KIRKKORAKENNUS EI OLE MIKÄÄN DISURI-HUONE!

 

Disuri on apteekin päivystyshuone. Ovikelloa soittamalla pääsee öiseen aikaan eteistilaan, jossa päivystäjä oman turvallisuutensa taatakseen  palvelee asiakasta  viereisestä huoneesta luukun kautta. Oma äitini oli 50-luvulla farmaseuttina mm. Hauholla ja Imatralla. Nuori nainen pelkäsi kuollakseen disuri-vuoroja. Yleensä häntä kävivät tervehtimässä elämän kolhimat kundit, kyselemässä huumeita tai  pyytämässä sidetarpeita puukonhaavoihin.

 

Viime viikonvaihteessa Kuopiossa pidetyillä Kirkkopäivillä Ilkka Vainio toisti isänsä Juha Watt Vainion kysymystä, miksi kirkko ei ole auki öisin. https://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/11465-ilkka-vainio-kysyy-miksi-kirkko-on-kiinni-yoellae 50-luvusta on tultu pitkä matka tähän päivään, kohti 24/7-yhteiskuntaa, jossa elämä sykkii niin kiivaasti, että pikkulapsia lukuun ottamatta kenelläkään ei tunnu olevan aikaa levätä kuin vasta haudassa. Keinovalot ovat jo aikaa sitten muuttaneet yön päiväksi. Kauppiailla näyttää olevan suljetun paikan kammo, kun ahdistuvat ajoista, jolloin kaupan pitäisi olla kiinni. Ravintoloissa voit myös helposti viettää yösi.  Telkkari ja videot viihdyttävät uupumatta katsojaa läpi yön. Samoin voit nykyään notkua netissä päivin ja öin. Yöllä kirkon työntekijään saa yhteyden Palvelevan Puhelimen kautta.

 

Mutta miksi kirkon pitäisi olla auki yöllä? Rippikoululeireillä Ruttopuiston rovasti opetti lapsille, että Pyhä Henki menee nukkumaan viimeistään klo 23, joten teidänkin sopii mennä yöpuulle.  Kenen tehtävä olisi pitää kirkkoa auki läpi yön?  Ilman vartijaa suomalaisista kirkoista lähtisi varkaitten mukaan kaikki irti saatava kynttilänjaloista mikrofoneihin asti.

 

Olen joskus Venäjän-matkoillani saanut yöpyä kirkon tiloissa. Kokemus on metka. Tuskin onnistuisi Suomessa.  Mitä taas tulee kirkkojen pitempiin aukioloaikoihin, niin ainakin Helsingin Tuomiokirkkoa on pidetty kesäisin auki puolille öin koulutettujen vapaaehtoispäivystäjien voimin.  Eikö keskiyö ole riittävän myöhäinen ajankohta kirkkoon pyrkiville? Mitä ihmiset tekisivät hämärässä kirkkosalissa suden hetkellä? Lukisivat Raamattua, rukoilisivat? Hei, come on, rukous ja Raamatunluku onnistuvat milloin ja missä vain!

 

Vähän aikaa sitten uutisoitiin, että seurakunnat voisivat siirtää enemmän toimintojaan kirkkorakennukseen ja luopua  monista muista tiloistaan. Arkkitehtuuri asettuu monin paikoin esteeksi moisille ideoille. Pari sataa vuotta vanhat rakennukset eivät tuosta vain taivu konttoritiloiksi, kahviloiksi , elokuvateattereiksi, majoitussaleiksi  tai monitoimitiloiksi. Ei myöskään pidä unohtaa näkemystä, että kirkkorakennus on pyhitetty eli erotettu tiettyyn tarkoitukseen, nimittäin Jumalan palvelemiseen. Kirkko on Herran Huone, ei disuri-huone.

 

Raamatusta löytyy Jumalan suora  puhelinnumero 5015: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” (Ps. 50:15). Aikaisemmin asia sanottiin vähän vähemmän jyrkästi: … ja sinun tulee kunnioittaa minua…

 

Junnu Vainion Apteekin ovikello soi tässä linkissä:

 

http://youtu.be/_fQNSi_VraU

 

 

 

9 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Toki Mestarimme kehottaa meitä kristittyjä valvomaan, olemaan valppaina, tutkimaan aikain merkkejä, mutta kyse ei ole mistään levottomasta, hurmahenkisestä odottamisesta. Uni maistuu hyvin öisin niille, joilla on puhdas omatunto. Hyvä omatunto kun on paras päänalunen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lauri Lahtinen sanoo:

    Tisurit ovat hyödyllisiä monissa asioissa. Muisto vuodelta 1974 olimme Riikassa ja asuimme asuntolaivalla, jossa oli myös saunat . Joskus piti huutaa: Desurni elektriku! Banja holotna!

    Hyvinvointivaltio on opettanut kansalaisensa siihen, että kaikki asiat pitää olla valmiina minua varten, jos satun tarvitsemaan. Kiirapi eli ensiapu täytyy olla siksi, että siellä ommellaan, liuotetaan, sidotaan , kipsataan ja ommellaan, kun tarvitsen.

    Meistä monet saa elää niin, ettei tarvitse juuri kertaakaan miehuusiässä. Kirkon pitäisi olla sellainen ensiapuasema, joka toimii heti, jos tarvitsen. On turvallista tietää, että on paikka, josta tarvittaessa saa avun. Vaan, kun käy joskus niin, ettei apu ennätä tai ei auta,, vaikka on paikalla. Olisiko miettimisen paikka? Rintaa kivistää aika olisi kolmenkuukauden sisällä, mutta miksi vasta viimeisinä päivinä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Eikös jossain seurakunnissa ole sellainen systeemi, jossa yksi kännykkä on aina vuorotellen jollain työpäivällisellä papilla n.24 tunnin vuoroissa päällä. Sen kännykän numero on julkisesti tiedossa “päivystävän papin” tms. epiteetillä varustettuna. Ei olisi varmaan hankala tai vaikea toteuttaa muuallakaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Lauri: Tämä maailma on yksi iso lasaretti, jossa Kristuksen omat joutuvat tekemään hoitopuolen keikkaa, toimimaan ensiavun antajina. Viimeavun antaa kuitenkin yksin Kirkon Herra.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Elias: Salossa taisi olla tuollainen Pappi puhelimessa-päivystys. Tuli mieleen, että noinkohan voisi ohjata kaikki avuntarvitsijat Salon seudulle…

    Me torppasimme Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa ajatuksen, että olisi tuollaiset kapulanvaihtoviikot. Syitä oli monia, mm. se, että kokoukset ja keikat kumminkin katkaisisivat intensiivisen keskusteluajan. Lisäksi ainakin minun korvaani särähtää ajatus, että korvasta korvaan kulkisi sellainen pöpöpesä kuin olisi julkinen Mobile Phone.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Mä luulen, että nykytekniikalla ei olisi vaikea ajatus sekään, että saisi pitää oman kapulansa, johon tulisi vain jollain tietyllä soittoäänellä (tms) merkitty puhelu, joka kertoisi, että se tulee nyt tähän päivystysnumeroon. Ei tarvitsisi siis konkreettista puhelinkonetta vaihdella…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Olisikohan se seurakuntalaisista hauskaa, kun voisivat reaaliaikaisesti netistä seurata, kun pappi viilettää päivän mittaan pitkin ja poikin seurakuntaansa? Keikan heitettyään pappi voisi kommentoida jotakin yleistä / lystikästä “seuraajilleen”…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Disuri on tuttu sana. Oikein pomppasi tuosta otsikosta. No, olihan se suuraakkosin kirjoitettukin. Minun äitini teki pitkän päivätyön farmaseuttina. Alkupäätä en ollut edes vielä seuraamassa, mutta neljäkymmentä vuotta se kai kesti. 1960-luvulla asuimme apteekkitalon yläkerrassa. Isä opiskeli viikot Helsingissä ja me olimme äidin kanssa kahden. Disuri oli isohko huone, jossa tehtiin muitakin apteekksitöitä kuin päivystettiin. Minä olin aika usein iltaisin siellä lukemassa, kun en halunnut tai uskaltanut olla yksin kotona. Iltavuoron jälkeen puhelin käännettiin usein meidän eteiseen. Joskus se soi öisin, kun varsinkin eläinlääkärin asioiden takia piti lähteä tekemään hätätilanteeseen lääkkeitä.

    Tänään mietin tuota, kun itse olin disurissa. Äiti asuu palvelukodissa ja soittaa aina mulle ensin, kun jotain tapahtuu. Tänään piti hoitaa ensiapua puhelimitse, kun olin päivällä yliopiston kirjastossa. Äiti oli kaatunut ja kipeä ja vihainen. Kun soitin kotisairaanhoidon päivystäjälle, selvisi, että ambulanssi oli jo kerran käynyt arvioimassa tilanteen. Joo, äiti on jo aika vanha.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Oikein mukava palsta, josta tulin hyvälle mielelle.’ Kiuru on kiitoksensa ansainnut. Minua huvitti sen yhden vesselin oivallus, että kirkkoon pitäisi päästä yöllä. Miksei päivällä niiden harvojen joukkoon, silloin saisi kuulla sanaakin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (65v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121