Kiitos Tuomas Palola Väikkäristäsi!

Kotimaa 5.2.2015:

”Se, mikä meillä vanhoillislestadiolaisuudessa leimataan nyt uudistusmieliseksi hapatukseksi, on vanhaa oppia.”

”Tutkimusta tehdessään Palola havaitsi, että lestadiolaisuuden historiassa neljä kysymystä nousevat yhä uudelleen polttaviksi ja liikettä jakaviksi. Kirkon jäsenyyttä koskevan kysymyksen lisäksi näitä ovat rippioppi, oppi lain ja evankeliumin suhteesta, sekä kysymys niin sanotusta hengellisestä hallituksesta. Erimielisyydet näistä asioista ovat olleet usein hajaannusten taustalla.

- Olen tämän tutkimusprosessin aikana hahmottanut, mitä vanhoillislestadiolaisuus on näistä asioista opettanut ennen 1930-lukua. Muistan edesmenneen Samuli Pentikäisen sanoneen toistuvasti puhujainkokouksissa 1990-luvulla, että lukekaa niitä vanhoja julkaisuja ennen vuotta 1930. Mietin silloin, mikä oli Samulin viesti. Nyt luulen ymmärtäneeni siitä jotakin.

Palola on opettanut omissa saarnoissaan asioista niin kuin liikkeessä oli ennen tapana. Tämä ei ole kaikkia miellyttänyt. Jotkut ovat nousseet vastustamaan hänen opetuksiaan vahvastikin.

Palolan mukaan vanhat vanhoillislestadiolaiset opettivat ripistä niin, että se kuuluu yksinomaan sielunhoidon alueelle. Vanhurskauttamisen eli pelastuksen kanssa ääneen lausutulla ripillä ja ääneen kuullulla synninpäästöllä ei ole mitään tekemistä.

Jumala ei tarvitse rippiä, vaan sitä tarvitsee ihminen.

Tutkimusta tehdessään Palola kuitenkin törmäsi Amerikan lestadiolaisten keskuudessa opetukseen, jonka mukaan uskovan on täytynyt tunnustaa kaikki tietoisesti tekemänsä synnit toiselle lestadiolaiselle ja kuulla synninpäästö päästäkseen taivaaseen.

Myös suomalaisessa vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan toisinaan tästä asiasta tavalla, joka on Palolan mukaan perinteisesti mielletty liikkeessä harhaopiksi. Tämä opetus on saattanut johtaa ihmisen jatkuvan ripittäytymisen kierteeseen kadotuksen pelossa.

- Se, mikä meillä nyt leimataan uudistusmieliseksi hapatukseksi, on vanhaa oppia. Väitän, että kukaan vanhoillislestadiolaisuuden uudistajiksi nimetyistä ei halua uudistaa liikkeen oppia, vaan liikkeessä kaivataan reformaatiota eli paluuta vanhaan. Jatkuva uskonpuhdistus on tärkeä asia, Palola sanoo.” ” (Tummennokset osin omiani!)

 

Olen iloinen Palolan Väikkäristä. Se tekee niin monelle asialle oikeutusta. Se puhdistaa ensinnäkin koko liikkeen mainetta tuomalla esille sen tosiasian, ettei siellä ole aina opetettu sellaisia asioita, jotka ovat liikkeen lähihistoriassa aiheuttaneet ja aiheuttavat niin paljon kärsimystä ihmisissä. Sitten se antaa myös ihmisarvoa takaisin niille liikkeen entisille ja nykyisille jäsenille, jotka ovat joutuneet ja joutuvat sanktioihin puhuessaan vanhan opetuksen puolesta. Näitä ihmisiä oli paljon 70-luvun hoitokokouksissa, mutta myös myöhemmin, varsinkin vl-papiston riveissä. Nyt hyllyt tyhjiksi notkumasta niitä pappeja ja puhujia, jotka ovat koettaneet puolustaa entisten lammasten jälkiä!

Kyllä minulla omakin lehmä on ojassa Palolan väikkärin suhteen. Tuntuu ihan mukavalta havaita se asia, että samat harhaopit ovat kiusanneet minua, mitä väikkärissä tuodaan esille. Lain ja evankeliumin suhteesta olen puhunut puhumasta päästyäänkin, usein lainaten Lutherin ajatuksia Galatalaiskirjeen selityksistä. Samoin rippiopista ja synninpäästösanoista olen puhunut usein. Ja minkäs nimityksen itselleni sain asian johdosta? Tyttöraasu. Tyttöraasu ei ymmärrä mitään koko asiasta. Nyt kyllä toivoisin tuon lempinimen minulle antanutta vanhoillislestadiolaista pappia lukemaan Palolan väikkäriä koskevan kirjoituksen huolella ja tutustumaan myös niihin ennen 1930-lukua kirjoitettuihin liikkeen kirjoituksiin, joista myös Samuli Pentikäinen on maininnut usein saarnoissaan.

Nyt jos Palolan tutkimus johtaa vl-liikkeessä uskonpuhdistukseen, liike palaa luterilaisuuden juurille ja ennen kaikkea Raamatun ydinsanomaan Kristuksesta ja pelastuksesta. Siinä ”pelissä” ei ole kuin voittajia; se vapauttaa ja se tuo ilon ja rauhan.

Kiitos vielä kerran Tuomas Palola!

2 kommenttia

  • Vuokko Ilola sanoo:

    Lisäys Kotimaan Pro:ssa ilmestyneestä tekstistä aiheeseen.

    Kotimaa Pro:

    “Lain ja evankeliumin suhteesta lestadiolaisuudessa on myös ollut historian aikana vaihtelevaa opetusta. Kristinuskon yhteisen käsityksen mukaan laki osoittaa synnin ja viittaa Kristukseen syntisten Vapahtajana. Niin sanotun lain kolmannen käytön mukaan laki myös ohjaa uskovaa. Uskovalle voidaan antaa hänen ulkopuoleltaan ohjeita, joita noudattamalla hän elää Jumalan tahdon mukaan. Vanhoillislestadiolaisuus on torjunut Palolan mukaan lain kolmannen käytön alusta alkaen. Uusheräys hyväksyy sen ja Amerikan lestadiolaisten keskuudessa sillä on ollut kannatusta. Vanhoillislestadiolaiset ovat kuitenkin opettaneet, että armo opettaa ihmisen elämään oikein. Älä tee sitä ja älä tee tätä –tyylisiä käskyjä ei tarvita.”

    Oma kokemukseni kuitenkin on, että lain kolmatta käyttöä on edelleenkin vl-liikkeessä mitä suurimmassa määrin, se kulkee nimikkeellä “armoneuvot”. Näin on näkyleivät!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • erkki hurtig sanoo:

    Vapahtaja tuli saarnaamaan vangeille vapautusta.Kun meillä on aarre, joka on “Vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä”, niiin meidänkin tulisi julistaa samaa ilosanomaa. Ja ennen kaikkea uskoa omalle kohdalle. Itselleni on viime aikoina noussut mieleeni Laupias Samarialainen, ja Jeesuksen opetus hänestä. Sain palvella Suviseurakansaa Sievissä 2008, jolloin tekstini oli juuri tuo Luukkaan eveankeliumin 10. luvun vertaus. Puheeni voi kuunnella tästä ;

    https://www.youtube.com/watch?v=jYqd-j8s7KA

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit