Kirkko hylkää osan työntekijöistään?

Lähivuosina moni seurakunta vähentää henkilöstöään. Kuinka käy niille työntekijöille, joiden työelämän perustaidot ovat puutteelliset? Voi olla, että he ovat vuosia tai vuosikymmeniä hoitaneet omaa tehtäväänsä monessa suhteessa hyvin. Tai sitten heitä ei erilaisista syistä (esim. ”armo” tai virkarakenne) ole saatu saneerattua pihalle vaikka olisi ollut aihetta. Mutta mitkä mahdollisuudet heillä on työllistyä uudelleen mahdollisen irtisanomisen jälkeen?

Omassa seurakunnassani koulutussuunnittelu lähtee liikkeelle työntekijöiden omista hakemuksista. Kehittyneemmät seurakunnat aloittavat seurakunnan toiminnallisista tavoitteista. Mutta tällaisella prosessilla ei välttämättä huomaa heitä, jotka eivät vuosikausiin ole hakeneet eivätkä olleet missään koulutuksissa vaikka olisi tarvetta. Toivottavasti isompien yksiköiden henkilöstöhallinto bongaa heidät.

Mitä tahansa asiaa suunniteltaessa on liian helppo keskittyä siihen minkä joku prosessiin osallistuja tuo esille. Ja usein se, mitä ei sanota ääneen, huomata tai haluta huomata, olisi paljon tärkeämpää.

Kirkon Henkilöstökoulutuskalenterista vuodelle 2014 löytyy paljon hyviä erikoisosaamista ja spiritualiteettia kehittäviä syventäviä koulutuksia, mutta kovin vähän perustaitokoulutuksia.

Ei hyvä.

Näkökulmamme kiinnittyy liikaa henkilön nykyisiin, ehkä loppumassa oleviin, työtehtäviin. Työnantajien pitäisi katsoa asiaa myös henkilön mahdollisten tulevien työtehtävien kautta. Tähän seurakuntien esimiehet tuskin ovat kovinkaan paljon tottuneet. Monella muulla alalla uudelleenkoulutuksen järjestämisen osaaminen on ihan eri luokkaa.

Mitä nuo koulutussuunnitelmista unohtuvat perustaidot sitten olisivat? Ajanhallintaa, ihmissuhdetaitoja, ensiaputaitoja, viestintää, hygieniaosaamista, kieliä. Ja jos nuo ovat turhan abstrakteja, aloitetaan ATK:sta.

Tampereen IT-yhteistyöalue ulottuu Hyvinkäältä Parkanoon, Somerolta Jämsään ja Sastamalasta Hausjärvelle. It-yhteistyöalue yritti järjestää kevään 2013 aikana 16 koulutusta seurakuntien työntekijöille. Niistä 12 peruttiin osallistujamäärän vähäisyyden vuoksi. Järjestelmäasiantuntija Rami Aalto kommentoi:

Yksi työelämän suurimpiä järjettömyyksiä on pitää työntekijä osaamattomana työtehtäviinsä. Tietokone on tätä nykyä sellainen työkalu, ettei sen käyttöä pääse pakoon oikeastaan missään työtehtävässä ja jos työntekijän tietokonetaidot ovat vajaat, se taas tarkottaa osaamattomuuden takia hukkaan heitettyjä työtunteja.

 

Jos asiaan ei ole aiemmin herätty, tämän syksyn suunnitelmien kanssa tulee kiire. Mutta vastuullinen työnantaja kykenee pistämään prosessin vireille kesken vuotta, jos tahtoa löytyy.

 

Ps. Heräsin itse pohtimaan asiaa eräässä koulutuspäivässä, missäs muuallakaan. Kiitos Agricolan kouluttaja Ida-Maria Pankalle.

Tämä teksti on julkaistu suunnilleen samassa muodossa Kotimaan paperilehdessä 17.10.2013. Kotimaan toimitukselle sopivasti sapiskaa siitä, että toimitus oli editoinut kokonaan pois kiitokset Ida-Marialle asian esiin nostamisesta.

19 kommenttia

  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Salme. Kaikki “rönsyt” joudutaan karsimaan. Materiaalit mm. Työntekijät ovat kuitenkin mielestäni tärkeämpiä kuin tavarat ja seinät. Myös lähetysjärjestöille myönnettävät avustukset karsiintuvat pikkuhiljaa pois. Jäljelle jää lopulta seurakunnan perustehtävä: sananjulistus ja sakramenttien hoitaminen. Ehkä on hyväkin, kun joudutaan palaamaan ihan juurille. Osittain tämän kirkosta eroamisliikkeen ovat saaneet aikaan eräät tahot jyrkillä kannanotoillaan, joita on pidetty kirkon kantoina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuomas Hynynen sanoo:

    Salme, asia on juuri noin miten on jo vastattu. Kun talous on tiukka, säästetään vähän joka asioista. Välillä kuitenkin huomio kiinnittyy kovin marginaalisiin asioihin: lyijykyniin tai valojen sammuttamisiin. Tärkeitä nekin ovat. Mutta karkeasti meidän seurakunnassa menee – miljoona henkilöstökuluihin – 500 000 palvelujen ostoon – 90 000 sähköön, veteen ja lämmitykseen – 55 000 avustuksiin – 25 000 kalusteisiin (huonekalut, koneet, laitteet) niin tosiaan näiden rinnalla “askartelutarvikkeet” 7000 euroa tai “lahjaksi ostettava kirjallisuus, sis. vihkiraamatut” 3600 euroa on aika pieni summa.

    Järkevänä kehotuksena on siis ostaa kirjoja, tarvikkeita ym. riittävästi ja riittävän laadukasta, mutta edullisempia vaihtoehtoja suosien.

    On järjetöntä pitää työntekijöitä töissä, jos heille ei ole rahaa ostaa kohtuullisia työkaluja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • René Malmström sanoo:

    Olen pessimisti perustaitojen koulutuksen suhteen. Voihan se olla että yksittäistapauksissa sellaisella voi olla merkitystä, mutta tilanteen ollessa sellainen kuin se nyt työmarkkinoilla on, pessimistisen näkemykseni mukaan perustaitojen koulutus on hukkaan heitettyä rahaa. Kouluteutun työvoiman tarjontaa kuvaa minusta hyvin netissä kiertävä kasku: “Mitä voi nykyisin sanoa ekonomille tai kauppatieteen maisterille? Iso mäkki ja ranskalaiset kokiksella.”

    Kasku olisi hauska jos se ei olisi totta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Kiitos Tuomas ja muut vastauksista kysymykseeni. Vastauksenne antavat perspektiiviä menojen keskinäisiin mittasuhteisiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Saattaa olla, että olen liiankin pessimistinen, mutta ikääntyvänä ja ensi vuonna eläkkeelle jäävänä täysin palvelleena seurakunnan työntekijänä en näe tulevaisuutta kirkkomme kannalta kovin lohdullisena. Kirkosta eroamisen kiihtyminen sen pessimismini lähinnä aiheuttaa. Eroamislikkeeseen on monia syitä. Yksi on yleinen maallistumiskehitys yhteiskunnassamme. Toinen on kirkon eräänlainen jähmeys ja hitaus ajan haasteisiin vastaamisessa. Pieni vaikutus on myös vapaa-ajattelijoiden aktivoitumisella eroakirkosta.fi- touhuineen. Oma vaikutuksensa on myös äärikonservatiivien ja ääriliberaalien ihmisiä ärsyttävillä mielipiteillä ja kannanotoilla, joita tavalliset ihmiset luulevat kirkon kannanotoiksi. Luulen, että noin 40 vuotta kuolemani jälkeen kirkkoon kuuluu enää vähemmistö suomalaisista. Kuinka vähän, sitä on vaikea ennustaa. Seurauksensa asialla on. Kirkon ja seurakuntien toiminta supistuu huomattavasti. Työntekijöitä on paljon vähemmän kuin nyt. Kiinteistöistä joudutaan myös luopumaan. Kirkot lienee pakko säilyttää, mutta talouspulan vuoksi niitä ei voida pitää kunnossa ja ne rappeutuvat vähitellen. Lapsityötä jäävät tekemään vapaaehtoiset pyhäkoulun pitäjät. Päiväkerhotoiminta loppuu. Diakoniatyö jää vapaaehtoisten varaan. Vihkimiset hoitaa maistraatti. Papeista tulee osa-aikaisia. Heillä on jokin muu pääammatti. Hautaustoimi siirtyy kunnille. Hautaan siunaamiset hoitavat osin maallikot. Lähetystyö hiipuu. Toivottavasti näin ei käy. Mutta nykykehitys ei juuri muuta viitettä anna.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • antero virtanen sanoo:

    @Osmo – kansankirkon rooli pienenee huomattavasti ja sen myötä tietynlainen yhtenäiskulttuuri on historiaa, kirkollinen elämä sen sijaan saa uusia muotoja joita me emme pysty kuvittelemaan, kuten yhteiskunta laajemminkin, “aika aikaans kutakin”

    OLin jokin aika sitten erään Helluntaikirkkoon kuuluneen ystäväni hautaansiunaamisessa. Tilanteen veti eläkkeellä oleva opettaja. Oli erilainen kokemus mutta Bertta tuli siunatuksi ja haudatuksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anne Mikkola sanoo:

    Niinpä. Muistaakseni joissain anglikaanikirkoissa maailmalla maallikot kastavat lapsiakin. Jos UT:n mukaisessa seurakunnassa elettäisiin, niin seurakunnan ja sen kansalaisten, paimenten, opettajien, evankelistojen, johtajien, kahvinkeittäjien, ovien avaajien yms tehtävä olisi nimenomaan se, että kaikki kasvaisivat ns. täyteen aikuisuuteen, löytäisivät oman tehtävänsä yhteisössä. Sen sijaan ev.lut.kirkon työntekijät vaan sinnikkäästi puhuvat seurakunnasta instituutiona, seurakunnan toiminta on samaa kuin su aamun jumalanpalvelus tai pappien toimitukset tai kirkkokuorojen lukumäärä. Koko painopiste ja tavoite on minusta aivan muuta kuin se mikä välittyy Raamatun teksteistä seurakuntana. Mutta eipä se ketään mietitytä. Raamattu luetaan vaan myöhempien instituution dogmien kautta. Ja huolehditaan kirkollisveron määrästä.

    Ei rahoitus elävälle seurakunnalle ole mikään ongelma. Rahaa jää ylikin. Työssä oleva voi helposti antaa vaikka 10 prosenttia tuloistaan sellaiseen millä näkee olevan ikuista arvoa. Sen olen ihan itse nähnyt. Kymmenen tällaista ihmistä maksaa yhden työntekijän palkan siis noin karkeasti ottaen. Maailmalla jenkkiseurakunnissa varmaan noin 100 seurakunnan jäsentä ylläpitää yhden pastorin.

    Suomessa tuntuu mentaliteetti olevan mieluummin se, että ns. uskovat ovat maan vaiva, eikä niitä varten nyt ainakaan seurakunta ole. Tämä varmaan johtuu siitä, että ns. uskovat samaistuvat ns. herätysliikkeisiin yms. kirkkoa vastaan toimiviin tahoihin. Tarttis luopua tuosta vastakkain asettelusta. Ja uskoa johonkin sellaiseen mitä vielä ei ole paljonkaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • antero virtanen sanoo:

    Suomen ev.lut. kirkossa näkyy edelleen historian painolasti eli tämä oli Viranomainen 1860-luvulle. Rakenteissa ja meidän kirkkolaisten mielen ankkurina ovat edelleen siltä ajalta periytyvät tottumukset. Koko yhteiskunnan rakenteissa, johon kansankirkkomme siis kuuluvat vaikuttaa edelleen myös mm 1918 tapahtuneen kahtiajaon arvet.

    Minusta nykyiselle pohjalle ei synny uutta toiminta- / elämismallia, ainakaan joustavasti ja kitkatta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Antero. Niin käynee. Jostain syystä minäkin Lutherin hölmö olen alkanut tykätä noista hellareista. Ei he ainakaan vastusta naispappeutta.

    Ilmoita asiaton kommentti