Kirkko on ollut alusta asti erimielinen

Helsingin Sanomien eilinen, 11.08.20 pääkirjoitus on viisas ja varteenotettava. Vain yksi pieni lainaus,lukekaa itse:

”Selvän vastauksen sijasta piispat saivat (kahdessa vuodessa) kasaan kymmenen sivua pitkän tekstin, jossa on kuusi erilaista toimintamallia. Kompromissiksi tarjotaan mallia, jossa pappi voi itse päättää, vihkiäkö vai ei.”

Ratkaisun vaikeutta ei ole vaikea ymmärtää. Ja samalla: Että joku kirkossa tarjoaa ”sielunhoitona” kaikkien ja kaiken ymmärtämistä, on sielunhoidon ja samalla koko kirkon alennustilaa.

Kirkko on siunannut aseita ja tavarataloja, kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Kirkolliskokouksessa helsinkiläinen pappi on (tosin epäselvästi) sanonut, että väärän siunaaminen muuttuu kiroukseksi! Tarkoittaako tämä siis, että Jumalan siunausta voi välittää kaikille ja kaikelle muulle, mutta ei sille, että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja solmii toivon mukaan elämänikäisen liiton? Että se muuttuisi kiroukseksi - Herra varjele!

Varoittava ennakkotapaus löytyy ei niin kaukaa Suomen evankelisluterilaisen kirkon historiasta. Kirkolliskokous Turussa päätti, ettei se vihi jo kerran avioliitossa olleita, siis eronneita. Kirkkolaki olisi tullut voimaan, ellei presidentti J.K.Paasikivi olisi sitä estänyt. Sen jälkeen asia oli ”omantunnon kysymys”, eli vihkivä pappi sai päättää, eikä koko asiasta ole sittemmin, kymmeniin vuosiin enää edes puhuttu. Ei, vaikka evankeliumien Jeesus selkeästi kieltää avioeron.

Jos ja kun piispat ovat käytännöstä eri mieltä, miksi ei hyväksyttäisi kompromissia, tai n.s. kompromissia, että asianosaiset voisivat toimia järkensä ja omantuntonsa pohjalta? Hesarin kaipaamaa yksimielistä kirkkoa ei ole koskaan ollut olemassa. Kirkko on ollut alusta asti erimielinen, se kuuluu kirkon luonteeseen. Kaikille oppimestareille ja dogmatiikan tohtoreille olisi erinomaiseksi hyödyksi tutustua Veikko Litzenin tutkimukseen ”Tiellä Nikeaan”.

Roomalaiskatolinen kirkko yrittää olla yksimielinen, opissa ja elämässä. Se kannattaa toistaiseksi selibaattia, vaikka Raamattu tai sen Uusi Testamentti ei papin tunne. Myös koko pappeus on luterilaisen käsityksen mukaan kastettujen virka. Meitä Suomen luterilaisessa kirkossa ei enää ympärileikata, vaikka Paavalin aikalaiset vanhauskoiset pitivät sitä luovuttamattomana käytäntönä. Kristinuskon ydin on jotakin muuta. Suomen vanhauskoiset muodostivat ennen lahkoaan ”Lähetyshiippakuntaa” ”Paavalin synodin”. Tarkoitettu Paavali kirjoitti kirjeessään Uudessa testamentissa:

”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista (nationalismi), ei ole orjaa eikä vapaata (yhteiskunnallinen asema), ei ole miestä eikä naista (sukupuoli); sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.”

Nyt vain odotamme, että kirkolliskokous Turussa ottaisi tosissaan nämä Uuden testamentin sanat.

Odotammeko Tapio Luoman muuttumista paaviksi, annammeko hänelle ne valtuudet? Vai hyväksymmekö, HS ja me sen lukijat protestanttisen kirkon olemukseen kuuluvan moniäänisyyden, yhteisen, toista kunnioittavan etsinnän?

46 kommenttia

  • Heikki Palmu sanoo:

    KARI,

    jotta vastausyritykseni ei hukkuisi puheenvuorojen runsauteen, sanon sen vielkä tässä:

    Kiroamiaväitteessäni ovat minulta ehkä menneet puurot ja vellit sekaisin. Alunperin viittasin kirkolliskokouksen Antturin puheeseen siunauksen muuttumisesta kiroukseksi. Se oli häneltä epäselvästi sanottu. Jos puhutaan muista kirkoista, on kirousväitteen ulottaminen niihin kohtuutonta.

    Pää-pointtini oli, että kirkossa, sittremmin kirkoissa on alust asti kiistelty, oltu eri mieltä ja kanta myös muuttunut.

    Sinä kirjoitat: “Jumalan työ on täydellinen”: Hänen työtään ovat niin homot kuin heterot, kenelläkään ei ole oikeutta sulkea toisia, muita, erilaisia pois. Amen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    Kimmo Wallenius, huomasin, että olet tänään vielä käynyt heittämässä muutaman väsyneen herjan , niinkuin vettäsi heittäisit. Entisajan tietämätön rahvas ja tämän päivän valistunut, oppinut väki. Kovasti on kevyt analyysisi kirkon ja kristinuskon roolista ja vaikutuksesta siihen, missä me nyt Suomessa elämme. Mutta ehkä kirkko voi sinulle henkilökohtaisesti palvella kohteena purkaa agressioitasi – sellaisiahan tämä päivä kaikkinensa helposti herättää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.