuutta on, selittämätöntä pimeyttä. Toisinaan pahuus tuntuu jopa ruumiillistuvan niin että joku ihminen näyttäytyy vain pahojen tekojensa kautta emmekä muuta pysty hänessä näkemään. Vai mitä sanomme Hitleristä? Tai Breivikistä? 

Pirkko Jalovaara ja hänen kaltaisensa katsovat tietenkin olevansa hyvällä asialla ihmistä orjuuttavia voimia vastaan. Mutta rukoustapahtumista kantani on että minä en näistä populistisista jutuista tykkää. Että ihmisen tarve parantua sairaudestaan tai häntä orjuuttavista riivaajista tuodaan isolle estraadille hengellisen hypetyksen keralla. Ja että hypetykseen liitetään epämääräistä ja hyvin kyseenalaista opetusta kuinka lääkkeitä ei kannata syödä, niistä tulee ne demonit. Ja parantamisen tarve on kova, tietenkin. Siitähän se menestys on kiinni, että päästään kiertämään seurakuntia. 

Raamatusta olen tullut siihen tulokseen, että Jeesus ei suuremmin halunnut tehdä ihmeteoistaan numeroa. Kielsi jopa kertomasta kenellekään jos oli jonkun parantanut. Jeesus korosti uskoa, syntien anteeksisaamista ja että paranemisessa oli kyseessä Jumalan työ. Rukouksesta Herramme opetti niinikään että se tuli paremminkin tapahtua oman kammion yksityisyydessä.

Sanon nyt tässä sen, että ei tarvitse tulla pitämään näitä kokouksia Hailuotoon, jos kerta meno on tämmöistä. Ja teille lääkärit ja mielenterveysalan ammattilaiset: kiitos työstänne, jota teette vähenevin resurssein. Ja anteeksi tämä häiriö.

4 kommenttia

  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Kiitos tästä kirjoituksesta kurssikaverille ja kiitos Reijolle, toiselle kurssikaverille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Vaahtoranta sanoo:

    En tosin taida olla kummankaan teistä kurssikaveri, mutta kiitän silti myös minä.

    Samalla lisään, että on kuin onkin olemassa yhä edelleen myös sellainen, meille vanhan kristillisen kulttuurin ja modernin yhteiskunnan kasvateille outo todellisuuden taso, jota kohtaamaan meitä, suomalaisia luterilaisia pastoreita, ei ole millään tavalla eikä tasolla koulutettu.

    Roomalaiskatolisessa kirkossa se sen sijaan on otettu vakavasti. Tänään kuulin, että on myös luterilaisia pappeja, jotka on kaikessa hiljaisuudessa johdatettu eksorkismin pariin, tunnistamaan ja ajamaan rukouksella pois riivaajia.

    Kuulin kuitenkin myös, että se on kaikkea muuta kuin teatraalista riehumista ja että siinä otetaan hyvin vakavasti ne inhimilliset sairaudet, joita hoidetaan esimerkiksi psykiatrian keinoin. Ja ne keinot: niitä ovat ennen kaikkea Herran rukous ja Apostolinen uskontunnustus!

    On siis kolmaskin vaihtoehto “Jalovaaran” ja “Korhosen” lisäksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Juntunen sanoo:

    Kiitos Martti että otit asian esille.

    Kun katolinen isä Guy kuoli pari vuotta sitten, kiinnostuin hänen elämäntyöstään. Liian myöhään tavataksemme face to face, mutta erilaisista artikkeleista ja haastatteluista joita muutaman päivän ajan selailin, panin merkille hänen viisautensa ja nöyryytensä. Hän oli omistautunut eksorkisti ja toimi käsittääkseni lähes kuolemaansa saakka.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helena Paalanne sanoo:

    Timo, juuri näinhän sen pitääkin mennä. Kirkkoherrana tehdään kirkkoherran ratkaisut siltä pohjalta mihin suuntaan haluaa omaa seurakuntaansa viedä. Mieluummin ei niin, että ensin kutsutaan ja sitten, kun on näytetty jotain noloa matskua telkussa, niin ollaan että hyi kauhee ei kertakaikkiaan miten nolo Pirkko! Toki kirkkoherratkin kenties saattavat luottaa johonkin menneeseen maineeseen, joka kai on ollut tuossa omassa genressään Pirkko Jalovaaralla ihan hyvä, eivätkä siksi tule niin tarkkaan peranneeksi, että minkäslainen manaaja se tällä erää on tulossa rukousiltaa pitämään. Ymmärrykseni siis heillekin, joille tämä on tullut puoliyllätyksenä.

    Minusta omasta seurakunnasta huolehtiminen tai sitten irtisanoutuminen jostain henkilöstä, aatteesta tai teologisesta virtauksesta “kirkon ääntä” käyttäen ovat kaksi eri asiaa. Ensimmäinen on oman tehtävän hoitamista. Jälkimmäinen on median kanssa toimeentulemista ja valitettavan usein siihen liittyy mustavalkoistava juonne, joka ei salli erilaisten äänten esilletulemista. Esimerkiksi piispojen osalta jälkimmäinen kyllä saattaa olla juurikin sitä oman tontin hoitamista. Kuten sanottu, olen välillä itsenikin kanssa eri mieltä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Timo Juntunen
    Timo Juntunen

    Saaristorovasti. Runoilija. Elämän taiteilija. Tapaamisiin pappilan sillalla!