Kirkko puhuu liikaa Jumalasta

Kirkon puhe typistyy liian usein puheeksi Jumalasta. Harhaudumme puolustamaan Jumalan olemassaoloa.

Kun kristinusko syntyi, se syntyi jumaluskon keskelle. Kun Jeesus tuli ihmiseksi, hän kutsui kääntymykseen ja parannukseen ihmisiä, jotka uskoivat Jumalaan.

Kirkon sanoma ei saa olla se, että Jumala on olemassa. Kirkon sanoman tulee olla, että Jeesus on Herra.

Perkelekin uskoo Jumalaan. Olennaista on, turvaammeko Jeesukseen.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Ismo Malinen siis yhdytkö kirjoittamaani että uudestisyntymässä ihminen saa ENNEN tehdyt synnit anteeksi, siis ei mitään ”piikkiä” avata johon laitettaisiin tulevatkin synnit?

    Armon yksi kulmakivi on juuri tuo että ymmärtää itsekkin ennen eläneensä ”tietämättömyydessä ja epäuskossa” ja näin pystyy armahtamaan toisia jotka vielä niissä elää eikä TUOMITSE siis heitä mistään, koska itsekkin on saanut armon vain ja ainoastaan Jumalan hyvyydenkautta.

    Onko uudestisyntynyt kykenevä elämään Jumalan tahdossa, ON, Jumala vuodattaa Pyhän Hengen kautta kaikki tarvittavan siihen. Siis se miten ennen eli saastaisuudessa on kääntynyt pyhitykseksi ja kirkastuu päivä päivältä. Toki on mahdollista myös poispoiketa eli luopua uskosta ja näin nimi elämänkirjasta pyyhitään pois.

    • Ennen kaikkea ihminen saa synnynnäisen syntisyytensä anteeksi, taipumuksen tehdä niitä syntejä. Taipumus ei kokonaan katoa, mutta menettää hallitsevan otteensa.

  2. Ismo Malinen hetken aikaa tuo sana kikkailusi hämäsi eli kun kirjoitat ”Juu eihän tuossa ole mitään eroa siihen mitä minä ole kirjoittanut, mutta..” niin hetken meni ja ehdin siinä välissä kommentoidakin (edellinen kommenttini yllä) ennen kuin todellinen asioiden laita selvisi.

    Siis mitä on todellinen usko Jumalaan, Jeesuksen seuraamista kun KUULEE Hänen äänensä Pyhän Hengen voimalla. Nyt sinulla on lihallinen usko joka hakee ihmisistä ketä seurata, tarkastelet omia voimiasi ja vertaat niitä toisiin ihmisiin ja seuraat niitä jotka julistavat sitä mikä sopii sinun omaan ”empiiriseen” kokemukseen ns uskovan elämästä.

    Onko Jumala lähettänyt jonkun Jeesuksen jälkeen jolla olisi iankaikkisen elämän Sanat ja jota tulee seurata, ei ole.

    Siis vaikka Paavali puhuu omaa ymmärrystään oikeasta uskosta niin hänen sanoissaan ei ole iankaikkisen elämän sanoja, vaan ainoastaan Jeesuksen. Kuinka helppo on Paavalin sanojen mukaan olla Pyhällä Hengellä täytetty kun Paavali sanoo:

    1. Kor. 12:3
    Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: ”Jeesus olkoon kirottu”, ja ettei kukaan voi sanoa: ”Jeesus olkoon Herra”, paitsi Pyhässä Hengessä.

    Siis vaikka kuinka huutaisi ”Herra, Herra” niin se ei todista mitään oikeasta uskosta sillä Jeesus Sanoo:

    Matt. 7:21
    Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

    Siis etsit ihmistä jota seurata sen sijaan että seuraisit Jeesusta, ”vaadit” ihmisiltä täydellisyyttä, Jeesuksen kaltaisuutta, mutta et itse edes yritä sitä tehdä vaan seuraat opettajia jotka lupaavat kaiken hyvän ilman mistään luopumista.

    Ilman Rakkautta ihmisen sanat ovat sana helinää ja teot sen todistaa, siis esim kun Jeesus Sanoo ”älkää tuomitko” niin koetat selitellä kuoleman tuomioita hyväksyvien ihmisten uskon oikeaksi ohi Jeesuksen Sanojen, tätä on hengellinen sokeus ja paatunut sydän, koetetaan muuttaa pimeyden teot Jeesuksen seuraajien tekemiksi.

  3. On jo selvinnyt, että ymmärrämme Jumalan Armon eri tavalla, eikä siinä mitään, en ole kovin varma, että olet vielä käsittänyt, mitä tarkoittaa: ”Minun vanhurskaani ovat elävä uskosta” tai mitä on se ”synti” (huomaa yksikkö) jonka Jumala sovitti Kristuksessa. ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh.1:29)

    Tai mitä Paavali tarkoittaa kun sanoo: ”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Ef.2:10 Tai ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” Room.8:1

    Lihan mukaan elävä on vielä lain alla, mutta Hengen mukaan elävä on vapaa laista, koska elämän hengen laki Kristuksessa on vapauttanut ihmisen kuoleman ja synnin laista. Tuomio tulee lain mukaan kaikille, jotka tekevät tai jättävät noudattamatta lakia täydellisesti, mutta ne, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, elävät ja kuolevat ilman lakia koska kaikki se laki, joka on meitä vastaan on ripustettu ristille, jossa ihmisen synti on Hänessä sovitettu kertakaikkiaan loppuun asti.

    Uskon kautta on kaikki, eikä ilman uskoa ole mitään. Mitä voi ihminen antaa Jumalalle, jota ei olisi lahjaksi saanut? Lihan pois riisuminen tapahtuu uskossa Kristuksen työn kautta, ei oma vaiva siihen mitään lisää. Juuri siinä on Kristuksen rikkaus luettu heikon ja vajavaisen ihmisen eduksi, että Hän lahjoittaa Armostaan kaiken sen, mikä jumaliuuteen vaaditaan. Olemme Pyhiä, Hänen tekojensa tähden, emme oman vanhurskautemme tähden. Lain kautta tulee ainoastaan synnin tunto.
    Armostaan Hän on Lahjoittanut meille Elämän Kristuksessa, jossa ei ole enää tuomiota. (Mitään kadotustuomiota ei enää lueta, jos ihminen on Kristuksessa)

    ”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
    Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.

    Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
    Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
    Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. Room.3:19-28

    Ja vielä Paavali kirjoittaa:
    ”Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
    Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
    Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää, ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
    Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
    Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun. Kol.2:6-15

    Jeesuksessa vaeltaminen on uskossa elämistä, ei siis omissa teoissa. (Lihassa) Jos kaadun, niin Jumala nostaa minut jälleen. Jumala on heikoissa Väkevä.

    • Uskostasi en osaa sanoa, Ari Pasanen, mutta kaikki kirjoiitelusi tällä sivustolla perustuu Lutheriin ja luterilaiseen kastekäsitykseen. Miksi? Koetko kääntyneesi ja tehneesi parannuksen luterilaisuudesta? Sitäkö Jeesuksen sanojen seuraaminen sinulle merkitsee? Tämän käsityksen helposti saa kannanottojasi lukiessa.

  4. Martti Pentti oikeastaan olet oikeassa eli jos luterilaisuus ja sen mukainen kaste antaisi sen mitä siinä luvataan niin silloin teidän tulisi kuulla Jeesuksen ääni eli ymmärtää mitä Hän Sanoo, onko näin?

    Tässä blogissa olen tuonut esille Jeesuksen Sanat ”älkää tuomitko”, nyt sitten ette pysty erottamaan juuri tuomitsijoita Jeesuksen seuraajista eli vaikka selkeästi joku hyväksyy kuolemantuomion niin te ette ymmärrä ettei sellainen voi olla Jeesuksen seuraaja eli ei kuule Jeesuksen ääntä.

    Siis pyrin näyttämään evankeliumin Sanojen kautta kuinka teidän luterilainen usko perustuu ihmisten keksimälle uskolle.

    • Ole kiitollinen siitä, ettei kukaan ole toden teolla ryhtynyt samaan sinun uskonkäsityksesi suhteen! Kyllä siinäkin on omat perin inhimilliset puolensa. Minkä sille mahtaa, ihmisiähän me kaikki olemme.

  5. Martti Pentti entä kun Jeesus Sanoo:

    Joh. 12:48
    Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

    Siis mitä edellä oleva sinulle merkitsee? Kun ihminen tuomitsee niin katsooko hän Jeesuksen ylen ja mitä tuo Jeesuksen Sanan rikkominen tarkoittaa kun kerran Jeesus Sanoo sen Sanan tuomitsevan viimeisenä päivänä?

Kirjoittaja

Hernesaho Matti
Hernesaho Matti
Nuorten aikuisten pastori Turun Mikaelinseurakunnassa ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n puheenjohtaja. Aiemmassa elämässä toimin Ylöjärven kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Ihmissuhdekeskeinen seurakunta ja sen rakentaminen kiinnostaa. Yhteys: etunimi.sukunimi@evl.fi