Kirkko murroksessa

Tulevana reformaation juhlavuonna 2017 luterilainen kirkkomme Suomessa on vahvassa murrostilassa. Kirkollisen murroksen syy ei ole – ainakaan varsinaisesti, yhteiskunnassamme ensi vuonna voimaan astuva avioliittolain muutos. Viimemainittuun asiaan liittyvä keskustelu kuitenkin sivuaa tätä kirkon piirissä käynnissä olevaa murrosta.

Avioliittokysymystä keskeisempää on kysyä: olemmeko kirkossa tosissamme kun lausumme apostolisen uskontunnustuksen? Mikäli vastaamme kysymykseen myönteinen, keskustelemme esimerkiksi kirkollisiin toimituksiin ja muuhun uskonnonharjoittamiseen liittyvistä asioista asianosaisina. Kysymykseen kielteisesti vastaavat ovat kirkollisten toimitusten hengellisen sisällön kannalta ulkopuolisia.

Toki osallistuminen kirkolliseen keskusteluun sallittua myös niille jotka eivät itse henkilökohtaisesti koe olevansa kristillisessä uskossa. Tässä suhteessa keskustelu olkoon avointa.  Keskustelun mielekkyyden kannalta on kuitenkin välttämätöntä tiedostaa, lähestymmekö esimerkiksi kirkollisia toimituksia uskonnonharjoittamisen näkökulmasta, vaiko esimerkiksi kansallisena tapakulttuurina.  Vaikka lainsäädäntömme Suomessa lähtee siitä, että kirkollisissa toimituksissa on kyse uskonnonharjoittamisesta, arkielämässä molemmat näkökulmat ovat täysin todellisia.

Silloin kun kirkollisia toimituksia lähestytään tapakulttuurin näkökulmasta, on välttämätöntä kunnioittaa kirkon omaa näkökulmaa, jonka mukaisesti kyse on uskonnonharjoittamisesta. Muussa tapauksessa ajaudumme kysymykseen siitä mikä tai mitä kirkko on.  Tämän kysymyksen myötä olemme kirkollisen murroksen varsinaisella rajapinnalla.

Kirkkomme tunnustuksen mukaan kirkko varsinaisessa merkityksessään on uskovien yhteisö.  Kirkollisissa toimituksissa niiden varsinaiset osanottajat harjoittavat kristillistä uskoa. Tilanteissa voi olla läsnä myös heidän läheisiään, joiden uskonnollinen vakaumus on toinen. Heidänkin oletetaan kunnioittavan tilanteen uskonnollista luonnetta.  Samalla kyse on tilanteesta, jolla on evankelioiva vaikutus.

Kirkollisten toimitusten luonteesta johtuen niihin ei voida kirkon sisäisessä päätöksenteossa suhtautua palveluina, joita kirkko tuottaa jäsenilleen jäsenmaksun vastineena.  Palveluliiketoiminnan lainalaisuudet eivät toimi, koska kirkko on uskovien yhteisö. Kirkon jäsen ei ole asiakas, vaan osa yhteisöä.

Mikäli kyse olisi palveluliiketoiminnasta ilman oletusta osanottajien osallisuudesta yhteisön toiminnassa, ei toimituksiin tarvittaisi lainkaan kirkkoa tai muuta uskonnollista yhdyskuntaa. Uskonnottoman juhlan voi toteuttaa kuka tahansa, eikä uskonnottoman juhlan toteuttaminen uskonnollisia perinteitä mukaillen ole kiellettyä. Sekään ei ole kiellettyä, että uskonnottoman juhlan osanottaja itse mielessään luon tilanteelle haluamansa uskonnollisen sisällön. Kyse voi olla vaikka kristinuskoa ulkoisesti muistuttava henkilökohtainen uususkonto, jonka sisältö kuitenkin poikkeaa kristillisestä tunnustuksesta.

Murrosvaiheessa kirkolla on kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta. Pitäytymällä tunnustuksessa kirkko vetäytyy sivuun yhteiskunnallisen vaikuttamisen keskiöstä. Seurakuntin jäsenmäärä hiipuu ja yhä useampi perhe jättää lapsensa kastamatta. Kirkko menettää enemmistöaseman käytännössä katsoen kaikissa Suomen kunnissa ja samalla mahdollisuuden ylläpitää jäseniltään kerätyin varoin kulttuurihistoriallisia kirkkorakennuksia.

Toisena vaihtoehtoisena ratkaisuna on luopua tunnustuksen sitovasta merkityksestä ja suhtautua siihen jatkossa vain symbolina. Tällöin kirkon jäsenmäärä pysyy ehkä vielä yhden sukupolven ajan suhteellisen korkeana. Tämän jälkeen kirkon maallistuneet tehtävät ottaa hoitaakseen joku muu organisaatio, joka hoitaa ne huomattavasti kustannustehokkaammin. Lopputulemana liikelaitostunut kirkkokunta lopettaa toimintansa taloudellisen vararikon seurauksena.

Kolmaskin vaihtoehto on. Kolmas vaihtoehto on ensimmäinen vaihtoehto lisättynä voimakkaalla panostuksella kansalliseen uudelleenevankeliointiin. Kirkko jonka tehtävänä on voittaa sieluja Kristukselle kasvaa.

24 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Olet oikeassa kirkko on murroksessa, tosin sen voi nähdä myös olevan Jumalan puhdistavan tulen käsittelyssä. Mitään kivaa se ei välttämättä ole, mutta tarpeellista se ilmeisesti on. Kristukseen uskovat eivät kuitenkaan häviä, kunnes kaikki on saatettu loppuun. Toivotaan , että kaikki löytävät siihen asti hengellisen kodin lopulta siitä yhteisöstä, joka elää Sanasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Kivimäki: ” olemmeko kirkossa tosissamme kun lausumme apostolisen uskontunnustuksen? Mikäli vastaamme kysymykseen myönteinen, keskustelemme esimerkiksi kirkollisiin toimituksiin ja muuhun uskonnonharjoittamiseen liittyvistä asioista asianosaisina. Kysymykseen kielteisesti vastaavat ovat kirkollisten toimitusten hengellisen sisällön kannalta ulkopuolisia.”

    Vain 62% Suomen evankelisluterilaisen kirkon papeista (naispapeista vain joka toinen) uskoo Jeesuksen neitseestä syntymiseen. Kaikki papit eivät usko Jeesuksen historialliseen ylösnousemukseenkaan. Nämä papit eivät siis usko uskontunnustuksen mukaan kristinopin keskeisimmissä asioissa. Ovatko hekin siis kirkollisten toimitusten hengellisen sisällön kannalta ulkopuolisia?

    http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vain-joka-toinen-naispappi-uskoo-jeesuksen-syntyneen-neitseesta/

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tero Hokkanen sanoo:

      Kimmo W. Mitä mieltä itse olet?

      Itse ajattelisin, että sekä papit, että me riviseurakuntalaiset olemme Kristuksen armotyön kohteita tasavertaisesti ja siten tavallaan me kaikki olemme siten myös ulkopuolisia. Silti ajattelen myös, että olisi hyvä jos edes virkapapisto uskoisi niinkuin Kirkko opettaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hokkanen

      Minun kommenttini oli kannanotto Kivimäen blogissaan esiintuomaan väitteeseen:

      “Avioliittokysymystä keskeisempää on kysyä: olemmeko kirkossa tosissamme kun lausumme apostolisen uskontunnustuksen? Mikäli vastaamme kysymykseen myönteinen, keskustelemme esimerkiksi kirkollisiin toimituksiin ja muuhun uskonnonharjoittamiseen liittyvistä asioista asianosaisina. Kysymykseen kielteisesti vastaavat ovat kirkollisten toimitusten hengellisen sisällön kannalta ulkopuolisia.”

      Itse olen uskonnottomana ilman muuta ulkopuolinen, muista en tiedä, siksipä kysyin ovatko esimerkiksi papit, jotka eivät usko uskontunnustuksen mukkaan Kivimäen määritelmän mukaan ulkopuolisia vai asianosaisia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Kimmo Henkilö, joka ei itse harjoita uskontoa, on uskonnonharjoittamisen osalta ulkopuoline, olipa hän kirkon jäsen tai ei. Toki sekin on mahdollista, että henkilö harjoittaa kirkon tiloissa jotakin toista uskontoa, kuin se johon kirkko on tunnustuksessaan sitoutunut.

      Henkilö, joka ei usko Kristuksen historialliseen ylösnousemukseen, harjoittaa jotakin toista uskontoa; kuin kristinusko. Sellainen henkilö ei voi olla Kristuksen kirkon pappi. Rehellisyyden nimessä hänen tulisi luopua pappisvirastaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Kivimäki: “Rehellisyyden nimessä hänen tulisi luopua pappisvirastaan.”

      Siis joka toisen naispapin ja miespapeistakin kolmasosan pitäisi erota virastaan koska eivät ole tosissaan, kun lausuvat uskontunnustuksen? Siis eivät usko neitseestä syntymiseen tai ylösnousemukseen.

      Taitaisi tulla kirkkoon äkkiä uusia papinvirkoja tarjolle roppakaupalla, tai toisaalta, siinähän tarjoutuisi myös mainio mahdollisuus saavuttaa suuria säästöjä henkilöstökuluissa, jos jätettäisiin palkkaamatta eronneiden tilalle uusia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Pappisvihkimyksessä pappi sitoutuu kirkon tunnustukseen kaikilta osin. Jos sitoumus on annettu vilpillisessä mielessä, on edessä kovin ikävä tilanne viimeisellä tuomiolla. Lutherin opetuksen mukaan kuitenkin on niin, että jumalattomankin papin toimittama sakramentti on pätevä, kun se uskolla vastaanotetaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Jos sitoumus on annettu vilpillisessä mielessä, on edessä kovin ikävä tilanne viimeisellä tuomiolla.” Mikä ero on sitoutumisella ja uskomisella? Mikä ero on uskomisella ja totena pitämisellä? Eikö kaikkein vilpittömin uskontunnustus ole: “Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Kimmo Wallentin osuu kommentillaan kristillisen kirkkomme murroksen ytimeen, eli kysymykseen siitä, mikä kirkko on.

    Kimmon esittämien prosenttilukujen perusteella meidän tulee pohtia, jatkaako kirkko murroksen jälkeen uskontunnustukseen sitoutuneena tunnustuskirkkona, maallistuneena palvelujärjestönä vaiko jotakin uutta uskontoa tunnustavana yhteisönä? Ketkä ovat murroksen jälkeen kirkon jäseniä ja kuka on kirkossa töissä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      Samaa mieltä niin Kivimäen kuin Wallentininkin kanssa. Jos pappi ei uskontunnustusta pysty hyväksymään, mihin koko kristinusko nojaa, voisi hankkiutua muihin tehtäviin.

      Tässä tulee taas mieleen teologinen tiedekunta. Jos se todella tuottaa pappeja, joiden on uskontunnustusta vaikea niellä, olisi ehkä parempi näin koulutuksen säästötalkoissa syytä se lopettaa. Tarjollahan on historiaa, filosofiaa, psykologiaa ja vaikka mitä, joiden ohessa voisi myös kristinuskoa opiskella ilman varsinaista kristillistä vakaumusta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Onko tunnustuksen tehtävänä olla oikean uskon koe, joka on läpäistävä puhtain paperein? Onko se kuitenkin heikon ja horjuvan uskon tueksi annettu tukipylväs, johon voi epäileväkin turvallisesti nojautua.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Martti P. kirjoitti: “Onko se kuitenkin heikon ja horjuvan uskon tueksi annettu tukipylväs, johon voi epäileväkin turvallisesti nojautua.”

      Käsitteet on syytä pitää selvinä: epäily on asia joka kuuluu jokaisen kristityn elämään, epäusko on kokonaan eri asia. Apostoli Tuomas epäili, vaikka oli seurannut Herraan pitkään aivan läheltä. Ei siinä ole mitään ongelmaa. Epäusko on vakaata ja paatunutta uskon hylkäämistä. Jälkimmäistäkin esiintynee Kirkon papeillakin, sekä myös ev.lut. yhteisön sarnaajilla (käytän saarnaaja-nimitystä ev.lut. yhteisön “papeista”).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Kun luemme Raamatua, on aivan oikein kysyä, mitä Jumala on tarkoinut niillä lauseilla jotka ovat Raamatuun päätyneet. Jumala puhuu meille, monin paikon Raamatussa vertauskuvien kautta, eikä kaikki kertomukset ole tarkkoja historiallisia kuvauksia. Raamatun kanssa rinnan onkin tutkittava sitä yleistä ilmoitusta jonka Jumala välittää meille luomakuntansa kautta ja kuunneltava Pyhää Henkeä.

      Apostoli Tuomaan tavoin saatamme jopa epäillä onko kyse lainkaan Jumalan ilmoituksesta, ellemme ota epäilystä uskomme lähtökohdaksi. Lähtökohta, ettei Raamatusta löydy totuutta johtaa väistämättä harhaan. Tuohon harhaan on tosiaankin sortumassa myös joukko kirkomme opetusviran haltijoita.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Ei siinä ole mitään ongelmaa.” Toki epäilykin on ongelma. Ei kristityn elämä ongelmatonta ole.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Kirjoitukseni alussa mainitsin. että avioliittolain muutokseen liittyvä keskustelu sivuaa kirkon piirissä käynnissä olevaa murrosta. Täsmennä nyt miten: 1. keskustelun painopiste on ollut ajatuksessa; että vihkitoimitus on kirkon jäsenilleen suorittama palvelus ja tätä palvelua on lähestytty enemmän ulkoisen tasa-arvon kuin hengellisen sisällön näkökulmasta. 2. siltä osin, kun vihkitoimitusta on lähestytty hengellisen sisällön näkökulmasta, pyrkimystä vihkikäytännön muutokseen on perusteltu muutoksella kirkon oppiin.

    Jumalan luomistyö ja siihen liittyvä kysymys ihmisen luomisesta alun perin mieheksi ja naiseksi, liittyy ensimmäiseen uskonkappaleeseen, kysymys Kristuksen neitseestäsyntymiseen poikkeuksena siihen että Jumala luo uuttaa elämää miehen ja naisen kautta, kuuluu toiseen uskonkappaleeseen, samoin ylösnousemususko. Syntisen ihmisen vanhurskauttaminen liittyy kolmanteen uskonkappaleeseen.

    Kaikki kolme uskonkappaletta ovat muuttamattomia; eikä niitä tule muuttaa myöskään avioliittokysymyksen yhteydessä. Kirkollisten toimitusten lähtökohtana on että tunnustetaan kirkon uskoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Voipio sanoo:

      Jukan kommentista omaan blogiinsa jää lukijalle jotenkin uupunut olo. Kai se meille kaikille ihmisille on jotenkin lajinomaista, että mielellämme sanoitamme itsellemme kommentoitavaksi toisten ajatuksista jonkinlaisen irvikuvan, joka on sitten omilla argumenteillamme helppo osoittaa omin sanoin vääräksi. Tämä toistemme ohi puhuminen – olimmepa millä kannalla tahansa – on jotenkin niin arvotonta ja uuvuttavaa. Kukapa enää puolustaisi ajatusta evankelis-luterilaisesta kansankirkosta. Eksklusiivisilla “meidän hyi muita -piireillä” näyttää kyllä olevan sinnikkäät kannattajansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Risto, kansankirkon parasta ennen päivämäärä meni noin 50 vuotta sitten. Tämän päivän trendi on monikulttuurisuus ja moniuskontoisuus. Avarakatseinen kristinusko on kuitenkin kristinuskoa ja sillä on opilliset rajansa. Siksi moniuskontoisessa yhteiskunnassa ei voi olla “koko kansan kirkkoa”. Kansankirkon kirkkokansa uskoo että Jumala on.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kansankirkko ei tarkoita koko kansan kirkkoa vaan enemmistön kirkkoa, jolla on erityisasema yhteiskunnassa. Kyllähän sellainen voi toimia moniuskontoisessakin maassa. Niinkuin Suomessa nyt toimiikin. Termi kuvaa kai enemmän toimintatapaa kuin kirkon enemmistöasemaa. Niinpä ‘parasta ennen’ voi olla yhtä hyvin edessäpäin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Evankelis-luterilainen kirkkomme ei ole kaikkialla Suomessa enää enemmistöasemassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Pitäisikö enemmistöasema sis mitata maakunnittain, kaupungeittain vai jopa kortteleittain?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Amen juuri näin. Usko ylösnousemukseen ja luomiseen ei ole mitenkään vähäpätöinen ja oikeastaan voisi sanoa, että ilman niitä ei ole Kristinuskoakaan. Meidän toivomme on ylösnousemuksen Herra, johon elämämme on kätkettynä. Kirkko on uskovien yhteisö. Kristuksen valtakunta ei ole siis mitään muuta kuin Jumalan sanaan perustuva uskon valtakunta. Se ei siis ole siitä maailmasta, joka ei usko! Tähän sopii lainata Lutheria joka on yksi meistä uskovista.

    Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Joel. 3:5.

    “Tähän sanaan sisältyy koko meidän autuutemme. Se on ymmärrettävä yksinkertaisesti, niin kuin sanat kuuluvat, lisäämättä siihen vieraita selityksiä. Profeetta sanoo “pelastuu”, eli hänet lunastetaan synnistä, kuolemasta ja helvetistä, hän tunkeutuu tämän elämän kurjuuden läpi iankaikkiseen elämään. Tätä autuutta ja pelastusta ei ole luettava kenenkään muun kuin Pyhän Hengen ansioksi, joka profeetan ennustuksen mukaan on vuodatettu kaiken lihan päälle ja joka vaikuttaa sen, että Herran nimeä huudetaan avuksi. Lyhyesti sanottuna: Tässä esitetään aivan samaa, mitä Paavalikin on teroittanut, että ihminen tulee vanhurskaaksi ilman lain töitä ainoastaan uskon kautta.

    Huutaa avuksi Herran nimeä on nimittäin aivan samaa kuin uskominen, niin kuin Paavali on sen ihanasti selittänyt Roomalaiskirjeen kymmenennessä luvussa, jossa hän aivan kuin asteittain siitä puhuu: “Kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?” Näissä toisiaan seuraavissa lauseissa hän on lyhyesti esittänyt, kuinka meidän autuutemme laita on. Ennen kaikkea on välttämättä lähetettävä niitä, jotka saarnaavat evankeliumia. Tätä lähettämistä seuraa kuuleminen, kuulemisesta tulee usko, uskoa seuraa avuksihuutaminen, avuksihuutamista autuus. Kristuksen valtakunta ei ole siis mitään muuta kuin Jumalan sanaan perustuva uskon valtakunta, jossa emme saavuta autuuttamme omien voimiemme, ansioittemme tai vanhurskautemme kautta, vaan Jumalan vapaan armon tähden. Hän rakasti meitä, niin kuin Paavali sanoo, ollessamme vielä hänen vihollisiaan. Hän myös on lähettänyt Pyhän Henkensä meidän sydämiimme ja vaikuttaa Jumalan nimen avuksihuutamisen, jossa yksin meidän on tultava autuaaksi. M Luther

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Arvaukseni on, että meneillään olevassa murroksessa kirkko saa pahoja halkemaia kivijalkaansa. Murtumien syntymistä eivät vähennä ainakaan esim. Helsingin pappien ilmoitukset, että he tulevat toimimaan mm. vihkimisasiassa kirkon oppien vastaisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jukka Kivimäki
    Jukka Kivimäki

    Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.