Kirkko 2018 – herätys!

Jo heti kirjoitukseni alussa varoitan, että otsikko voi hämätä. En siis kirjoita perinteisestä herätyksestä, jossa siinäkin olisi aihetta, vaan toisenlaisesta herätyksestä.

Kyse on herätyksestä uudistua! Kyse on herätyksestä huomata, miten toimintaympäristömme muuttuu ja miten eri toimijoiden tavat ovat kehittyneet ja muuttuneet. Kyse on herätyksestä arvioida omaa toimintaamme kirkossa  ja lähteä sen pohjalta uudistamaan sitä.

Taustaksi pitää sanoa pitkän linjan kirkon ihmisenä, että jatkuvuus on ollut ja on edelleen vahvuutemme kirkossa. Samoin pitää rehellisesti sanoa ja tunnustaa, että kirkossa tehdään – teemme edelleen paljon hyvää työtä. Samalla joudun kuitenkin kirjoittamaan ja lausumaan, että tarvitaan muutosta.

Kun kirjoitan ”kirkosta” tarkoitan omaa kirkkoamme ja sen eri organisaatiotasoja. Tarkoitan siis paikallisseurakuntia, joista kirkko pohjimmiltaan ja myös raamatullisesti ja teologisesti muodostuu – ja tietysti niiden jäsenistä. Kirkossamme on myös tätä perusasiaa tukevia tahoja ja tasoja. Niitä ovat hiippakunnat ja kirkon keskushallinto. Lisäksi meillä on järjestöjä, jotka tekevät tai tukevat kirkon työtä.

Jo edellinen lista kertoo, että kirkko on hyvässä mielessä – ja ehkä huonossakin – paisunut kuin se entinen pullataikina. Nyt kuitenkin paisumisen aika on ohi. Pitäisi saada muutosta, mutta miten vaikeaa se onkaan. Kirkkomme on julkisyhteisö ja tietyt organisaation osamme ovat muotoutuneet ja toimineet vuosikymmeniä. Niitä ei vain pystytä purkamaan tai olennaisesti muutamaan – vaikka ehkä osa pitäisi!

Kirkkomme rakentuu sillä tavalla, että uudistuksia ja muutoksia haetaan useimmiten kirkon ylätasoilta lähtien. Siellä on työryhmiä ja on kirkon keskushallinnon osasia. Tehdään mietintöjä ja suunnitelmia sekä strategioita. Ne ovat sinällään hyviä ja ajavat hyviä tavoitteita, mutta!

Mutta merkitsee sitä, että niillä ei saavuteta paljoakaan tai niillä on saavutettu melko vähän muutosta. On saatu kyllä hyviä asioita aikaiseksi: On uudet virsikirjat, lisävihkot, Raamattu, jumalanpalvelus- ja toimituskirjat, rippikoulusuunnitelmat ja niin edelleen. Silti kirkon ja seurakuntien toiminnan käyrät näyttävät alaspäin! Tämä selitetään ja oikeasti varmaan myös selittyy ainakin osin ympäröivän maailman ja ihmisten elämän muutoksella. Tähän on kuitenkin tyydytty.

Olen ollut aina kirkon ”uskollinen poika” ja uskonut organisaatioomme. Uskon varman edelleen (en siis kuten Jumalaan uskotaan vaan muuten!). Silti totean, että tarvittavaa muutosta ei saada nyt ja riittävän nopeasti aikaiseksi kirkon organisaation ja sen nykyisten toimintamuotojen kautta! Miten sitten muutos saadaan tai voidaan saada? Se voidaan saada vain alhaalta, seurakunnista ja kirkon jäsenistä ja työntekijöistä käsin!

Meillä tehdään siis paljon hyvää työtä. Näin ajattelen ja samalla huomaan, kuinka ympärillä eri tahojen toimintatavat ja –välineet kehittyvät. Huomaan hyvän toimintamme ohella, että junnaamme kirkossa ja seurakunnissa paikallamme. Teemme ehkä joskus liikaakin tai väärällä tavalla, koska jotkut väsyvät tai menettävät intonsa ja motivaationsa.

Uskon, että meillä on työntekijöissä ja seurakuntalaisissa potentiaalia paljon enempään. Vaikka teemme hyvää työtä, puuttuu arvioiva ja itseämme haastava ja uudistava työn kehittäminen. Teemme työtä perustasollamme jatkuvuuden pohjalta emmekä haasta itseämme ja toisiamme tekemään työtä parhaimmalla tasollamme. Tai emme haasta itseämme ja toisiamme kehittämään tarpeeksi itseämme ja nostamaan tasoamme. Tässä tietysti katseet kohdistuvat myös johtajiin ja seurakuntien organisaatioihin, joiden tulisi tukea, motivoida, mahdollistaa ja innostaa muutokseen ja uudistumiseen, tason nostamiseen!

Jotta asiaan tulisi hieman konkretiaa, tarkoitan edellisellä ainakin kahta kokonaisuutta. Tarkoitan toisaalta tapojamme toteuttaa tai järjestää toimintaamme ja toisaalta tapojamme toimia oman organisaatiomme sisällä. Jälkimmäisen tulisi virittää ensimmäiseen. Paljon on tietysti yksilöiden vastuulla, mutta organisaation tarkoitus on ymmärtääkseni juuri antaa viritys ja pohja kunkin työntekijän ja työyhteisön toiminnalle. Ensimmäinen junnaa paikallaan, koska myös jälkimmäinen ainakin osittain junnaa paikallaan. Lisäksi meillä on rohkeuden ja avoimuuden puutetta. Olemme liikaa perinteittemme vankeja. Ja perinteet ovat kantaneet tähän asti monessa ja kantavat edelleen, mutta ne eivät kerta kaikkiaan riitä!

Siis: Kirkko 2018 – herätys! Ei ole vielä liian myöhäistä ja meillä on paljon mahdollisuuksia! Jospa myös uusi ”pääjohtajamme” (=arkkipiispa) paimentaisi meitä uudistumaan ja muutokseen. Nyt tarvitaan monia ”unilukkareita”, mutta tarvitaan erityisesti toistemme innostamista ja itsellä asennemuutosta lähteä uudistumaan.

PS. Kerron vielä, että peilaan toimintaamme minulle tärkeään vapaa-ajan vastuutehtävään eli tehtävään toimia OP-ryhmän ison aluepankin hallinnon keskeisessä roolissa. On huikeaa ollut nähdä, miten OP-ryhmä on uudistunut viimeisten 2-3 vuoden aikana. Sitä on johdettu ja johdetaan uudistumaan!

Toivo Loikkanen

31 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tärkeää ja välttämätöntä on ensin jakaa uusi työnäky kaikille työntekijöille. Luoda yhteinen visio. päämäärä, johon jokainen aidosti sitoutuu. jotta jokainen työtehtävä saadaan tukemaan yhteistä päämäärää. Silloin turha karsiutuu automaattisesti pois. Samalla jokainen voi kokea olevansa yhtä arvokas ja välttämätön tavoitteen saavuttamisessa.

    Tosiasiahan on se että nyt kukin voi määritellä omat arvonsa ja päämääränsä itse. eivätkä ne ole useinkaan yhteneviä. Sitä vain ei helposti havaita, kun asiasta ei avoimesti keskustella. Visio kun on määritelty ja kaikki siihen sitoutuu, niin sitten voidaan lähteä asioita oikeasti muuttamaan. Tuo Meri-Annan visio oikein lämmitti sydäntä.

    Mikä estää panemasta toimeksi. Siitä vaan kirkkoherraksi sopivan kokoiseen seurakuntaan ja luomaan uutta toimintakulttuuria. Golda Meirin motto: jos jotain ei tehdä nyt, niin koska sitten?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Onhan noita visioita luotu kirkkoon ja seurakuntiin jo vuosien ajan. Ongelmana on niiden muuttaminen käytännön toimiksi. Tavoitteet pitäisi asettaa kymmenen vuoden, yhden vuoden, kuukauden ja viikon päähän. Silloin niillä on merkitystä. Pelkästään kaukana tulevaisuudessa olevä päämäärä jäänee usein saavuttamatta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jos kerran tuo Meri- Annan mahdollisuus voitaisiin toteuttaa, niin miksi sitä ei ole jo aikoja sitten lähdetty toteuttamaan? Miksi kirkkoihin pyritään yhä kutsumaan väkeä, eikä mennä itse sinne, mihin kutsutaan.

    Tiedän kyllä tapauksen vuosien takaa jolloin pappi päätti lopettaa kaiken ylimääräisen toiminnan ja hoiti vain pakolliset kuviot. Sen seurauksena alkoi tapahtua paljon hyvää. Moni nuori sai siinä samalla kipinän pappeuteenkin. Kaipa ovat nyt jo kaikki eläkeukkoja.

    Hirmuista rohkeuttahan vaatii. Lopettaa tilaisuudet kirkossa ja suuntautua sinne missä ihmiset on. Ei sitä kai kukaan uskalla tehdä enää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Tammisalo sanoo:

    Evankelis-luterilainen kirkon toiminta perustuu paljolti siihen, että ihmistä odotetaan tulevaksi kirkon luo. Kuitenkin säilyäkseen elossa, kirkon olisi mentävä sinne, missä ihmiset ovat. Ajatelkaapa, jos esimerkiksi lapsityössä alettaisiin lähettää työntekijöitä perheisiin 1-2 tunnin ajaksi auttamaan kotityössä ja lasten hoidossa. Mikä taivaallinen apu ruuhkavuosien keskellä kamppaileville perheille! Evankeliumia voisi viedä koteihin sanoin ja teoin. Ja vastaanotto olisi varmasti lämmin. Ja lastenhoito voisi mennä vaikka pyhäkoulun merkeissä tai kodinhoito keskustellen kotona ahkeroivan vanhemman kanssa. Eikä aina tarvitsisi edes puhua. Päiväunien antaminen väsyneelle kotiäidille olisi lämmin tervehdys kirkolta. Uskon, että moni perhe löytäisi aivan uuden suhteen kirkon kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tutustuin Sefidissä ulospäin suuntautuvaan seurakuntaan ja se kasvaa vastaavilla eväillä kovaa vauhtia. Monet haluavat tulla mukaan, kun on mahdollisuus myös auttaa muita. Siellä työntekijät eivät tee kaikkea. Kirkkoherrakin johtaa vain johtotiimiään. Näkisipä joskus täällä jotain siitä innosta ja aktiivisuudesta mitä niissä seurakuntalaisissa on.

    Toinen asia on tietysti se taipuuko kirkko oikeasti sellaiseen. vai jääkö kaikki meidän haaveiluihin. Hauskaahan tämäkin on.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirkolle herätystä myös viime päivien kohun tiimoilta! Tässä fb:n pastorit-ryhmään kirjaamani päivitys: “Lyhyesti viime päivien uutisiin liittyen: 1)Asiat pitää selvittää ja kantaa vastuu virheistä. 2)Pitää huolehtia myös kohun keskelle joutuneen Hgin piispan jaksamisesta. 3)Kuka kirkossa ottaa johtoonsa ja hoitoonsa tämän “casen”. Onko se arkkipiispa vai Hgin hpk:n toimijat?” Jonkun pitäisi ottaa tämä hoitoonsa ja johtoonsa!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Laitanpa tämänkin vaikka joku voi lätkäistä tiukkapipon leiman: is.fi/viihde/art-2000005524028.html … Roastaaminen on amerikoista tullut viihdemaailman formaatti, jota pidän vastenmielisenä. On outoa, että pappi menee pyydettynä ja tietoisesti mukaan. #roast #kirkko #pappi #ilkeilyhupi #Kanala

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.