Kirkko, julkisuus, maine ja viime mainittujen hallinta?

Olen viime päivinä miettinyt kirkkomme imagoa. Olisi ollut mielenkiintoista tehdä imagotutkimus kirkosta ennen viime päivien kohu-uutisia. Olisi ollut todella mielenkiintoista saada selvyyttä siitä, mikä on kirkon imago ja millaisia tekijöitä siinä on.

Valistunut arvaukseni on, että kirkko olisi mielletty melko vanhanaikaiseksi ja jäykäksi, ehkäpä jopa paikalleen jämähtäneeksi. Positiivisina puolina olisi mainittu ehkä kirkon työ lasten ja nuorten sekä vaikeuksissa olevien parissa ja hyväksi. Kun aikaisemmin tutkittiin kirkkoon kuulumisen syitä, nuo edelliset mainittiin syinä. Lisäksi kirkolliset toimitukset nousivat kirkon jäsenyyden syinä esille. Kirkon imagossa olisi saattanut korostua positiivisena puolena turvallisuus ja luotettavuus. Lisäksi olisi voinut tulla ristiriitainen imagotulos, jonka mukaan osa kokee kirkon tasa-arvoa ja erilaisuutta edistävänä ja osa taas niitä vastustavana.

Vanha ja kulunut sanonta sanoo, että ”kun kunnia menee niin maine kasvaa”. Mainetta on kirkolle tullut, mutta on kaiketi tullut sitä kyseenalaista kunniaa ja vähän huonoakin mainetta. On hyvä muistaa, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun kirkko on kielteisessä mielessä valokeilassa. Ehkä tämä on kuitenkin mittaluokaltaan yksi suurimmista.

Viime aikojen uutisointi kertoo myös ajastamme ja median toiminnasta. Herkkyys tarttua asioihin ja uutisoida ne välittömästi on todella suuri. Tällä en tarkoita sitä, etteikö esille nostetuista asioista olisi pitänyt kertoa. Tarkoitan vain tapaa, jolla uutiset syntyvät ja etenevät. Lisäksi tässä tilanteessa korostuu, että mitä vastuullisempi tehtävä henkilöllä on, sitä herkempi on kynnys uutisoida asioita valtakunnan mediassa. Ei kirkon rivityöntekijöiden ylitsekäymisiä käsitellä valtakunnan mediassa.

Aihepiirit viime aikojen uutisoinnissa ovat olleet myös sensaatiolta haiskahtavia: Kirkko, piispa, julkisuuden henkilö, raha, alkoholi, yhteisten varojen käyttö. Tässä yhteydessä olen sen verran ”kirkon poika” etten lähde ruotimaan yksityiskohtaisesti kollegoiden tekemisiä. Ehkä jonkinlaisen taustan kuitenkin antaa se, että lapsuudessani suuressa perheessämme saimme kunnalta tukea talvikenkien ostoon ja että äiti perkasi joinakin talvina muikkuja lisätienestien saamiseksi. On myös sanottava se, että julkisuus ottaa hellään huomaansa ja nostaa ja toisessa hetkessä se on armoton ja painaa maan rakoon.

Piispa Laajasalon aikaisempiin asioihin liittyvän uutiskohun rinnalle nousi julkisuuteen kirkkoherra Kari Kanalan roastaamis-viihdetilaisuuden ”anti”. Totesin somessa eräässä yhteydessä lyhyesti, että ”johan tässä olisi tuota julkisuutta kirkolla ollut riittämiin”. Tuota tilannetta arvioitaessa ei ole kyse moralisoinnista vaan tyylitajun ja tarkoituksenmukaisuuden harkinnasta. Nyt niitä ei ehkä harkittu.

Millainen olisi kirkon imagotutkimuksen tulos, jos se tehtäisiin nyt? Vaikea tarkkaan sanoa, mutta varmaan osa vastaajista olisi hieman hämmentynyt. Osa antaisi varmaan tulla suoraan kriittistä tekstiä. Osa kirkon aktiivitoimijoista ei olisi muuttanut ehkä käsitystään paljoakaan.

Kirkossamme hoidetaan kohuun liittyvät talous- ja raha-asiat varmasti 98% tapauksista hyvin ja ohjeiden mukaisesti. On myös niin, että yksittäisiä mokia on tapahtunut ja ne on oikaistu. Itselläni ei ole puolestaan riittävästi viisautta eikä ehkä kanttiakaan sanoa, miten kirkko korjaisi nyt syntyneet imagovauriot ja mikä niiden laajuus ja merkitys on. Vaurioita on kuitenkin tullut!  Yhtenä tapana on se, että me jokainen kirkon toimija mietimme entistä tarkemmin vastuumme ja tekemisemme – ja toimimme silti rohkeasti ja tarvittaessa myös spontaanisti!

Toivo Loikkanen

5 kommenttia

  • Tarja Aarnio sanoo:

    Hyvä kirjoitus. Sinänsä voi todeta, että nämä totaalihölmöilyt ovat tapahtuneet toistaiseksi lähinnä Helsingin hiippakunnassa. Kirkkoon kuuluminen on siellä jo maan alhaisin, joten antaa palaa. Saahan kansalaiset viihdykettä.

    Kyllähän muualtakin yritystä löytyy vaikkapa näiden ev.lut. kirkon ohjeiden vastaisten pappien vihkisooloiluista. Niilläkin lööppeihin pääsee. Syntyy mielikuva, että kirkon nykytehtävä on lähinnä pohtia spn-avioliittoa. Piristyksen antavat sitten nämä muut suhraamiset.

    Kirkosta eroaminenhan tapahtuu tasaista tahtia enkä sitä kaiken tällaisen jälkeen lainkaan ihmettele vaan eipä se kirkon väkeä näköjään haittaa niin kauan kun vielä liksa juoksee. Muuten kai jotain asian korjaamiseksi olisi alettu tehdä jo monia vuosia sitten?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Tie isomman pomon puuhiin näyttää kirkossa kulkevan TV- pelleilyn tai jonkin muun julkisen hölmöilyn kautta. Eipä niistä ainakaan mitään haittaakaan tunnu olevan. Päin vastoin, kovaa meriittiä tuntuvat olevan. Voihan olla, että Kanalankin kiikarissa on peräti piispan virka.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Hiilamo tällä samalla foorumilla antaa yhden kriittisen näkökulman tilanteeseen ja asiaan: https://www.kotimaa24.fi/blogit/helsingin-piispanvaalin-likainen-jalkipeli/

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Aikaisemmin kansalaisille järjestettiin “leipää ja sirkushuveja”. Sirkushuvit antiikin Roomassa olivat pahimmillaan julmaa viihdettä. Sitten kautta ihmiskunnan historian on kanssa huvitettu juljisilla kidutuksill, hirttäjäisillä ja muilla mestauksilla. Tuomittuja on istutettu jalkapuuhun ja sidottu tolppaan sylkykupiksi jne. Toisten julkinen häpäiseminen on näin ollut aina ihmisten tapa toteuttaa alhaisimpia vaistojaan ja taipumuksiaan. Tänään ei enää sivistysvaltiossa toimita näin, mutta nyt meillä on “keltainen lehdistö” ja muut tiedotusvälineet, joiden toimesta ryvetetään ihmisiä kuin parhaaksi kansanhuiviklsi. Meillä Suomessa kateellisuus on yksi kansantaudeistamme. Mikäs sen paremmin kateuden valtaamien ihmisten mieltä ilahduttaa kuin jonkun onnistuneen menestyjän julkinen “paljastaminen” ja “mustamaalaaminen” niin, että sellainenkin saadaan putoamaaan samoihin mutiin muun “b-laakin” kanssa. Joukkotiedotusvälineiden ryöpytyksessä ei kukaan kykene puolustautumaan niinkuin pitäisi voida. Onneksi on hyviäkin lehtiä ja toimituskuntia, mutta oikeudenmukaisuus, objektiivisuus ja tasapuolisuus ovata varmasti tässä yhteydessä taitolaji.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vielä tiivistyksenä: Julkisuutta ja mainetta ei voi täysin hallita. Voi kuitenkin pyrkiä toimimaan niin, että julkisuuteen syntyy toisaalta oikea ja toisaalta myönteinen kuva. Tämä tietysti edellyttää, että on myönteistä mistä sellainen kuva voi syntyä. Ikävien asioiden tapahtuessa on tärkeää, että viestintä hoidetaan viisaalla tavalla. Varmasti tässäkin Laajasaloon ja seurakuntien raha-asioiden hoitoon liittyvässä casessa otettiin kriisiviestinnän opit tarkasteluun ja sovellettiin niitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.