Kirkko on kansalliset ja rodulliset rajat ylittävä yhteisö

Kansanedustaja Olli Immosen nettikirjoituksesta nousi laaja keskustelu ja myös jonkinlainen kohu, joka nykypäivän viestintävälineiden myötä kantautui myös ulkomaille. Moni on ottanut kantaa monikulttuurisuuden puolesta tai ainakin kaikenlaista rasismia vastaan. Näin haluan itsekin tehdä. Olli Immosen kirjoituksessa monikulttuurisuus nähtiin Suomessa uhkana ja haluttiin taistella jonkinlaisen ”suomisuomalaisille” aatteen puolesta. Jotkut ovat pitäneet syntynyttä kohua myös ylireagointina, mutta Immosen viestin joitakin sisältöjä on vaikea niellä ilman kritiikkiä.

Kirkkoa on pidetty joissakin asioissa ”taantumuksen linnakkeena” ja monenlaisia painotuksia kristillisen kirkon historiaan mahtuukin. Nyt esillä olevaan keskusteluun voi kuitenkin selkeästi tuoda esille sen, että kristillinen usko on idealtaan ja olemukseltaan kansalliset, kielelliset ja rodulliset rajat ylittävä. Kirkko on erilaiset rajat ylittävät yhteisö. Kirkko on tehnyt tässä asiassa myös virheitä, mutta se on myös edistänyt paljon ihmisten tasavertaisuutta ja ihmisten perusoikeuksien toteutumista. Kirkolla tarkoitan tässä eri kristillisiä kirkkoja.

Jeesus rikkoi julkisen toimintansa aikana monia aikansa rajoja ja tapoja. Hän meni sellaisten ihmisten luo, joita pidettiin uskonnollisesti ja yhteiskunnallisesti halpa-arvoisina ja jopa ulkopuolisina. Jeesus kertoi opetuskertomuksen laupiaasta samarialaisesta. Sen ajan arvostetut henkilöt eivät auttaneet rosvojen tien varteen jättämää miestä, mutta halveksittuun samarialaisten heimoon kuuluva auttoi häntä. Jeesus nosti samarialaisen miehen esikuvaksi. Samoin Jeesus nosti esikuvaksi lapsen, joilla ei ollut sellaista asemaa kuin nykypäivänä. Jeesus kohteli naisia toisin kuin sen ajan yhteiskunnassa oli tapana.

Jeesuksen toiminta ja varhainen kristillisyys kohtasivat oman aikansa monikulttuurisuuden. Jeesuksen kotimaa oli roomalaisten miehittämä ja myös hellenistinen kulttuuri sekä muut kulttuurit vaikuttivat tuolla alueella. Käytettyjä kieliä olivat ainakin aramea, heprea, kreikka ja latina. Paavalin toiminnan myötä kristillinen usko levisi laajoille alueille. Merkittävä oli Apostolien teoissa (Ap.t. 11) kerrottu niin sanottu apostolien kokous, jossa tultiin vakuuttuneiksi siitä, että usko kuuluu myös muille kuin juutalaisille. Seurakunta syntyi muiden muassa Korinttoon, joka oli kansainvälinen ja monikulttuurinen ja myös pahamaineinen satamakaupunki.

Kristillinen usko ja kansallisuusaate tai jokin muu aate ovat historian kuluessa liittoutuneet joskus tavalla, joka ei ole kristillisen uskon idean mukainen. Meilläkin olemme puhuneet ”Suomen kirkosta”, kun olemme tarkoittaneet omaa luterilaista kirkkoamme. Tuossa ilmauksessa ei välttämättä ole ollut mitään väärää aatteellista painolastia. Suomen kirkolla on tarkoitettu omassa maassamme kirkkoa, johon maamme ihmisten enemmistö kuuluu.

Oma luterilainen kirkkomme aloitti kansainvälisen toiminnan jo ennen kuin tuota sanaa tai ilmiötä muuten tunnettiin. Kyse oli ja on kirkon lähetys- ja diakoniatyöstä vieraissa maissa. Ensimmäisenä työ alkoi Ambomaalla, nykyisen Namibian alueella. Tuolloin oli vielä mukana ajatusta ylhäältä alas pakanoille tehtävästä työstä. Jo alkuaikojen lähetit kuitenkin oppivat, kuinka Afrikan tai Kiinan ihmiset ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin me suomalaisetkin. Nykyisin kirkon lähetystyössä korostetaan myös sitä, kuinka meillä on opittavaa toisilta kansoilta ja sinne syntyneiltä kirkoilta ja kristityiltä. Kirkon tällainen työ on lähentänyt eri ihmisiä ja kulttuureja toisiinsa.

Savonlinnassa eri seurakunnat toimivat maahanmuuttajien parissa auttaakseen heitä kotoutumaan ja tuntemaan olonsa hyväksi. Esille on noussut myös huoli alueellemme asettuneiden venäläisten sopeutumisesta. Meillä useimmilla on asennevammamme suhteessa venäläisiin. Omalla seurakunnallamme on laajat yhteydet lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kautta eri puolille maailmaa. Yhteisessä jumalanpalveluksessa olemme tietoisia sisaristamme ja veljistämme maailmalla.

Kastetoimituksessa luetaan raamatunkohta, joka on oikeastaan hyvä tiivistelmä myös käynnissä olevaan keskusteluun liittyen. Paavali kirjoittaa Galatian seurakunnalle näin kasteen ja seurakunnan jäsenyyden merkityksestä: ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:26-28).

Toinen vahva tausta kristilliseen ihmiskäsitykseen ihmisten tasavertaisuudesta nousee tietysti luomisesta. Jumalan luomina olemme samanarvoisia rodustamme tai ihonväristämme riippumatta. Jo Vanha testamentti, jota pidetään kovin ankarana, antoi ohjeita muukalaisten hyvästä kohtelusta.

Kristillisyyteen kuuluu jokaisen lähimmäisen kunnioittaminen, rakastaminen, ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Kirkossa, uskon ja rakkauden yhteisössä olemme yhtä Kristuksessa eri puolilla maailmaa elävien sisartemme ja veljiemme kanssa. Jumalan luomina kaikki ovat sisariamme ja veljiämme. Voimme olla reilusti suomalaisia muistaen, että maassamme ja maailmassa on ihmisiä myös muista kulttuureista. Emme ole heitä erityislaatuisempia!

Toivo Loikkanen

 

 

 

 

 

 

4 kommenttia

  • seppo heinola sanoo:

    “Kirkko on erilaiset rajat ylittävät yhteisö.”

    “Harhaoppista karta”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola: On sanottu myös: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vanhantestamentin aikana oli omat säädöksensä. Yksi huomio. Juutalaisuuteen oli mahdollista kääntyä ja saada kansalaisuuden. Siinä oli kuitenkin reuhaehtoja. Siinä piti suostua siihen kulttuuriin, johon oli tulossa. Jeesuksen aikana olivat asiat siten, että kansat olivat paikoillaan ja Jeesus liikkui kansojen keskuudessa. Hän ei ollut minkään kansan yksinoikeus, mutta ei hän myöskään tehnyt kaikista kansoista yhtenäistä mössöä, vaan opetti toisen kunnioitusta. Jos vaikka alettaisi siitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kiitos Lauri Lahtiselle hyvästä näkökulmasta! Jatkan itse vielä toteamalla, että toki meillä on suomalaista kulttuuria, jota pitää varjella ja edistää. Se ei tarkoita, että vieroksumme toisisa tai taisenlaisista kulttuureista tulevia. Hyvä kysymys myös on yrittää määritellä suomalainen kulttuuri. Se on laaja asia. Siihen kuuluu ainakin Suomessa syntynyt kirjallisuus, musiikki, muu taide, suomalaiset tavat jne. Meillä on kuitenkin paljon erilaista alakulttuuria ja yläkulttuuria maassamme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.